Jorman päiväkirja 2004/07 heinäkuu


2004-07-02 20:30
Edellinen rimpsu ei onnistunut päivittää MBnettiin. Laitoin sen Surfeu:hun
kun tuntui tosi tyhmältä kun ei saa tekostaan nettiin kun se on homman jujuna.
Ei todella kovin merkittävä asia. Saa nähdä mitä nyt käy. Vikana kolmena
päivänä olen ollut Joken veneellä ja tänään se nostettiin veteen trimmatun
potkurin kera. Olen huomannut iskässä piirteitä tai pikemmin niitä on mennyt
jakeluun. Iskä ei paljoa mieti vaan tekee ja minä enemmän mietin ja vähän
teen. Tänään tuli vähän Sikaflexiä sormen päähän. Yllätys oli huomata että
sehän on samaa tahnaa mitä huopakattoaikakaudella mäkullä laitettiin naulojen
kantojen päälle tiivisteeksi. Eilen tuli välipäivä uinnista. Tänään kerkesin
käydä uimassa puoli tuntia ja nyt muutamia satametrisiä kerralla. Veneellä
iskä hommasi evääksi lihikset nakeilla ja join Olvi pilsneriä ja tykkäsin.
Nyt uimasta palatessani ostin kaksi eri pilsneriä kokeillakseni. Tänään tuli
jo yksi ikävä olutkokemus. Se taisi olla lämmintä ja todella muutenkaan en
taida tykätä. Päivällä aurinkon polte niskassa tuntui mukavan uhkaavalta ja
lähes polttavaa hipovalta. En ole aikoihin mitannut pulssiani. Kokeilen voiko
sen tehdä tietsikan kelloa käyttäen. 84 lyöntiä minuutissa jopa hoppu. Ehkä
uinnin perään. Öö ei nyt muuta. -20:44


2004-07-03 14:43
Ei yhteyttä eilenkään. Firefox on jo 0.9.1 edellisen 0.8 ja laitoin sen ja
tuntuu nopeammalta. Kun en edes ole varma millä vehkeellä olen luonut mieleeni
edelliset hitauskokemukset. Ehkä tällä samalla ehkä erillä. Eilen tulikin aimo
yllätys. Jäi pilsnerit kokeilematta. Kävin Kärsällä ja syötiin suomalaisia
etanoita tai tarkemmin Lahtelaisia lehtikotiloita. No eihan pääruokana vaan
alkupalaksi. Sitkahtavia klönttejä kuorestaan. Nukuin aika pitkään. Nyt pulssi
on 66 minuutissa. Hitto eihän se ole yhtään urheilullista. -14:51


2004-07-04 21:56
Erään piisin mieluisa taaa-taaa-ta-ta-ta -- taaa bassotahti. Monenmoisia
meinauksia meikäläisen haahuilu. Yhden jutun yhteydessä oli kutkuttava
torvisoundi ja ajattelin että sitäpä kokeilemaan. Eilen uituani kävin Ilkalta
hakemassa Verkkikseen unohtuneen kesäshortsimuovikassin. Maksoin pyörän ekan
erän ja kahviteltiin ja teetäkin myöhemmin juotiin. Että iltana esiintyy
Pelle Miljoona Hotelli Karhussa. Poijussa luki että liput 0 euroa. Se ei ihan
pitänyt kutiaan. Sateli ja tuli sillain koleat fiilikset että viitsiikö sitten
lähteä. Ilkka lähti polkkarilla kaverin kaa ja minäkin innostuin sitten. Eikä
siellä ihan kamala tupakan kärtsykään ollut mitä pelkäsin. Veettiin parit
pienet Vana Tallinnat ja jädeä kahvin kans. Tää on nyt tiedotus että huomasin
ampparin hiippaamassa ikkunan sisäpuolella. Takas. Nappasin Sukeltaja-lehdestä
räpyläuintiaiheen. Yhdellä isolla max 76 kertaa 76 senttisellä sanovat että
menee kovaa. Aikajana pomppii kuin hyppynaru. Minä en pomppinut pokoa paljon
mitään. Vedin yhden siiderin Karhussa ja keikan jälkeen kola-limpparin. Liikaa
aikaa edellisestä rokista ja olen ihan kipsinen. Myös tarkkailija. Myös mietin
että ei sekään ole ollenkaan hassumpaa. Energisimmän hyppijän ja herkän
katsojan välimuoto. Toivon saavani palata aiheeseen. Ehkä salaa. En ole ennen
Pellen konserttia enkä varmaan mitään muutakaan niin vierestä seurannut. Aivan
vierestä edestä suoraan. Se nollan euron sisäänpääsy oli kuusi euroa ja ovella
laskutettiin saranakuluihin yms 1,50 egee. Ehkä keksin. Olen aika surkea eikun
suloinen keksijä. No okei oli se vaikuttava juttu. Tiivis ilman välitaukoa.
Polkkasin sitten yöllä kotsaan. Piti vähän heti huuhtasta kuitenkin kledjuista
pahin natsan käry ja käydä märässä viileässä suihkussa. Se on harrastus.

Nukuin yli kahdentoista tänään. Aurinko oli jo korkealla. Taivaalla sinistä.
Olen nukkunut parina yönä ikkuna auki ja vetänyt illalla lisäpeiton päälle ja
heittänyt sen aamummalla pois. Yhtä hikituskaa kun tulee lämmin päivä ja
kämppä jo aamusta lämpenee jos ikkuna on kiinni. Tuli mieleeni että nytpä on
rullaluistelukeli. Ja arskaamissää. Ja vaikka mitä. Kesti saada sukset
voideltua eli päästä liikkeelle. Kävin näyttämässä selkää auringolle
Poikakalliolla. Silla aikaa digin akku latautui ja otin kuvan kun harjoittelen
mäenlaskuasentoa rullaluistimilla. Jo siinä tuli melkein hiki. Kun sain
jokseenkin käypäisen kuvan roudasin kameran vek ja laitoin luistimet uudelleen
jalkaan. Pitkät mäet laskin sitten suunnilleen kuvan mukaan lisättynä repulla
joka sekin on kuvassa lattialla eli tiellä auttamassa rajaamista ja muutenkin
edustamassa itseään pullon kera. Matkalla tuli sitten yksi puolen vuoden
älyttömin tempaus taas. Juna oli jarrannut pysähdyksiin ennen isoja siltoja ja
kiihdytin siitä heti kaksikätiseen täysvauhttin. Pitihän keretä ensin
tasoristeykseen jos ja kun junakin on sinne matkalla. Junakin heivahti ja
taisi jarrutella koko matkan nähtyään meikalaisen itsepäiden idiootin
meinigin. Liikenne on tosiaan älyttömyyksien keksimisrata. Välillä ainakin
meikäläiselle. No pyrähdin sellaisella vahdilla kiskojen yli että tuskin
olisin siihen pysähtynyt vaikka olisin mennyt pää edellä. Ellei olisi ollut
taitoa jotenkin ängetä pyörät kiskojen väliin. Nyt miettien pitäisikin
opetella hyppäämään jos ei korkealle niin pitkälle sillä semmoiselle voisi
joskus olla käyttöä. Heilautin kaaressa oikeaa kättä ja juna vislasi. En ollut
ennen ajatellut että arkena tai sunnuntaina voi tämmöistäkin harrastaa.
Uimahallille oli matka ja olin siististi litihikomärkä perillä. Se on aika
seksikästä ja ihan erinäköistä kuin vaikkapa suihkuvesimärkyys.

Uimalassa oli orrella ja nurtsilla laumat auringonpalvojia. Uin aluksi ihan
kömpelösti ja vasta ihan lopuksi tokavika ja varsinkin ihan vimppo 50 metriä
oli asiaa. Minun kai pitää kuitenkin ruveta uimaan pieninä pätkinä. Se on ihan
tyylitöntä rämpimistä että pääsen yhtä mittaa muutaman sata metriä. Tuli siinä
mieleen mitä perhosen opettelusta sanotaan. Tehdä ihan muutama veto siististi.
Nyt hinguttaa tehdä muutama veto kroolia siististi. Tuli nieltyä muutamia
vesikulauksia ekaa kertaa niin että huomasi juovansa. Päänkin asentoa voi
vielä säätää ja pitää opetella pitämään se rentona ja virtaviivaisena.

Uimalasta ulos tultuani helteinen olo putosi päälle. Luistimet jalkaan ja
paita pois. Kiersin Sapokkaa ja huomasin että Tervasiltaa vai mikä se on
pääsee Meriniemeäkin kohti ja isoimmalle laiturille eli asfaltti jatkuu.
Siltalankkuja pitkin oli sileää lasketella. Kävin tsekkaamassa että ihan
keskustaan ei oikein ole luistimilla asiaa. Jalkakäytävät ovat kapeat.
Hiisi että satamaa ollaan aitaamassa. Pääsin sisään ja poiskin sitten toisella
yrittämällä eli ei kaijaa pitkin vaan lähempää kiskoja. Joku laiva nimestä
päätellen noin Hollantilainen oli lähdössä. Tai tulossa mutta luulen että
lähdössä. Tullessa reelinkiin voisi nojata useampi utelias ehkä. Tai en tiedä
mutta olen innokas arvailemaan.

Meinasin sittenkin luistella Rellun ohi mutta sieltä huudettiin ja
huiskutettiin. Kotkan Melojia. Siis avoimen tien levyinen kaarre ja takaisin.
Olinhan alun perin ajatellut poiketa limpparille paikkana Relandergrund. Juu.
Mutta on niin vaivalloista riisuuntua luistimista ja taas pukea ne. No ei nyt
oikeasti. No siinä olikin terassipöydässä toinen kaveri luistimet piilossa
pöydän alla jaloissaan. Sitten Kokis yläkannella ja oli aurinkoista ja sitten
vilakkaa kun hiki haihtui kunnes totuin hieman. Esittelin mukanani olleet
muovipulloista tehdyt kuppi- tai lasi- ja tuoppiversiot. Kokis pullosta.
No kohta taas vauhdilla luistimille ja märkänä ja hengästyneenä luistimet irti
asfaltilla istuen. Kuvattuani keksin ja osasin ottaa luistimet pois seisten
mutta luistelun jälkeen en varmaan pysyisi tolpillani. Sitten taas putsinkia
ja viileä suihku. En viitsi kutsua kylmäksi. Okei jotenkin noin.

Tässä on nyt kolme naista. Patricia Kaas on tylsin. Coralie Clément on ihana
ja Hélène Segara aika ihana. Ja mulla on muuten vettö Fanta-pullossa joka oli
ekan melontaetapin eväänä. Tarkoitan ääntä ja tommosta tyttösiltä. Ja nyt
oltuani märkä ovat melontarakkulat ja känsät sulaneet ja pikkunahkarippeet
lähdöillään. Nyt alkaa olla kaikki puserrettuna ulos. Rätti kuiva vai onko?
Kostea ja päällekäyvä. Herkkä. Eräs kerta huomasin että niinpä niin tulee
helposti käytettyä oikeaa kättä paistinpannun nosteluun ja kääntelyyn. Heti
kokeilemaan vasuria. Miten muka voisin uida siististi jos olen toiskätinen ja
toisjalkainen ja toispuolinen. Nyt pitäisi saada näppäimistö peilikuvakseen ja
myös teksti näytöllä. Vihdoin treenata hiukan tasapuolisuutta.

Voi jösses oon kykkinyt tässä yli tunnin. No tänään huomasin että uikkarini ja
uimalasien sininen kehys ovat lähes samaa sävyä. Keksin paikan ripustaa pyyhe.
Pitää vielä kehittää ripustus. Joskus on koko kroppa vauhdissa. 50 m. Niin jäi
vaan sanomatta että en ollenkaan tajunnut kuunvaihdetta paria ekää pätkää
tässä helmikuussa kirjoittaessani. -23:08 Plus monta vihreetä siistin. -23:22


2004-07-05 23:13
Tuli pieni lisäoperaatio kun ohjelmastani puuttui è:n kääntö nettikelpoiseksi.
È:n laiton myös. Sikäli hassu toinen asia jonka taas olen unohtanut. Kuulin
trumpettia. Se siis oli se torvi. Kirjoitettuani siitä se yhdistyi
päiväkirjaani jonka unohdin vaikka ryhdyin kirjoittamaan niinkuin. Tuli
jostain kohtaa hiipuva päivä. Sitten pistelee siellä täällä ja tietysti hieman
pelkoharhaudun luulottelemaan että nyt punkin injektoima hermohäiriö alkaa
workkia. L'amour est un soleil on se piisi missä on muhun pureva basismipätkä.
Tuo nyt sattui soimaan kesken sen että piti etsiä vasemmasta jalasta mustelmaa
ja onhan siinä jokin jäynä muskulissa joka jännittyy kun varpaat töppöstelee
balettivarpailumallin seisovaan ojoon. Ei mitään hajua mihin olisin sen löynyt
ei kai selväpäistä havaintoa. Sitten eri ajassa tuli sade. Olin paneutunut
pitkäkseni ja vaarassa levollistua. Ei se olisi haitannutkaan kun mieli vaan
harhaili. Mutta alkoi kuulua ropinaa ja totesin sen harvinaiseksi sateeksi.
Tavalliset tihkut eivät ole näkyneet kuin silmiä siristämällä mutta nyt tuli
alas tippoja. Laiskottelin että en lähde minnekkään. Sitten en enää voinut kun
sade väänsi hanan isommalle. Pieni sekoiluepäröinti ja punapöksyt jalkaan.
Juoksujalkaa rantaan ja yllätys kun vesi olikin kansoitettu. Tämä oli tosiaan
voimasade jollaista en ole ennen vedestä käsin nähnyt. Varmaan kaksi tai kolme
tai viisi kertaa suurempia pisaroita. Vesi roiskui ja pinnan lähellä näkyi
kumman tuntuinen utuisuus etäämmälle katsoessa. Reipasta lotinaa kesti varmaan
viitisen minuuttia ja kun se selvästi oli pienentynyt otin liotetut jalat
alleni ja kipitin takaisin. Kunhan tajuaisin varoa liukasta kalliota ja kiviä.
Päivä muuttui hetkessä kokonaan eriksi ainutlaatuiseksi. Olin tietsikalla ja
satelemiset tuntuivat loppuneen ja ryhdyin lähtemään uimaan. En muistanut että
metsäpolulla on odotettavissa sateen jälkeen mutamultavesilätäköitä koko polun
leveydeltä lähes. Maauimalassa oli uimareita ihan kohtuullisesti. Uintiaikaa
vähän reilu puoli tuntia. Enhän saa itseäni edes verrytyeltyä siinä ajassa.
Tuli vähän harmillinen uinti. No olenhan analyytikkosalapoliisi. Eilen tuntui
tyhmältä uida aluksi kun mieli harhaili pitkin mantuja. Mutta viimeiset kaksi
ja yksi pätkää saa vieläkin kuolaamaan. Nyt oli hyvin osittaista. Tajuan silti
että pitää keskittyä ja aloittaa rauhallisesti ja myöskin jatkaa samaa rataa.
Nyt Firefox 0.9.1 pelaa ja tuhrin aikaa modeemilla netissä. Luin yhtä
krooliohjetta ja kas puhe hengityksestä ja nimenomaan reilusta ulos
puhkumisesta jonka olin itse oppinut enkä muistanut vaikka varmaan olin
ennenkin lukenut. Siitä voi lähteä että hengittää sitten päälle potkut vedot
ynnä muu ja kokonasuus. Kun menee siististi niin eri asioita ei enää ajatella.
Huomasin vaan ja siinä tulee se minkä olen kullut sanottavan että ei tarvi
niin ajatella. Ja minähän ajattelen mutta kun lähtee rullaamaan niin ei voi
eikä tarvi mutta siihen on pitkä matka tumpelotouhuilustani.

