Jorman päiväkirja 2004/09 syyskuu


2004-09-01 22:35
Ihan puhki. Siis melko. Eilen en jaksanut ryhtyä tietsikalle illalla ja sen
sijaan aloitin kovin pitkästä aikaa romaanin luvun. Juuri sen jota olen
välillä lehteillyt ja se näytti mälsältä. Luin sen yhtä perää aamukuuteen.
Nyt kirjoittaja on ainoa nero jonka tunnustan. Christine Brückner. Olen
varmaan tullut vastaanottavaisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Mutta ennen
kaikkea mieletöntä miten asioita voi kertoa. Moni asia kolahti omaani
historiaan ja löysin ajatuksia joita olen itse ajatellut mutta en vielä
eilisyötä ennen löytänyt näyttöjä että toisillakin on samoja. Voisin nytkin
alkaa itkeä muistellessa.

Siis en ole nukkunut paljonkaan. Jotenkin alan heräillä yhdentoista jälkeen
riippumatta olenko nukkunut minulle tarpeelliset noin 8 tuntia. Iskä soitteli
ja tuli tietsikankäyttökonsultaatioon. Ihme siinä että sain sitten raivattua
pöytäni ääreen tilaa kahdelle istumapaikalle. Siihen ei ole tainnut mahtua
kunolla yhtä tuolia enempää vuosikausiin. Tarve se taitaa luota tahdon ja
sitten sitä täyttämään. Huomenna katsotaan jotakin perusteellisemmin.

Siitä on yli viikko kun kävin AV-keskuksessa. Siellä se tulostus tarvitaan.
Sanoivat jo ruvenneensa katselemaan muuta ohjelmaa kun olen niin hidas ja
ehkä muutoinkin.

Voi sun kumma kun nyt joudun näitä kappaleita luomaan. Yksi kerta uidessa tuli
ajatus liittyen päiväkirjoihin luulisin. Olisi käytännöllistä saada ajatukset
tuoreeltaan muistiin. Niin ajatuksien luokittelu tai kirjauksien. Sitten voisi
valikoivasti hakea ja selata ja tutkia niitä. Siis uintipäiväkirja. Tosin nyt
olen niin lepsu uimari että heh-heh vielä päiväkirja. Kutittaa kun kainalosta
valuu hikipisara käsivarren sisäpuolta tai kylkeä pitkin. Aineenvaihduntani on
alkanut taas toimia? Olen silti vielä hiukan kipeä kurkun ja nenäseni kohdilta
ja välillä se tuntuu ja välillä ei paljoakaan. Pätkien luokittelu helpottaisi
kokolailla touhua. Tosin se olisi eri asia sitten kuin tämä silkoinen teksti.
Tarvisi olla jaotteleva ohjelma ja tekstitietokanta. Mutta sitten vaan
textaamaan huuhaata ja asiatietoa ja ruksaamaan mihin lajiin kukin kuuluu.

Viime kerralla taisi jäädä yhden ajatuksen pyörittely kesken kun tuli koko
ajan monta muuta häiriköimään. On hyvä voida olla mitä on ja tietää se.
Silloin voi tilannettaan ruveta muuttamaan jos on halua. Koska voi selvittää
miten haluaa muuttua. Mutta jos ei tiedä millainen on niin ei kannata yrittää
muuttuakaan koska ei voi tietää mihin suuntaan se pitäisi tehdä. Vai sitten
arvaamalla?

En muista tuliko yksi kypsynyt ajatus tekstiksi asti aiemmin. En ole juuri
pitkään aikaan lukenut aikaisempia kirjoituksiani ja luulen muistavani mitä
viimeksi olen räpellellyt. Tämän ajattelin kun se tupsahti istuskellessani ja
venytellessäni kesällä Mansikkalahden kalliolla. Olen kai siis ainakin
johonkin paperiin ellei jopa koneelleni eri paikkaan siitä maininnut. Mitenhän
nyt osaan olla niin keskittynyt että en lähde turhan paljoa harhailemaan.
En ole näissä päivisteksteissäni mikään editoija tai toimittaja vaan silkan
soopan tuottaja. No niin. Tämän voi varmaan yleistaakin mutta taisin ajatella
rakkautta. Itsensä rakastamista ja muiden. Ne ovat samoja asioita tai saman
asian kaksi puolta. Ei voi olla ainoastaan toista ja toinen johtaa toiseen.
Siis esimerkiksi yksipuolinen uhrautuminen ei yleensä ottaen kuulu rakkauteen.
Eikä itselleen rohmuaminen. Ajattelen että rakkauteen kuuluu koettaminen nähdä
itsensä sellaisen kuin on ja sitten voi nähdä muut. Vaikka usein kai näkeekin
jossakussa toisessa itseään ehkä tajuamatta ja se rassaa sielua jos ei pidä
näkemästään. Haluan tietää mitä rakkaus on. Tämä määritelmani koskee sen
olemuksen erästä piirrettä minun maailmassani. Tarkoitan tässä sitä maailmaa
joka jokaisella on omansa ja ne eroavat toisistaan ja joskus jopa saattavat
olla osittain samankaltaisiakin.

Kauhean harvoin olen törmännyt netissä tapaamiini ihmisiin ihan reaalissa.
Tänään kävi pitkästä aikaa tuollainen törmäys uimahallissa. Tarkemmin kun
ajattelee niin useimmiten kai ihmiset muodostavat nettijutuissakin pieniä
piirejä jotka eivät ole mitenkään erityisen tuttuja toisilleen samoin kuin
eivät muutkaan harrastuspiirit toisilleen.

Tänään kirjastolla tuli huomattua kun joku kirjoitteli melkein sormien
liikkeen näkymättä. Samoin huomasin Ilkan kirjoittavan kymmenssormisesti joku
kerta. Sanoi jollakin ohjelmalla harjoitelleensa. Tuli siinä mieleen että sepä
voisi olla yksi seuraava harrastukseni. Mutta eihän tätä voi saada kovin
luonnolliseksi kun näppis on kulmikas ja kädet eivät. -23:23


2004-09-08 21:11
Tästä kokeilusta tuleekin nyt päiväkirjailua. On kulunut jo tavattoman monta
päivää edellisestä höpötarinoinnista. Olen luullakseni kaiken kaikkiaan jonkun
verran tasapainottunut. Tarkoitan että en ole viime aikoina rynnännyt kovin
ylioptimistisin odotuksin minkään asian kimppuun enkä myöskään madaltanut
mielialaani minkään asian edessä turhanpäiväiseen masennukseen. Tämä taitaa
olla kypsymistä ja hieman realistisemmaksi ihmiseksi tulemista. Olen vaihtanut
konditionaalin  filosofiseen tietämisen epävarmuuden ja ehdollisuuden
toteamiseen. Sanomiset voivat pitää joissakin olosuhteissa paikkansa eli olla
käytännöllisiä. Hassua kun tuppaa tulemaan ä:n sijasta å-kirjain. Kokeilen
nimittåin kirjåittaa kåmmunikaattorilla jota sain luvan kokeilla. Åmpa Nåkia
åsannut våsåtå tosi nåppårån vehkeen. Hassua tässä on se että minulta meni
useampi minuutti keksiä että mitä tekisin testaillakseni tätä pikkuvärkkiä.
Usein käytännölliset ideat vaativat aikansa kypsyäkseen. Tyhjästä ei juuri
mitään synny.

Ihmisen kummallisuus onkin juuri siinä että hän luulee tyhjästä tulevan
jotakin. Kuten kärpästen toukkien lihaan aikanaan. Tai paholaisen ihmisen
sieluun. Edellytysten puuttuessa ei voi tapahtua mitään mikä tapahtuakseen
vaatii tai tarvitsee kyseiset edellytykset. Toinen asia on se ovatko
edellytykset olemassa kerran miljardissa vuodessa vai miljardi kertaa
sekunnissa. Samalla henkäyksellä voi puhua etäisyyksistä ja massoista jotka
kuuluvat linnunradoille tai alkeishiukkasille. Ihmisen ja muiden eläimien
tajuntaan päätyvät asiat ovat yleensä mittapuiltaan kaukana näistä siinä
mielessä äärimmäisyyksistä. Mikähän himputti minut nyt sai höpisemään
tämmöistä. No hitto vie olen myöskin hiukan tai hitusen enemmänkin
perfektionisti-rääpäle ja koetan löytää jalkojeni alle maata joka ei minua
heti nielaise. Todella pysyvää ei ole olemassa mutta ihmisen kannalta ovat
asiat välillä kipeäksi tekeväksi asti kuin pysähdyksissä ja taas joskus voivat
päinvastoin tuntua niin nopeasti ja katastrofaalisesti muuttuvilta että pää
voi mennä sankasti sekaisin.

Tuli juuri tämän tyhmän pälätyksen kyseenalaistava olo ja ajatus. Tunne taisi
lähteä - pihkura edelleen a:n rungolle rakentuvat kirjaimet joissa on
häkkyröitä päällä tuppaavat menemään svedu alphabeettiin - siitä kun ajattelin
että minun jostakin raportointisyystä pitäisi alkaa luetella mitä on
tapahtunut näinä päivinä. Tunsin itseni jotenkin tavattoman tyhmäksi tuon
oudon ja kummallisen velvollisuudenkaltaisen olon paineessa.

Tutkimpa asiaa hieman. Ctrl-S saveaa tekstin. Siis suomeksi seivaa. Onkohan
tässä laitteesa Arm-prosessori vai mikä? Tämän teho riittäisi suurimpaan osaan
tekemisiä mihin tietokonetta tarvitsen. Ja kun olen pikkunäppärä ei
näppäimistön pienuudella ole mitään haittaavaa merkitystä. Tämä alkaa
päinvastoin kiehtoa. Alan huomata että minulla on oltava hyvin voimakkaasti
mieleni valtaava mielenkiinnon kohde jotta kiinnostukseni ankkuroituu siihen
eikä haahuile ja hypi sinne ja tänne ja tuonne ja minne lie ohi vilistävään
muurahaiseen. Kello on 20:08 ja Julius kävi ihmettelemässä että vieläkö
kirjoitan ja Natalia ihmeteli että kuuluuko tämä terapiaan ja vastasin että
kyllä. Omatekoista terapiaa jonka totesin kirjoitellessani noin viikko tai
reilu viikko sitten. Nyt en pysynyt tiellä jolle lähdin eikä tässä mitään
velvollisuutta siihen olekkaan. Mutta tulen opettelemaan keskittymistå asiaan.
En muista koska olen viimeksi ollut tähän tapaan innostunut kuin nyt
kirjoittaessani ja ajatellessani. Olen ollut innostunut mutta eri tyyppisesti.
Eräs omaa tyyppiäni kuvaava asia tähän sanailuun liittyen on nämä toistuvat
sekarotuisen eläimen sillat linkittämässä asioista kertovia kappaleita
perätysten. Tämän hetkinen innostukseni on uppoutuvaa laatua ja pohtivaa.

Edellisenä perjantaina olin hyvin tyytyväinen tunteeseen että elämässäni alkaa
hyvin pitkästä aikaa näkyä jonkinlainen juoni. Tarkoitukseni oli sanoa jotakin
muuta muuta en  nyt saa  mieleeni kuinka kuvasin tuolloin olotilaani. Sanoin
sen silloin ääneen. Ponnistelen nyt hiukan. En pysty sanomaan oliko se että
alkaa näkyä valoa. Luulen että ei ollut. Onnen tuntemuksia siitä että asioita
tuntuu naksahtelevan kohdalleen. Olen läsnä reippaasti reagoivana ja silti
kohtuullien harkitsevana. Niinpä olikin. Kävin lounaalla ja siirryin Mahikselle.

Kerron tässä välissä eräästä hankaluudestani. Olen sivunnut asiaa aiemmin mutta
en ole saanut siitä pitävää otetta kun näppini ovat aina niljakkaat kaikkien
tielleni osuvien sammakoiden hypistelystä. Siis keskittymistahdon heikkoudesta.
Nyt tuntuu jännän oudolta kuin jännittäisin lihaksia ja tietäisin että niissä
riittää voimaaa. Hankaluuteni on ollut asioihin ryhtymisen vaikeus. Voin tehdä
mielessäni selkeästi päätöksen että teen jonkin konkreettisen asian. Pysyn
vähän aikaa päätöksessäni ja sitten alkaa tanssi. Rupean keksimään päättämääni
asiaan liittyviä muita asioita ja huomaan että nepä eivät olekaan ollenkaan
selkeitä ja siistejä tai jotakin mitä voisin tehdä samalla matkalla ensiin
mieleen tulleen asian kanssa. Tämä juuri nyt tapahtuva on hieman eri asia mutta
saman kaltainen jos on mahdollisuus että unohdan nyt kokonaan edellisen puheen
aiheeni ja tämä nykyinen anastaa ajan ja tilan. Joko kirjoitustekniikkani on
kömpelö tai muuten vaan möhlin mutta tähän tekstiin tuppaa tulemaan vähän väliä
välilyöntejä tai numeroita väliin kesken kaiken. Eniten esiin hyppivä numero on
kahdeksikko. Tätä keskittymiskyvyn puutetta diagnosoitiin jo Kuntoutusäätiön
tutkimuksissa. Samoin psykologisissa testeissä. Enhän minä  millään pysty
keskittymään niin yksinkertaisseen asiaan kuin numerosarjojen muistamiseen
muutamaa minuuttia tai sekuntia enempää. Siinä tulee ihan kovin sukkelaan tunne
kuin - en osaa selittää - yksinkertaisesti mieli alkaa rynnätä  muiden asioiden
pariin. Olin juottamassa rautalangasta majakkaa josta ohjaajani sanoi että
siitä tulee parempi kuin mallikappale. En ole sitä nähnyt vaan rakenelmaa piti
kyhätä piirustusten mukaan. Se jäi kesken ja nytkin olisi raskasta jatkaa. Olen
ihan täynnä sitä majakkaa eikä sillä tulisi ole maan mitään käyttöä. Tiedän
että käteni ovat melko näppärät. Harva ihminen pystyisi neljälläkään kädellä
siihen mihin minä näillä tökkösormillani.

Minulla oli reipas olo ja sain idean tarjota kahvit tai limut kaikille. Sitten
tuli vaihe että pohdin ja homma vaikeutui. Päätös tai idea oli intutiivinen ja
harkitsematon. Kuinkakohan olisi toimivaa sanoa? Intuitiivinen ei ole
pähkäselvästi harkitsematon mutta se on automaattisempaa ja syvällisempää
punnintaa. Oikean käden ranne alkaa krampata. Pitää kehittää rennompi tapa
käyttää käsiäni. Niin tahi pitää huili tai voimistelupaussi.

Tarjoukseni onnistui liki erinomaisesti. Sain liki kaikki ihmiset nauttimaan
kahvikupillisen tai virvokkeita. Se oli itserakkautta ja itsekkyyttä joka on
yhtä aikaa rakkautta ja epäitsekkyyttä.  Minun oli hyvä olla ja halusin että
muillakin on. Halusin että minut muistetaan antavana ihmisenä. Täydellisen
itsekkäästi. Kuten nytkin tätä kirjoitan. Jotta saan selvyyttä itsestäni ja
testaan kestänkö kuvitelmieni näkyviin tuomisen mukana tulevan kuplan
puhkeamisen vaaran. Ajatukset ovat kuin kuplia.  Niitä tulee ja niitä katoilee.
Ehkä jää pieniä perhosen siipisuomun kokoisia pärskeitä.

Nyt ihan  tällä kirjoituskerralla olen keksinyt uudenlaisen kurin. Olen sanonut
että minua kiinnostavat vastakohdat. Tähän se sopii. En muista erästä sanaa.
Absurdiuskin sopii tähän. Voi-voi että tunnen itseni tyhmäksi. Tämä taasen
intutiivisen mankelin kautta tullut ajatus onkin tehdä juuri päin vastoin kuin
olen maininnut. Koska nämä ajattelun hituset ovat katoavaisempia kuin mikään
päätin että päähäni pilkahtaneeseen ideaan tartun kaksin käsin. Tuppaavat
kahdeksikot määräsivät minut kirjoittamaan kahdeksin käsin. Uhh-huhh! Muistin
jopa kuinka huutomerkki sanotaan venäjäksi. Mutta en ollut varma. Kyllä kai
kykyni hypätä asiasta toiseen on originaalimpi kuin napakkakaan
keskittymiskyky yhteen asiaan voisi olla. Ja on minulla sekin kyky kun asia on.

Oli sateinen päivä. En tunnista että minun  mielialaani juuri yleensäkään
vaikuttaisi ilma. En tarkoita ilman laatua. Tupakan savu tai
moottoriruohonleikkurin ääni ilmassa ottaa raskaasti aivooni. Voi kauhistus
- syksy lähestyy ja tietääkö se pahinta kauhukuvaa - polttomoottoroituja
puhaltimia puiden käytettyjä kesävaatteita "siivoamassa".

