Jorman päiväkirja 2004/10 lokakuu


2004-10-04 00:26
Aikaansaavuus on minulla pientä joissakin asioissa. Olin yhdeksän maissa juuri
alkamassa virittämään päiväkirjaa kun kuukausi on jo vaihtunut. Juuri silloin
Julius soitti ja varmaan kaksi tuntia meni luurissa roikkuessa. Pitää virittää
jonkulainen nettipuhelin.

Nyt tulee taas ihanaa riisikeitoksen tuoksua nenääni. Eilen asensin vihdoin
äänikortin ja se toimiikin. En löytänyt ajuri-CD:tä mutta MBNetistä löytyi aika
helposti ajuri. Halvimpia kortteja mitä on varmaan ja yleinen siten Avance
Logic ALS4000. Kytkin kuulokkeeni CD-asemasta äänikortin lähtöön ja jos ei
kovaa tarvi kuunnella niin juttu on valmis. Kovinkaan ei ole kovin kovaa ja
varsinkin bassoinen ääni säröytyy ennen maksimia. Jos jaksaisin virittää pienen
lisävahvistimen tuohon väliin. Koneessa oli valmiiksi WinAmp 2.62 joka on
tullut vanhan Netscapen mukana. Minulla oli Wimme ripattuna ja se on pyörinyt
aika monta kertaa repeatilla.

Kaivoin puhelinprojektilaatikostani puhelimesta irroittamani pienen mikrofonin
ja oli vaikea löytää liitin ja johto. Vaikeus oli päässäni niinkuin se tuppaa
yleensä olemaan. Löysin jostakin laatikosta sopivanlaista johtoa. Jonkulainen
viritys tuli ja mikrofoni toimi mutta kovin häiriöisesti. Siinä on kuitenkin
elementit mitä VoIP tarvii ja sitten vielä ohjelma. Testailin jotakuta mutta
en oikein päässyt selvyyteen. Paikallinen kaiutus toimii mutta sen pidemmälle
en päässyt. Yahoo Messengerin asensin vähän aikaa sitten sillä uunoilin että
siinä on puhepölinämahdollisuus. Testasin sitä ja testit ainakin lupasivat
toimintaa.

Istuin jo päivällä koneella ajatellen että ilmaisen näppäilemällä muutamia
tietyjä ajatuksia. Pikemmin ajattelin ihan yhtä ajatusta. Nyt se on epäselvää.
Ajatus on nimittäin epäselkeydestä ja hajamielisyydestä. Sitä kun asiat
tapahtuvat kuinka tapahtuvatkaan. En ole kuri. Kuri ei ole minussa tai minua
tai minusta. Esineiden outo häviäminen. Laittaa esine johokin pois käsistä ja
unohtaa se samalla. Sehän on sitä että ei keskity yhteen asiaan kerrallaan.
Mutta on mahdollista olla paikka esineille. Minulla ei ole. Ei usein. 00:45

01:15 Perjantaina ja lauantaina olin kulttuurimatkailun perusteet -kurssilla
Höyrypanimolla ja se oli jopa melkoisen fantastista. Asia liittyy niin moneen.
Perjantaina tuli kotitehtäväksi kokea itse jokin elämys. Olin suunnitellut
hölkätä uimahallille uimaan mutta se olisi ollut tavallista. Nyt kun ajattelen
niin mikä vaan on elämys. Miten sen tulisi olla erottuva. No perjantaina
paistoi aurinko ja päätinkin lähteä melomaan Kotkan saaren ensimmäistä kertaani
ympäri. Matkakohteena oli muistomerkki jonka näin postikortissa ja jota en
samana aamuna vielä tiennyt olevan olemassa. Postikortin kuva oli napattu
huurteisessä säässä eli ainakin yhden talven muistomerkin patsasnainen on
seissyt odottamassa Ruotsinsalmelaisia kotiin rannalla tai käynyt heitä
muistelemassa. 01:23 Säikähdin kun kuului mahdoton rytinä. Eteisen
hattuhyllyllä saattaa olla jokunen hattukin mutta sieltä rytisi alas ties mitä
muuta. Ainakin yksi ämpäri ja pahvilaatikko. Selvä ilmoitus että alkaa olla
aihetta laittaa sitä tavaraa kierrätykseen.

Kiersin Kotkansaaren Star 500 muovikajakilla. Löysin sillan alapuolen joka 
olikin muuttunut minulle laskevan auringonhohteen myötä portiksi vapauteen
kotia kohti. My gate to freedom. En ollut kovin vapaa kajakin sisällä. Mahdun
sinne hyvin paljain jaloin mutta kengät jalassa jalkoja ei saa mitenkään
järjestettyä kanootin kapeisiin sisuksiin. Juuri kantasataman varastorakennusta
ohittaessani pyrähti vimmattuina satoja lokkeja lentoon ylitseni ja säikähdyin
ja luulin hetken Hitchcockin todentuneen ja linnut raatelevat minut. Se oli
Hetkellistä syvällistä pelkoa. Kiviä en enää pelännyt. En veden päällisiä enkä
veden alisia. Uskalsin jopa laitaa kameran kiven päälle ja koettaa napata kuvan
itsestäni mutta nappaukset menivät hiukan pipariksi.