En tiedä mitä tolkullista luulen keksineeni tai en muista. Yksi juttu on tämä
että tunteilla päätetään asiat ja älyilyä voi käyttää neuvona siinä sivussa.
Yksi eilinen miete taisi olla asioiden olomuoto eri päissä eli siis eri
mielissä eli siis eri ihmisten tai otuksien erilaiset käsitykset. Eli ei ole
tolkkua paljoa väitellä asioista. Mitenhän sen oppisi pitämään ohjesiimana kun
asia on ajankohtainen. Niinpä niin pitkä matka. Ei kävely tai puhuminenkaan
ole kovin helppoa. Pikkuharmi kun sitä ei tavallisesti tajuta kun treeni on
vedetty niin pikkaraisena että ei ole varmaan häivettäkään siitä mielessä.
Tsot beibi ei harmittele. Tunne ei tunne sitä sanalogiikkaa mitä höpötetään.
Eli harmi on aina harmi kunnes kasvaa ymmärtämään. Tänään uimasta tullessa
otin pyörän kantoon kellarirapuissa missä olen tavallisesti roudaillut
puolitaluttaen. Heti syntyi konsti matkata ilman oven avaamiseen liittyvää
välietappia. Minun eräs henkiruoka on pieniä ideoita käyttöön laitettuina. Se
puoli on ollut uinumassa. Olen ollut ihan solmussa touhuissa ja olen
edelleenkin. Olen edelleen yksityiskohtien tiiraaja. Luonnostaan tai miksikä
lie. Niitä on runsaasti kohtia erityisiä. Miten veisataan viisi? Totesin kun
sisään tulin että voin käydä läpi mitä tapahtuu kun teen jotakin rutiinia.
Luoda yksinkertaistettu siisti tapa. Kengät putosivat melkein automaattisesti
paikoilleen. No jos ehkä. Asioiden ei tarvitse olla vaikeita mutta ne ovat
helppoja vasta kun osaa ja siihen tarvitaan harjoittelu. Tai vähintäin pieni
opettelu. Tämä päivä onkin jo ilta ja yhä oudompi. -23:57


2004-07-07 23:08
Vähän hartiat junnaa. Kroolatessa huomasin että käsien eteen kurottelussa nuo
hartioita nostavat muskelit saa tehdä hommia. Pitää luoda vastasuuntainen yhtä
paljon niitä venyttävä liike vetoon jotta summana on rennot hartiat. Fiilikset
on hiukan oudot. Jostakin löytelen itseäni. Höpörunoa. Olin lähes puolitoista
tuntia altaassa tänään. Nyt ei enää onnistuisi aiempi kolmen tunnin
polskuttelu. Nytkin ehkä puolet ajasta huilailin. Eilen illalla istahdin
mikron äärelle tuumaten että olisi jotakin löytöjä tai tuumailuja
raportoitavana. Oli miten oli. Nyt kaikki liittyy uintiin. Siinä on vastusta
kerrakseen ja luuloja että tuosta vaan. Tänään aioin koettaa hengittää ulos
tasaisesti tai kokeilla sitä. Ensin en pystynyt muuttamaan tyyliä puhkumisesta
juuri miksikään muuksi. Sitten tasainen yritys kuulosti häiritsevältä 
porinalta. Pitää kokeilla lisää. Vain muutama kerta sain uitua edes 100 metriä
ja ylleensä olin puhki 50 metrin päässä jo. Mutta en niin puhki kuin eilen 
enkä varsinkaan niin rätti kuin toissapäivänä. Ensin ei ollut hajua kuinka 
sain vähän väliä uimalasien oikeaan lasiin vettä. Sitten keksin että jos 
jotenkin kolistan päätäni otsaani oikeaan hartiaan ja vesivahinko seuraa. En
tiedä vielä. Tässä nyt näkee että minulla on vähän uimiskeskeinen maailmankuva
tänään. Ohjelmoin pitkästä aikaa muutaman merkittävän rivin. Ajattelin olevani
ohjelmoija mutta olen siinä hyvin huonoitsetuntoinen. En osaa mitään. Ehkä en
osaa verrata osaamistani enää osaamattomuuteen. Oppiminen on vaipunut unholaan
samoin kuin kävelyn tai suomen puhumisen. Sitä paitsi vastahan ehkä alan
opetella puhumaan. Partisaani. Vaikenen. Aion tutkia uimisen tarkkaan ja
vertailla kokemuksiani muihin asioihin. Uinti on aika nuukaa tekemistä kun ui
niin että on väliä miten hengittää. Kaikki elävä oleminen ja tekeminen on
hengittämistä. Tai sen jälkeen. Jooga on. Viisastelusaivarteluissa keskitytään
ja se alkaa rauhoittunisesta siis hengityksestä. Ja kas palaan Darth Wader
puuskutukseen. Hengittämiseen tarkoituksella perusteellisesti. Sillä sitten
kun on happea on itua lisätä pulssia jotta saa polttaja-aineen liikenteeseen.
Hassua kun ajattelin venäjän happea kislorod. Suvultaan hapokas. Kemia alkaa
ollakin ajankohtaista. Kesäkemia. -23:32


2004-07-09 23:33
Mitäs joo? Eilen ja tänään yritin loristaa uimalassa kraanasta vettä
juomapulloon korkin kiinniollessa. Jokin hassu merkki hajamielisyydestä. Tai
iah njotain muuta. Ehkä olen jättämässä pois pikkuasioihin puuttumisen. Eipä
silleen minneen pötkitä ja olen todennut että ne pienet voisi opetella
selkoisasti tapahtuviksi. Nyt vain kävi näin. En oikein ymmärrä.

Eilen lueskelin Debian Linuxissa Ecology HOWTO tekstiä. No olen sen ennenkin
jotakuinkin noteerannut. Mutta nyt meni vähän jakeluunkin. Siis joku välittää.
Olen niin yksin siinä asiassa. On varmaan siis muita mutta en ole vielä juuri
kunnolla törmännyt. No ensiksikin turha vehkeiden päällä pitäminen on turhaa.
Minulle tuli snadi mielenkuohunta kun tajusin että jääkkiksessä ei ole enää
just mitään jäähdytettävää ja harps ryntäsin kiskomaan johdon irti seinästä.
Asiat näin tärmäilevät. Alkoi kevennetty ruokavalio. Nyt on kiva olla. Sitä
paitsi yksi pelon aihe poissa eli sähköpalon alku jääkaapista. No ei se ole
tavallista että on päältä pois jos ei syttyminenkään.

No siinä samalla alkoi pulputa lisäenergiaa. Viimepäivinä huomailin että sama
toistuu. Itse olenkin höpäjännyt rutiineista. Sitten on inharutiineja ja voi
olla lempirutiineja. Minä olen sellainen pöljä kiva heppu että tuppaa tulemaan
päähän aijjaa aha öh-öh ajatuksia. Voi vitsi nyt se taas karkasi. olen kissa
ja siksi myös villi. Ei kai mikään eläin ole epävilli. Onko mikään elävä onko
oikeasti? Voi olla vain mieleltään raunioitettu. Mutta sisällä on henki jota
ei pidätellä. Kasvi voi punnertaa voimalla voi pitää kiinni kesät sekä talvet
tiukan näköisessä paikassa. Siinä itkee elämän halua tämmöinen. Mikä lie
paska.

Eilen uin 50m ja tänään 100m pätkissä. Tänään oli ylläri että tuli niitä
satasia. Tai olinkin laiska enkä heti ekat 50 vedättänyt kuin intohimoinen
uimarilapsi. Tunsin olevani hiukan sinneppäin duplikaatti aussivideosta. Siis
pikemmin siis animaatiosta. Pitää tutkia taas sillä olen oppinut mielen ihka
helposti keksivän omiaan ja unohtelevan. Kas huomaan outoa kainalovalua. En
ole ennen juuri tätäkänä tehnyt kuin nyt. Kuuntelen samaa levyä kerta toisensa
perään. Nyt Patricia on parempi ja neljäs kerta hetiperää. Siinä oppii myös
pikkuhiljaa kuinka kauan mikäkin levy kestää. Typeriä sanojani suren. Kuinka
pitkään soi? Koska minun rampuus ei aina heti näy ulospäin olen elellyt aika
pehmeästi ja hitaasti vasta tajunnut. Mitään. Nyt pätkii. Ei olenhan nähnyt
kiistanpoikasia. Kun joku on hitusen muuta ja vain siksi ehkä valitaan saamaan
sisään padottua toisen tuskaa jota ei jostakin syystä haluta tavallisesti
antaa. Tämä nyt luikersi johonkin mitä en ollut harkinnut. Minulla nimittäin
oli joitakin aiheita esikypsyteltyinä tai ei ihan vainaskaa vaan ne oli vasta
ruksattu olemassa oleviksi ja silti ne vaan haihtuvat ja varmaan jälleen
joskus palaavat. -00:02


2004-07-11 14:59
On hyvä olo kun mietin hankkivani valkosipulia ja mitä lie muuta jonka
säilytykseen ei tarvita jääkaappia. Hiukan kivistää niskoja vielä vähemmän
päätä. Se on siinä vaihella. Olen syönyt vähän rusinoita ja maapähkinöitä
ja lautasellisen puuroa. Mittasin lautasellisen vettä keittimeen ja laitoin
kaurahoiutaleet ja sokeria ja suolaa lautaselle odottamaan kuumaa vettä. Tuli
ihan makoisaa. Löhöilen ja ehkä menen uimaan hissukseen.

2004-07-12 15:15-15:20 Edellinen kirjoitettu koneelle paperilta. Kokeilin vaan
ideaa saada akuutteja ajatuksia mukaan. Entinen tekotyylini ei ole mistään
kohtaa akuutti. Onhan ne asiat olleet mutta joko se on pientä mitä koneen
äärellä voi tapahtua tai ajatella ehkä henkisesti ja fyysisesti rajoittuneessa
tilassa. Äsken ajattelin olevani hyvin onnellinen. Voisin olla kuollut eikä
sillä ole mitään väliä. Jokainen hengenveto on ihan silkkaa ekstraa. Äsken
myös sain jotakin melkein järkyttävän näkyvää aikaiseksi huushollissani eli
varastoinstallaatiossa. Nyt pääsen mikrolle ilman eriokoisen kömpelön varovaa
loikkimista. Yllätyin muovipussi ja muovikassi jemmoista joita olin roinan
lokosiin väsännyt. Olen näköjään siinäkin ollut määrätietoinen. Voi pöhköä.
Tämä on niinkuin jatkoa jääkaapin huilille. Meinasin nyt kirjoittaa vain
huikan mutta kuinka käykään.

Hups tuli erilainen alkurivi mutta olkoon. Muutosta. Ai juu kun laitoin
tietsikan päälle mittasin pulssiani ja en ollut uskoa kun minuuttiin mahtui
52 löyntiä. Kokeilin uudestaan ja sain saman. Silti melkein luulen
erehtyneeni. Yhden kymmenen skipanneeni. Nyt sain 55. Ensimmäisinä 15
sekunttina 15. Siis olin alussa jännittynyt. Ehkä olen jotenkin oppimassa
vähän meditoitumaan rauhallisuuteen. Homma on nyt eron tekeminen siihen mikä
oli edellistä rutiiniani. Kuten mättää jädeä joka päivä massuun. Tekee nytkin
mieli mutta pelkkä kuvitelma riittää jo pitkälle. Tänään olen syönyt yhden
sellaisen näppärän kaurapuuroverukkeen. Koska se ei ole läpeensä keitettyä kun
voisi olla potran puuron määritelmä. Ei tule pahemmin tiskiä. Ja se on yhtä
hyvää tai paljon parempaakin kuin mikä tahansa. Ainakin nyt. Nyt vielä. Mutta
ajatus voi muuttua ja muuttuu. Kunhan ei jumiutuisi.

Vielä hiukan tuosta raivaustyöstäni. Niinkuin löysin kolmen vanhan mikron
rungot tousta barrikaadista joka on ollut haasteenani tällä mikrolle
ryhtyessäni. Kahdessa ei ole sisukalujakaan juuri eikä ainakaan prosessoria.
No mitä? Tajusin että hyllyssäni on tilaa näille haaksirikoille. Nyt ne ovat
kuin linnut orrella. Vai mitä hourii taas pönttöpää? Nimittäin aammulla tai
jopa yöllä kello 04:56 joku häiriköi radikaalisti ja ihan hippelissä. Kirkas
ääni sai nimet tuhatkieli vaikka en minä näistä asioista tiedä mitään. Mutta
siinä oli niin paljon sanottavaa tsirkun lirkkua että kiinnosti kuunnella
vaikka teki mieli nukkua. Illalla nukahdellessani kolmen jälkeen oli oli kuin
jo alkaisin hourenäköni vaikka puoli päätä on vielä puolitajuissaan. No jos
koskaan. Ja aamulla heräsin unesta. Voi saakuti. Antaa nyt mennä tulla sitten.