Käytiin Karhulassa kirpparilla ja divarissa. Siellä oli kiva pieni polkupyörä
mutta en oikein tajunnut tilannetta. Iskän uusioperheeltä varmaan voi
tarvittaessa lainata. Eikä oikein  ollut roudaustakaan. Ostin kasan
nuortenkirjoja. Totesin siinä että olen utelias. Sekä että tietokirjojen
nimistä päätellen tiedonjanoisuus on nuoren ominaisuus. Sen määritelmän mukaan
olen nuori. Opin nyt sitten ehkä selvemmin itsestäni jotakin. Kuvittelin että
lähden vain  mukaan pällistelemään mutta tulikin enemmän kuin reppu täyteen ja
törsäsin kaikki taskurahat. Ostin paksupohjaiset kaupunkimaiharit. Plus
ensimmäisen DVD:ni vaikka soitinta ei ole ja CD:n pitkästä aikaa.

Mika oli lähdössä illalla Porvooseen ja ihan heitosta lähti tapahtumaan ja
sovittiin että tulen mukaan ja aamulla Stadiin asti. Yksi uutuus oli sekin että
kävin palauttamassa kirjat ja CD:t kirjastoon  eli uutuutena oli loputtoman
pihtaamisen lopettaminen. Nyt TähtiPårtti. -23:30

2004-09-09 00:29
Olipa se hassu :) Hiukan tunnen tyytyväisyyttä kun nyt alkaakin tuntua että
oloani sekavaksi tehnyt sekoiluni ei olekaan pelkästään epäkäytännöllistä vaan
myös hyvin käytännöllistä. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa että kun tulee
asiaa niin pukahdan sen saman tien ulos. Mika on muutes mielettömän näppärä
näpyttelemään tekstareita kännykällä. Kännykän näppäimistö ei taida edes kovin
kauaa kestää sellaista käyttöä. Mitenköhän on tämmöisen pienen
qwerty-näppäimistön laita. Välillä painan jotain ihan muuta kuin kirjottamiseen
liittyvää ja tähän ruudulle tulee ties mikä valikko. En ole ennen saanut
inspiraatiota samaistua koneiden käyttämisessä tumpelon ihmisen rooliin.
Ovathan kaikki nämä värkit sittenkin hyvin kömpelöitä. Ajatuksissani juuri aika
äsken rinnastin tämän näppälimistön kitaran kaulaan ja nauhoihin ja kielien
näpelöimiseen. Siinäkin pitää säätää sormet osumaan eri kohtiin aika pienellä
alueella. Ajattelin että vain  mailaan tämän tekstin ja liitän sen siten hyvin
kömpelöllä tavalla tämän kuukauden päiväkirjatekstiini. Voisi olla muunkin
laisia tapoja tehdä homma.

Varsinainen idea nyt aukaista tämä pienenpieni kirjoituskone oli saada
pukahdettua ulos että tämmöinenhän voisi todella olla jonkinlainen ratkaisu
minua riivanneeseen tietojenkäsittelypulmaan. Pystyä naputtelemaan tietoja
muistiin koska vain. Tässä on näköjään juuri se tietokoneen puutuva ominaisuus
tai jopa kaksi. Riittää että avaan kannen. Voin heti kirjoittaa. Jonkin
tietokoneen käynnistämisessä menee minuutteja ja pahimmillaan lähemmäs kymmenen
riippuen härvelistä. Toinen on tämä pienuus. Tämmöinen mahtuisi vaikka
kanoottiretkelle ja voisi saman tien välipysäkeillä naputella lokikirjaa
muistiin. Voihan nenä onneksi tuli tämä idea kokeilla. Olin ollut turhaan
ennakkoluuloinen että mitäpä tämmöisellä voisi tehdä ta sitten en ole ajatellut
mitään. Olen kai ajatellut että värkki on kallis. Olen kuitenkin miettinyt
hyvin pienen tietokoneen hankkimista. Toshiba Libretto tai HP vanha pikkulaite
jossa oli MS DOS 5. Olen joskus bongannut netistä virityksen jossa sellaiseen
oli säädetty Linuxia tai olikohan se Minixiä kuitenkin. Minullehan tämmöiset
pikkuhärvelit sopivat koska olen detaliekspertti. Tuli nyt idea että ehkä
pitäisi opetella yksikätinen käyttö molemmilla käsillä niin toinen käsi saa
huilata. Usein tulee turhan päiten kaksi välilyöntiä pötköön sanojen väliin.
Katsotaanpa. Alan olla väsynyt ja ajatus kangertelee. Ha-haa tuli mieleen
titaaminen kun tästä kuuluu pienoinen piipitys. Ja koska sanojen kirjaimien
näppäilystä rakentuu jonkilainen rytmi. -01:00


2004-09-09 17:28
Lähetin yöllä yhden omani sivun palautelomakkeen kautta edelliset kaksi pätkää
kolmessa osassa. Yhtenä ei mahtunut eikä se mitä mahtui tullut perille ja se
minkä jaoin valmiksi pätkiin sitten vihdoin tuli. Olin yöllä ja nyt taas
lähes meinaamassa tehdä omaan editoriini pidemmän tekstin lisäämisen Windows
leikepöydältä. Siihen tapaan on ollut tapana sitten jättää koko touhu
tekemättä. Kuten kirjanpito aikanaan tai veroimoitukset kun niitä on vaikea
saada täsmällisiksi. Niinkuin olisi mitään väliä promilleluokan
epämääräisyyksillä. Päätin nyt tehdä päiväkirjan valmiiksi ja pitää tehdä
ohjelmaa sitten joskus jos ja kun huvittaa ja se tuntuu tarpeelliselta.
On asenneltu Julpan mikrolle vähän kaikki uudestaan. Erään sekoilun päälle
vihdoin kokeilin pienellä Linuxilla tomsrtbt:llä määrätä konetta ja onneksi se
sekoilu tuli koska en tiedä koska olisin muutoin tuon kokeen tehnyt. Selvältä
nyt näyttää että kontrolloida voi ihan muilla vehkeillä mitä M$ tuottaa. -16:37


2004-09-10 19:00
Mä oon vähän hassu. Kun nääs olen jo tehnyt öööö jonkunlaisen tallennuspaikan
toistuville tekstinpätkille. Olin unohtanut että sieltä nyt saan helpoiten
html-koodin jossa on name=viime jolla viimeiseen päivitykseen hypätään. Voi
pihkura. Nimittäin minulla oli joku pikkuasia minka vuoksi rupesin
kirjoittamaan. Voinenpa papattaa sen kunhan saan ryittyä kaiken vaahdon suusta
kun olen taas sairastunut akuuttiin... . . .

Tuli siis vaan valoisasti mieleen että Mikkosoftin (vai oliks se Mikro ?) ovat
helvetin kömpelökäyttöisiä warsinkin kun aattelee että niitä on kursittu
kokoon 10 tai 20 vuotta. Toisaalta tuli mieleen että GNU Emacs on sekava jos
vaan tykkäisi yksinkertaisesti saada jotakin tehdyksi. Toisaalta höpötykseni ei
ole ajantasaista koska minua ei edes kiinnosta pätkääkään tai vain vähän uudet
ohjelmat jotka tarvitsevat uuden tietsikan. Höh! Kyllä minua kiinnostaa monet
näppärät ominaisuudet. Enemmän vaan aidan toisella puolessa GNU-maassa kuten
Firefox. Ei vaan ole mikään ihme että se on hidas vanhassa mikrossa kun kivoja
juttuja on ohjelmoitu ilmeisesti tulkattavalla JavaScriptilä. Minä haluan
käyttää ohjelmia jotka käännetään konekielelle eikä jonkun ohjelmatoiminnon
suorittaminen kestä silloin ihmisen mittapuussa mitään aikaa jos siihen ei
liity ison tietomäärän tai jonkunlaiset hitaan tietoliikenteen käyttöä.

Tuo äskeinenkin oli hiukan eri asia kuin se mitä tulin tänne kertomaan. Siis
uusi hakuammunta. Elikkä tuotteiden selittäminen virheettömiksi. Se lähtee kai
samasta miten selittäjä selittää itseään ja maailmaa. Halu että asiat ovat
niinkuin haluaisi niiden olevan. Voinkin aina sanoa oman nimeni kun on
kirottavaa. Jorma-jorma-jorma! Mulkku kyrpä. Se olen minä. Ojoijoijoijoijoi nyt
sitä että tarkkaa puhetta ei ole. Kaikessa höpötyksessä on olosuhteensa joissa
sanoma pätee. Se on kai pieni karsina maailmassa ja useimmilta kannoilta
katsottuna mikä tahansa asia on ihan tolkuton. Voikun maapallo on pölyhitunen
avaruudessa ja voi kun olen sen atomi ja voi kun minun asiat on niin tärkeitä
mukamas välillä. Tämä on kai minkä tahansa elävän otuksen oma fiilinki. Ei voi
nähdä muuta kuin oman kantansa ja jos pystyy katsomaan aitojen yli tai käymään
toisella puolella niin ehkä voi ..... Paskanjauhantakone leukojen paikalla.

Nyt välähti. Kysymys voi olla välittämisestä. Ei voi oppia välittämään
itsestään jos ei ole nähnyt kenenkään välittävän itsestään. Siis omatunto on
tietenkin käytössä tässä tapauksessa jota tarkoitan. Olen nähnyt vain niin
pieniä välähdyksiä sellaisesta itsestä välittämisestä että minun on ollut
mahdoton oppia vaikka olen yksi superoppilaista. Vaikea sanoa että mitä oikein
tarkoitan. No olen ainakin tällainen räkänokka-artisti ja olisin joskus kovin
kaivannut että joku on kiinostunut niistä kovin turhista asioista joita tein
ja harrastin melkoisen hartaasti. Olen joskus saanut kehuja tekemistäni
tietsikkaohjelmista mutta voi helvetti tiedän muutenkin jo että osaan tehdä
helvetin näppäriäkin ohjelmia kun vaan jaksan. Mutta eipä ollut hinkua maksaa
kohtuullista korvausta. Minun maailmassa vastuu ei ole sitä että tekee ohjelman
josta ei tarvi muka maksaa mitään tai tekee ohjelman jota varten täytyy vähän
väliä hankkia isommalla koneella ja tankilla varustettu tietokone. Vastuuta on
ottaa lapselta liian vaarallinen lelu pois ja istuttaa hänet turvavöissä
takapenkille jos on pakko kulkea helvetinkoneella. Voi oksennus en minä saa
tähän nyt tolkkua vaikka tuossa sitä on jo enemmän kuin paljon. On vaan niin
paljon asioita joihin haluaisin lisäselvyyttä. Konditionaalikirous. Haluan.
Halu vie kiville. Tasapainoton halu karahtaa karille. Haluan. Nyt. Ei kai ole
olemassa selviä sanoja. Olen kyllä luullut joskus että on. Mutta nykyään olen
niin kova jorma että taon nokkaani joka asiaa vasten tyytymättä selityksiin.
Vahingossa tuli silityksiin. Sitä kai selitykset useimmiten ovat että vain ei
tarvi vaivautua ja ajetaan juttu jyrällä sileäksi että se mahtuu maton alle tai
pinoon kaappiin kaiken muun selittämättömän jatkeeksi. Perkele minä olen
kehonrakentaja ja tarvin painoja tankooni en minä jaksa heilua tyhjän kanssa.
Uh uh uh uh ... no alkoihan vihdoin loppua räpätysenergia. -19:59


2004-09-11 11:08
Sille on sanakin kun tehdään jotakin hommelia - työnkulku. Tässä alussa on
työnkulkuna se että etsi entinen paikka ja siivoa se ja tee uusi alku. Sitten
on myös touhu joka riippuu välillä paikasta. Juliuksella FTP ei toimi ja käytän
WS_FTP:tä. Sitten on mutkikkaampi työnkulku kun kuukausi on vaihtunut. Jospa
vaikka opettelisin ensin nämä työnkulut. Vasta sen jälkeen voi ohjelmoida tai
edes ohjeistaa. Nyt tuli mieleen geenit. Ulkona on aurinkoinen sää. Minusta
tässä on nyt arveluttava käänne eli nämä höpinäni tietokoneasioista. Toisaalta
mikä tahansa mielessä pyöriikään on parasta pukahtaa se ulos. Parasta? Amis
katsoo telkkaria. Beethovenissa joka on piirretty koira isäntä rääkyi melkein
kaiken sanottavansa. Ohjelmien välissä tehtiin tiedoksi joka on kaikki hyvää.
Tuli mieleen että olen kai minäkin pienenä syönyt muroja ja kaivellut paketista
lelua. Nykyään on vaikka jotain ceedeitä. Amiksen halusi riisimuroja ja kun
illalla mätin kaikkia hioutaleita ja risunoita sekä maapahkinöitä lautaselle ei
se oikein kelvannut. Tykkään kyllä siitä että tyypillä on vahvanoloinen oma
tahto.

Kaikki ovat jollakin tapaa itsenäisiä. Ideoin että se on eräs perusehto yhtään
tolkulliselle elolle. Jos ei muuten voi niin sitten vaikka olemalla sulkeutunut
omaan mielikuvitusmaailmaan. Taitaa olla oma entinen versioni. Nyt ei huvita 
olla sulkeutunut. Ei ole ihme että tulin hyvin kipeäksi. Sairautta voi nimetä
masennukseksi. En tiedä onko sairaus kuvaava käsite. Sanat ovat epävarmoja.
Taidan taas toistaa itseäni. Se on tapa. Siis kenen tahansa. Jos tekisi aina
erilaista niin sekin olisi toistoa. Suunnilleen parina viime päivänä minua on
ottanut aivoon rakkaus. Tarkoitan sanaa ja sitä että alan tuntea että sitä ei
voi määritellä. Sen voi vain määritellä toiminnan kautta. Kaikissa asioissa on
erilaisten kypsyysasteiden muotoja ja versioita.

Tänään herätessä tuli selvänä mieleen kysymys että miksi en lähettänyt tai
kokeillut lähettää kommunikaattorilla kirjoittamaani pätkää sen teksturin
valikossa olleella Send-toiminnolla. Tunsin hapeää tyhmyyteni takia. Se meni 
ohi ja kun olen hyötykäyttäjä niin hyvä että kävi niin. Olempa tomppeli tyhmä.
Kaikki on tasapainossa. Kroppa ja mieli voivat järkkyä. Mieli sikäli kevyesti
että siihen tarvitaan aika pieni sähköenergia aivoissa. Sikäli vaikea sanoa
että mikäpä tuon energian tuottaa. Kolme vuotta sitten oli Metsolassa 
piiloviemäri eli salaoja rakenteilla. Minuun koski rinnasta koko ajan 
perseelleen mennyt romanssikuvitelma. Hei mutta ihan totta! Nyt kun ajattelen
niin asia on ihan tolkuton. Se juttu oli ihan juuri noita sähkövaikutuksia
aivossani. Ilman vahvaa kontaktia todellisuuteen tai arkeen. Tähän väliin tulee
vähän muuta. Muistin yöllä kadonneen sanan. Paradoksi. Se liittyy 
paradoksaaliseen interventioon jolla voi parantaa komplekseja. Kuviteltuja
ylilyöviä pelkotiloja. Tehdä se mikä tuntuu kauhealta ja nähdä että eipä siinä
kuinkaan käynyt.