Aika sekoaa. Lauantaina join kaksi huonelämmintä Karhupulloa. Sitten join
kaikki rahanni Rellulla jossa oli Acoustin Ugly Boys levynjulkkarikeikka. No
onneksi säädin mukaan ei kamalan isoa rahaa. Käytin ne siideriin eli kaksi 1/3
ja kolme 1/2 litran pulloa. Ei mitään mukeja siis. En ollut mikään känninen ja
silti en oikein muista keskimmäisen pullon kohtaloa. Ehkä oli jano ja tuli se
kulautettua. Viimeinen muistuu paremmin kun heitin kaikki loput rahat tiskiin.
Olisi pitänyt ehkä vielä tiukentaa budejttia etukäteen. Nimittäin jos olisi
ollut enemmän rahaa niin olisin jatkanut pämppäämistä. Tämäkin oli
liiallisuutta hipovaa. Ni kuitenkin sunnuntaina jo uin ja tarkoitus oli ihan
varovasti ja enhän minä rehkinyt.

Unta sunnuntaita edeltävältä yöltä. En tiedä että ihan yöltä vai päivältä kun
heräsin yhdeksän maissa ja sitten kuului pirulliset kirkon kellot. Luulin että
oli vielä ihan yö mutta ei kai siis ollutkaan. Unessa joku kai entinen
kaunotar sängyssä jonkun ehkä ripuloiman läjän vieressä. Huomaan että olen
itse kuvitellut asioille tekijoitä mutta tekoja. Milikuvitus piru. Läjässä oli
joktakin lapamadon ehkä kaltaista ja se vähän luiruili. Tässä ihmisessä oli
kai jonkun hönteisen munia hvyin pieniä ihossa pieninä ryppäinä. Niitä olin
havainnut jossakin muualla unessa ehkä aiemmin. Aikaahan ei oikein ole. Lähdin
hakemaan jotakin astiaa mutta en saanut aikaseksi mitään vaan juutuin jonnekin
veskeihin. Jotkut muut toimittivat siivousta ja jossakin purkissa oli mukana
katkarapumaisia hopean tai metallinhohtoisia kiiltäviä otuksia. Myöhemmin
vasta valveilla osasin ajatella ne kuin haarniskoilla varustautuneksi. En
ollut nähnyt katkoja ja tuumin että tuollasiako ne ovat elävinä. Joku sanoi
että kas sillä oli omaat eväätkin mukanaan. Astiaa tuotiin lähelleni ja olin
kauhuissani. Outoa tässä on se että tämä öklö pullahti mieleeni äkspikaan
päivällä kun lojoilin punkassa mietiskellen. Varmaan siis sinä sunnuntaina.

Nyt aamuna heräsin kuin suoraan unesta. Jotakin vesiympäristöä paikka voisi
olla kuin mökiltä. Niinkuin unessa neliö voi olla pyöreä. Vettä ehkä
suolaista. Vedessä on keltaista kuin korallia mutta pikemmin kuin keltaisia
banaaneja ympyrän ja kaarevan muotoisin terttuina. Kuin voi olla
mineraalipitoisen lähteen ympärille muodotuneet vallit. En tiedä oliko aine
tai otus pehmeä tai kova. Joku halusi keksiä jotakin manipulaatiota tai muka
tehdä tutkimuksia. Oli joku ehkä merihevon kaltainen otus koekaniinia. Sitä
vietiin syvemmälle alueelle jossa näitä keltaisia rakennelmia esiintyi. Kun
siellä vedellä on erilainen koostumus jota ei ulkopuolelta ollenkaan tiedä.
Sitten löytyi keltaista kuin banaani isossa simpukan kuoressa. Tai jostakin
syystä jotakin banaanin ja hunajamelonin välimuotoa. Se oli syötävää ja löytyi
jokin viljelma tai joitakin harvoja yksilöitä. Erikoistapauksia jotka ovat
siinä samassa jo piloilla kun ne kypsyvät. En oikein tiedä oliko siinä kuin
banaanipensas tai muuta kahvia tai marjoja. Siinä oli nuori tyttö ja nainen
pomimassa jotakin ja vaihdettiin tietoja näistä oudoista hedelmistä. He
lähtivät ja yllättäen esiin bongahti joku painijamainen mies. Luulon mukaan
taas edellisen naisen aviomies. Tämä oli hiukan agressiivinen ja oletettavasti
mustasukkainen. Näytti jotain oudon painin otteita ja rutisti seuraavassa ja
painoin oudolla kutittavan kaltaisella tavalla joitan kohtia selästäni ja
kyljistäni niin että menin ihan shokkikramppiin. Jossain vaiheessa mies kysyi
tiukasti että oletko Kouvolasta päin. Vaikenin että ei tosiaankaan vaikka olin
käynyt armeijassa siellä. Myöhemmin sitten enkä tiedä oliko se valveilla vai
unessa ajattelin että olisi ehkä voinut reippaasti tunnustaa.

Ja nyt sitten istun tässä oudon pulssini kanssa tietämättä mikä on unta ja
mikä mitään. Aika pervo tapa viettää tunti. Outoutta ei lasketa. - 16:20


2004-07-12 21:09
Joku ihme sanomisen vimma. Nyt. Sairaalan takaa lasketellessani pyörällä juuri
kotia kohti melkein kuin väittelemishinku vai ihan. Vaikka enää mielipide-erot
ei ole mitään niin inttämään tekee mieli. No kummaa on. Eilen Kärsä huuteli
pihalta sauna-asiaa. Saunottiin ja kokeilin nyt ne pari pilsneriä jotka hankin
juhannuksen jälkeen heti. Ei sekään kovin hyvä nyt ole. Säästä riippuvaista
kai aika paljon. Joskus maistuu. No se ykkösolut oli kohtalaista aluksi mutta
siitä jotenkin haihtuu koko maku kun välillä käy saunassa. Että pitää juoda
reipasta tahtia. Kokislinjaakin olen ajatellut mutta ehkä alkaa menää ihan
vettä kohti. Kaikki maut on vähän ylimääräistä. Kävin uimassa. Parina kolmena
edellisenä päivänä kroolailin 100 metrin pätkiä jopa yksinomaan. Tänäänkin
enimmäkseen. Mutta jo mennessä mätti ja kroolatessa ja palatessa. Taidan olla
kurkkua myöten jo täynnä kroolaamista. Meinasin vetää vielä tämän viikon yhtä
syssyä mutta mittariin ei ehkä mahdu. Vaikkakin tänään lopulta meni melkoisen
siististi yksipotkuista kroolia. No eli kun etsii tikkumaisuutta ja vetelee
reippaasti niin liikettä pitäisi syntyä. Hullun puhetta. Tikkumaisuutta joo
eli on kapea ja käsi ojossa suorana ja pitkällä eikä heiluttele päätä ja muuta
kroppaa muutenkaan kauheasti sivuille.

Ekana kävin kirjastossa palauttamassa ceedeistä kolme kappaletta. Just joo
irroitin jotenkin ne kappaleet. Kokonaista kolme levyä ja loput ja kirjat
jatkoin Kyyti-päätteellä. Tosta muistin laittaa nyt soimaan. Ja siitä että
edellisen tietsikkaistunnon pärjäsin melkein huomaamatta ilman hiirtä jonka
olin siivonnut päivän tarmonpuuskassa. Tekee mieleni välistä kirjoitella
jotain hitto kun sanat karkailee slangia eli ei vaan murrtehisempaa kieltä ja
sitten capitano-sensuuri sanoo että pysy nyt tässä tavanomaisessa sanan
väännössä. Kyllästynyt kyyppari kylpyammepurjehtia. Tää täti laulaa nyt
kauniisti. Kai se on paussi. Niin kirjastossa pääsin livahtamaan nettikoneen
jäämäajalle ja etsin melontaa tai kilpamelontaa. Tuli siinä tuolilla kroppaan
ihan selkeä melomishinku. Vääntelehdinkin paikoillani samalla kun tsekkailin
yhdestä saitin melontakoulua. Vihdoin todempaa. Sillä eihän jaloilla voi
meloa vai vähän avittaa. Ja vain kropan kiertoa maila mahdollisen pystyssä ja
voima on siellä edessä kuten kokellessani huomasinkin äks viikkoa sitten. Yks
juttu vaan on että pitäis keksiä jaloille tekemistä. Hei kääks tuli mieleen
että ihan soutamisessahan heiluvilla vehkeillä jalat on paikoillaan ja koko
kroppa saa kyytiä. Kolmas piisihuume toi nyt mieleen kaleerin soudun ja rummun
tahdin siihen. Ei voi olla kovin autenttista mutta jotain Asterixia ainakin.

Niin lasketellessani oli mälsä olo. Ja elämä on vähän outoa että kun luulee
niin tietoa se ei ole. Uimalassa oli hilpeää. Jotenkin aurinkoinen sää ja
ihmiset leikkimielellä. Siis siellä pilkotteli hymyjä. Ja sitten aloin
pottuuntua krooliini. Välillä ei jaksanut henkeä melkein pidättää seuraavaan
hengenvetoon asti. Voi olla että mahassani möyri kun napostelin puuron jälkeen
päivällä pari kourallista maissimuroja auringonkukan siemeniä rusinoita ja
maapähkinöitä. Jotenkin koko hengen vetäminen oli raskasta ja silti lopussa
melko siistiä menoa. Se keskittymisen vaikeus. Alussa mieli harhaili. Mutta
tämä ero päivän onnelliseen oloon. Kamala tympääntyminen. Matkalla näkemäni
yllättävä nauru pieni tapaaminen. Päivän hymy ja taas olo on eri. Nyt ei
kovasti tehnyt mieli mitään syödä tai edes juoda kotona. En meinannut ottaa
edes vesipulloa mikron ääreen mutta sitten kun sattui vesi eli ex-mehutonkka
käden ulotuville vesineen niin siirsin sen varoiksi vähän lähemmäs. Tämä turha
kirjoittelupuuha imaisee aikalailla päläjämään. Ja nyt huomaan oikean hartian
olevan jäykkä. Venyttelin vähän pukkarissa ennen uintia mutta viime päivinä en
ole edes viitsinyt pyöritellä käsiä ennen altaaaseen molskahtamista. Olen
kuvitellut että osaan verrytellä siinä uintia aloittaessa ja mikä tärkeämpää
pitää opetella vetämään niin laajoja kaaria käsivarrella että hartia siinä
saa venytystä heti kun sille on sauma ja tarve hartian tulessa kylkeä kohti
korvan luona kyläilemästä.

No voisin aika taatusti ahmia mitä ruokaa tahansa nyt. Mutta mikä järki. No ei
niin mitään. Eikä paljon tee mieli teetä tai kahviakaan. Eikä ihme kyllä itse
jäätelöäkään. Joku sisäinen huilin tarve. Ja massu vaan pömpöttää. Ajattelin
jatkaa uimista mutta tuli pupu pöksyyn että tärvelenkö sillä uintihaluni
sitten perin pohjin. Voisi tehdä mitä huvittaa ja nyt uinti seuraavana päivänä
ei oiken ajatuksenakaan kiinnosta. Ehkä paussia. Ehkä sitten melomaan. Ei
riitä uintilajin vaihtokaan. Rullaluistelu ei nykyään kovin erikoisesti jaksa
meikäläistä houkutella eikä lenkkeily tai kävely tai sauvakävely. No onhan se
kiva rullistella vauhdilla pätkä. Mutta viittiikö sitä? Salitouhutkaan ei niin
erityisesti inspaa. Kääkrääk. Eihän kello o ku tulossa kymmenen. Jaksaiskon
kohta nukkua? Jo kohta. Kyllon vaikeita ongelmia heh. -21:56


2004-07-13 11:36
Runollista. Voi hitto mä kuolen tuskaan. Yliherkkä ja ylilyövä yhdistettynä.
Pientä vain. Ajatus joka äsken tuli on vaan sellainen. Nyt yritän sitä kertoa.
On omistamiseksi kutsuttua. Jota ei juuri kyseenalaisteta. Rahalla saa tavaraa
ja eläimetkin ovat sitä saatikka kasvit ja kalliot tai puut. Ehkä siinä on
joitain pieniä sääntöjä. Äh menee liiän pitkälle jos nyt jaarittelen
poikkeuksista. Tässä yhteiskunnaksikin nimitetyssä ei ihmistä nimellisesti voi
ostaa ja omistaa. Todellisuudessa ei ole niin yksinkertainen. Ei myöskään
itsensä ihmisen osalta kuten terveyden saatikka sairauden hoito. Omistaminen
on siis tässä muodossa hyvin itsestäänselvää. Siitä seuraa että omistamisen
tauti on päällä koko ajan. Siitä ei pääse irti myöskään suhteisaan ihmisiin.

Huomasin että saisin päiväkirjan kirjoittamisen aloituksen helpoksi kun vain
laittaisin ohjelmaani toiminnon jolla homman saa käyntiin naks ja nask tai
ehkä yks-naks. Nakutella. Nakutuspelle on nimeni nyt. Tulin sitten illalla
toisiin aatoksiin ja aattelin että kuitenkin uisin tämän viikon. Kävisin
tänään syömässä lounaan ihan jossain että energiaa riittäisi. Nyt vaan alkaa
olla hoppu koska pitää keretä sulatella viisi tuntia. Mukana on pelkoa ja
rutiiniriippuvuutta. Vaikea muuttaa tottumustaan. Ja jos ei tee niin niin
miten sitten tekisi? Alan nähdä että saa mitä ei halua. And really. Elikkä
voi olla että vaikka atk on bravuurini. Tosin mikä tahansa mihin liittyy
hittopientä detalia ja kokonaisuuden rakentamista niistä. Mutta nyt täytyy
ja siis haluan tehdä niin että persuspointit elikkä perusasiat tullevatnet
huomioiduiksi ja vakavasti. Herkkä tarkka säästäväinen rotuisat. -11:51


2004-07-13 23:19
Voi nauruherja eli vitsinrääpäle en nimmittäin ole kovin realistinen taaskaan.
Isoja luuloja ja pieniä tekoja. Kävin lounaalla ja tuhti se oli. Siis ihan
borssia, kana+riisi, makara+muusi, leivät, maidot, kotikaljat, marjakiisselit
ja kaffeet. Enkä silti revityttänyt mahaa aivan. Surffailin Mahiksella
pitkästä aikaa. Ja kuten silloin tällöin on tavallista en oikein tiennyt minne
olen menossa kun tulen sitten kadulle. Hoksasin että menen Sapokkaan katsomaan
pelastusristeilijä Wilhelm Wahlforss. Jätin ruotsalaisittain taivuttamatta.
Tai Rankki alus. Mutta matkalla oli Poijun toimisto ja tuli idea poiketa. Jos
osuisi jokin kohdalleen. Eli tietsikkajujuilla vähentää paperin tuhlausta ja
saada tarjonnat ja tarpeet näppärämmin kohtaamaan ehkä oli piilevänä
ajatuksenani mutta enhän osannut sitä sanoa. No tuli toimittajan hommakin
hiukan puheeksi ja juu kirjoitin eilenkin tätä päivistä ainakin 112 minuuttia.
Välillä pitää valita sana joka sopii. Siis rakoseen eli vähän lyhyempi.
Kirjoitelmukseni tekniset rajoitukset. Sen perään Sapokassa oli hiljaista ja
lähdin Mansikkalahteen. Tutkin pikkupapereitani ja venyttelin. Siis siinä
keksin että rantavenyttelyn voisi vaikka ottaa tavaksi. Hups vielä Mahiksella
netistä nousi esiin parkour. Innostuin vähän. Silti kerrostalojen katoilta
toiselle hyppiminen olisi jo hiukan liikaa. Ja edelleen haluan toimintaa joka
ainakin välillä kohdistuu jonkin asian valmiiksi saattamiseen. Siis vaikka
kiskoa auraa saapasjaloin. Ei silti filosofoituva harrastelu harrastelun
itsensä vuoksikin on välillä ok. Kävin kirjastossa lehtiä selailemassa. Selkä
oli jäänyt kantturaksi. Ehkä venyttelin kerrasta liikaa. No nyt se on ok.
Ja kuvittelin että uin kroolaan siis kuitenkin tämän viikon. Uin tänään. Ja
välillä vesi rupesi maistumaan puulta. Meneehän se tietysti siistimmin kun
treenaa. Tai kun treenaa siististi. Nyt taas luulen että lopetan joksinkin
aikaa. Olin jumissa enkä jaksanut. Ehkä kroppa alkaa olla niin läpisuolattu
liemessä että happi ja mikään ei kulje.

Meinasin ostaa vaan jätskiä ja joutua ehkä sitten syömään sen litran koska en
aikonut laittaa jädekaappia päälle. Mutta sitten yllärina sain riisi ja
vihannes annoksen mistä voipi tulla huominen ruoka ja kaappi päälle niin ostin
myös maitoa ja enemmän jätskiä. Maistelin riisejä ja keitin iltakahvit ja
vetelin valkokasvirasvamössöä lusikalla. Veneilijä lehti vei minun kuvittelun
Kreikan saaristoon. Hups keikahti. Siis toi saariston kuvitelman ajatuksiini.
On se vaan vänkää eli metkaa olla yliherkkätarkka poikalurjus. -23:44


2004-07-17 01:26
Nyt pitäisi olla eilinen päivä niin menisi siistimmin. Eilistä edeltävät kaksi
päivää olivat liikunnattomia ja päiviksettömiä. Ja eilinenkin nyt sitten
päiviksetön. Eka liikkumattomuus oli pöhköä. En tainnut mennä huoneestani ulos
ja olin tietsikalla mikä on ihan yltiöpöhköä. Toka liikkumattomuus ylettyi
rannalle asti jossa kävin kalliolla makailemassa. Kesävaatteet eli shortsit ja
t-paita päällä. Vilakkaa. Ei minulle sinänsä kovin mutta voihan sitä kokeilla
eri tapoja käyttäytyä. Niin tuo päivä oli siitä metka että tuli kutsu retkelle
melomaan. No tai pikemmin saaristopäiville mökille ja melominen on menomuoto.
Tai oikeastaan en vielä tiedä. Sain kaverin kiinni ja innostumaan joka tietää
reitin. Että hassusti tulla tupsahti jutskaa jota oli tarkoitus muutoinkin
aktivoida.

Siis no niin. Voi hiisi hissieläin kun tähän aikaan päivästä on hankala osata
sanoa selkeästi aikoja. Kun eilinen on melkein vielä tätä päivää. Ja päivis
iloisesti saisi käsitellä mieluusti tapahtumapäivää. No eilen juu melonta-
kaverille olikin ilmaantunut viikolopuksi akuuttia muuta menoa. Hihii ja siitä
alkaa jännittävämpi osuus. Koska nyt minun on pakko itse opetella pärjäämään
vierailla vesillä. Pitää opetella vähän lukemaan karttaa ja ehkä katsomaan
kompassiakin. Kirjastosta löytyi karttoja ja oikesta suunnastakin. Sain kopion
joka on lukukelpoinen. Mutta kestääkö se vettä? Ei tietenkään. Ai juu päivällä
vein vanhan pyörän takapyörän pyöräliikkeeseen rataspakkauusintaan ja sanoi
pyörämies heti että ketju on kulunut sen näkee rattaiden kulumisesta. Ensi
viikon puolenvälin tienoilla pitäisi olla valmista. Ja kai on sitten ketjukin
hommattava. Kävin sitten Mahiksella laittamassa pari teosta DA:han. Ei no kas
kummaa jotenkin sekaista. Nimittäin välillä minulla on puhteenomaisesti
energiaa joihinkin asioihin. Sain kaivettua kitaran esiin piiiitkästä aikaa ja 
vähän arvelin kun riisun sitä vaatteistaan että kohta voi paljastua raajarikko
ja niin olikin. Toiseksi matalin kieli oli poikkeutunut. Ihan siitä kohtaa
missä tallaan tuleva kieli ensin risteää oman päänsä. Ping tai pong. Aika
tavallinen juttu ja hämmästyttävästi löysin jonkun vanhan kielen jolla sain
jatkettua veivipäästä ja fixattua jutun. Ja oli se virittäminen taas hankalaa.
Uhhh. Mutta ei mitään. Voin verrata uimiseen. Siinä tein hommia. Jos hiukankin
paneudun niin siitä se lähtee. Mutta tuntui ääliömäisen luonnottomalta
sovitella tai sommitella vasemman käden sormia kielille. No yksi DA:n kuva on
eräänlainen kitarakuva. Samantapaisen tunteumksen huomasin kuin mukamas aloin
opettelemaan ranskaa. Että siitä vaan.

Halusin kokeilla mitä melomisesta tulisi. Laitoin puhelinluettelan paikallisen
kartan minigripissä kannelle. Kokeilin ripustella irtomatkatavaroita naruun
etteivät karkaisi umpisukkulatilanteessa. Otin kamerankin. Niin ja kokeilin
kuvata. Ei heti kannata monta kertaa kokeilla. Joku kerta menee pipariksi.
Uimarannalla oli huimasti vettä. Siinä missä useinkin hiekka pilkottaa oli
polveen. Otin kanoottikuvia mutta ei omakuvaan kajakissa istuessa oikein 
millään saa menopeliä mahtumaan mukaan. Päivällä olin huomannut että
Varissaaressa on rockia. Ajattelin meloskella Kotkansaaren pakeille ja
siitähän matka jatkui melko iisisti Varissaareen. Kerkesin kuulla rantavesiltä
vai oliko se rannasta viimeset rytinät ja sitten hyvän yön toivotukset. Kävin
mela olalla vielä kurkkaamassa paikkaa. Olin melonut hiki valuen. Mukanani
ollut yksi puolen litran vesipullo oli armottoman vähän. Se oli kyllä juuri
parahiksi tarpeeseen ja jaksoin tullen mennen jotenkuten. Olisi voinut olla
tankkausainetta kolminkertainen määrä. Eivästä ei juuri tarvinnut. Oli minulla
rusinamaapahkinälajin purkki josta nappasin ennen paluulle lähtöä. Idea sitoa
irtomatkatavara naruihin on aivan typerä. Narut ovat ihan sotkussa ja sitten
ei helposti saa esiin mitä tarvitsisi ja vielä voi epäillä että nurin
keikahtaessa itsekin solmiutuisi vangiksi siihen jatkoksi. Ehkä ei
periaatteessa täysin tyhmää mutta toteutus tulee silloin olla muu ja
käytännöllisempi. Laiton lenkkarit keularuumaan ja repun taakse. Ilman mitään
vedenpitävää pakkausta osastojen kannen lisäksi. Eivat ne vuotaneet ja eihän
vettä juuri päälle tullutkaan. Paitsi aluksi yksi laine kun moottorivene ajoi
aika läheltä keulaa ja yllätyksekseni kajakki sukelsi aaltoon niin että se
tuli syliin. Että voi sen aukkopeitteen laittaa kunnolla vyötäisilleen jos
haluaa sen hoitavan kuivana pysyttelemisen asiaa. Koettelin meloa melko suorin
käsin. Oikealta puolelta kauhaistessa se onnistui aika helposti jopa melko
luonnollisesti. Vasemmalta meloessa ei sitten millään ja vasen käsi pyrki
taipumaan vedon loppuvaiheessa. No tulipa siinä mietityksi että kunhan tätä
puurtaa eikä tarvi edes sanoa mihin touhuun verraten. Kaamesti kajakki nousi
tuuleen ja välillä ties minne. Loppuvaiheessa keksin niksin että vedän
vasemmalta kaksi vetoa ja oikealta yhden niin suunta suurinpiirtein pysyi ja
ei aina sittenkään. Ja vasen on vielä heikompi. Tosin tuumasin myös että sekö
se on juuri ongelma. Oikea puoli on vahvempi ja siksi koko ajan kaarran
vasemmalle. No siinä varmaan vielä riittää tutkimista. Ja sitten on
lastaaminen elikkä joku keulaan tai perään enemmän painoa niin taatusti se
vaikuttaa jotakin. Eli pää joka on syvemmällä on vähemmän tuulen painettavana
ja toisaalta vesi tukee sitä ehkä enemmän. Kajakissa oli säädettävä peräevä
mutta kokeilin vain sitä. Halusin opetella menoa peräsimettömällä vehkeellä.
Pimeni. Korkealla vedellä ja pimeässä uimapaikka on silkkä kallioranta.
Yllätyin venesataman tehokkaasta valonheittimestä. Pätkä matkaa oli ihan
valoisaa. Ja sitten pois kajakista. Huomasin nyt että matalahkon laiturin
äärellä tukevinta on ottaa molemmilla käsillä tukea laiturista ja nostaa
peffansa sitten sinne perässä. Olin ajatellut meneväni uimaan päätteeksi mutta
aloin mamoilla. Oli hiukan vilakkaa. Ja opin että mukana saa todellakin olla
se neuvottu kuiva vaatekerta ja pyyhe. Nyt olisin ollut niistä iloinen. Hiukan
aikaa vetkuttelin kahden vaiheilla ja sitten ajattelin että käyn sentään
katsomassa rantaa. No katsoinkin ja heitin vaatteet pois ja nyt vasta tutkin
syvyyden ja selvitin edellä mainitsemani polvimitan. Ja vesi oli lämmintä ja
sitä oli paljon. Huomasin että tykkään uimisesta. En piruuttanikaan vetänyt
kroolia. Hyi. Rintaa pari vetoa ja pari takaisin. Mukavan pehmeää vettä.

Olen oppinut että en pidä oluesta. Yleensä. Joskus voi olla tapauksia. Samoin
en pidä viinistä yleensä. En tarvitse kovin väkeviä juttuja yleensäkään. En
ole ennen tullut ajatelleeksi että sehän on jo ristiriidassa herkyyteni kanssa
vaikka olenkin myös välillä hyperaktiivinen. Tosin epäilyttää miten jaksan
huomenna nousta. Nyt olen poikki aluksi alakyljistä ja äskemmin huomasin
hartioissa väsymystä. Joku rakkulamainen on ilmestynyt oikean käden kämmeneen
keski ja nimettömästä sormestä niiden ensimäisen nivelvälin verran kämmennen
keskikohtaa päin. Niin melaa ei tarvi puristaa. Mutta enhän vielä mitään
osaakaan. Voi nenä kun olen taas hiukkasen sekava. Eilen keitin ostamiani
rehuja siin porkkanoita ja kukkakaalia ja sipulia. Suolasin ja liruttelin
öljyä päälle ja se oli pirun hyvää. Ei ollut juuri energiatarvetta. Nyt oli
toisin. Tein lettuja tällä kertaa ilman vehnää. Hiivaleipäjauhoja ja ruista.
Pieni taikina ja vajaa puoli litraa jäätelöä. Letut ovat minulle helposti
sulavaa aika energistä polttoainetta. Monet muut ruuat saavat massun voimaan
sekavasti. Muistan erään kerran ihan lenkkimakkaraa syötyäni kun oli öklö ja
kurja olo. No se se taidakkaan olla mikään hyvä esimerkkiruoka. Mutta onhan
se tavallista syötävää. Meinasin ostaa lenkkiä evääksi mutta ehkä hyvä kun
unohtui. Otan vaikka munia ja jauhoja ja maitoa mukaan. No oli se kuitenkin
ihan hyvä kun kävin uimassa. Ja osasin rajoittaa enkä käynyt vielä kuvailemaan
siinä. Joskus sitten. Ennätystahtia naputeltu vain hitusen yli tunti. -02:28