Pala palalta kokoan itseäni menneisyyden ja tulevaisuuden osasista. Kaikki on
jälkijättöistä. Voi paskat. Sekosin. Onko nykyisyydessä oleminen huumaa?
Keskittyminen johonkin tai mihinkään. Olen rikkonut kahvilakkoni. Tapasin
nuoren naisen kahdeskymmeneskuudes elokuuta. Sanoin että en tule ikinä niin
kauan kuin muistini toimii unohtamaan häntä. Kyynelsilmin. Mutta nyt ajattelen
toisin. Ajattelen koko ajan toisin ja siksi olen sekainen. Muistan aina mutta
muistinko hänet vai itseni. Jos ei muista itseään ei voi muistaa ketään
muutakaan. Puhelu. -11:53

2004-09-11 12:00
Minusta tuokin on vähän tyhmää että laitan päivämäärän toisen kerran. Ei kai
isoa väliä ole. Julius asentelee Windowsia joka ei asentunut vaan piti
käynnistää komentoriviltä. Mielialani muuttui eikä nyt enää kiinnosta kaivella
vanhoja. Nyt tiedän että en ole sitä vielä tehnyt ja se on keskeneräinen asia
kunnes teen sen hyvin perusteellisesti. Olen välillä huomannut että aina 
silloin tällöin putkahtaa joku asia jota en ole ikinä kertonut kenellekkään.
Tai sitten muistan väärin. Varmaan se on totta koska minulla ei ole ollut
otollista kuuntelijaa. Ja silti edes ajatteleminen ja vaikka jopa yksikseen
ääneen puhuminen voisi auttaa. Eikö se olisi selkeämpää kuin joku joka muka on
kuuntelemassa mutta ei välitä. Kunhan itse välittää. Voisin käydä 
istuskelemassa parvekkeella. Aurinko todella paistaa. Illalla katselin sekaisin
pätkiä eri kanavilta. Kun sanon että olen tehnyt jotakin ei se aina tarkoita
että en ole tehnyt jotakin muuta. Luulen että äitini ei ikinä päässyt yli sen
että oli sotalapsena Ruotsissa. Minä olen ollut hyvin turvaton. Turvattomuus
tekee myös neuvottomaksi. Kun tuskin uskalsin olla niin vielä vähemmän uskalsin
tehdä. Tai tuskin uskalsin edes ajatella. Siis olen kompleksinen ihminen. En
nyt käy väittämään että aistini olisivat yliherkät mutta ihan taatusti päässäni
muhiva mielikuvitus on liikanopee. Tai sairas? -12:22


12:30
Kävin naapurista lainaamassa kännykkälaturia kun talon oma on matkalla. Minun
Kotkassa kun tiedän että joka paikassa on laturi mutta en osannut ajatella niin
pitkälle että eipä aina olekaan. Eikun piti sanoa että en luopunut pyynnöstäni
ihan heti. Olin vaan varma että laturi löytyy. Pidin sitä todennäköisenä. Tai
olin vain unelmissani. JOtakin yhteyttä ajatuksilla ja kosketeltavilla asioilla
on. Joskus. Minulla on vain kaksi tai kolme selkeää tekemistä. Tietokonetouhu,
päiväkirjan kirjoittaminen, uiminen. Teen nyt kielioppisäännön että käytän
joskus kun siltä tuntuu pilkkuja. Tai ei se ole sääntö vaan käytäntö. Suomen
tai minkä tahansa valtion laki? Periaatteessa fiksu ajatus mutta käytännössä
paskaa? Koska sisältää ristiriitoja olen kuullut. En ole lukenut ja luultavasti
en tule lukemaan. Samoin raamattu jäi kesken. Meinasin tutkia eri uskontoja
mutta tarve hävisi. Nyt myös poliittiset katsannot ovat mielestäni uskontoja.
Alan olla perillä mielessäni tapahtuvasta asioiden peräkanaa hiipimisestä.
Puhuin epäselvästi. En ole perillä vaan olen vasta saanut vihiä tai kuvittelen.
Se että kuvittelen ei ole vähän tai turhaa. Minä olen enimmäkseen kuvitelmieni
tulosta. Kuvittelin uimisen vieraaksi ja se oli vierasta mutta ei enää täysin.
Voin uida mielessäni samaa uintia jota viimeksi tein altaassa. Todellisuus on
kuvitelmien koekenttä. Kokeilen istua parvekkeella. Tästä ei näe kohta mitään.
Illlla vasta kun aurinko on mennyt Helsingin yli. Tältä kannalta maapulla on
edelleen pannukakku. Olen sikäli rationaalinen että haluan löytää sisältöä aina
läsna olevasta. Halusin ymmärtää kalliota mutta en ole vielä tutustunut siihen.
Vain vähän. Syötävästä sisältöä. Opiskella ravintoaineet ja ruoansulatus. Aika
pitkä aika on viimeisestä paastopäivästäni. Olen tullut niin lepsuksi sekä
periaatteetomaksi että vaikea on kuvittellakaan olevani syömättä. Vaihtelua.
Olen mälsä otus. En saa tätä poikki. Haha en ole ristiriitainen vaan joskus
sekaisin ystävällinen. Omassa mielessä on sekoilua ja samoin ihmisten mielten
välillä. Vasta tehdessä se tulee välillä esiin. Oho miten näin kävi? -13:03


2004-09-12 23:18
Tässä nyt istun eikä mitäääään tule ulos eik' edes sormet osu kirjaimille. Olen
onneton tunari. Pluus sen lisäksi ihana ihminen ja mikäouto vielä sielllääää
välimailla. Ai niin piti sanoa että viikko sitten tein kakun 44v+1kk ja illalla
käytiin konsertissa josta tuli yllätyksenä minulle synttärilahja. Scorpions ja
rääynkin mitä kurkusta lähti. Nemnogo. Olen myöhäisherännäinen. Vaikka olen 
istunut monta tuntia tämän koneen äärellä en huomannut vaan Amis huomasi että
tämä näppäimet ovat vaalean ja tumman harmiata sekaisin. Muistan sentään että
oma näppäimistöni on tasaisen harmaa.

Katsoin temppuja joita teki David Copperfield. No telkkarista-telkkarista. Niin
simppeli kertomus kuin 10-vuotiaana lumen näkeminen. Siis tuo tyyppi on 
näyttelijä vielä enemmän kuin taika-taiteilija. En ole kovin kiinnostunut
tempuista joissa aina mennään piiloon. Lumitarina liikutti minua ennen kuin 
sali oli täynnä ilmassa leijailevaa vaahtoa. Minä taidan sittenkin lihottaa
itseäni ja sitten vasta kun olen paisunut aloitan solakoitumisen. No ainakain
tehtiin kovin napakalla kyydillä illalla muuten vaan tai sitten myös varsinkin
44v+1kk+1vk kakku. Myöhäinen herännäinen. Minun on ruvettava keksimään kivaa
sillä alan kuolla ikävyyteen. Olen niin ikävä ihminen.

No ihme kyllä sain väännettyä tänään sen tekstin lisäämisen leikepöydältä. No
siitä nyt puuttuu internet-dos muunnos mutta... ... pitää myöntää yksi juttu...
Diggaan tehdä jumanpaukku siiistin tietojärjestelmän. Turhaahan se on mutta
jos ei ole puuhaa niin tylsistyy. Maailmankuvan virittäminen sen kautta mitä
tekee ja ajattelee. Pikkutarkkaa. Epäselvää. Ei tämä vaan kaikki. Silloin kun
asiat tuntuvat selviltä on huumaantunut. Tai kapeakatseinen. Ajattelin että
asiat menevät minuun syvälle mutta valehtelin. Tuntuu siltä kun asialle on
luukku mutta jos ei vielä ole niin ei niillä ole paikkaa jossa pysyä kuten muka
ranskan kielen opetteluni alkupalat. Alku aina hankalaa. En edes muista kuinka
se kuului kun Hélène liki kirkui unelmoivansa levyllään. En muista paljon
mitään muutakaan kuin summittaisia asioita tai jotain joka on rutiinia. Yhtä
kovin tärkeää olen muistanut huonosti. Juoda vettä punaisesta pullostani.

Eipä kauankaan sitten ajattelin haluavani koota muutamia käytännöllisiä
ajatuksia tai edes ilmaista niitä. Vaikka tässä. Mutta aina ne ovat jossakin
kaukaisella kiertoradalla ajattelun avaruudessa. Teen pienen kepposen ja sanon
että yksi suurin tolkku on siinä että tolkkua ei paljoa ole. Kaikki on sekavaa
ja liittyy tunnettuihin ja tuntemattomiin asioihin. Okei jossain vaiheessa voin
palata siihen josta lähdin pitkälle ajatusmatkalle. Jotakin tarvehierarkiaksi
kutsuttua joka tuntui jo muutama vuosi sitten kun aloin keksiä omiani
selityksiä melko typerältä. Paikkansa pitävät selityksen ovat ikävä tai mukava
kyllä hiukan mutkikkaita. Koska maailma on. Paljon pientä ja suurta vipinää
ihan sekaisin. Luulen että jos aikoo päästä selville on rauhoituttava. -23:49


2004-09-15 03:33
Välillä jätän vain kirjoittamatta vaikka on ollut tunne että voisin kirjoittaa.
No eilen ja "tänään" kävin uimassa Itäkeskuksen uimahallissa. Kävellen. Eilen
täysi reppu selässä ja tänään vain uimakamppeet ja evästä jonka unohdin
niinkuin tavallista on. Banaanin ja naposteltavan syöminen olisi helpottanut
varmaan oloani palatessani. Aika usein en huomaa mikä minua riivaa ja välillä
se voi olla pienoinen nälkä tai jano. Käynpä täyttämässä vesipulloni jota en
vielä edes ole ottanut esille repun sivutaskusta. Palatessani ja kävellessäni
olin hieman tuskainen. Pieni pomppu eiliseen. Fiilikseni oli loistava kun olin
pitkästä aikaa kävellyt ja uinut. Oikeasti. Tänään tuskailin. Toinen kerta on
jotain vaikeaa. Se alkaa tuntua toistamiselta ja toisaalta toisella kerralla en
kuitenkaan osaa vielä. Se ei ole rutiinia kuin luulottelevassa mielessä. Se voi
tuntua rutiinilta mutta se ei voi olla. Eilisen jälkeen pohkeeni olivat aamulla
jäykät. Olenpa heiveröinen. Harjoittelematon.

Kävellessäni ajattelin surullista oloani. Puuttuu jotakin tärkeän tuntuista.
Mietin kuinka ennen olen harrastanut lähes palavasieluisesti erilaisia asioita.
Nyt ajattelin että nyt niillä asioilla ei minua hetkauteta. Mutta mielessäni on
pikemmin tallella innostukseni tuntuma ei niinkään itse asiat joita olen
puurtanut. Nyt minun on löydettävä uudet asiat. Ei ole pakko mutta haluan.
Istuin tänään päivälläkin tietsikalla. Joku touhu meni vähän peffalleen mutta
ei ehkä totaalisesti mutta se oli hyvä potku perseeseeni jotta sain irtioton ja
tajusin että minun on tehtävä muutakin. Ajattelin että tarvitsen elämän jossa
on voimakasta fantasiaa ja vahvaa ruumiillisuutta. Kuvitelmissani pyörin
melkein jatkuvasti mutta fyysisyys minun on luotava. Se on ollut kovin
katkonaista. Yksi lisättävä juttu saa olla kuntosalilla käyminen ja kuntoilu
siellä. Hassua mutta olen jotenkin yllättäen oppinut uimaan rintaa melko
sujuvasti ja tuntuu kuin krooli olisi jäänyt jälkeen. Pitää harjoitella. Mutta
kun nyt on ollut paussia on se hyväkin. En osaa itse tehdä huiliperiodeja vaan
ne ovat tulleet kuin vahingossa. Nyt alkoi mielen kasoista vyöryä asioita joita
olen sinne läjittänyt viime päivinä. Muhikoon siellä vielä. -03:53


2004-09-15 19:41 Metrosemalla Ruoholahdessa. Käytiin Verkkokaupassa
verkkotarvikeostoksilla. Ostin kaksi verkkokorttia. Olen joku hankinnoissani
hiukan turhan avara. Tukkuostaja. Aikanaan kun näpertelin ja hankin
RCA-liittimiä niin piti ostaa sata kappaletta. -19:44

19:46 Metro lähti juuri. Aluksi käytiin Nemesiksessä Kaisaniemessä. Yx äijä
meinaa täyttää jos se ees viittii ni 14 vuotta. Keksin nimeksi hänelle Julkku.
Julpan synttäri on huomenna. Airsoft-kaupassa meni kaksi minuuttia ja
Verkkokaupassa meni kaksi tuntia. Julius käski laittaa seuraavaan lauseen
joo-joo että lehmät lentää kun kysyn että hypätäänkö seuraavaan aiheeseen.
City-homma meni ihan pipariksi. Nimittäin jo pitkään olen halunnut
city-galleriaan oikeita city-kuvia - edes yhden. Minuu inhottaa tommoset
ihmiset kun on koko ajan repimässä leluja toisen kädestä niin kuin Julius nyt
hinkuu katsoa mitä olen kirjoittanut vaikka puhun koko ajan sitä. -19:59

20:01 Tossa välissä Julppa luki edellisen. Ei mitään mieltä ole hän mutta
katse kertoi aivan muuta plus AST on korjattava airsoftiksi. No okei.
Kontula. 20:06

2004-09-16 17:45 Taas on vuorokausirytmini herahtanut sellaiseksi että valvon
pitkälle aamuun asti. Sää on ollut vaihteleva. Kävin juuri juoksulenkillä kovin
pitkästä aikaa. Olen hieman yllättynyt kun pohkeeni eivät krampanneet. Ehkä ne
pari kävelyäni toivat jaloille tottumusta. Natalia alkoi kysellä jotakin ja
sekosin sanoissa tai unohdin mitä olin kirjoittamassa. Kirjoitan ja pyyhin
pätkiä. Melkein koko yö meni kun töhersin tai piirsin Julpalle
syntymäpäiväkorttia. Nyt tajusin että se on varmaan suurin ikänäni tekemä
piirustus. Tarkoitan siihen laittamani kapasiteetin osalta. Niin eihän se kovin
tarkaan ole ehkä piirustus vaan vänkyrästi kirjoitettua tekstiä. Grafiikka ehkä
on kuvaava sana. En tiedä. En tiedä mitään. Mitätön on se jolla ei ole mitää
vai onko se midätön. Kumman outoa kun Kauniissa ja Rohkeissa puhuttiin vähän
aikaa hyvin miellyttävällä äänenpainolla. Ja sävyllä. Oijoijoijoijoijoijoi kun
huomasin että hiukan jännitän hartioitani. Karseen hankala saada kiinni ääneen
sanotusta yksinkertaisesti kuinka monta voivotusta suu ulisee. Elikkä rytminä
se on ihan helppo toistaa mutta kun haluan tietää montako kappaletta joita
siinä on perätysten onkin pallo kateissa. No tuon nyt voisi varmaan oppia aika
helposti. Oudoksun vähän että kuinka olin vähän aikaa sitten ajatuksiltani
hieman järjestäytyneempi jopa niin että automaattisesti syntyi kappalejakoa.
Nyt suollan taas sellaista puppupuuroa että asioilla ei ole rajoja vaan niistä
muodostuu kaiken yhteen liimaava tahma. Kuin se mitä syksyisin on paikoitellen
kaduilla tietyn puulajin alla. Siinä kengät on asfaltissa ja maailma
pysähtynyt. Tämä hyppäsi terapiatuolille. Voi olla että sekin on taito.
Istuttaa joku rauhalliseksi. Kummalta todella kuulostaa puiden istuttaminen.
Eikä edes sanota puiden seisovan. Elävän puun ainoa olomuoto on kasvaminen vai
pelkkä oleminen. Puustahan voisi sanoa että se asuu. Olomuotojen oletuksien
katoaminen on kai sanaston ulkopuolinen.

Kun saan ajatuksen joka liittyy edelliseen mutta on muuta on se kappalejakoni
peruste. Siis en ollutkaan aikaisemmin sen järjestelmällisempi kuin nyt. Olin
vain keksinyt tämän minkä nyt muistin assosiaatiosta. Eilen kävin divarissa
katsomassa josko löytäisin suomen ranskaan linkittävän sanakirjan. Öööööh
tökkivää kieltä. Enpä löytänyt. Huomasin nyt että tässä on sama maku kuin
eilisessä aloituksessa. Hankin sen sijaan neljä sanakirjaa. Kolme pientä
punaista ja yhden isomman. Luulin että Julpalla ei ole fi/en sanakirjaa mutta
olikin. No nyt olisi isompi käytettävissä. Kirjoitan edelleen kommunikaatorilla
ja tämä touhu menee hiukan tottuneemmin. Ei tule kamalasti niitä vääriä
merkkejä. Ei ne oikeasti vääriä ole vaan vain väärissä paikoissa tai suomeksi
sanottuna sekaisin. Ostin en/fi sv/fi ru/fi pienet ja isomman en/fi sanakirjan.
Nämä pienet punaiset jotain kolmekymmentä vuotta vanhat muovikantiset ovat
varmaan hengissä vielä kun nykyajan kartonkikantiset kituvat lerpsahtaneina.
On tullut hieman uusia sanoja joita edeltävät uudet asiat joille
kielenkäyttäjät kaipaavat nimityksiä. Mielestäni uutta ei tule niin kovaa
vauhtia että vanha sanakirja olisi kelvoton. Ei kieli muutu niin nopeasti ja
ihmiset ovat kuitenkin melko junnaava eläinlaji. Tosi kiva no ei kun ajatus
katkesi. Natsku olisi halunnut soittaa tällä pelillä. Mutta ei olekaan nyt heti
tarvetta joten jatkan. Juuri äsken tuntui kelju painostuksen tunne vatsassa.
Minulla on kamala pömpöttävä pallero vatsan paikalla. Kun nyt kävin lenkillä
huomasin että eihän se kovin vaikeaa ollut ja siitä seurasi aikamoinen
tyytyväisyys. Hikisyys on seksikästä. Humps eilen oli taas StarGåte SG-1 enkä
enää muista siirtymästä mitään. Varmaan päärynöissä on muistintyhjennysainetta.
Olisikohan teessä muistinoarannusainetta? Toinen siirtyi muistamattomuuden
tilaan jota kutsutaan uneksi. Tai se on erilaista muistamista. Ennen luulin
että minulla on normaalit varpaat mutta ei ole. Luulen että tavallisimmin
isovarvas on piin mutta minulla toiseksi isoin on pisin. Niukasti. Onko se
sitten sananmukaisesti etuvarvas? Takajalan etuvarvas. Yleensä olen leikannut
kynteni aika usein. Vahingossa painoin Caps-lockia ja tuli muutama ISOaakkonen.
Ei siinä mitään erikoista mutta samalla opin että kursori muuttuu läpimustasta
palkista mustaksi reunukseksi. Tuli tuntemuksen uudelleentapaamisentunne. Minä
pidän näin simppelista käyttöliittymästä jossa esillä koko ajan oleva elementti
samalla kertoo muutakin kuin perusasiaa. Niin olen tehnyt omatkin ohjemani
mutta lisäinformaatio kertoo päällekirjoitustiasta informatiivisesti isolla
jyräävällä möykyllä. Tuli tunne että ehkä olen kertonut tästä ennenkin. Olisi
jo syytä muistella vanhoja. Nyt koetan lähettää kirjoitelmani sähköpostina että
saan sen koneelle.  Ehkä tilataankin pizzaa vaan eikä mennä kiinalaiseen kuten
Jupan synttärinä on ollut tapana. Sori mutta tulipa vahingossa. Keksingöt ovat
sellaisia. Piti vielä sanomani että eilen kiivettiin vinttiin menon esto-ovelle
asti. Ja takaisin alas. Palatessamme kaupungista. Aika hassua puhuin että
käytiinkö kaupassa ja ajattelin ruokakauppaa enkä ajatellut että on muitakin
kauppoja. Nyt äsken lenkiltä palatessani tein saman. Ylhäällä vasta tuli
hengästys ja laskeutuessani voin todeta reisien olevan hyytymispisteen
lähitienoilla. Hässäkän jälkeen kello sanoo lähetys. -19:30