2004-07-17 08:56
Kävin nukkumaan 03:10 ja heräsin yllätyksekseni jo 08:24.
Melontavarustuksesta jäi sanomatta että saa olla joku pehmuste paljaiden
kantapäiden alle kanootin pohjalle. Niitä alkaa hiukan kovistää kanootin
pohjaa vasten. Ei ehkä sinänsä kovuus vaan tasainen muoto jolloin pienelle
kantapään alueelle tulee paine. Nimittäin ei ollut istuinpehmustettakaan
mutta istuin on muotoiltu eika se haitannut. Tuli eilen no siis ennen unta
luettua vielä selaimella edellinen teksti ja siinä on aika monta kirjoitus-
sekoa. Joku pakkomielle oli nytkin tähän istahtaa vaikka olen lähdössä siis
Haminaan päin ja sen ohi Pyötsaaren äärelle ja viereiseen saareen. No yksi
juttu kun tuli idea että voisin liittää tarinaan liittyvät ja jopa mainitut
kuvat pieninä siihen ja linkin ig:hen tai da:han tai jonnekkin missä kuvan
varsinainen versio on. Ja sitten tämä kertoo luonteeni maanisesta puolesta.
Että en ole lukujärjestysihmisiä kun ei ole pakko vaan haluan hoitaa asian
joka mieleen tulee. Eli tavallinen tyyli matkalla joutua tutkimaan vaikka mitä
jopa voisi sanoa ehkä lapsenomaisesti. Jees lapset kunniaan. Fixasin muutaman
vihreän edellisestä ja katsoin paikat pikkukuville suunnilleen niiden höpsis
kohdalle. Niin tuli ajatus että olen huiman innostunut nyt tähän päivistelyyn
ja tavallani. Eli jaksaisin vääntää vaikka kuinka paljon ja tarkkaan asioista.
Muuten se päivä kokonaan tiestikalla kohdistui ja toinenkin yhteen intohimooni
eli jonkinlaisen ensyklopedian valmistamiseen. Se on makea ja en vielä tiedä
millainen juttu. Pieniä paloja aavistelen. Ehkä siitä tulee tietsikkaohjelma.
Ja yksi ajatus äsken heräämistä suunnitellessani oli että kuinka yhdistää
tämä päivistely elinkeinoon. Jos olisin joku korkeimman vuoren kiipijä tai
sen tapaista niin joku sponsorijuttu voisi tarttua katiskaan. Mutta näin kun
olen tavallinen joskis outo. Aspergeriksi ehkä hieman outo koska en ollenkaan
tyydy noin yksinkertaiseen selitykseen. Sanottaisiin vaan että toi on ton
niminen. Tarvii tietää enemän ja laajemmin ja syvemmälti. Olen siis myöskin
tutkija ja kokeilija. Niin tämä päivistely on nimenomaan tutkimista ja vielä
tarkemmin itsensä tutkimista. En tiedä onko tämä tavatonta mutta tuntuu kun
aika paljon asioita painusi mieleeni nopeasti ja melko tiukkaan. Ja usein
nimenomaan yksityiskohtia tai kooltaan pieniä ja hyvin nopeastikin ohi jo
olevia. Muualla kuin päässäni ohi. Eilen kun vein tarakalla takapyörää
polkupyöräliikkeeseen näin jo aika perilla mustan monkiäisen kävelevän oikelle
jalkakäytävällä. Koko noin pari senttimetriä ja notkeän näköinen kroppa muuten
koppakuoriasimainen. Olisi sittenkin pitänyt pysähtyä ja katsoa tarkemmin.
09:23 viesti ja soitin. Siellä olisi lohosoppaa ja saunaa. Mutta siis noin
peini asia harmittaa. Harmit ovat opimisen paikkoja. Siis minun on kuultava
vakavasti tai pikemmin leikkimielisesti ja huomioon ottaen omaa sisäistä
uteliaisuuden ääntäni. Jos tämä ei jatku niin olen sitten kai hukkunut. -09:28


[2004-07-17+18 Mela heilui... ja missä juttu viipyy?]


2004-07-19 07:06 Heräsin hartiat jäykkinä. Venytin ja hieroskelin niitä ja
näin aivan kirkkaana ajatuksen että minusta tulee hieroja. {1} (Kts. alempaa)

2004-07-19 09:07 Heräsin säpsähtäen, uni. [ Pikkulapsi vihreissä vaatteissa on
melkein kolmannen kerroksen tuuletusikkunan ulkopuolella putoamaisillaan. Äiti
pitelee hädissään mutta ote on lipsumassa. Katselen vastapäisen talon
ikkunasta ja ehkä sekunnissa tajuan että minun tehtäväni on auttaa ja nousen
kiireellä ryntäämään pihalle tarkoituksena varmaan pehmentää pudotusta. ]
Säpsähdin kun olin nousemassa juostakseni ulos ja alas pihalle  ja samassa
jotenkin tajuan että ei tässä ole kerrostaloa lähimaillakaan. {1}


2004-07-19 22:05
No ikävä kyllä olen edelleen hengissä. Joskus tulee mieli jotakin tiettyä
asiaa kuten juotavaa. Joskus kauan sitten on tullut himo saada appelsiinimehua
ja perjantaina ostettuani melontaevääksi pikkupullon Pepsi Maxia tulikin
illalla nimenomaan sitä hinku ja join sen pois. Ja voin väittää että hinku ei
tullut siksi että olin aineen hankkinut. Tänään tuli halu saada maksamakkaraa.
Yritin kyllä päästä hengestäni mutta en varta vastisesti. Luonto antoi ihan
itekseen vinoja ja viimaisia paikkoja ja ihan hupsis äkkiäkkiä myös. Taidan
erikseen kertoa melontamatkastani. Olen hiukan täynnä sitä ja pelottaa että
ei tule inspiraatiota. Tänään on kroppa ollut ihan melkein stopissa ja samoin
mieli mylläyksessä. Välillä tuntui että istuessakin ja maatessa heilun ja
maatessa tuli hassu tunne että aivot tekee jotakin uusia kytkentöjä. Sekä
ruumiin että aatoksien ohjausta varten. Olen vähän muuttunut. -22:13


2004-07-20 03:30 Uni: [ Olin menossa johonkin komeroon nurkkauksessa viemään
tavaroita. Ovi oli kiinni. Oli yö. Jäin seisomaan seinää vasten nojaten.
Minulla oli aamutakki päällä. Olin väsynyt ja olin ihan nukahtamispisteessä
seisoaltani. Tunsin että iskä katselee huoneesta johon hän oli muuttanut uuden
vaimonsa kanssa. Hiljaa liikkumatta peilin kautta. Mutkikasta. Lähdin 
palaamaan huoneeseeni olohuoneen kautta. Se oli täynnään isoäidiltä perittyjä
huonekaluja. Lasipöytiä joille oli asetettuina laseja pyöreinä muodostelmina.
Ne vaikeuttivat liikkumista mutta lasit tai pyödät eivät silti kaatuneet.
Minulle tuli hyvin hankala tunne että jokin kauhea trauman aiheuttanut asia
tai historia on selviämässä. Ei tuntunut kivalta. ] Heräsin. Kuulin puiden
kahisevan. -03:40 (kirjoitettu paperille josta "tähän" 2004-07-22 01:25-01:33)


2004-07-20 03:44 Minä vähän pelkään. Minulla on ikävä, mutta en tiedä ketä.
Jos joku voisi tuoda turvaa. Jos joku kaipaisi minua, olisi päittäiset
tarpeet. (paperilta 2004-07-22 01:36-01:37)


2004-07-20 13:47
Kun tuli mieleen niin kerronpa pikkuasian. En ymmärrrä miksi nyt juuri tuli
pieni jomotus oikean käden nimettömään ja keskisormeen. Melkein häivemäinen.
Mutta kun viimeksi kävin uimassa törmäsin heti kättelyssä altaan päätyyn kun
sukelsin sitä kohti pulahdettuani veteen. Kertakaikkiaan ilman laseja sitä
vaaleansinistä ei ainakaan käden mitan etäisyydelta meikä havaitse kuin
törmäämällä. Tuli pieni sormipipi kertomaan että taitaa olla vähään aikaan
viimeinen uintikerta. Maksamakkaran kyllä hankin eilen ja jopa ihmettelin
että en halua juustoa enkä margariiniakaan juuri. Katsoin jopa homejuustoa
siinä silmien korkeudella ja sen viressä oli Musta Pekka. Otin sen enkä
tosiaan muistanut että sehän on aika pippurista ainakin jos melkein puoli
pikkupakettia laittaa poskeen yhtä kyytiä. Ajattelin nyt käyttää sitä pelkoa
ja turhaa tai liioiteltua pelkoa ja pelkonsa voittamista minkä laineita päin
lähtiessäni koin. Minun ei juuri tarvitse pelätä mitään. Miksi silti tuntuu
vaikealta? No esimerkiksi kurkkua myöten täynnänsä oleminen jossakin asiassa
on kauhua eri asteikolla. Eilen myöhään kalastin monta kirjaisekamelskaa
edellisistä kirjoituksistani. Olinpa ollut vauhdikas ja hajamielinen. Nyt
haluan olla keskittyneempi ja vääntää siistiä kerralla. Voi pahus miksi sanoin
noin. Se toi mieleeni leipomiseni siis sämpyläisten ja tarkemmin työtapani
jossa olen viime vuosina opetellut nokkelaksi saman tien putsaten astiat ja
työvälineet kun niitä on käytetty jos niitä aina tarviikaan kovin siistiä.
Nyt en ole tehnyt sitä pitkään aikaan ja kuinka pidinkään sämpylöiden
ahmimisesta. Voi itku voi pillitys voi kun en tiedä mikä olisi siistiä kun
minulla on ajatuksia tai niiden sukulaisia muuten vaan päässäni ja
paperillakin muistissa. Olen niin liimaantunut tähän tekstin kirjoittamisen
mukaiseen kronologiseen järjestykseen. Mutta siis itse asiat ovat nytkin parin
osalta eilisiä samoin kuin jo muutama äskenkin. Voi miksi olen niin typerä
välittämään jokseenkin merkityksettämistä pikkuasioista. No voinhan sanoa
niinkin että olen herkkä ja olen herkkä oppimaan ja oppimani tyyli on välillä
sitten vaan aika vaikea muuttaa. Eikä pidä paikkaansa väitän vaan. Kun haluan
niin muutan tapojani. Joskus melkein laakista. Mutta ei se aina onnistu eikä
siihen usein ole tarvettakaan. Ja joku joka on hiukan paranoidinen ymmärtää
helposti minua. Pitää olla jämptiä. Mutta ei voi oikeasti kuin hyvin pienissä
asioissa ja sittenkin ehkä vain vähän aikaa kerrallaan. Olin ajatellut että
kirjotan unet hakasulkuihin jotta heräämisen voi erottaa unesta. Ja nyt mietin
laittaa viitteen tämmöisiin {1} sulkuihin pikkupäivitysten perään jotka nyt
kirjoitan klo 14:14-14:22. Ne menivät siis eiliseen. Kaksi pikku lisuketta.
Ei silti yksityiskohtien tarkkuus ei sinänsä ole ollenkaan paha mutta liika
takertuinen on epäkäytännöllistä. Otan merimerkikseni käytännöllisyyden. Voi
että voi että onko minusta siihen? -14:24


2004-07-20 14:36
Joo anteeksi että taas häiritsen. Meni melkein kymmenen minuuttia kun luin
uudelleen läpi äskeisen ja olihan se täynnänsä vihreetä siellä täällä. Mutta
en palannut sen tähden vaan koska päässä naksahti. Sanotaan että olen sairas
vaikka se ei pidä paikkaansa. Tämä on juuri pikkuasioiden möykky ei sen
kummempaa. En luule että maailmassa on montaakaan joka on näin näitä asioita
tutkinut. Koska olen ulkopuolinen. Siis sen vähän verran minkä voi olla. Ei
merkitse juuri paskan vertaa raha tai sukulaissuhteet. Eikä enää kovinkaan
paljoa saavutettu etu ja nämä missä helposti roikutaan. Tosi on että olen
tämän tuhoavan systeemin rippeillä elelijä. Eikä tämä pelkää huonoa ole niin
kuin ei mikään. Ja aina huono on hyvä esimerkki. En ole tainut vielä päästä
asiaan tai idean joka tulostui filmilleni. Minulle tuli tunne että pystyn
tekemään fiiliksistä asioita. Eli olen aika paljon päässyt sen kiihkoisuuden
ulkopuolelle joka yleensä elukoissa on päällimmäisenä. Tämä ei ole mikään
totuus. Olen helvetin kiimainen otus. No ainakin joskus. Jotenkin olen takonut
päätä viime aikoina näkymättömiin seiniin ja pää on ymmärtänyt että kiireinen
asioiden heti saaminen ei ole siihen pantujen ajatusten arvoinen. Pienen tipan
verran olen osannut rauhoittua. Ehkä minä olen liikuttanut itseäni ja meri on
liikuttanut minua. Olen myös liikuttunut. Meren antimista eli kokemuksista ja
kaipuusta. Runoilemaan heräilevästä toiveikkaasta kaihomielestä.

Olin jo lopettanut kun tajusin että edellinen suun papatus oli aika
kylmäkiskoinen. Koska välitän kenestä tahansa läsnä olevasta. Vähän läsnä
olevsta välitän vahan. Paljon läsnäolevasta välitän paljon. Läsnä oleminen on
sitä että tuntee. Aika hassua tunteet ja tunteminen. Äsken jaaritteluani ennen
minulle palasi mieleen jo joku aika sitten pullahtanut miete mutta se katosi
nyt taas. Ajatus on hassua ainetta. Tämä kirjoittaminenkin voi olla pakoa
muusta. Niin kuin ei olisi tekemistä muuta muka. Nyt paistaa aurinko. Eilen
lähikauppaan paljasjaloin tepastellessani paiste oli ihana. Enkä kuitenkaan
kerennyt auringon alle vaan se pakeni pilviin. Palattuani kotiin jalkapohjia
kirvelsi seisominen muovimatolla. Ei voi tietää täytyy luulla.

Hups palasi mieleeni luullakseni se minkä olen sinne jostakin saanut mutta se
kaartelee ison rysän laitamilla piilossa usein. Tai kaksi juttua. Yksi on se
että joskin olen insinööri niin ei se ole mikään hassumpi lähtökohta kun
vihdoin tajuaa ottaa sen lähtökohtana eikä päämääränä. Tai ei oikeastaan siis
mikään insinööri vaan tutkija omasta tahdosta ja tarpeistaan aikanaan. Siinä
joutuu rasittamaan pipotelinettään. Kun miettii mitä jokin on ja miten se
toimii tai vieläpä miten tekisi jotakin toimivaa tai entistä käytännöllisemmin
toimivaa. Psykologiset mietteen ovat vaikempia koska rynnistetaan pois
kohtuullisen selkeästi määritellystä. Tai mukaan tulee liuta asioita joita ei
voi nähdä ja suoranaisesti tunnustella. Mutta ei siinäkään ole kauhean hurjaa
eroa koska tekijä näkee mielessään eikä touhu enää ole haparoivaa mutterin
pyöritystä. Ehkä sekeämpää sanoa että kun säheltää erilaisia juttuja niin
niistä voi koota kokonaisemman käsityksen kuin vähemmistä palasista jos sen
jaksaa tehdä. Tietynlaista jousella ampumisen taitoa ehkä lähentelevää.

En ole meinannut haukkua ketään. Sovitaan että tämäkään ei ole motkotusta vaan
kerron vai ajatukseni. Olen vain vähän lukenut herra psykologeja Jung ja
Freud. Tyypit ovat olleet käsitykseni mukaan räväkästi harhaan  johdettavissa
hataran tekniikan ja luonnotietämyksen takia. Tai minne sitten sattuivat
olemaan matkalla koska valittu tie on valittu ja kun sen osaa käydä niin se on
ainoa oikea. Siis miehistä etenkin nuorimmainen enemmänkin innostuneisuutensa
tähden. Mutta ei se mitään. Mikä tahansa mikä vahvistaa tahtoa ja luuloa on
elämässä suuri etu. Eikä mitään väliä onko se totta koska totuutta ei erota
luulosta mikään. Paitsi katsominen luulon taakse. Nyt välitunti loppui. -15:18


2004-07-20 15:22
Ei tästä nyt mitään tule. Eilen modeemi sai pitkän suhinan ja kohinan jälkeen
yhteyden. Huomasin vasta hitaiden touhujen jälkeen että nopeus on 12000 bps
tavallisen 48000 bps sijaan. Nyt yhteyttä ei syntynyt. Siinä samalla vasta
tajusin että modeemihan oli viikonloppuna kytkettynä puhelinverkkoon ja täällä
on ollut se perhananmoinen ukkonen. Että ehkä tämän modeemin surffailut alkaa
olla tiensä päässä. Voi perhanan perhana. Ja yleensä olen muistanut kiskoa
johdon irti kun lähden pidemmälle. No katsotaan. -15:26


2004-07-22 00:30
Puhun nyt kuin vuorokausi ei olisi vaihtunut. Helpompi niin. Tai se on kuin
näyttelemistä. Astun eilisen rooliin. Outoja aikoja. Itikat hyörii kimpussa.
Eilen illalla ilmestyi vaivihkaa hyökkäileviä. Vai onko minulla meteliä näissä
kuulokkeissa? No on orisevää joikua. Olen idiootti mutta en ehkä riittävän
nero hulluksi. Eilen sain kaksi kirjettä. Ja nyt illalla kotiutuessani olin
äimänä. Pitäisi tehdä itikoiden lajitutkimus. Kirje oli mukanani kassissa
käydessäni rantakalliolla. Oletin vähän mutta se ei tuntunut yhtään kovalta.
Oli se muovipostia. Olen nyt eläkeläinen. Työeläkeläinen ja lisäksi
työkyvyttömyyseläkeläinen. Ehkä järjestys on toisin päin. Työeläkekortti pisti
asiat tuntumaan jotenkin hullunkurisilta. Tämä touhu todistaa sanontaa jonka
olen kuullut mutta en oikein päässyt perille. Sen saa mitä ei halua. Kummaa.
Ne eiliset kirjeet olivat Eläke-Fennian ja Kelan päätökset asiasta. Myöskään
en halunnut tavata tänään ihmisiä. Ja kävi niin että tapasin puhelinluurin
kautta sekä törmäten. Tänään näin lehden kannessa uutisen että lapsi oli
pudonnut korkealta kerrostalosta ja ihmeen kaupalla selviytynyt. Ehkä alle
kymmenen vuotiaana leikittiin kerran kaverin kanssa että sanotaan päinvastoin
kuin tarkoitetaan. Minä se menin siinä sekaisin ja putosin kun leikki
vaikeutui. En ole osannut näytellä. Mitä on vakavuus? Se ei ainakaan helpota
elämää. Örisijä on Wimme Saari. Vakaa ja tasapainoinen pysyy pystyssä mutta
vakava ehkä ei. Pikemmin rento on tasapainoinen. Kunhan ei veltto. No lima
kyllä etsii asemansa. Voi olla että minun ei tarvitse ainakaan
yksityiskohtaisesti selostaa päivän tapahtumia ja aatoksia. Saanen ruveta
opettelemaan mikä tähän kuuluu. Se kuuluu mikä lisää itsetuntemusta tai kertoo
minusta jotakin. Tai jostakusta jolla on positiivinen draivi kyseenalaiseen
kunniaan tai sen menettämiseen. Jotenkin en edes tiedä pyöräilinkö tänään
ensimmäisen kerran viikolopun melastelun jälkeen. Kai vissiin. Kaupunkiin
hakemaan rataspakkauutuuden asennettuna ja ketjun. Sekin on vitsikäs kun siinä
on puuttuva linkki "Missing Link". Ehkä se on silkasta teknisesta syystä kun
ohjeessa sanotaan että ketjua ei saa tai voi laittaa kasaan katkon jälkeen.
Outo rakenne kai no tapeissa ei ole keskisyvennystäkään jollaisen muistelen
entisajan ketjuissani olleen. Tapit eivät taida edes olla kovin pyöreitä.
Siinä syytä. Mutta siis on lempisanontani siis. Mutta siis tultuani kotiin
olin jotenkin rätti. Uupunut uuvuttamatta. Olin ajatellut lähteä melomaan.
Mutta tuli tuntu että olen sekaisin ja en jaksa mitään. Olenpa tosi
sivistymätön sillä enhän taida tietää mitä tarkoittaa melankolia vaikka
kehtasin ajatella että olen melankolinen. Ja sitäpaitsi ei rakkauttakaan
monasti selitellä. Tämä on näitä vahinkoja. Unohtelen asioita ja pienet
sattumoiset muistuttelevat. Olen tullut romantiikkaa kaipaavaksi. Kiitos siitä
kuuluu hurmaajattarelle. Olin jotenkin sedimentoitunut ja menettänyt muistini
elämän tärkeysjärjestyksistä. Kehtasin väittää että minulla ei ole hinkuja ja
olen rauhallinen haluissani. Aurinkoisessa kaupungissa minä törmäsin
yllättäen avuttomuuteeni. Himoon. Yht'äkkiseen liimatakertumiseen. Ei katuun
jalkapohjista vaan mieleni sisällä omistamisen haluun. Silkka fyysinen muoto
minuun huumeena vaikuttaa. Se on naisen muoto. Tunsin itseni hyvin
mitättömäksi. Olin kyvytön tekemään mitään rakentavaa. Huonoa itsetuntoa. En
nyt tiedä miten tunto ja tunteminen tulee erotella. Nyt tunnen itseäni lisää.
Ja itsetunto on parempi koska voim myöntää avuttomuuteni. Mutta en silti ole
siihen tyytyväinen. Eikä Mister Universuminkaan kroppa saisi minua tuntemaan
itseäni pärjääväksi. Juuri nyt tunnustelen ja tuntuu että minun on
harjoiteltava tulemaan toimeen eli lähdettävä vasta-aallokkoonkin kokeilemaan
siipiä. Tämä on vielä vaikeampaa kuin ruveta näyttelijäksi. On muututtava
oikeasti eikä leikisti. Nyt olen hiukan hakoteillä. Puhunkohan jonkin hiukan
ylpistelevän ja koppavan ihmisen hurmaamisesta. Koska tuo pelkoni nyt maistuu
juuri tuohon sopivan torjutuksi tulemisen pelon mörköaaveelta. Koska olen tämä
hyvin utelias ja lämpösöpö ihminen niin ongelma on alun perin poissa. Koska
tuleva parempi puoliskoni on pakostakin utelias ja kiva ovat kaikki pienet
jäykkyyden vahamöykyt aika heti sulaa kamaa joista muotoillaan kynttilöitä
pieneen lyhtyyn illan alkupuoliskoa piristämään. Hupsista hoplaa huomaankin
ruvenneeni taiteilemaan jotakin muuta kuin meinasin ja mitä meinasin kuka
senkin tietää? -01:23


2004-07-22 01:39
Panin Wimmen hiihkaamaan kolmannen kerran. Siinä ei ollut vielä tarpeeksi
kipinää aloittaa kirjoittaminen taas. Mutta se toi mieleeni sen että tänään
päivällä taisin ottaa kitaran käteeni noin kolmannen kerran pitkän hanskojen
naulaamisen jälkeen. Hitot siitä että olen sekava. Jos edes olen? Edes joskus
olemassa. Kolmannen kerran totuutena sormet ovat helpommat. Huisin paljon
verrattuna ekaan kertaan. Kuin hämmästyttävää. Onko musiikin kielikin kuten
sanat sopimussisältöinen ja kunkin omaa tulkintaa? Meinasi unohtua kysymystä
osoittava merkki. Onko harmi että suomi ei taida olla musikaalinen kieli?
Ehkä suomalaiset ovat tuppisuita ja vingahdukset haihtuisivat metsän huminaan.
Ovat olleet. Siis kuin voi ... en voi jatkaa niin typerää. Tuli kouluajan
pakkomusiikin kokeet mieleen. Ei ihme että ei ole ollut halua musiikkiin.
Voi yhteiskunnan perseen mätä elin. Niin tai historia ei kiinnostanut
kouluaikoina niinkuin ei kieletkään. Mikä järki tuputtaa asioita jotka eivät
kiinnosta? Kunhan löydän jengiä niin perustetaan erilainen systeemi. Muutetaan
vaikka hornaan jos se ei tässä valtiossa onnistu. Näen nyt että vaikka väitän
aina välillä olevani rauhallinen ja älyllistävä niin olen sittenkin iloisesti
ja surullisesti himoitseva ja innokas tai harmistuva. Tunteminen onkin reitti
asioihin itseensä eikä vain katselemaan niitä päältä. Hmmskis vaan huomaan
että tuo tunteminen on tunteilua. Onko asia eri kun tuntea kuten tietää kuten
tavatessaan niin sanotun tutun tai tuntea tunteena. Ja se taas jakautuu mielen
tunteeseen ja aistimukseen. Siis kaikki on yhä haarautuvampaa. Pojan polvi
paranee mutta paraneeko polvi. Humoristisuuden lähtökohta. Koko kielessä
taitanee olla sellainen ominaisuus ei virhe että mikään sanominen on alunperin
mahdotonta ja silti vaan koetellaan sanoa yhä enemmän. Ensimmäiselle
sanomiselle ei voi olla mitään selitystä. Miten siis toinen sana
selitettäisiin? Ja niitä parveilee yhä enemmän. Tässäkin huoneessa enemmän
kuin hyttysiä. Vaikka ei aina ääneen. Huh ilman hellettä. Tämä onkin ihan
vaan huuhkimista päätöntä säveltämistä. Voin kiskoa näitä ruostuneita ketjuja
joen pohjasta hanskat kädessä kunnes väsähdän. Olen tyhjäntoimittaja. -02:03


2004-07-22 04:05
Mitä ihmettä mä oon tehnyt kaksi tuntia. Ai niin. Elikkä ex-modeemilla ei
sitten saanut enää mihinkään yhteyttä. Kokeilin ainakin kolmea paikkaa ja kun
viimeksi sai niin yhteys oli nihkeän hidas. Muistelin että tämän konepaketin
mukana oli tullut jotakin modeemitavaraa ja löysin yhden softamodeemin ihan
viereltäni hyllyltä ja aika näppärästi löytyi kuitenkin sitten ajurikin jo
toisella yrittämällä jostakin älyttömistä arkistoistani koneelta. Siitä tuli
mieleen että melontaakin varten löysin varastoistani vaahtomuovia pehmusteeksi
ja kuivaukseen ja minigrippusseja tavaralle. Jotensakin älytöntä kun en
tosiaan viitsisi myöskään tehdä näin lyhyttä päiväkirjapätkää. Keksin nimen
dream-book elikkäti unelmakirja. Voi vitsuliini sorri jos joku kekä ei oo
helposti meikäkielen taitaja yrittäis näitä sotkuja lukea. Nyt alkaa vähän
näyttää että mun nukkumiset siirtyy päivä päivältä myöhempään. Vai
aikaisempaan aamuun? Mutta joo tää softamodeemi ainakin yhden yhteyden on jo
saanut ja aika äkkiä se soitti perille. Vanha piipittää pihista vingutti eikä
päässyt enää minnekkään. Voi parkaa. Mutta eihän maailman muutokselle ja
tulivuoren purkaukselle voi mitään. Muuta kuin ottaa topselin irti pois.
Miksiköhän koko ajatus surffata on haihtunut. Purjelautailu saattaisi olla
aika juttu. Siis varsinkin uppoava lauta joka pysyy pinnalla vauhdissa. Tuulta
tarvis. -04:20


2004-07-24 01:07
Tuppaa aina unohtumaan jotakin mitä olin halunnut kirjata. Viimeksi yksi liki
absurdi juttu. Ei yhtään kumma kun selityksen tietää mutta irrallisena. Siispä
se oli keskiviikkoiltaa myöhäisiltaa venerannalla. Siinä siis juttua yhden
törmäyksen seurauksena. Lähtiessäni kotia kohti tuli kallion yli mies vetäen
kärrystään kalkkivanaa. Kallion poikki ja eteenpäin. Ja toinen pakettiautolla
säkeittäin ainetta roudaten. No sori-sori tuli pieni häiriö taas. Savun hajua
ja se panee minut ryntäilemään ympäriinsä ja nuuskimaan. Ehkä minulla on joku
trauma melkein palamisesta kuitenkin. Eikä siinä mitään ennakkoluuloa tarvi
että ei liika kuumuus vedä puoleensa. Niin. Haju on aika jännä asia koska
sehän leviää ilmaan ilman nuuhkimistapauksessa ja leviää ilman mukana ja
joskus nenäänsä mitä kummimman tuntuisessa tilanteessa hajuja jotka ovat kuin
väärässä paikassa tai ajassa. No niin se kalkkivana. Niin hassu näky. Oman
rantapolkukallion poikki. Se oli seuraavan päivän Meripäiväjuoksun reitti.
Taisin nukkua kun juoksijat juoksivat. Äskeinen haju oli kuin sammuneen
nuotion ehkä se oli tuulahdus jostakin naapuruston iltatoimista. Tekee mieli
saada aina selitys kuumuusperäisille tuokahduksille mutta useimmiten tuppaa
jäämääm arvailemiseksi. Ehkä onkin perempi niin päin kuin se mitä pelkään.
Voikin tehdä sellaisen sopimuksen että puhun tänään päivästä niin ainakin
muutaman tunnin puolen yönkin jälkeen ja se tänään on se päivä jonka jälkeen
nyt viimeksi on laskeutunut pimeys. Sitä paitsi näistä sähkölaitteista kuten
tietsikoista lähtee aina joskus epäillyttävä ja ikävä katku.