21:19 Hieman ylilyövää mutta voi helvetin-helvetin-helvetti ei sähköposti
lähdekään tästä masiinasta. Aika tyhjänpäivästä kaiken kaikkiaan. Tää ei niinku
oo mitää vitsii vaan eipä sentää kuitenkaa myöskään pahemman luokan angstia
vaikken taida vielä tietää mitä tarkoittaakaan. Tuskapursottimella voi tehdä
kauniita kuvioita mutta niitä pitää katsella aika kaukaa. Päivittäisessä
käytössä riittää kevyttuska. Se on taloudellista ja riittoisaa. Buenoja sanoja
bongattaviks ja dyykattaviks. Vimppona aina vikaviks. Tää on semmost
maalaamista aan kaa. Ero viksusta. Pysyttelen sanakirjoista erilläni. Tuntuu
vähän että voisin yhtä hyvin leikkiä jollakin muulla hiekkalaatikolla. Vaikkapa
kynää ja välillä sormia pensselinä käyttäen. En tiedä mikä tän touhun mieli on.
Siltipä vaisto sanoo että näin se menee. Kuin olisin hiukan ylimääräinen nyt
maailmassa. En osaa keskittyä johonkin mikä tuntuisi olennaiselta enkä edes
taida löytää sellaista asiaa. Epäselvää kaikki tavalliseen tapaan liioitellusti
sanottuna. Miksi kaikki pitää rikkoa repimällä huumoria. Kahjukasvoinen
koomikko mikämikko. Kenties kielimies. Tykkää ainakin suutelemisesta. Pitäisi
kieliopillisista kiemuroista riippumatta kertoa omat huonot puolet. Mutta
kun hyviä ja huonoja asioita ei oikein ole. On vain tapoja suhtautua tai
luokitella. Poikki ja pinoon. -21:55


2004-09-17 21:03
Sattui nyt niin että ensimmäisen kerran kokeilin ohjelmani tekstipätkävarastoa
eri koneella. En ollut ajatellut asiaa niinkuin se on. Kun koetan avata tiedot
ohjelmani sanoo että homma ei ole kunnossa ja lopettaa touhun siihen. Tuota
pitää parantaa. Ilmoittaa että touhu ei skulaa ja jatkaa sitten muutoin kuin
mitään ei olisi tapahtunut. Niinkuin ohjelmani pelasi ennen koko juttuun
sekoamista. Tarkoitan nyt niin eri koneella että asetuksissa on eroa omiini
nähden. Tietokonetouhu on siinäkin oiva esimerkki asioista tai pikemmin siitä
kuinka ihmiset jotka asiaan liittyvät suhtautuvat. Usein systeemin rakentelussa
otetaan aluksi pysyvänä tietona se miten asia sillä hetkellä on. Sitten joskus
paljon myöhemmin selviää että olisi toimivaa kun olisi säätömahdollisuuksia.

Haluan luoda järjestelmän jossa kaikki on säädettävissä. Kaikki on
säädettävissä muutamin tavoin eri vaiheissa. En tiedä nyt miten olisi toimivaa
kutsua koettamaani toimintoa. Yksi sen aihe on konfiguraatio ja esivaiheen
pieni ongelma on kuinka konfiguroida konfigurointi. Eli onko sitä yleensä ja
kun on niin missä? Tämä on nyt Amiksen mikro jolla räpyttelen. Kopioin
kirjoitelmani sitten levykkeella. Parin päivän päiväkirjat ovat vieläkin ulkona
netistä. Tänään sain ne vaivoin kommunikaattorilta taas palautelomakkeellani
kolmena palana, ... ei perkele enkä saanut. Se jumitti. Julpan tietsikalla se
toimi mutta Communikaattori hyytyi lähettämään. Tein web-mailissa kolme eri
esivaihepostia. En nyt muista mikä niiden nimi on. Sillä ekaksi kokeilemani
koko tekstin liitteenä lähettäminenkään ei toiminut. Jotakin lähti matkalle
mutta kun aukaisin niin se oli ihan puppua tai tyhjää toisella yrityksellä.
Sairaan kömpelöä touhua. Eli itse kirjoittaminen tähän asti mennyt kohtuullisen
näppärästi kommunikaattorilla mutta mikään muu ei. Kyllä sen varmaan voisi
säätää. Niin että mailata voi suoraan tai vaikka olla ihan ftp-ohjelma ja sen
lisäksi jommassa kummassa päässä sekavan tiedostomuodon konvertointi.

Knoppix onkin nyt liki pätevin näppärä Linux mitä olen kokeillut. Polttelin sen
Kontupisteestä saamani Debianin päälle kun minulla on sitä uudempi toisella
CD:llä. Julpan koneella se boottasi parissa-kolmessa minuutissa. Alkuvaikutelma
oli hemaiseva kun konsoli oli väreillä katettu samaan tapaan kuin Freesco.
Jälkimmäinen eroaa siinä että se on yksi 1.44MB levyke palomuuritarkoitukseen.
Knoppix CD:llä kerrotaan olevan pakattuna 1.9GB ohjelmia. Yksi yllätys oli
nyt tuoreimman Mozilla 1.7.2 mukana oleminen. Tapaus lupailee minulle uutta
optimismia Linuxiin siirtymisessä. Jopa USB CF muistipalikan merkkivalo syttyi.
En kyllä tiedä miten itse muistin tiedot saa näkyviin ja käyttöön.

Hartiani ovat taas hiukan jäykät. Hiton idioottimaista kun otin kitaran mukaan.
Kuvittelin että opettelemme ja harjoittelemme Julpan kanssa. Kertakaikkiset
paskat. En edes purkanut vehjettä kotelostaan. Julpan synttäri oli eilen ja
kitara oli synttärilahja vuosi sitten. Äijä varmaan vain muutaman kerran on
ottanut koko vehkeen uutena syliinsä. Enpa ole itsekään aktiivinen ollut.

Leikkasin kyntenikin kokonaan lyhyiksi kun viimeksi Itikseen kävellessäni joku
vasemman jalan varpaankynsi painoi ikävällä tavalla naapuriaan. Sitten kun
seuraavan kerran muistin kynnet niin leikkasin kaikista pois niin paljon kun
ilman liioittelu vaan lähti. Siinä lähti näppäilykynnet sitten saman tien.
Pitkän kynnen viereisessä varpaassa olikin aikamoinen riipimä mutta ei sentään
ihan verillekään asti. Tukkakin alkaa olla niin pöhöttynyt että olen heti
pää ojossa jos joku tarjoaisi katkaisun hiuksille. Pitää koettaa hankkia vanha
ja toimiva ja vielä kun olisi käsikäyttöinen tai poljettava karvankatkaisukone
niin eipä muuta haluta voi. Paitsi että ei tarvisi laitetta ollenkaan. Pitää
selvittää sillä varmaan jollakin tutulla on. Eihän sitä tarvisi kun muutaman
kuukauden välein hiukan.

Kauheaa kun mahastani on tullut pullottava pötsi. -21:39

22:10 Iltasatu oli sarjakuva hevos- tai varsalehdestä. Jännä näky kun tämä
vihreä teksti heijastuu hieman auki olevsta ikkunasta. Tiina oli laittanut
spagettia. Join lasillisen punaviiniä. Ehkä pelkkä viini ei nukuttanut mutta
olin nukahtamispisteessä. Tuntui kuin viini olisi vienyt tajua kankaalle.
Viime yönä ja edellisenä nukuin aika vähän. Viime yönä aika vähän ja edellisenä
hyvin vähän. Maksettuani metrolipusta viiden euron setelillä Kontulassa olin
matkalla rappusia alaspäin. Olisiko kaupunkimaihareissa erikoinen maakontakti?
Ei varmaan mutta on se tukevapaa näön osalta kuin nuhjaantuneet lenkkarit.
No mitä vaan mutta siinä portaiden keskivaiheilla tuli tunne että minä olen
tässä enkä jossakin muualla. Läsnäolon tuntu. Vien reippaammin sen tilan jossa
olen. Ääni taitaa tulla kuuluvammin ulos. Laiton ikkunan kiinni. Minusta on
hullua puhua itsensä löytämisestä ja etsiminen on saman asian toinen puoli. Ei
se ole sen hullumpaa se on runoilua. Mutta olen tarkanpuoleinen. Tarkemmin
sanottuna olen alkanut tajuta millainen olen ja olen oppimassa että eihän
siinä ole mitään hävettävää. No kovin paljoa yleensä.

Knoppix-systeemillä pääsi nettiinkin suoraan. Mepis teki saman mutta siinä oli
vanhahko selain ja se on jotenkin suljetumman oloinen. Tutkittavaksi vähän
hankalampi. Siitä jäi sellainen fiilis. Eikä se toiminut kunnolla tähän
mennessä kuin yhdessä koneessa. Tosin en montaa ole kokeillutkaan. Knoppixilla
vasta yhtä. Saapa nähdä jatkot. Minusta se on hämmästyttävän nopea siihen
nähden että koko systeemi ladataan rompulta käynnistyksen ja käytön aikana.

Nyt ei tunnu tulevan ulos niitä juttuja jotka jätin päänuppiini hautumaan.
Eilen olin surumielinen. Luin vähän joitakin Birdyn juttuja ja hyppäsin siitä
muualle. Kysy vaan taisi olla blogin nimi tai ainakin sinne päin. Aluksi jutut
tuntuivat kuivilta mutta sitten alkoi löytyä huvittavaa ja jopa muutama minua
ihan naurattava kohta. Niinpä mieli muuttaa virittyneisyyttään. Siinäkin oli
aivan puppua kirjoitettuna mutta sillä erolla että se oli puettu siistehin
vaatteisiin. Ja juoni tai ladontatyyli joka kuljetti. Nyt tuon lukemisen
ajattelusta tuli mieleen kun luin Ilta-Sanomia pizzeriassa. Silloinkin
mielessäni pukahdin blogi-tyylistä.

Haluaisin poistua ajattelevasta valvetilasta mutta en kuitenkaan haluaisi nyt
asettua nukkumaan. Pelkään ehkä että uni ei tule tai pelkään jotakin jonka
unohdin juuri. Jotenkin toivon olevani melkein kaatumispisteessä unipuille
asettuessani. Julppa sanoi että kewl olisi jotakin niinkuin cool. Sain sanalla
väritetyn kehunkommentin DA:ssa onnitelukortin valokuvaan. Muunkinlaisia
kehuja ja olin ihan sulaa vahaa. Unohdin hammasharjani. Mutta ehkä en muuta.
Kauhistelin kuinka avaimeni on hukassa. Se löytyi myöhemmin fiksusta paikasta
repun pikkuosaston taskunpohjalta. Toinen oletus oli kassin sivutasku. Ei ole
mitään järjestystä. Kestän sen yleensä ihan näppärästi. Miksiköhän haaveilen
kuitenkin hurjan siististä ja käytännöllisestä järjestyksestä? Siksi ainakin
että haluan saada jotakin käytännöllistä aikaiseksi ja siihen tarvitaan kuria
ja muutakin. En nyt edes tiedä mitä. Maailmankuvani on keskeneräinen. Tai on
minulla ehkä haahuileva haave mutta mitä siitä tulee en tiedä? Tai miten tulee
ja mitä? Sen tiedän että siihen ei kuulu ihmisen erkaantuminen itsestään
tekemään jotakin mukatärkeää mikä voi olla monella tavalla vahingollista.
Minulle tuli juuri ajatus että olen ehkä pääsemässä ulos eksymisestä pääni
sisälle kamalan mutkikkaisiin labyrintteihin jossa olen joutunut loputtomasti
juoksemaan ja ryömimään polvet ruvella kun en ole enää pysynyt pystyssä ja
lopulta melkein tukehtunut madellessani viemäreissä. Olen kai tarvinnut sen
löyhkän tuoman turvan. Jotta kukaan ei tulisi häiritsemään yliherkkyydessään
mielipuolisen vainoharhaista sielualkiotani.

Voimani ja energiani ehtyivät. Sain juuri niin ison papatuksen suustani että
oikein ihmetyttää. Mutta en halunnut leimata kellokorttiani heti siihen perään.
Kummaa kieromielisyyttä tai selkeää harmoniahaikailua. Yksi elämäni valohan on
ollut pienten keksintöjen täytäntöönpano. Yleensä ne ovat vaatimattomia arkeen
liittyviä rationalisointeja. Tästäpä tuli mieleeni että minulla on moniaita
suukopuja eri asioihin. Tai ei luonteeltaan eri asioihin vaan vain erillisiin
kohteisiin. Tuossa voisi olla selkeämpi sana muta en nyt sitä tiedä enkä yritä
muistella. En pidä kulmikkuuksista arjen objekteissa. Vain leikkaavissa
työkaluissa on terä tarpeen. Vähän aikaa sitten ihmettelin kahva-aukkoa
muovisessa säilytyslaatikossa joka reuna on kovin terävä jostakin kulmasta. Ei
sellaisessa pitäisi olla mitään kulmia. Ehkä löydökseni eivät puhukkaan
tavarasta vaan siitä minkälaiset ihmiset minkälaisille ihmisille niitä tekevät.
Tuskaisia aikoja on takana. Ei isotuskaa nyt mutta hiljaa nyrhivää. Nyt tämä
terapiapalstani iski minua takaisin tänne keräämälläni ison jousen
virityksellä. Alan ehkä välittää itsestäni. Välillä ainakin. Minun pitää purkaa
saastunut höttö mielestäni. Kun sielu alkaa hengittää tarvii jatkaa siivoamalla
sotkuista ympäristöäni.

Tänään soitin Radiolinjaan joka sanoi Elisa vaikka oli mies. En ole
miesmuistiini päässyt enkä käynyt boxissani kun en tiedä mikä sen tunnusluku
on. Pyysin purkamaan koko hökötyksen ja se onnistui. En varmaan tarvisi koko
boxia koska en kuitenkaan ole innokas sitä kuuntelemaan kun se on vaan
ylimääräiseltä hommalta tuntuvaa. Olen monta kertaa pyöritellyt alle puoli
kierrosta ajatusta erilaisten yksinkertaisten elämässä toistuvien asioiden
tekotavasta. En ole päässyt juurikaan eteenpäin. Tai olen hiukkasen. Yksi asia
on kotiin tulo. Se oli ennen sekavaa hässäkkää. Niinkuin se alkaisi siitä että
alan etsiä avainta kun ovi yllättäen on edessäni. Toimivien touhujen takana
on valmistautuminen ja harjoittelu. Jossakin vaiheessa muistin että kohta on
taas vaikea tilanne edessä. Aloin oppia että avainta voi kaivata jo kun olen
portaissa lähellä liriin joutumista. -23:13


2004-09-18 10:48
Nyt alan muokata ja lisätä tuohon edelle juttuja siitä lähtien kun olimme
Metrossa Ruoholahdessa. Tästä tulee nyt sikäli epätodellista että aikajana
meni sälöille. Jos lukee ylhäältä alaspäin ja sitten puhun ei en ymmärrä edes
mikä tässä mättää. Olisi vain pitänyt laittaa teksti ensin tuohon ja vasta
sitten kommentoida mutta oli joku totuudenmukaisuuteen tähtäävä sekoittava
kommentointihalu. Ei kai kannata ottaa niin vakavasti. Mutta se kun on juuri
juju. Minä olen kuin joku paskarätti jos en ole kovin tosissani. Nyt menee
paskanpuhumiseksi. Mitä tarkoittaa tosissaan oleminen? Taas uusi sana joka ei
tarkoita mitään Luulin ensin näkeväni siilin puussa ja hiukan ihmettelin. Se
oli varis joka moisten otuksien havaitsemista tavoista poiketen pomppi oksaa
pitkin eikä lennellyt tai vain kykkinyt paikoillaan. Nyt tapahtuu sellaista
että voi kohta lukea kappaleiden välistä. Siitä saa sleville kauanko sähellän
ja sitten kun se on tapahtunut sanotaan sähelsin siivotessani yhden ja vähän
toista ja liittäessäni ne kaksi viimepäivien tekstin pätkää tuohon yläpuolelle.
Minun pitää luoda säännöt tai laatujärjestelmä tai sitten ei. Mutta pohtia
läpirei'ille asia mitä tässäkin pelleilen. Alkaa. Editorin työ. -10:57


2004-09-18 11:21 Noin. Kello 11:10 oli eka pätkä muokattu kommunikaattorilta
tulleista pitkistä riveistä tähän minun max 79 merkkiä pitkään rivimuotoon. Se
näkyy tavallisella tekstinäytöllä siis. Ja kursori pysyy näytöllä
kahdeksannessakymmenessä sarakkeessa vaikka se on rivin viimeisen kirjaimen
perässä. Edioidessani fiksasin muutaman kirjoitusfiban. Ja muistin ihan
helposti esivaihekirjoituksen nimen ja se on luonnos. Taidan lisätä vielä
linkin DA:han kohtaan jossa mainitsen kortin piirtämisestä. Pitää sitten
myöhemmin fixata se osoittamaan oikeaan kuvaan. Ääh ja hups pitäähän minun
tehdä pikkukuva jos aion sellaisen linkin tehdä. Koetanpa tehdä nyt sitten niin
että ajattelen mitä teen ja koetan luoda hetkiseksi mieleeni työnkulusta mallin
ja sitten dokumentoida sitä hiukan. Tuntuu niin vaikealta. No tässä on nyt vain
yksi kohta koko sopasta. Kamalan heikko lohdutusta kaipaava olo. Ei saatana
nyt vasta tajusin että toki minäpölvästi voin liittää nyt DA-linkin mallin
tekstipätkävarastooni. Hitaan sekavasti ajatteleva pää.