Eilen alkoivat Meripäivät ja kävin illalla katselemassa sataman ja torin
kulmilla. Huomasin että tivolihommissa on aika ruumiillista tekemistä. En
tarkoita vehkeiden roudaamista ja pystytystä vaan karusellihärvelin mukana
olemista ja vauhdin antamista päänsä pyörälle haluaville. Tai vaikkapa kiivetä
jonkun härvelin korkeuksiin ruuvailemaan valorivistöjä päälle. Pitääpä siis
laittaa sirkusmaisten touhujen harrastus tulevaan aktiviteettilistaan. Mutta
tänään kävi taas hassusti. Kävin laivoissa tai veneissä tai sekä että sekaisin
ja nyt haluan merimieheksi. Ollessani Nordican komentosillalla kaveri soitti
kavereineen pämppäilleensä olutta ja halusivat Buster-kuskin ja lupailin
kerkeäväni parissa tunnissa tai hiukan yli. No yli se menikin. Tuli
seuraavassa veneessä tunnin visiitti. Ja voi siitä seurata jatkoakin. Kuulen
nyt pitkästä aikaa ranskaa ja tämä tyttönaisen ja poikamiehen vuorolaulu on
varsin kodikasta. Jotenkin hellyyttävää. En ymmärrä pätkääkään. Erään kerran
kohtasin katseen joka ei pelkää tai ei arkaile. Minuun on jotenkin kuin suora
vaikutus sillä miten suhtaudutaan. Tai suora en tiedä mutta välitön. Mihin
suuntaan mikäkin vaikuttaa on hieman vaikea yleisesti määritellä. Mutta kai se
kaikki selkenee hiukan pikkuhiljaa. Kohtaamisia on niin erilaisia. Onko se kun
tunnen itseni hankalaksi sitä kun toinen on hankala. Väärä sana ehkä tukala
voisi selkeämmmin sopia. Minussa ei ole kovin paljon omaa napakkaa itseä vaan
olen kuvajainen. Nyt alkaa riittää sekavien sanojen keksiminen. Nyt tuntuu
että haluan oppia jotakin välitöntä kommunikatiivisuutta. Eikä se tarkoita
kuin joissakin tapauksissa sanojen käyttöä. Tai ehkä tavallisesti sanojen
mutta yleisessä tapauksessa jotakin muuta. Tuli muuten aika paljon vilkuteltua
perämoottoriajelulla. Ja olin ihan käypäinen kuski. Ainoa että pitääpä
opetella merimerkit. No vihreissä ja punaisissa ei ole paljoa opettelemista ja
harvoin rantavesissä muita merkkejä onkaan. Olen jotenkin aika perusidiootti
kun juuri olen sanonut että aion merimieheksi ja nyt puhun merimerkeistä. No
enhän muuta sanonut kun että niiden lukemista pitää harjoitella ja tehdä. Sitä
paitsi saahan sitä tehdä kajakillakin mutta siinä touhussa ei merkeillä eikä
siis karikoilla ole merkitystä. Kupruisessa vedessä ne loiskuaa ja näkyy ja
sileässä ei haittaa vaikka vetäisi kiville. Kajakille kun riittää puolen
metrin levyinen parikymmentä senttiä syvä vesiuoma. Suunnilleen. Uoma on hassu
sana. Kuin siitä puuttuisi jotain se on niin vokalistinen. Ohjastin venettä
satamaan ja Sapokkaan Kotkan Kertulle. Ilkka soitti oli kamuineen Segelissä ja
käväisttiin lähellä rannassa ja kävin meripäivätervehtimässä seurueen.
Ajettiin Varissaareen ja näytti kuin Forth Elisabeth olisi kiinni oli niin
hiljasta. Eihän hiljaisuus todista kiinnioloa ja oli siellä sakkiakin piilossa
ja itse asiassa tuurimoottorin vuoroväli oli tunnin eli kerettiin käydä ja
tehdä lähtöä vuorojen välissä paitsi oli tällä kertaa vähän työlästä saada
peräprutku käyntiin. Vai tällä kertaa taas? Ei alkukankeuden jälkeen pörisijä
lähti yleensä käyntiin ihan iisisti. Pöristeltiin takaisin satamaan ja
jotenkin benji-hyppääjät fuskasivat kun hyppäsivät just kun tuli tarvetta
hieman katsoa muualle. Vähän vieras ajatus hypätä vaikkapa jonkun verran on
uteliaisuutta ja eilen kyltissä oli 80 metriä ja hinta 50 euroa. Ja hassuapa
kyllä nyt oudointa onkin yksi pienehkö asia. Ajettiin Metsolan venesatamasta
edelleen koskelle. En ollut ajatellut että lähelle Langinkosken eli Lankkarin
siltaa voi ajella. Ja laittaa veneen kiinni laituriin jossa on joskus ollut
eväsretken eväidensyöntietappi. Nyt tajusin että Lankila kaupunginosa ja
Lankkari ovat hiukan samanperäisiä sanoja. Tämä karsea palpatus on varmaan
täynnään sekotekstiä. Oisko vielä muuta? Julppa soitti ja pyysi kattomaan
tekemäänsä airsoft sivustoa ja iskä pyysi tulevaan siivoustalkooseen. Kävin
kirjastolla vähän nettailemassa. Nettailua tämäkin tai siihen liittyvää tai
joku toinen voi nettailla näissä liimaseiteissä tai itse. Alkaa väsyttää ja
silmät mennä suppuun. Ja voi että en ole tehnyt viime sunnuntain jälkeen
mitään roisisti fyysistä. Joku syväsyntyinen laiskuusvimma luissa ytimisssä.
Jotenkin tavallaan helpompi olla kun on joku tarkoitus vaikka mihin on
menemässä ja mitä tekemässä mutta se että hortoilee ilman maalia ja selviää
ja löytää hetkestä jotakin eikä ole eksyksissä vaikka ei tiedä missä on tai
ei tiedä mitään tai en minä tiedä. Hei tunti. -02:07


2004-07-26 23:10
Pistelee. Välillä niinkuin itikka ja joskus niinkuin olisi ampiaisen piikki
mutta reippaasti miedompana. Millä puolella tahansa ja ihossa paitsi kerran
tuntui kuin vatsan sisässä. Jotenkin liikun hämärissä maisemissa. Jos edes
liikun. Olen varmaan kirjottanut jotakin toistamiseen. Kun luulin muistavani
mitä olen ladellut. Tiedän että muistaa voi vain vähäsen ja sekavasti. Vähänen
voi silti olla aika paljonkin. Mutta ei selkeää. Kuvitelma tuotaa sitä mitä
tuottaa ja hakee kipinää sille ja luulee että tuli on originaali. Kipinän luo
tuulen tuoma tuohi.

Pari päivää sitten hassusti muistin yllättäen taas uneni kai edellisestä
yöltä. [ Olin nukkumassa jotenkin lattialla ja näin sänkyjen ali. Välillä
kohti kipitteli punkki tai puöreä värikäs ja kirjavakin otus. Puhaltelin niitä
pois. Sitä jatkui pitkän tuntuisesti. Joskus joku suuri hyönteinen hiippasi
vauhdilla seinää pitkin. Sänkyn takana oli ikkuna ja patja ikkunan edessa
siten kuin tavallisesti lämpöpatteri. Oli valoisaa vaikka oli nukkuma-aika.
Huoneen väri oli jotakin vihertavan tai kellertävän haipakkaa. Seinäpatjaa
ryömi hyvin tukevatekonen mönkiäinen ylöspäin. Kuin kärsäkäs mutta ei kärsää.
Osoitin kaverille että katso mikä otus. Sitten yllättän kierteli ja kaarteli
perhospari. Hyvin suuria ja valkoisia. Oli ajatus saada ne kiinni ja päästää
ulos. Jotenkin sain ne kämmenieni väliin kuin purkkiin. Ne lepattivat ja
tuntuivat hyvin ihanilta vähän kutittavilta samettisen jäätelöisiltä. Niiden
kirkkaan valkoisissa siivissä oli jotain kuvioita ehkä keltaista tai vaalean
sinistä. Sitten uroperhonen jo hävisi auenneesta ikkunasta ja roikotin kättäni
ulkona ja siellä olikin kuin pikkupakkanen. Naarasperhosen jalat olivatkin nyt
piikkeinä kipeästi kädessäni mutta tuska oli kuin tuntemus ilman ilman selkeää
havaintoa kivusta vaan kuin painetta. Perhohelle oli tullut pienet ihmiskasvot
jotka näin sivulta. Perhonen sanoi että en halua tuonne ja oli suruisa. ] En
tiedä mikä tällä kertaa sain unen palaamaan mieleeni reippaasti heräämisen
jälkeen. Luulen että edellisenä päivänä tietsikalla istuessani siro pieni
lukki käveli jalallani ja hieman säpsähdin. Sain pidettyä itseni kurissa ja
annoin sen jatkaa matkaansa.

Kävimme Amiksen kanssa lauantaina katsomassa pellehyppyjen sm-kisoija. Kyllä
köysiä oli. Kuuma oli aurinko työnsi säteitään. Vesipelletouhu ruokki
sekoiluideoita sienimään. Illalla käytiin tivolissa torilla. Sinne menikin
äkkiä loput taskurahat. Käytiin neljässä härvelissä. Siinä tuntui
harjoiteltuamme että nyt voidaan mennä siihen missä eniten käy sakkia ja
kirkuna kirii pyörimistä kiinni. Ehkä ei oltu ihan kypsät. Laite sai nimen
oksetuskone. Ja vei se taskustakin loput kolikot. Ei ollut ihan heti
pyörimisen jälkeen tivolihinkuja tipaakaan. Pyöräilykin oli melkein liikaa.
Sitten välillä ajattelin kuinka tekisin kumpparihypyn. Ei oksetuskoneeseen
liittyen vaan jotenkin on jäänyt häirimään ajatus korkean pelkäämisestä.
Muuta en taida osata sanoa. Katselin taivaan kuvastuksia veden kautta. -23:45


2004-07-28 01:30
Kiinnitetty huomiota sementtilaatoilla tepsutteleviin muurahaisiin. Niitä
taisi olla maauimalassa. Laitoin Tähtivaeltajan soimaan ja olin pienessä
kropassani havaitseva hämmästystä. Hiukan tuttuutta. Olin kuunnellut sen kai
kerran ennen viime konserttia ja piisit olivat vieraita ja nyt jotkut jopa
jotenkin palauttavat joitakin elämyksiä. Saaplari kun olen toope selostaja.
No sytyin nyt kirjoittamaan kun lueskelin muutamia edeltäviä kirjaelmiani ja
huomasin yllättyneenä että sanat eivät edes ole sikin sokin koska niitä on
jopa kuin hävinnyt välistä. Kirjaimet vinksin vonksin. Ehkä tämä on vinkki
että pelleilypuuhien pitää nousta päivänvaloon. Katsoin varovasti tänään
telinettä kymmenessä metrissä. Hellän varovasti tuntien pumpulisädekehän
lähettyvillä. Riuhtominen taisi saada oikean hartian vinksahtamaan. Keksin
pari uutta uintityyliä. Tasakäpäläkoira delffispotkuin ja paikallaan uinti
jossa jalat ui rintaa eteenpäin ja kädet taaksepäin. En oikein tiedä miten uin
ajattelin vaikka ensin ajattelin toisin ja se ajatus oli että en oikein tiedä
miten voin. Sekoilevaa. Tarjosin kaupassa muovikassia maksuksi. No eihän se
mitenkään kovin eroa kukkarostani. Kuuntelin äsken Wimmen taas ja jossakin
vaiheessa oli itkun makuinen olo. En vieläkään jotenkin jaksa tulostaa ulos
kertomusta melailusta. Vaikkakin välillä on ollut jo hiukan tuottavia
tuntemuksia. Eri asia vaikka ehkä liittyvä. Jotenkin tuntuu että elämä on
aluillaan. Koska jotenkuten uskallan olla ja tehdä. Hiukan jotakin välillä.
Päivällä näin pariin kertaan selvästi jotain laiskottelun arvoista. Kaamean
sekava sanavyyhti. Tämä taitaa olla juuri sitä selkeyttä joka on kuvittelua.
Unessa nähty ratkaisu joka on jotakin. Ha-ha nappasin sen lennosta. Koska se
on tunne. Niinkuin yli tuhat vuotta sittenkin. Voi olla että on ihan käypää
tolkkua käyttää sanattomia viestejä. Käyttää viestejä? Alan olla sekopää ja
ehkä se on selvyyttä. Oli ajatustuntemus joku havainto joka ei nyt palaudu
ei nyt juuri mutta siinä oli jotakin uutta. Se kolkuttelee risuaitaani mutta
on sanaton. Pushkinkin taisi olla kikkaratukka. Kimurantit kielenkannat voi
panna pörisemään ja sitä on illalla kokeiltu. Aistimukset sekoittuvat tai voi
tulla luuloja ja on sidoksia. Rakentuu luulo jostakin suorasta havainnoinnista
vaikka se on aistimuksien sovellus liitettynä ehkä toisiinsa ja johonkin mikä
on rakennelma mielessä. Näin sen selvänä. Havainnoin tai tutkin on selvemmin
sanottu koska se on jotakuinkin jollakin tapaa abstraktia. Näkeminen voi olla
minulla aika perusjuttua. Joku nuuskii haistaa siististi. Olen kuvitellut jo
ennen näkeväni itseni liikkumassa aika selvästi ja uintitumpelointi on vaan
vahvistanut tätä luuloani. Kuunteluelimet ovat minulla varmaan ihan melkein
käyttämättömät. Ja ehkä monet muut. En tosiaan osannut aavistaa mihin tämän
kerran höpötykseni johtaa. Tämä on ehkä StårGate kertomattomiin kertomuksiin.
Jotakin liikahti sisällä heräten kuin unessa hymyilevänä käännähtäen voiden
jatkaa tuntemattomalle tielle kyllästymisen pelon. Kummastus taas saa minut
hämmästymään. Tämä sekasotku putkautti uudelleen yhden päiväajatuksen. Pelko
saa sydämen pulpahtelemaan. Kerran kun olin soittamassa ja se oli ihan tosi
vaikeaa. Ihastus ei ollut itse hankalaa vaan pelko teki oloni hankalaksi.
Vain yksi havainto on jonkun lehden kautta radikaalista rehellisyydestä. Höh
ehkä tyhmää sillä asiahan on maalaisjärjellä selvä. Eli sanoa mitä tuntee.
Olen osin sellainenkin mutta silti varmaan ylipaljon herkkä vain sellaiseksi.
Ja juuri siksi että iso osa asioita heiluu puheen ulkopuolella. Heiluu ja
roikkuu pahus. Pikemmin asuu. Haluan luoda tai siis hiukan ehkä unelmoin öööh
eräänlaisestä nettijutusta. Taitaa olla turha höpistä tässä vaiheessa. Kun
olen tämä eräopas-hieroja-merimies tosi vankka realisti. No eikun mitään siitä
tulee siisti juttu ja se liityy vähän kaikkeen. Mä tykkään. -02:20


2004-07-30 01:01
Joskus päivällä oli tunne että kun pääsen illalla koneelle niin jo maistuu
kirjoittaminen ja nyt kun olen tässä niin EVVK. Selasin viime yönä tai illalla
4 MikroBittiä ja loput 2 mitä pinossani oli päivällä. Lyhenne tupsahti siitä
mieleen ei tämä vaan käsite. Lappu siitä. Olen vähän lappuihminen. Noooooooh
se on väline. On aika vaikea sanoa aluksi trallarallallallaa tai vielä pidempi
rimpsu mitä iltasadusta löytyi. Se pöydän alainen lehtinippu on saanut vähän
kyytiä. Aikakausilehdet ovat jotenkin kivoja virikkeen antajia. Missä
milloinkin voi olla hiukan muistukkeena vinkkiä asioista joita ei etsimällä
löydä koska ei ole etsimässä. Nyt juuri tuli tunne että pölhöltä tuntuu tämä
passiivikieli. No tässä tarinassa ei ole muuta henkilöä heilumassa tavallaan
kuin minä. Jos mikään heiluu niin se olen minä ellen muuta mainitse. Lukkia
pälyilen. Ei näy. Ottaa aivoon kun kaikki sekoittuu taas mutkikkaaksi. Olen
filosofoinut. Oikeastaan juu soveltuvastipa osasin sanoa. Että asiat hiukan
kristallisoituvat. Touhuissa aloittelu on sitä vaihetta kun sekoaa raajoihinsa
tai ajatuksiinsa. Harjaannuttua alkaa sujua. No minä voin vaikka sanoa että
nyt uin näin ja harjoittelu on edelleen kesken ja nyt on paussi meneillään.
Eilenkin pulikoitiin. Se että olen uinut tarpeekseni joksikin aikaa todistuu
sillä etten uinut kertaakaan altaan päästä päähän. Päivällä sovelsin ajatusta
toiseen asiaan. Kun vihdoin toteutan ajattelemani jäätelökuurin niin ei sitten
ehkä enää ole hinkua joka päivä jädeen. Ja kohtuullinen kuuri. Vaikka luulla
että voin syödä vajaan viikon joka päivä pari litraa ja jos menee helposti
niin kolme. Ei pidä yliampua mutta voin hiukan revittää rajoille. Oikeastaan
nyt huomaan että olen utelias tässä hölmöilyssäni. Illalla ajattelin että tätä
voisi kokeilla kahvinkin kanssa. Että yliannostaisi ja tulisi stoppi. Lehtiä
siis selailin ja useinhan niissä on jotakin pikapolkuja terveyteen tai jotakin
sellaista. Ai juu. Jonkin kannessa luki että kaikki hiivasyndroomasta. Siis
lehdessä on enintään ehkä sata sivua ja suurin osa huvikuvia ja sitten sinne
vielä mahtuu kaikki jostakin asiasta. Hups anteeksi nyt vaan. Taisin ottaa
taas liian kirjaimellisesti. No ainakin hiivasyndrooma sopii minuun vähintäin
yhtä hyvin kuin aspergerin oireyhtymä. Vähintäinkin. Eli silti aika huonosti.
Mutta tunnistin samankaltaisuutta siinä miten joku lukemani perusteella ottaa
diagnoosin omakseen. Siis kuin aspergeriksi ryhtyvä. Ja masentuneisuus sopii.
Mutta tässä olen jo tarkkaavaisempi. Tuossa tai tässä istuessani. Laitan nyt
pienen välihuomautuksen kirjavinkista lehdestä muistiinmerkitsemäni elikkä
pöllimäni. NLP kirjassa sanottin olevan 4 pointtia elikkäs suhde itseen plus
muihin, mitä haluaa, aistiherkkyys, joustava käyttäytyminen. Olenpas nyt kovin
tyytyväinen kun keksin uuden liimasanan eli plus. Onkohan se ranskasta? Siis
samoja aihepiirejä joita itse olen vellonut vimmatusti. Palaan masennukseen.
Aiheeseen palaan enkä itse siis palaa masennukseen. Huisin hassua jotenkin
tämä kun joka asia johtaa toiseen. Viime päivinä olen muutaman kerran
rekisteröinyt huomaavani samankin sanan eri merkityksiä. Olen muutamankin
kerran jo aikoja sitten huomauttanut esimerkiksi jonkin paikan nimen toisesta
merkityksestä vaikkapa Luovi. Tai Baker Sreet. Minulla asiat kääntyilevät
päässä eri merkityksiin pienestäkin tuulesta. Tai välillä eri kielelle. En
tiedä miten halava on haljava ja se on venäjää. Mutta se tuli mieleeni silti.
Pakkomielteinen. Mielikuvitus onkin sitä että näkee selvästi jotakin mutta se
ei ole yhtään originaalia. Tämä on vähän samanlaista kuin kuljeskeluni. Tai
jonkin etsiminen. Siis se masis vihdoin. Sävellän tätä nyt juuri uuteen
muotoon joten voi tulla aika sekavaa. Nykyään jo tiedetään että ihmisellä ja
eläimilläkin on aivot yleensä ja niitä joskus vähän käytetään. Eli on olemassa
ajatuksellinen plus tunteellinen puoli joita ei sinänsä voi nähdä. Lisäksi on
asioita joita voi nähdä ja jos ne on vielä kosketeltavia niin aina helpompaa.
Eläimillä on pakkomielteinen hinku helpompaan. Siinä se kompa on. Olen joskus
huomannut että asioita jää unholaan vaikka ne selvästi tietää. Tietää silloin
kun ne ovat mielessä. Mitä ei näe sitä on vaikeampi tietää koska ei niin hevin
saa muistutusta. Olen sekava ilmoittamaan tarkoituksiani. Ei juuri voi mitata
näkymättömän ja näkyvän määräsuhteita. Jonkinlaisena periaatten miehenä vaikka
sanon että ne ovat samat. En sanonut saman arvoiset koska arvo hyppää heti
toiseen hankaluuslokeroon joka mielessäni on liki ihan siivoamaton. Tai ehkä
selvempää vielä lausua näkyvä ja näkymätön hyvin painaviksi asioiksi molemmat.
Yksinkertaisuuteen pyrkivä mieli sitten nappaa heti näkyvät syyt. Niillä voi
pärjätä vaikka kuinka pitkälle ja kauan. Mutta niillä on rajansa. Sitä
kovempana se tulee vastaan mitä pidemmälle on kuljettu näkemättä näkymätöntä.
Minun on kohta nostettava kädet ylös. En osaa pidemmälle vielä. Koska nyt
selityksessäni tarvisi puhua arvoista ja en tiedä miten niistä puhutaan. Kyllä
tiedän että näkyvän näkijät ovat usein nopeita hinnoittelemaan. Se ei auta
minua tässä omassa ongelmassani. Ehkä tarvitsen toisen sanan kuin arvo. Sitä
käytetään myös mitattavista fyysisistä suureita puhuttaessa ainakin
elektroniikassa kuten vastuksen arvo eli sen vastustus virran kulkemiselle.
Nyt en haluisi sotkea tätä vyyhteä lisää vaikka mieli kuohahtelee aina kun
nappaan seuraavan sanan esiin. Kudelmaa mielen. Koetan päättää tähän mihin
nyt pääsin. Masennus on näkymättömän ja sanattoman puhetta joka on merkittävää
koska se pystyy pysäyttämään näkevän ja sanaisen. Voi jäädä kaipaamaan
mennyttä merkityksen ja aktiivisuuden tuntua. Mutta sitä ei ehkä ja ehkä jopa
melko varmasti pysty sellaisenaan palauttamaan. Masennus on syvempää kumpuavan
tunnon sanominen siihen että kiitämisen suunta on päin honkia. Eli touhu ei
enää ole sen arvoista miltä se on tuntunut. Ja kun kunnolla rypee niin voi
selvitä että aktiviteetti on voinut olla sijaistoimintaa ja pakoa jostakin.
Ohjelma on yksi sana jossa huomasin hankaluuden. Tietokoneohjelma plus
televisio-ohjelma plus jumppaohjelma. Mieli kai melko automaattisesti rajaa
merkityksiä kulloisenkin aihepiirin mukaan mutta tietokoneohjelmajärjestelmä
ei sitä tee ennen kuin se on ohjelmoitu ja konfiguroitu se tekemään. Kaippa
mielikin on ohjelmoitu mutta osin kaikenkaikkiaan miljoonien edellisten
eläinsukupolvien aikana ja osin miesmuisti takaperin ja se ei ole kauan.
Vähimmillään viikkoja. Äimänä hiukan. Osasinkohan sanoa sanomattomia? Meinasin
lopettaa mutta pullahti näkyviin juttu jota myös olin pyöritellyt. Se on
spesifisyys. Puhuminen konkreettisista asioita sen sijaan että pyörittelisi
ympäripyöreästi ja käsitteellisesti asioiden vierustoja niin että ei ole
mitään mahdollisuutta koskettaa sanoman ydintä. Nytkin olen niljakas. Olen
varmaan pelännyt. Kosketusta? Olen hieman harmistunut että nyt tajuan tämän.
Nyt vasta! Mutta asiahan on fantastinen. Saisin olla iloinen. Siis olen. Olen.
Kun haluaa toisen ymmärtävän on nähtävä vaiva. Siis jos haluaa. Ja minähän
olen uinut eläinradalla näkymättömälle puolelle. Siellä riittää hommia. Lähetän
anteeksipyynnön myös herroille joita arvostelin. Koska olin epäspesifinen.
Asialla ei kai nyt ole suuren suurta merkitystä. Kerron sen sijaan yhden oman
kokemukseni. Vuosia sitten olin Helsingin Yliopiston kirjastossa ja kosketin
kaiteeseen. Kello alkoi soida. Mieleni yhdisti heti soiton kosketukseeni ja
sävelsi selityksen että kaiteen koskettamisesta hälyytetään jostakin syystä.
En muista selvisikö soitolle käytännöllisempää syytä kuten sulkemisaika. Olin
siis kovin omaa napaa tuijottava. Edelleen olen herkkäkorvainen. Uskallanpa
sanoa että vieläkin herkempi. Tai en pysty sanomaan voiko olla paranoidia tai
vainoharhaista herkempi. Voi arvella. Siksi väitän näin koska en ole niin
pelkäävä enään kuin ennen. Silloin uskaltaa katsoa paljon helpommin ja
kuunnella. Ja havaintojen tulos on ehkä hiukan lähempänä olevaista ilman kovin
hurjaa väännöstä itseen kohdistuvaksi. Niin anteeksi sitä että näen muissa
vikoja jotka ovat itsessäni. Eivätkä ne varmaan ole vikoja vaan jotain muuta.
Kun puhuu viasta niin on sanottava mikä se on ja mikä on sen aiheuttama harmi.
Kukin asia aiheuttaa aika tasan eri tyyppisiä seurauksia. Tuli mieleen yksi
harmi kun rannalla hermostuin ja lakaisin evässiemeniä filtiltä sinnetänne ja
sitten myöhemmin oli mukava huomata että niitä on mukava noukkia kalliolta ja
tutkia kelpaavatko ne kaloille jotka uivat aivan kallion juurella ja ainakin
maistoivat ja se oli mukava seuraus. En voi itseäni suuresti arvostaa koska
silkkaa uteliasuuttani annoin luunapin muurahaiselle joka niin joutui veden
varaan ja kalan suuhun. Vaikka tämä olisi mitä tiedettä niin käytökseni on
surkeaa. Toisaalta kaupungista kotia kohti pyöräillessä juuri melkein
Keskussairaalalla nostin asfaltilla reippailevan kastemadon viheriön puolelle.
Se tuntui niin elinvoimaiselta. Valehtelin. En nostanut vaan lemppasin. Ja se
hassu jäi roikkumaan heiniin ihan rättinä. Kuin kaikki äskeinen innokkuus
olisi poissa. Sain siis palauttaa sen hölmiön lähemmäs maata ja jäi tunne että
autoinkohan minä yhtään mitään. Asiat eivät ole kovin selviä. -02:45


0406  (tämä 0407)  0408

päivissivulleni

alkusivulleni


2004-09-01 22:33