Eilen illalla katosoin töllöstä pätkiä eri ohjelmista tai kokonaan uutisia.
Mälsiä ovat. Batmanin loppupuolen näin. Aluksi katsoin ulkopuolisena jotenkin
uudella oudolla tavalla. Ehkä pala sitä omilla jaloilla seisomista sovellettuna
omalla perseellä istumiseen. Päätän miten reagoin. Yöllä tai illalla myöhään
kävin vessassa ja tunsin kuinka valo kirkastui. Jokeri pläjähti asfalttiin.
Pahako? Ja joku kumppani aina taistelevat keskenään ja joku kuolee. Tajusin
että minun ei pidä tappaa pahaa itsessäni koska sitä ei edes ole. Minä tahdon
pitää erilaiset minut kohtuudessa ja pitää heidät valmiina astumaan esiin kun
tilanne heitä kaipaa. -11:35

11:41 Perun puheeni. En nyt laita mitään DA-linkkiä. Saada tehda kontrolloida
ynnä muuta jossa myös vihreäkirjoitusta. Etsin DA:ta mutta ohjelmani löytää
sen pienellä ja tuli typerä olo. Siirsin tämän meinaamisen oppimisen tilille.
On voitava etsiä isoin kirjoitettua. Ja minun olisi pitänyt käydä
dokumentoimssa suurimman kynäteokseni teko päiväkirjassa ajallaan. Oikean
päivän kohdalla. Olen kai ennenkin sanonut että en tee paskaa vaikka mitä
maksettaisiin. Enkä edes kohtuullista usein. Korjattava tapojani. Koska mitä
tämä on? Selkä väsyy tässä. Eikä se DA-linkki mahdu kuva-tageineen
viidenkymmenen merkin tilaan jonka varasin tekstipätkille. Pitää keksiä joku
toimiva ratkaisu mutta nyt en halua ajatella sitä. Ottaa aivoon mutta onneksi
rakentavasti. Koitan ftpeettää tämän nettiin nyt. -11:49

13:48 Minulla on pinaattikeitto vielä koskemattomana pöydällä. Sen seassa on
kaksi kananmunaa. Amis sanoi että ei halua kananmunaa. Sanoin toistuvasti että
laita roskiin. Aika helposti se meni. Onneksi tai ainakin toivon olevani hiukan
ajatteleva etten toteuta typeryyksiä. Pakostahan niitä tulee mutta niistä saa
ottaa opikseen. Vihaan yleensä tuhlaamista ja erityisesti ruoan tuhlaamista.
Toisaalta vielä typerämpää on syödä ylettömästi. Tai voihan sanoa että sekin on
toinen tapa tuhlata ruokaa. Pääsin sanomaan että älä toteuta typeriä
ehdotuksia. Tongin viipaloidun munan esiin ja huuhdoin sen kahvinpuruista.
Jääkaappiin jääneeseen kakunpuolikkaaseen oli ehkä vain vähän koskettu. Täällä
on ollut kiireistä.

Nyt pääsen asiaan joka innostu minut asettumaan tähän. Halusin laittaa huomion
mustiin. Bongasin pienen muistikortin jossa muistaakseni luki Nokia
sovelluskortti. Se on mielestäni melko samannäköinen kjuin joissakin
digikameroissa käytettävä xD-kortti tai mikä lie se oli. Eli kommunikaattorin
ehkä osatessa käyttää sellaista olisi samaa korttia käyttä osaava liitäntä
tietokoneessa yksi tehokas tapa siirtää tietoja. Paitsi edelleen siinä on
mukana tiedostoyhteensopivuus. Jassoo ehkä tomivaa olisi ohjelmoida oma
teksturi kommunikaattorille jossa otan minua rassaavat asiat huomioon. Voisin
puhua jostakin muusta kuin kommunikaattorista. Mutta jos minulla olisi vaikka
Psion käsitietsikka tarvisi sitten kannella erikseen kännykkää vielä mukana.
No tämä on vielä silkkaa haihattelua. Yleisesti ottaen tarvelistalla on joku
ratkaisu matkanpäällä tulevaan sanaripulitautioireeseen. Osittaisratkaisu olisi
nettikäyttöinen muistiinpanosysteemi mutta silloin jää vielä hoitamatta tauti
kun ei nettipäätettä ole käytössä. Paitsi paperiversioni mutta minulla on jo
niin saatanasti kaiken maailman lappuja että luultavasti niiden puppu ei ikinä
päädy tietokonetietojärjestelmään josta niitä voisi periaatteessa joustavammin
käyttää mitä se tarkoittakaan. Niin hullua oli kun Amis sittenkin halusi
kanamunan. No minullapa ei ole ongelmaa koska olen oppinut että asiat eivät
ole ollenkaan ... en tiedä sanaa. Asiat ovat aika satunnaisia. -14:08

17:19 Tästä nyt taisi tulla tapa. Ei samaa päivämäärää toistamiseen. Jotenkin
olisi siistiä viikonpäivän maininta päivän otsikonomaisissa tiedoissa. Tuo oli
höpinää. Yksi asia on että nyt laitoin pk.htm polkuineen tekstipätkiini ja
pääsen sitten helposti kiinni tähän päiväkirjaani ohjelmistani. Vielä pitää
jossakin vaiheessa tehdä "makro" eli "konfiguraatio" eli "tekstipötkö" lista
pompautettavaksi esiin koska tahansa. Tai melkein kosta tahansa. Tein sen
pöperösti avautuvaksi rivi- ja kenttäeditorista eli tilanteesta kun kursori on
näkyvissä. Mutta nyt näkyykin että haluan saada pötköjä esiin koska vain eri
syistä. Olenhan ajatellut myös että voisin luoda ihan oman näppäinkoodin
päiväkirjan esiin kutsumista varten. Ja vielä äasken että eihän siinä ole
mitään erikoista että millä näppäilyllä jokin tominto suoritetaan vaan se saisi
olla määriteltävissä itse ohjelmointipuolta koskematta.

Ja nyt taas vihdoin asiaan jonka vuoksi päiväkirjan kaivoin esiin. Putsasin
munaleikkurin juuri. Ei mitääm masokistilaitetta vaan kanamunan viipaloinnin
käsikäyttöinen keittiökone. Sen olisi voinut tietysti heti käytön jälkeen tehdä
keittoteatterin perään. Leikkurin teräslangat tuntuvat leikkaavankin teräviltä
iholla. Ongelma onko ohut terävä vai vain ohut? Ajattelin että jos on kovin
ohut lanka leikaako se sormen poikki ohuenterävyydellään. Niinkuin terävä terä
haavoittaa. Keitettyjen munien leikaamisen lisäksi lankaa käytetään ainakin
juustokimpaleiden paloittelussa. Leikkaisiko yhä ohuempi lanka myöski sormen
luun? Jos lanka on yhä ohuempi niin meneekö se läpi niin että sormi ei enää
katkea vaan palautuu ennalleen langan samalla kun lanka menee sen läpi? Hyvin
ohut lanka ei enää pysyisi koossakaan eikä sitä ainakaan näkisi. Mutta varmaan
näkymättömänkin pieni on vielä tunnistettavissa tuntohermon päillä. Ups melkein
unohdin jäin lillumaan ajatuksiini enkä tiennyt kuinka jatkaa. Ne oudot
pistokset joita olen tuntenut. Viime aikoina ne ovat vähentyneet. Mitä lie se
onkaan ollut. Luulenpa että kutinoille on useitakin syitä.

Kun Julpalla downloadasin Knoppixia se meni pieleen. Ekaa kertaa testasin
CD:n "kuvan" eli ISO-tiedoston MD5-ohjelmalla ja tulos oli päin honkia. Siispä
latasin uudestaan ja sitten meni tasan. Touhuilun yhteydessä mieleni hiukan
askarteli muidenkin Unix-jakelujen kanssa. Kun olen alkanut olla mieltä että
linuxit ovat sekavia ja minulle turhia asioita täynnä. Ajattelin selvemmin kuin
ennen että taidanpa vielä kokeilla Unixit FreeBSD, OpenBSD, NetBSD jossakin
vaiheessa ja myös OpenDarwin joka on Apple OS-X:n kokeiluvaiheessa tutkimani
mukaan ei siis mikään oikea käyttöversio. Tässäkin mielessä mieleni on hiukan
selkeytynyt ja vahvistunut. Ennen tunsin itseni jotenkin hukassa olevaksi
kaiken maailman systeemien sekamelskassa. No onhan noita ideoita. -17:49


2004-09-21 14:19
Menihän viimeinen päiväkirjan sekava päivitys sittenkin vähän pipariksi. Ihan
sama vanha moka että ääkköset häviää kun lisään tänne toisesta tekstistä
kirjoitelmiani. Vieläpä siinä vaiheessa kun lisäsin tekstejä oli ajatus ihan
selvänä mielessäni mutta juuri sopivasti se sitten unohtui ja unohdin säätää
ääkköset näkyville. Pitää joskus fiksata tämmä homma kunnolla. Tässä olisi nyt
aiheita kirjoittaa mutta ei sopivaa olotilaa. Tulin "kotiin" lauantai-iltana
enkä ole laittanut jääkaappia päälle. Kävin sunnuntaina isolla liikunnalla.
Hölkkäsin uimahallille ja kävin viiden minuutin kuntosalikeikalla ja uimassa.
Se taisi olla liioittelua. Tulipahan tietoa nyt siitä. En todella muista koska
olisin ollut näin jäykkä usealta kantilta. Vatsa, leveät selkälihakset,
rintalihakset hiukan ja eilen pohkeetkin olivat lievästi kivistävät. Ja kun
olen luullut että vatsani on aika tunteeton. Äsken kun yskähdin niin tuntui
hurjalta. Siinä kroppa näköjään käyttää automaattisesti vatsalihaksia
pusertaakseen ilmaa ulos. Ja samassa uh ja ah puolikramppiset lihakset saanoo
auts. Viritin eilen uuden verkkokortin tähän masiinaan ja ping-pong sitten
alkoivat tcp/ip-pakektit liikkua. Istuin typerän kauan surffauillen. Nyt on
vuorossa kokeilu kuinka saan päivikseni päivitettyä. - 14:30

14:57 Dorkaa. Luulin että konsoli-FTP ei tee mitään. Eräajona. Kokeilin käsin
ja yhteys näyttää syntyvän ja eri sivulle näytti menevän kokeiluna pätkä.
Ihmetys tuli isona kun huomasin että onhän netissä nyt ääkkösiä. Jännä ilmiö
aistimisessa. Luulin että näen niitä vikuroita joitä äiden päikalla oli ja
silmäni ja siten minä en ollut uskoa ja sitten aloin etsiä äitä ja vaivoin
rupesin niitä huomaamaan. Eli sehän tarkoitti että tietoa sittenkin liikkui
perille päin. No selaaminen osoitti että siirto oli jäänyt kesken. Toinenkin
koe oli lähtenyt käyntiin ja se tiedosto on väärässä paikassa kokonaan. Eli
moknoi oli luulemisessa että ei tapahdu mitään. Koska tämän ADSL-yhteyden
kautta tieto saisi siirtyä aika pienessä hujauksessa. Jokin mättää ja sama
oli kun Julpalta olen urittänyt komentorivi-FTP:llä ja siellä taasen joku
muu (WS FTP ?) toimi suit-sait. Törkeän mälsää kun ei ole seurantaa että mitä
tapahtuu. Kuten äänitaajuusmodeemilla eli vanhalla tavallisella yhteyttä
virittäessä on esiin aukaistavissa luukku jossa näkee tulevat ja lähtevät
tavumäärät. Toisaalta se on kai vähän juuri minun tehtäviäni tehdä edes
joku juttu tässä maailmassa siististi. Nyt koetan vielä komentoriviä ja 
koetan olla kärsivällinen. -15:12

15:13 Jees-jees - se meni!! Ja nyt tiedän minulle uudenlaisen seurantakonstin.
EI tarvi kuin selata ja päivittää sivua selaimessa ja kas se pidentyy kerta 
kerran jälkeen. Melko hidas oli siirto nytkin mutta varmaan kymmenen kertaa
nopampi kuin ekalla yrityksellä. Enkä tietysti edes tiedä mitä muuta
liikennettä nyt samaisessa puhelinkaapelissa on.

Tänään tein uutta ruokalajia. Siis täysin uutta minun maailmassani koska en
ole edes kuullut porkkanoita paistettavan ennen. Ja yllätys oli sitten lopulta
eniten siinä että mitään uutta yllätysta ei ollut. Tai ehkä päivastoin. Koska
jos olisi syönyt silmät kiinni niin olisi voinut luulla syövänsä paistettua
perunaa. Lisäksi popsin kevyesti pannutettua sipulia.


Voi huissi sentään kun ristin kädet rinnalleni niin vatsan yläosankin lihat
informoivat olevansa kevyesti kosketusarkoja. Ja sitten vielä muutama päivä
takapperin aattelin että alan jo olla kunnossa nuhanenäkurkkukärhämäperiodin
jälkeen kun rupesin taas pistäytymään viileässä suihkussa. Nut tarvii ruveta
skrarpaamaan kuntoasiassa. Viime lenkiien jälkeen ajattelin että rupeaisin
lenkkeilemään pari kertaa viikossa ja pari-kolme kertaa kävisin salilla. Mutta
pitää harjoitella. Kun kävelin uimalalta takaisin tuntui touhu välillä aika
pitkäveteiseltä. Pyörällä joutuisi sukkelammin ja taas enpä tiedä jaksaisiko
hölkytellä myöskin takaisinpäin. Joka tapauksessa jouksahtelu jonnekkin kuten
uimaan jossa pääsee suihkuun on minulle paljon-paljon tolkullisempaa kuin se
lenkkeily jota ennen harrastin lähtien ovesta ulos pyörimään jossakin seuduilla
vain palatakseni takaisin. Jotenkin typerän tuntuista. Mutta ehkäpä juuri siksi
minun tulisikin tehdä sitä koska taidan olla emätyperys. Ja myöskin toista
versiota. En nyt oikein tiedä... 15:25


2004-09-23 12:45
No ei pihkura. Nyt tämä editorini tekee yhden harvoin ilmennee sekoilun joka
rivillä. Enterin painalluksen jälkeen rivit eivät siirry siististi alaspäin
vaan joidenkin rivien alut jäävät paikoilleen. No pientä koska itse teksti
on tallessa ja hätäapu on nyt painella kymmenen enteriä ja selata ylös-alas
ja sitten rivin lopusta hypätä seuraavalla nuolinäppäimellä. Eli taas tuli
asiaa tyhjästä. Eli ei-asiaa. Äh no on se asiaa mutta ei siitä mikä päässäni
pyörii. Taas moka sillä tietokoneasiat ovat yksi eniten mielessäni pyörivä
aihe.

Hurahdin netin käyttöön nopeasti. Modeemi on aivan lähellä alapuolellani.
Mutta toisessa tai minä toisessa ja se ensimmäisessä kerroksessa. Eilen
honasin että välillisesti tiedän tästä onko se päällä. Verkkokorttini vihreä
merkkivalo loistaa kun koneeni on päällä ja modeemi on päällä. Hiukan olin
hidas tajuamaan kun yhteys ei tuonutkaan eilen mitään. Ekalla kerralla.
Pirautin. Kävi toinenkin kerta ja silloin äkkäsin että olenpa ruvennut
nettiriippuvaiseksi. En pystynyt oikeasti ryhtymään muuhun toimeen vaikka loin
katkolle uuden pelastavan merkityksen. Hääräsin vain jotain hermostuksissani.
No tämä systeemi on vielä viritettävä ja informoitava ja selvitettävä onko
modeemin kannalta terveellistäkään olla vaikka aina virta kytkettynä.

Jotenkin kammottava olo. Nyt voinkin tehdä muuta mutta en pystynyt siihen.
Minulla ei ole kuria. Sitä voi varmaan vain saada harjoittelemalla. Varmaan
helpoiten ruumista eli käsin kosketeltavaa harjoittelemalla. Ja en sittenkään
tiedä. Treenaan itseni timmiksi. Yksi opeteltava asia jossa tarvitsen myöskin
hiukan kuria on nukkuminen. Nyt se on ihan sekaista. Pätkiä. Eilen uunoiltuani
meinasin sitten tehdä muita atk-touhuja ja olin istumassa tietsikalle kun
yhteys olikin taas päällä. Ja sinne sitten upposin. Tosin mukava löytökin
irc-gallerian kautta eli #rauha.net ja siitä onkin eläimellisen kauan kun olen
irkannut kunnolla viimeksi. No joo just tuli paussi kun kävin tarkastamassa
nimen ja se kesti. Muttei sentään ihan älyttömästi. Siinä tuli kurkattua
jonkun muun päiväkirjaa jossa oli kolibrien ruokkimisesta ja varmaan asiaa
leivänpaahtimesta. Pitäisikö minun käsitellä asioita joita voi ihan silmillä
nähdä? Alan olla taas idiootti.

En tee juuri yhtään asioita jotka ovat "pitäisi tehdä" tai "pitää tehdä". Sepä
ehkä onkin yksi juttu joka saa minut tuntemaan itseni saamattomaksi. Eihän
useilla asioilla ole epämielenkiintoisuutta päälleen kirjoitettuna. Kun
perehtyy niin löytyy aina jotakin mieltä. Mutta on se vaan nyt minulle aika
hankalaa. Nyt masentuneisuuteni on kuitenkin kymmenisen kertaa pienempää kuin
pahimmillaan. Ellei enemmänkin en tiedä. Ei ole numeromittaria mutta mieli on
vertaileva. Voi olla että 10% prosenttia lisää tai pois tuntuu tuhannelta.
Nyt lopetan tämän lässytyksen ja teen pikkasen jotakin. -13:38

22:22 Aika rankka päivä minulle. Päätin että en päästä itseäni harhailemaan
taaksepäin tällä kertaa. Päiväkirja päivän asioista niinkuin se mielestäni saa
olla. Eikä sille mahda mitään että silti asiat suhtautuvat toisiinsa eri
suuntiin ja aikoihin. Siispä yöllä kävin nukkumaan tarkemmin aamulla kello
kahdeksan maissa. Laitoin kännykän hälyyttämään kello 13 jotta ei tulisi liika
pitkälle päivään venytettyä koisaamista. Olin hiukan yllättynyt kun heräsinkin
jo ennen kahtatoista. Se tekaa taas alle neljä tuntia unta. Minulle se ei sovi
olen aivan torvelo näin. Mutta ilmeisesti minussa on kuitenkin melkoisen vahva
maanikko joka jaksaa välillä vähemmällä. Ny on tunne että haluan aika pian
nukkumaan. Sekä koska olen väsynyt että haluan saada itseni jaloilleni ja
tolkulliseksi.

Kävin Mahiksella muttei siellä tällä kertaa ollut kavereita. Olin vaisusti
mukana sieniaiheisessa keskustelussa. Lähdin kirjastolle. Eräällä pöydällä oli
kolme kirjaa. Kahden aiheena lentokoneet. Nuo kammotukset ja energiasyöpöt
mölyävät tekeleet. Olen niistäkin utelias. Toisen aihe oli tarkemmin
lentoveneet tai vesitasot tai englanniksi flying boat tai myös maalla kulkevana
amphibio. Minkä lajitelman hiukan erilaisia härveleitä lennokinrakentajat ovat
keksineetkään? Jopa suihkumootorikäyttöisiä vesilentokoneita. Kauheaa. Myös
sota on kauheaa ja siihen liittyy uteliaisuutta kutkuttavia teknisiä ja
toiminnan asioita sekä historioita. Siintähän aiheesta internetkin ponnistaa.

Kirjastolla tapasin pari - tutun ja aika tutun kaverin. Maren kanssa lähtöä jo
tehdessäni uimaan tulikin mieleen että kellohan on jo kuusi taidankin käydä
VPK:lla jossa en ole hurjan pitkään aikaan käynyt. Siellä oli muutama henki ja
autot olivat ajossa. Yllätys tuli kun olikin tositoimia. Punttisalina ollut
tila on uudistettu samaa tarkoitusta varten. Se oli ennen aika kolkko. Kolmeen
mieheen lakattiin toiseen kertaan seinän alaosan lautapaneeli. Lakka oli
vesiohenteista. Minulla oli vihreät lempihousuni ja kivat kenkäni
kierrätyskeskuksesta. Siinä taisi mennä sukkelaan puolitoista tuntia.

Kerkesin hyvin uimalaan ja pulikoimaan altaassa 26 minuuttia. Uin kroolia ja
rintaa molempia 100 metrin pätkissä ja kroolin melko rauhallisesti koska aika
pienen huilin jälkeen pystyin aloittamaan seuraavan pätkän. Loikoilin saunassa
jalat seinää vasten ja ajoin partani. Kello oli jo 21:01 kun lähdin polkemaan
kotia päin. Minulla oli varalla ohut sadetakkini repussa. Minulla oli vain
sininen ruutukauluspaita päällä ja olin pienessä hiessä kotiin asti
riennettyäni. Olen kohtuullisesti pysynyt suunnilleen kasviruokadieetissäni.

Keitin porkkanaa ja paistoin sipulia. Kahta lempisyötävääni. Söin loppuun
pienen palan mitä stadin matkaeväsjuustostani oli jäljellä. Nyt olen ihan
sopivasti ellei hitusen liikaakin täynnä. Kummaa miten olen sopeutunut. Nyt
taitaa olla vain tosi kyseessä enkä ole ollenkaan innokas tarttumaan
jäätelötuttiin. Tahdon olla erilainen kuin olen eikä se tapahdu ilman tahdon
käyttämistä. Oudoksuttaa vatsan pullottamien edelleen. Aamulla se oli hiukan
matalampi. Yksi kohde on saada vatsani tai napani kohtuumatka lähemmäs
selkärankaa. Sen jälkeen voin vaikka ajatella hiukan läskien vähentämistä vähän
joka puolelta. Ja kenties lihaksia lisää mutta se ei ole niin tärkeää mutta
kyllä taitaa tuntua houkuttelevalta. Toimenpiteet matkalla ovat selkeästi unen
ja ravitsemuksen ja aktiviteettien sekä levon sopusuhtaan saattamiset.

No niin nyt olen tietsikalla ja jalat kumma kyllä ehkä enemmän maassa kuin
aikoihin. Sillä tarvitsen sen voiman millä vain maasta voi ponnistaa. Minun on
tullut aika tunnustella. Kummalta kuulostaa. Tehdä tunnustuksia sitä se on.
Tämä tuli juuri nyt mieleeni että taidan olla kovin romanttinen ihminen. Koska
haaveilen kovasti ja teen juuri sitä mistä lähden hiukan kuin karkuun eli
nostan päätäni pilviin ilman todellisuuden antamaa tukea. Vaikkakin ajatukset
toki ovat todellisuutta. Sen yksi muoto. Kovin eroava kenties materiaalisesta.

Minun on hyvin vaikea saada ilmaistuksi itseäni kun tapaan tytön tai naisen
joka voimakkaasti ihastuttaa minua. Kiima ja halu kontaktin ottoon saa sydämeni
lyönnit tuntumaan rintakehässä ja joskus ehkä koko vartalossa. Näitä voimille
ottavia kohtaamisia on tapahtunut ja luulen että tulee tapahtumaan. Joskus olen
pystynyt kaikki voimani keräämällä saamaan kasaan jonkun ajatuksen ja tuomaan
sen esille ymmärrettävästi. Joskus ja tunne on edelleen selkeä olen osannut
hyvinkin taitavasti kutsua kahville tai jotakin. Tärkeintä on saada itsensä ja
tuntonsa ilmaistuiksi. Sisällä pidettyinä ne menevät hukkaan ja ahdistavat.
Koska olen hyvin konkreettinen ihminen ei minua kovin auta tunteiden purku
johonkin suuntaan joka ei ole itse se joka niitä aiheuttaa. Kummasta tahansa
kyse onkaan ihastumisesta tai vihastumisesta.

Minun on ollut tosi vaikeaa saada kontaktia. Tai edes selvästi tuoda se esiin
että haluan ja haluan kovasti. Sitä vaikempaa mitä kovempi tunne. Tiedän että
muutkin ja varmaan useatkin kokevat saman tapaista. Voisi ehkä sanoa samaa
mutta jokaisen kokemus on omansa. Taide tai yleensä ilmaisu on kai eräs tapa
tuoda tuntojaan esiin. Olen tajunnut että antimien ja antureiden eli
mittalaitteiden tai lähettimien ja vastaanottimien ollessa viritettynä samalla
aaltopituudella voi syntyä ja syntyy kontaktin tunne. Puhun nyt yleensä
ilmaisusta. Minulle suurin ja kaunein taide on kaunis tyttö tai nainen. Aivan
ilman kyseenalaistusta. Jos minun suullani niin voi sanoa. Jos ajatukseni on
toimimaton saa puolestani kaiken muun lakaista roskiin jotka minulle nekin ovat
taidetta ja ilmaisua.

Näen nyt että ongelmani puinti on yksi askel matkalla sen ratkaisemiseen. Jos
muutaman kertana olisin osannut ja uskaltanut sanoa mitä tunnen tuntisin itseni
sankariksi. Ehkä se aika tulee vielä. Tunnetta ei voi suoraan sanoiksi muuttaa
mutta sanoa "Olet ihastuttavin tyttö jonka olen ikinä tavannut". Ja vielä
totuudenmukaisemmin että pakahdun ja sydämeni lyö niin etten kuule ääntäni.
Tuskin saan ääntä puserrettua ulos suustani. Minun tekee mieli käydä kimppuusi
mistään välittämättä. - 23:22


2004-09-24 22:56
Voi perkele kun väsyttää. Edellinen yö pitkästä aikaa normaaliunen kaltainen.
Ai juku hassua kun aloin kirjoittaa unesta niin muistin juuri nyt että viime
yön unen joka vielä herätessäni oli mielessä - uni. [ Oli jonkinlaiset juhlat.
Siellä oli joku kansakouluaikainen reipas ei ihan kaveri laukomaan joka oli
kivempi kuin joku kaveri jotka olivat kilttejä. Sanoi päin näköä. Mielestäni
juhlissa vedettiin kaljaa tai viinaa ja oli melskettä. Aika paljon sakkia.
Sitten isäntäväki kävi käskemään juhlijoita poistumaan. Minulla oli juomiset
ihan kesken ja homma alkoi pänniä. Muillakin oli meno päällä eikä keskeytys
tuntunut kivalta. Exä oli mukana. Huusin vielä että seuraavalla kerralla
antakaa etukäteen tarkka selostus ettei tule näitä yllätyksiä. Isäntäväki asui
juhlapaikassa ja halusi yöpuulle. Juhlapaikasta lähdettiin luukkujen kautta ja
yllättäen siitä alkoi jyrkkä peppumäki. Jossakin oli kaiteita ja mutkia ja
paikasta tuli kirkko tai linna tai mikä lie kummitusluola mieleen. ]
Olin käynyt yhden maissa nukkumaan ja heräilin yhdeksän tietämillä eli varsin
kohtuullinen yönviettotapa.

Sain aukaistuksi veroviraston kirjeen. Pitäisi maksaa kahksi kertaa yli 
kolmesataa euroa. Noh tuli hinku tehdä sitten vihdoin se veroilmoitus. Minulla
ei ole mitään aavistusta missä on viimevuoden pankkitiliotteet. Aika höhläksi
siinä itsensä tuntee. Löysin sentäs joitain tositteita. Veroilmoitukset ovat
minulle aika hankala tehtävä. Sanoisinpa kertakaikkisen hankala. Ja vielä olin
viimeisen tehtyäni kuvitellut että seuraava menee halpommin. Nyt ehkä seuraava
mutta minun on opelteltava laittamaan aiheesen liittyvät paperit yhteen paikaan
josta sitten ne löydän.

Maha on edelleen ulkoneva. Kävin taas Mahiksella ja kirjastossa ja uimassa.
Kokeilin Mahiksella Knoppixia ja se käynnisyi siististi mutta ei mennyt nettiin
asti. Ei helvetti. Pää vikuroi. Kävin viemässä edelliset kännykkakapulani ja
aku kierrätykseen. Se olisi pitänyt tehdä aikoja sitten mutta niin kuin sanottu
niin olen ollut saamaton. Mutta aikaisempaan aikaan olisi ollut hiukan akuuttia
kysyntää varaosiksi. Pihkura minua.

Ai juu. Kävin salilla ja tein laskennallisesti samat jumpat kuin viimeksi
sunnuntaina jonka jälkeen tuli hiukan kivuliaaksi. Elikkä 7 leuanvetoa ja 10
vatsaliikettä ja 10 selkäliikettä ja sitten samat vielä toiseen kertaan. Se oli
hah kun tein samat jotta niin olisi. Ja toisaalta minun on nyt alettava painaa
kallooni että ei se kertarehkimisestä kunto ja kroppa yhtään mihinkään parane.
Minun tarvitsee totutella ja tutustua itseeni tuossa touhussa. Kuten muutenkin
samoin jumpatessa olen tai kuvittelen olevani tiedostavampi kuin ennen. Myöskin
taitaa olla tolkkua tehdä keskittyneesti ja siististi kohtuullinen kuuri kuin
säheltää isosti. Toisen leanvetosarjan tein kovin siististi suorana riippuen
mutta viimesellä vedolla potkaisin jalkoja eteenpäin 10 kuviteltua senttiä joka
ehkä olisi ollut mittanauhalla mitaten enemmän.

Luulen että uimisessakin olen tullut tarkemmaksi ja siksi tunnen itseni entistä
huonommaksi. Jollakin tapaa. Vaikka eilen opin vähäksi aikaa jalkojen eteen
tuonnin rintauinnissa yhdessä ja tuntui kuin kantapäät olisivat tulleet vedestä
ylös. Tarvitsee opetella keskittymään entistä ankarammin.

Söin yhden murueskimon Mahiksella. Teki hiukan mieli kahvia mutta sain itseni
pidettyä kuivilla. Olen hämmästynt miten hyvänlaisesti jaksan enimmäseen 
kasveja siältävällä dieetilläni. Tosin nyt on hiukan nälän tuntua. Kävin
Cassassa ostamassa kasveja repun täydeltä ja tunsin uutta riemua valitessani
kärryyn syötävää. Ihmeellistä. Ei sellaista ole koskaan ollut entisaikoina. Se
varmaan oli niin totunnaista. Nyt en ahmi jäätelöä enkä juo kahvia yleensä ja
silti olen kovin tyytyväinen. Tyytyväisempi. Ehkä se johtuu itsekurista.

Keitin riisiä ja paistoin muka tomaattia ja sipulia. Kypsyvän riisin tuoksu oli
herkullinen. Mukavaa oli syödäkin. Hassua että en juo yleeensä jos niin vielä
voi sanoa. Siis en nyt juo syödessäni. Ennen saatoin juoda maitoa tai melkein
useimmiten keitin kahvit juotavaksi samalla kun söin mitä söinkään.

Ihmeellinen muutos ihmisessä. Minussa. Kuinkakohan kestävä. En ole mikään
kasvissyöjä vaan valmis syömään melkein mitä tahansa. Mutta haluan haluaisin
olla hyvin kriittinen. Se tarkoittaa lähellä ja mieluusti omin lihasvoimin
tuotettua. Ei siis todella mitään kaukomaiden banaaneja. Tai riisiä. Mutta ehkä
silti en rupea joksikin. Olen löysämielinen ihminen. Joustava. Paitsi nyt
hartoista. Ne ovat hiukan jäykänlaiset. En osaa uida vielä tarpeeksi rennosti
ja täyteen ahdetun repun kuskaaminen ei ainakaan rentouttanut hartioitani.

Luulin lukkien jo menneen talviunille mutta yksi otus tuli taapertamaan
hiirestä välittämättä. Nyt rupean rajoittamaan erinäisten havaintojeni
yksityiskohtia koska siinä ei tämän tarinan juoni useinkaan juuri etene. Vaikka
kaikella on tietysti paikkansa. Nyt on paikka tällä muutoksellani. Muutun koska
tarvin voimaa yltiöromanttisten ja kiimaisten unelmieni toteuttamiseen. -23:41


2004-09-26 20:51
Hahahahaha. Paskalle en anna valtaa itsessäni. Vaikka maailma on täynnä sitä.
Asustin pikkumökissä viimeyön kun tuli iskän veneen nostamisen jälkeen äkkinen
vieralu kylässä ja sain uuden kaverin. Ilta sumeni samaa tahtia parin
litraisen Karhu-pullon mahaan imemisen kanssa. Venepaikka on nyt Suulisniemi.
Ekaa kertaa olin siellä ja se on kivan näköinen niemi. Pitää menä uudestaankin.

Tänään minulla oli lepopäivä ja olen kaikkiaan kävellyt ehkä 3-4 tuntia. Päätin
että kävelyä en laske liikunnaksi. Kävellessäni keksin uuden ohjelman
kuntoiluuni. Viisi päivää liikuntaa ja sitten yksi liikkumaton ja silloin saan
syödä vaikka litran jätskiä jos huvittaa ja tänänä söin. Moka oli siinä että
jäätelö ei kerennyt sulaa kun se oli pyyhkeen sisällä vaikka kotimatka Korelan
Siwalta kesti pötkön aikaa. Liian kylmänä nautittu ei ole nautittu kun ei maku
tunnu ja pahimmillaan kurkku jäätyy. Oli hoppu koska halusin vielä kävellä
kaupunkiin museoon jossa ei tarvi sunnuntaina eilen Karhulan uimalalla lukemani
ilmoituksen mukaan maksaa pääsymäksua.

Kas hyppyä Karhulan uimalaan. Hölkkäsin eilen sinne. Hiljalleen koko matkan
pysähtymättä. Uiminen sai uutta ideaa koska olin aika väsy ja piti koettaa
uida rennosti vähillä energioilla. Tuntui että opin sitä. Yhden pätkän jälkeen
mieleni huusi riemusta ja hihkaisinkin osan siitä ulos.

Museota kohti keplotellessani Mika soitti ja se oli odottammaton muikea
yllätys. Mika sitten kaahasi uudella Huoneistokeskus-kirkkaalla Astrallaan
nenäni editse. Lähempää koetin vislata mutta ei siitä mitään tule joten huusin
ja iso Mika suustani lähtikin, Mika taisi hätkähtää. Katottiin näyttelyt. Sitten
käytiin yrttipuutarha Redutissa ja siellä haiskahti rehut joita löytyykin
montaa sorttia. Käppäiltiin Sapokkaan ja tähystystorniin. Alas menevillä
portailla oli märkiä lehtiä ja Mika-parka putosi perseelleen kipeästi ja
samalla maasto maalasi multaviirun pöksyihin.

Ääks ajattelin ulostaneeni mielestäni tekstiksi ja niihän jo näköjään teinkin.
Pääni on sumea kuin shit kun tietäiski. Mutta jatkoa. Se 5+1 päivää menee
seitsemän pötkönä tasan kuuteen viikkoon. En osannut sitä päässäni selvittää
vaan kävellessäni tein ruudunkon paperille ja siitä ruksasin viisi+yksi niin
monta kertaa että alkoi tulla se vihoviimeinen tasaviikko.

Eilisen jälkeen en muista huomanneeni verkkokortin merkkivalon palaneen ja
oletin että modeemi on pois päältä. Mika oli utelias ja tuli mukaani kurkaamaan
sekopääkämppääni. Pihalla Kärsä sanoi että modeeni on enimmäkseen päällä. En
edes muistanut että kaikki viime viikolla käyttämäni jalkineet olivat eteisen
lattialla vastassa. Juuri ja juuri ne kengät mahtuivat väliin joissa on jalat
sisällä. Ja myöhemmin vasta honasin että eikä -- verkkopiuhani on varmaan irti
alakerrassa. Kävin tsekkaamassa ja niin se oli. Irti.

Pihkapahka. Joudun pulisemaan pari mölöä parin päivän takaisesta unesta kun
tuntuu että jotain jäi pois. [ Peppumäki oli tumma tai musta ja oli tummaa ja
pimeää ja mäki oli jyrkkä ja aika pelottavan tai ainakin arveluttavan oloinen.
En tiedä mikä sai vauhdin pysymään kohtuullisena ettei sieltä lentänyt ulos. ]

Minun olisi pitänyt nauhoittaa lenkkarit joissa alkupäivän kävelin tiukemmin.
Nyt isovarpaat ovat hellät kun ne on tökkineet liian pitkälle kengissä. Se
tuntui lähinnä kun laitoin toiset kengät toiselle kävelymatkalla. Pitäisi nuo
varpaankynnetkin taas leikata.

Muistaakseni edellistä tai sitä edellistä pätkää kirjoittaessani olin tehnyt
turpean läjän kirjoittelufiboja. Siis pari-kolme päivää sitten. Kun luin
uudestaan niin sen huomasin. Ja huomasin että minulla oli lukihäröä. Jossakin
missä oli kaksi uuta näin vain yhden. Olin uuno tai univammainen. En ollenkaan
kirjoittaessani huomannut vihreiden määrää. Taisin vaan olla niin vimmoissani.

Nyt on näköjään nuppi tyhjä. Tänään olisi ollut oivakas rullaluistelukeli. Niin
ja melontakeli. Ja vielä niinpä niin että huilipäiväkeli. Oli aika hyvä myöskin
tähystyskeli. Suursaari loimotti kolmine korkeine kohokkainensa. Taidan olla
tomppeli. Pitää ruveta jämptiksi. Mutta samoin kuin muussa pitää olla myöskin
vaihtelua. Kuuden kunnon viikon jälkeen voi olla kunnoton huili. -21:32

21:41 Luin edellisen läpi ja se oli täynnänsä häröä jota siivosin. Kuinka on?
Ehkä olen sitten ennenkin ollut kokoaikahärömielinen mutta kun en ole tutkinut
mitä olen saanut aikaiseksi niin en tiedä miten asiat ovat. Pitääpä opetella
tarkkaavaisuutta. Öh. 21:43


2004-09-27 20:24
En ole pitkään aikaan kirjoittanut tällaista että olenpa poikki. Tuuli
heilutteli välillä tuuletusikkunaa kiinni ja auki. Olen kovin kuriton. Alan
oppia ruumiin kuriin saattamista mutta se mitä mieli tekee ja mitä sähellän sen
perässä ei ole hallussa. Tulee vaan tehtyä mitä lystään. Olin laittanut
muistiin levykkeelle tietoja kursseista. Kirjastossa viime viikolla surffasin.
Tiedonsirut tulivat jostakin ja netistä löytyi tarkennusta.

Kuukkeloin viime yönä aivan liian pitkään. Vaikka illalla taisi väsyttää niin
räpelsin vaan jotakin yöhön asti. En nukkunut kamalan pitkään ja jatkoin
päivällä tietokoneella räpeltämistä. Jatkoin vaan huvisurffausta vaikka olin
ajatellut tekeväni tekemättömiä. Ei tapahtunut yhtään mitään siihen suuntaan.
Tosin löysin tietoja jotka ovat vielä arvossaan. Monenmoista on keksitty.

Vasta viidentoista maissa katselin levykettä toisessa tarkoituksessa. Meinasin
lähteä ja olisin ottanut joitakin tietoja mukaan. Ja huomasin keräämäni tiedot.
Ajatukseni opetella matkaoppaaksi ja jotakin musiikkia. Otti isosti helvetisti
pannuun. Eli touhu hukkaan kun ei ole kuria ja muistia asioille. No eipä hätiä
ennen kuin asiat tutkitaan. Soitin Kymenlaakson kesäyliopistoon joka järjestää
kulttuurimatkailun perusteista kurssin. Vaikka ilmoittautuninen oli 22 päivä
mennessä sain itseni mukaan koska paikkoja oli vielä. Toinen olisi ollut joku
musiikkijuttu mutta minun on opeteltava olemaan ajoissa asioiden kanssa. Olen
aeimpinakin vuosina mokaillut tilaisuuksia. Ja on katsottava etukäteen että on
myös varaa maksaa kurssimaksut. Olen ollut totaalisen nolla tuollaisten
asioiden hoitamisessa pitkän aikaa.

En osaa kuvailla keräilyvimmaani. Se taitaa todella olla keräämisfriikkiyttä
syvemmin kuin kierrätyksen hapuilua. Tai ei sentään tai ei pelkästään. Välillä
herään vasta kun roinavuoreni on kaatumaisillaan tai jo kaatuu tai potkaisen
jotakin tavaraa joka siinä samalla ilmoittaa itsestään ja tajuan että se olisi
aika häipyä edestä. En hevin luovu tästä idealismista.

Muokkaan mielipidettäni taas. Mikä helevetin väli on kritisoida lenkillä
käyntiä. Tärkeämpää on saada liikuntoa vaikka se olisi ympyrän kiertämistä.
Ja sitä elämä on eikä paljon mitään muuta. Paitsi ehkä ensimmäinen kerta ennen
kuin tämän tajuaa. Ja meinaamiset. Meinaaminen on aloittelemistakin lepsumpaa.
Ja meinaaminen on kyllä ihan samaan tapaan toistoa. Kuten minun musiikkitouhu
jossa ei ole tapahtunut mitään.

Ajoin pyörällä tuulen läpi uimahallille. Käteni hyytyivät kummasti kuin luuta
myöten. Se tuntui kipuna. Kaivoin näppylähanskat taskuistani ja niiden
pukeminen helpotti oloa. Jäin kelaamaan. Kipuja. Oli reipas vastatuuli. Taisi
ripotella koko matkan vettä taivaalta. Pusakka kastui kohtalaisesti. Mietin
tuskia jota olen kokenut. Nälkää, kylmää, uskaltamattomuutta puhua naiselle,
hukkumisen pelkoa ja hämähäkkikammoa. Lajittelin asioita mielessäni. Pelko
liittyy tuskan kokemiseen tai jo pelko voi olla tuskallista. Siitä löytyy
linkki erääseen rakkaudesta käytettävään käsitteeseen. Siis halu jonka kohdetta
ei halua menettää. Siis tuska ja siten pelko liittyy rakkauden tähän puoleen ja
se taas vihaan riippuen milla tavalla suhtautuu. Voi vihata itsessään olevia
vaikeita tunteita. Siis tuskan kestokyky on varsin oivallinen taito. Silkasta
käsien kylmettymisestä ajatusvyyhdin pursuaminen mieleeni tuntui pohtimisineen
mukaansatempaavalta. Poimia paloja ja yhdistellä niitä. Nämä mietteet olivat jo
siirtyneet sivuun kun saavuin uimalaan hieman märkänä. Sekin tuntuu
oivalliselta kun en ole niin lepsu että sateisen sään takia rupeaisin
lintsaamaan treeneistä. Ei sellaista optiota nyt enää ole kun loin
harjoitusaikataulun.

Venyttelin hiukan. Olin paljon aiemmin uimalassa kuin yleensä. Tavallisesti
olen luurannut kirjastolla pitkään. Nyt en käynyt sielä. Asiat vaihtuvat ja
näkymät muuttuvat. Jonkun uimarin harjoitukset kiinnittivät niin huomioni että
kokonaan unohdin katsoa kelloa moneltako itse aloin uimaan. En edes muistanut
unohdustani kuin vasta kotvasen kuluttua. Aluksi uin kuin tervassa. No ei nyt
ihan mutta kai ainakin kuin rusinakeitossa. Olen hidas lämpenemään ja kun 
sitten kiihdyn on vaikea lopettaa. Meni varmaan tunti siihen. Kun suuri
nuorisouimarijoukko saapui harjoituksiinsa olin vihdoin himossa uimiseen. Uin
silti pätkiä 50 metriä kerrallaan enimmäkseen. En oikein millään osaa uida niin
rauhallisesti että jaksaisin jatkaa pidemmän matkan yhteen menoon. Mahtavaa kun
aloin taas tuntea miten vesi lipuu tai soljuu käsien lomitse. Oppiminen on
ihme. Kroolissa löytyi kohtalaisen rento ja pitkin vedoin kuljettava vaihde.
Ja rintakin meni kohtuudella. Lähes samaa voi sanoa selästä ja perhosesta ja
25 metrin sukeltamisesta. Sukeltaessa käsivedoissa on uutta voimaa.

Hassua jotenkin eilinen lepopäiväni. Ja nyt saan torua typerää itseäni. Puhuin
lööperiä. Kroppa sanoo miksikä kävely lasketaan. Puheet ovat arvokkaita siinä
tapauksessa että ne pitävät paikkansa ja niillä on merkitystä. Tai voihan olla
myös huvipuhetta ja terapiapuhetta sinänsä mutta se onkin jo iso merkitys.
Tunsin oloni hyväksi vaikka massu pömpöttää edelleen. Ei ehkä aivan niin kovin
kuin dieettini alussa ja nyt vielä keksin treenisuunnitelman. Vain tekemällä
oppii. Niin silloin myöskin sisäinen tekemisen kuvittelu ja sen katselu on
tekemistä. Mutta siten ei voi luoda mallia maailmasta vaan mallin luomiseksi on
löytävä päänsä puuhun tai siihen mitä edessä ja joka puolella on ja
kosketeltava kaikin aistein.

Ajoin parran vähästä aikaa taas. Se käy hiukan näppärämmin uinnin ja saunan
jälkeen. Kai sänkikarvat pehmenevät liotuksessa ja lämmössä. Tuumin myöskin
sitä että ruokavalioni ja liikuntaohjelmani tuloksena oleva uusi minä saa olla
siisti. Partaa voi välillä ajella ja katsoa että vaatteet ovat kohtuullisen
puhtaat ja eheät ja minuun sopivat. Siis miellään reippaasti kirjavat.
Esimerkiksi mustasta jota paljon käytetään en juuri välitä. Ja tähän päälle
nukkuminen jonka eilen laitoin pipariksi. Minun tulee samoin määrätä itseni
rakkaudella lepäämään kuin tulee tehdä jos olen jonkun pienen ihmisen
huoltajana. Minussa on hyvin pieni ihminen. Minun tulee se muistaa.

Kotiin palatessani muistin jo käteni ojentuessa ulko-ovea aukaisemaan että
jotakin on tehtävä ennen kotiovea ja sen jälkeen. Se on toistuvaa. Siksi minä
haluan selvittää mitä siinä tapahtuu ja luoda selkeän tekotavan. Koska jos
minä sähellän siinä menee aina jotakin persauksilleen ja sen seurauksena saan
huonon mielen ja pikkuhiljaa itsetunnon tuohon asiaan liittyvä pilari murenee.
Itsetunnon kannatinpylväitä on hyvin-hyvin työlästä korjata.

Tämä kasvissyöjän elo on helppoa ja elämä kevyttä. Keitin riisiä ja paiston
sipulia. Olen kuullut huhuja että tomaatti on valmista sellaisenaan ja leikin
sen olevan salaattia lämpöisen ruoan lisukkeena. Nyt olen siin todella ihan
kylläinen. Ja olenhan minä paskiainen. Siihen voi vaikuttaa minkä tunnustaa.
Minulla saattaa olla kohta voimaa pitää tämmöinen pikkupaska kurissa kuin päin
vain viitsin. En taida viitsiä antaa asioiden rassata. Koska olen alkanut
tykätä itsestäni. En anna kiusata itseäni enkä kavereitani. Jätän pikkuasioista
purnaamisen. Siis en jätä toimimatta kun jokin mättää ja juuri siksi ei sitten
tarvitse kantaa huonoa mieltä joka johtaa mäkätykseen joka on yököttävän
ikävää.

Poikki ja puhkun. Unohtelen nykyään turhan usein juoda vettä. No kertoohan
kroppa janolla kuivumisestaan onneksi. Voi pikkujösses olen jo kirjoittaa
kykkinyt reilun tunnin. Hartiat ovat hiukkasen jännittäväiset. Uintirupeama oli
aika tiukka. Ja jos kerran rupean aika tiukasti kuntoilemaan niin minun on
tehtävä monenmoiset venytykset tai homma menee perseellen. Ja toisaalta hiukan
kyseenalaistan. Koska jos tekee sen minkä hankaluuksitta pystyy ei mitään
jumeja tule. Minä olen kissa ja tiedän tämän. -21:45


2004-09-28 10:31
Höh kun pöhlöä. Juuri oli ajatus ja kun tämän tekstin saa sopivalla tavalla
esille niin on se jo tipotiessään. Eikun juu piti sanoa että olen kovin
mukavuudenhaluinen. Istahtaessani tietsikalle alkoi sataa tai varmaan oli koko
ajan satanut hiljalleen mutta sade kiihtyi. Ei kylläkään suuriksi pisaroiksi
vaan tiheiksi ja runsaiksi. Tuli pähkäilyn paikka.

Unohdin eilen mainita fantastisen yksityiskohdan uimisesta. Jos olisin
viisaampi olisin osannut varautua. Keskityin lähtemään vaeltamaan kroolia taas
edestakaisen matkan. Ponnistin seinästä ja uimalasit valahtivat poskilleni.
Olin kovin yllättynyt. Matka päättyi siihen. Nauratti. Lähinnä tyytyväisyys
itseeni. Jokin fyysinen mittari näytti että nyt puhtia on enemmän. Vaikkakin
viime aikoina usealla lähdollä un tullut loraus vettä sisään. En osannut ottaa
mitään johtolankoja siitä esiin. Kumppari on varmaan löystynytkin. En pidä
ollenkaan siitä kun lasit ovat niin tiukalla että ne pysyvät altaaseen
hypätessäkin paikoillaan. Luulen että tämäkin liittyy eiliseen uimakertaan.
Ajattelin että tuskin olen kamalasti vielä lihaksistoltani vahvempi kuin
ennenkään. Mutta henkinen vahvistuminen vaikuttaa suoraan siihen miten olemassa
olevaa lihaksistoa pystyy kayttämään. Siten tunsin itseni entistä vahvemmaksi.

Söin aamupuuron vaikka olisin jotenkuten jaksanut mutta tunsin että myöhemmällä
päivällä moottori voi sammua. Samoin eilen aamupuuro. Valmistukseen keksin
siistin reseptin. Mukillinen vettä ja pikkulasillinen kaurahiutaleita. Eilen
tuli sakeaa ja tänään löysempi puurovelli. Ehkä ei pidä ottaa tavaksi mutta nyt
lisäsin suolan lisäksi kaksi ruokalusikallista sokeria. Makeaa ja vaarallista.

Pähkäiltyäni ja kurkittuani ikkunasta että todella harvinainen sade sillä jopa
näkyvyys lähipuihin tuntui hieman harmaantuneen. Mutta olin juuri syönyt
puuroni. Mitäpä siitä. Olin kohta punaiset lähirantashortsiuikkarit päälläni.
Noh ei näyttänytkään enää satavan niin tiheään. Peruutin takasin koneelle.
Olenpa siis mukavuudenhaluinen.

Kärsimykselle on käyttöä. Mihin asti voisi elää ilman kärsimyksiä? Itse olen
ollut kuollut jo kauan sitten. Nyt olen heräämässä henkiin. En osaa selittää
vielä suoraan. Siispä palaan jauhamaani maailmankuvan paikkansapitävyyteen.
Kaikki meni pipariksi koska en tuntenut itseäni enkä siten voinut tunteä mitään
tai ketään muutakaan. Paitsi pieniltä osin insinööristieteitä. Ja pieniltä osin
itseäni että pystyn näpertelemään piuhojen kanssa. Matka sisäisempään itseen ja
nyt paljon myöhemmin myöskin ulospäin ja vihdoin omaa kroppaa kohti ja
tukevammille jaloille hapuilu on kestänyt hyvin kauan.

En tiedä mitkä ovat omat olennaiset ominaisuuteni. Ajattelen että itse ei voi
tietää. Kritiikin sanat sanottuani voin jo puhua. Mutta sitten toinen vaikeus.
Ei voi olla tärkeysjärjestystä. Se muuttuu jatkuvasti. Äsken juuri ajattelin
olevani itsepäinen. Ehkä kovinkin itsepäinen. Olen herkkä. Mutta äsken
sanoessani olevani itsepäinen ajattelin jo että se ei riitä. Sillä
ominaisuudella iskee vaan päätänsä seinään. Olenhan juuri sitä tehnytkin. Ja
sillä konstilla oppii rajoja kunhan päätä pystyy käyttämään myöskin ajatteluun.
Olen sekava koska olen hullu yllyttäytymään ja utelias. Eli en pysy aiheessa.
Eikä minua tosiaan kovin kiinnosta kapea-alaisuus. Minua kiinnostaa loistavasti
hieno kapea-alaisuus kun se liittyy siististi ja syvän kritiikin lauseisiin
vastaten ja itseään kritikoiden ympäristöönsä ja koko maailmaan.

Mielessäni käväisi myöskin että olen lähellä suurinta kuukausikohtaista
päiväkirjakirjoittelun määrää. Olenpa sitten paskiainen kun viitsin näin
turhasta asiasta suuni aukaista. Mutta kaikki johtaa johonkin. Olen paskiainen
koska olen luvannut ja luvannut tekeväni tietsikkahomman ja se ei ole kunnolla
edennyt. Perrrkele minua. Ja lupasin tai sanoin itselleni että käydessäni tähän
koneelle luen eilisen kirjottamani mutta en sitä tehnyt. Tämä on tietysti ihan
selkeää koska olen yllytyshullu. Nyt luen eilisen. -11:08


2004-09-29 21:52
Nyt on aihetta olla kompakti mutta perkeleen kerkele en osaa kovin olla. Puutun
koko ajan johonkin. Kuten siihen että yllätyin viime viikolla kutosalin vaa'an
näyttäessä 76 kiloa painokseni. Ynnäs muuta ynnäs muuta. Nyt pistän tähän rajan
ja höpisen jonkun aikaa tämän päiväkirjapäivän asioita.

Pahus tuli uni mieleen. [ Unessa oli lukkeja tai sen tapaisia kamalan pullukalla
vartalolla. Pari käveli vierekkäin ja yksi pienempi juoksi niiden yli ja edelle.
Minusta tuntuu kuin ne olisivat puhuneet keskenään. ] Jotenkin hiukan tuntuu
että tämä vähän liittyy elokuvaan jossa ukkeli sai kärpäsen pään ja kärpänen
ukkelin.

Sitten hereilläoloon. Jotenkin kuin sattumalta löysin odottamattomasta paikasta
mutta hyvin selkeästä silti viime vuoden tiliotteet. Kaikki olivat siististi
nipussa. Siinä oli tämän vuotisiakin. Soitin verotoimistoon ja sovittiin että
tulen käymään. Menin pyörällä ja olin kohta päästäni pyörällä koska saatiin
laskettua korjatut summat eikä se kestänyt kuin kahdeksantoista minuuttia! Siis
voi mahdoton! Ja kuinka paljon tahmatuskaa olen asian takia junnannut.

Olin päättänyt hölkätä tänään. Ihme että osasin päättää olla ottamatta
uimavehkeitä mukaan. Palasin kotiin ja keksin jopa laittaa vettä kattilaan ja
porkkanat veteen vallmiiksi. Hämmästyttävää! Lähdin Karhulan uimahallia kohti.
Hiljalleen ja matka tuntui kamalan rasittavalta siis ikävystyttävältä. Sentään
sain ajatuksia säädettyä. Olisiko sitten kivempaa sydäninfarkti tai vain olla
surkeakuntoinen. Siinä tuli vähän tasapainoa mälsyyden tuntemuksille. Ja sitten
vielä kun opin nätisti hölkkäämään tai hiukan jopa juoksemaan niin touhustahan
saattaa jopa tulla kivaa.

Uimahallilla tuli heti tyytyväisyyden hehku poskille. Kävin salilla jossa tein
10 taljavetoa 10 vatsaliikettä 10 selkäliikettä 5 leuanvetoa puolapuiden
ulkonevalla ylimmällä puolalla ja sitten toistin repertuaarin vielä kahteen
kertaan uudestaan eli yhteensä kolmeen kertaan. Tuntui muhkealta kun vatsaliike
meni nyt napakasti. Ei ole odotettavissa jumeja. Sitten uin. Olin altaassa 65
minuuttia. Vaparia rintaa selkää perhosta. Perhosessa yritin ekaa kertaa
hengittää joka toisen vedon päälle. Tulin siitä ihan hengästyneeksi eikä se
kulje koska pään nostaminen vedestä rikkoo täysin rytmini vielä. Perhostelin
4 kertaa 25 metriä noin. Myöhemmin muiden untien jälkeen kokeilin omempaa ja
koetin perhostella rennommin. Pitkä liuku ja nelisen vetoa ennen hengitystä ja
tuntui että jo silloin olen puolessa välissä allasta. Sitten kolmisen vetoa
ennen seuraavaa hengenvetoa ja vielä kerta koko ajan antaen vetojen välillä
rennosti liukua eteenpäin ja olin altaan päässä vain vähän hengästynyt. Olin
aika hämmästynyt tästä uudesta saavutuksesta. Sekin oli 4 kertaa 25 m.

Kävelin kotiinpäin. Loppumatkasta vasta olin niin uupunut että ainainen hörinä
päässäni alkoi tuupertua. Hölkätessäni uimaan oli päässäni melkein koko ajan
karmea pulina paitsi ihan loppumatkasta se taisi hiukan ruveta hyytymään.
Juuri astuessani kotiin tajusin samalla että uimakorttini taisi jäädä kaappiin.
Karhulan uimahallin kaapin hylly on juuri idioottimaisella korkeudella minulle
koska jos hyllyllä on jokin litteä tavara ei sitä huomaa jos ei vartavasten
katso ja vähän kurkota. No olin varma että muistan katsoa mutta se unohtui.

Keitin porkkanaa. Ostin kolmen kilon pussin verotoimistolta palatessani ja
sipulia ja punaisen paprikan. Rahat onkin suurinpiirtein lopussa. En ollut
ollenkaan ajatellut tätä kasviruokadieettiäni taloudelliselta kannalta kun
aloitin mutta sittemmin sain huomata että näin voin käydä noin kaksi kertaa
harvemmin kaupassa kuin ennen ja silti ostokset voivat olla halvempia. No selvä
kai on että mikään hedelmä ei maksa kilolta niin paljon kuin juusto jota ennen
runsaasti söin. Minun kannattaa ruveta keksimään jotakin vaihtelua syömiseen.
Nimittäin en olisi arvannut että iso porkkanamäärä jonka keitin olikin ööveriä
ja tuli tuntu että liikaa. No opinpa tämän. Että porkkana ei olekaan sellainen
että voisin syödä sitä kerralla napa paukkuen. Siinä ehkä on se ominaisuus jota
kutsuin nitraateiksi vesimelonista puhuessani. Mitä lie se oikeasti on?

Nyt alan olla ihan kanttuvei. Luin alun läpi ja korjailin ja lisäilin. -22:37


2004-09-30 22:12
Ihmettelin eilen tai joskus että miksi en muista nähneeni seksikkäitä unia tai
eden unia tyttöjen kera. Nyt tuli sitten tilauksesta uni. [ Tyttö joka oli
jostakin tuttu ilmestyi. Siis ennen näkemämi. Ei sen enempää tuttu. En muista
mitään tarkkaan. Kysyin heti lähes epäkohteliaan hyökkäävästi hänen nimeään
eikä hän ollut käytöksestäni moksiskaan. Hänen huulensa tekivät minuun
voimakkaimman puoleensavetävän vaikutelman. Unessa oli muitakin ihmisiä mutta
en muista heistä mitään. ] Alkupäivä hävisi jonnekkin. Olin vähän mikrolla.

Havaitsin auringon paistavan ja nopeasti päätin että menen Karhulan uimahalliin
rullaluistellen. Mutta verkkareissa on persuksissa reikä. Siis paikaamaan sitä.
Rullaluistellessa reikä olisi liian härski vaikka hölkätessä en siitä juuri
välittänyt. Leikkasin taskusta palan verkkarikangasta ja tartuin neulan varteen 
tukevalla otteella. Ensin kykin sängyllä selkä ikkunaan päin. Kesti tovin saada
kuri toimimaan siirtyäkseni ikkunapiirongille. Sitten vielä aloin haikalla
tarkempaa näkyvyyttä ja kaivoin suurennuslasini tai siis lähilasit jotka ovat
aikamoiset suurennuslasit nenälleni. Tiimarin optiikkaa. Sitten keksin ottaa
vielä kuvan. Kamera taisi ottaa valotukset taustan tummasta ja nenä paloi
auringossa valkoiseksi. Tein melko tarkkaa työtä. Ajattelin että kunhan joku
näyttää ompeleen jossa on käsinompeleita millimetrin välein niin sanon jees.
Samalla tajusin että pitää tehdä ikkunapöydästä näpertelypöytä ja laittaa
ompeluun ja sentapaiseen näpertelyyn liittyvä lähelle. Taas vaan voi todeta
että käytännöllisyyttä minussa ei ole paljonkaan ollut. Tykkäsin jopa ommella.
Aiemmin aamulla keksin idean laittaa paitoihin värikkäämpiä nappeja jotta
maailma ei yhdeltä pikkuosaltaan olisi niin väritön tai harmaa tai valkoinen
tai ruskea vaan kirkas.

Kun olin saanut ompeleen vamiiksi olikin jo pilvistä ja peruutin rullaluistelun
ja siirryin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan pyöräillä Karhulaan.
Eilen unohtunut uimakortti löytyi heti kassalta ja menin uimaan. Jotenkin jopa
outoa kun nyt osaankin uida niin rauhallisesti että pystyn jatkamaan välillä
jopa aivan helposti 50 metrin jälkeen. Outoa kun muisti häviää kovin
totaalisesti uimisen määriä arvioidessa yleensä.

Sitten sain idean katsoa kellosta uintimenoani. Uin ensin 50 metrisiä yhdessä
minuutissa. Keksin uida satasta ja se meni kahdessa minuutissa ja huilin yhden
minuutin ja toistin. Pystyn tuohon lähes hengästymättä ja toistuvasti. Jopa
sekosin laskuissa kuinka monta satasta välihuililla uin. Ehkä viisi tai kuusi.
Alussa oli silmä ja nenähäiriö joka varsinkin Karhulan uimahallissa on minua
riivannut. Tuli mieleen että olenko nytkin yliherkkä jollekkin aineelle ja onko
Karhulassa happoisempi tai päällekäyvämpi vesi kuin Kotkassa. Eilenhän taisin
huomata että nenäongelma oli sama jonka olen ennen huomannut ja se oli
unohtunut eli nenä siemaisi hiukan vettä kun painoin pään sisäänhengityksen
jälkeen veteen. Siinä pitää vaikka tehdä minimaalinen uloshengitys nenän kautta
tai ehkä jatkoin ilman sisäänvetoa suun jo ollessa kiinni. Siinäpä tutkimista.

Kotiuduin ja evästin hiukan ja lähdin kirjastolle mikä oli aiempi meininkini.
Tykkään tutkia detaliasioita. Kuten uimisessakin. En muista tarkaan tunsinko
itseni kirjastolla jo aika väsyneeksi. Polkaisin Kotkan uimahalliin. Puhti oli
varmaan hiukan pienempi kuin päivällä. Kuitenkin tiukensin tahtia. Uin taas
vaparia kuten päivällä jolloin en muuta tyyliä uinutkaan. Nyt uin satasia noin
parissa minuutissa tai vähän alle ja huilasin sen mitä parista minuutista olin
pihistänyt ja puoli minuuttia päälle ja toistin taas viitisen kertaa. Jatkoin
samaan tahtiin rintauinnilla joka tuntui liikkuvan melko hyvin ehkä jokusen
kerran vähemmän. Ajattelin perhostella mutta ryhdyinkin selkäuintiin ja siinä
satanen vei jo reilusti yli kaksi minuuttia ja tein sitäkin muutaman kerran
hiukan pidemmälllä paussilla.

Olin vienyt Kotkaan lähtiessäni pullot kauppaan kun rahat oli totaalisesti
vähissä. Pitää ruveta katsomaan tarkemmin etten tuhlaa tai siis
yksinkertaisesti käytä rahoja niin että kuun lopussa ei ole mitään jäljellä.
Tilillä olisi vähän mutta pientä summaapa ei voi Otto-pisteestä nostaa. No
mutta hei olenhan tyhmä. Nyt tajuan vasta. Ennenhän markkasatanen taisi olla
pienin nostettava ja onko se nyt 20 euroa ja kai siellä sen verran on? Siis
taas omaa mielen kömpelyyttä ja näköjään pessimismiä. Opimisti muka hee-hee?

Kävin Cassasta ostamassa viinyrypäleitä päärynää banaania. Ajatus oli ostaa
ennen kaikkea omenoita mutta se koko juttu jäi. Enkä oikein ymmärrä miksi?
Ehkä joku mielen syöveri sanoi että voin pitää omenapaussin kun olen kuitenkin
syönyt niitä joka päivä tai äh en tiedä. Tai tuli mieli erilaista energiaa ja
ostokseni ovat kaikki omenaa makeampia eli varmaan helpompaa energiaa.

Kotiin matkaa tehdessäni olin jälleen kerran hämmästyksissäni dieettini osalta.
Tai koko systeemin jossa liikun aika reipaasti. Minun ei tehnyt mieli niinkään
suurta syötävää kun olen usein illoin nauttinut. Hiukan pienenpää teki mieli.
Ja nyt taas havaitsin että pidän keittymässä olevan riisin hajusta. Ja totesin
myöskin että pidän riisin mausta. Lisäsin keittäessä reilun ripauksen suolaa ja
ison lorauksen öljyä. Ehkä nuo vaikuttavat ja isoin asia oli tietysti tämän
päivän kuluessa liikkumalla kasvattamani nälkä. Kumma asia on myös se että
mahani tuntuu pullottavan vaikka kuinka pienestä syömisestä. On se tosin hiukan
jo laskeutunut siitä kun aloitin tiukan linjan joka ei tunnu enää lainkaan
tiukalta. Ihme jälleen minun maailmassani. -23:02


0408  (tämä 0409)  0410

päivissivulleni

alkusivulleni


2004-11-08 16:47