Eilen kukuin taas aamuun asti. Tänään hölkkäsin tai jopa osin juoksin Kotkan
uimahallille. Aikaa meni 22 minuuttia. Ei tullut mitään havaintoja pohkeiden
hyytymisestä vaikka en verrytellyt enkä edes venytellyt ennen enkä jälkeen.
Tosin kävelin takaisin. Olin menossa Cassaan ja vasta sen edellä tajusin että
eihän se ole sunnuntaina auki. Ei taitaisi olla tarkkaa sanoa minua
onnelliseksi. Onhan syntymässäni jo riittävästi epäonnea. Taidan olle onneton
isoissa asioissa ja onnellinen pienissä. Raotin Fuksin niityn
paperikeräysastiaa ja käteen nousi heti vuoden takainen MikroPC-lehti jossa on
artikkeli halvoista VPN-palomuureista. Niinkuin sekin asia että kamala hinku
laittaa tietsikkaan palomuuriohjelma mutta onko siinä järkeä kun jo nimessäkin
ADSL-modem firewall sisältää palomuurin.

Ne riisit menivät nälkäisen navanympäryksen tilkitsemiseen. Keksin minulle
mukavan tavan keittää riisiä. Vesi riisi suola ja öljy kattilaan ja kattila
levylle ja levy kakkoselle. Ei heti kiehu eikä heti pala mutta kypsyy hyvin
silti eli tätä edeltävän kirjoituspätkän ajan. Nyt vasta tajuan eron. Joskus
ruokia saa helposti poltettua pohjaan mutta nämä riisit eivät edes tarttuneet
pohjaan vaikka riisimaton alareuna sai mielenkiintoisen kypsän kuorrutuksen
josta lähinnä tuli mieleen pannussa paistetut maissikakut. En tiedä miksi.
Nyt taidan alkaa sammahtaa. Laitan porttini vielä deviantART:iin. -01:49

17:12 Tajusin juuri että minulla on hyvin siistejä alkuja aivoituksiksi mutta
ne eivät ehkä ole kokonaisia ja ovat vähän sekavia. Mutta siinä on mukana ihan
helvetin siistejä. Se että en ole saanut niitä toteutetuiksi juuri paljon
minkään vertaa on sammuttanut paloni masentuneisuuteen asti. Tämä on ainakin
yksi rassaava asia. Kun olen niin sekava ja kuriton niin en pysty fantasioitani
toteuttamaan koska se vaatisi kuria ja paljon työtä. Minun pitää ottaa tämä
asia harkintaani. Mieleni olisi välillä iloinen kun olisin käsitellyt joitakin
asioita sillä pikkutarkkuudella joka on minulle joskus ominaista ja saaden
jotakin siistiä valmista käytännöllistä käyttökelpoista aikaiseksi. -17:19


2004-10-05 14:34
Niin paljon ja niin vähän. Ja se tuntu. Kun jotakin on jo kokenut niin seuraava
kerta menee kuin huomaamatta. Sitten elää kuin huomaamatta. Siinäpä se tauti
taitaa ollakin. Tästä välistä on unohtunut kymmenkiloinen lohi ja liikunnasta
pitämäni välipäivä ja saavat nyt jäädäkin. Toinen tauti on jääminen roikkumaan.
Pyöräilin eilen uimaan. Tein perhosuinnissa uuden määrällisen ennätyksen. Uin
perhosta kahdeksan kertaa peräkkäin 25 metriä huilaten välillä. Ennen olen
toistanut sen enimmillään neljä kertaa peräkkäin.

Ei hiisi outoa. Nyt mieli rupeaa puskemaan vasta eilisiltaa ulos. Uituani
kävin Cassassa. Kotona ennen uimista taisi olla mielessä vierailulla toive tai
ajatus tai haave sämpylöiden syömisestä. Viimeksi söin leipää Höyrypanimolla
kurssilla Ravintola Keisarinsatamassa ruokatunnilla. Tuollaiseen opiskeluun ei
olisi joka päivä nyt varaa. Ekana päivänä iso ruoka maksoi 8.50e ja tokana oli
keittoruokaa 6.90e hintaan ja lisäksi kahvit ja jopa pullakakkuakin oli nälkä.

Pomppimasta nyt takaisin iltaan kun tuli mieli että haluaisin jotakin luuston
rakennusainetta. Nythän pompin välillä aika kovastikin luideni päällä. Ostin ja
maksoin raejuuston. Olin ihan vika vimppo kaupassa ja tunsin kuin kauppaväki
hengittäisi niskaani minua jo ulos sieltä. Lisäksi olin univäsynyt. Siis syitä
olla hajamielinen. Vielä edelliset asiakkaat ihmettelivät ettieväthän he olleet
ostaneet sipulia tai sitä raejuustoa jotka olin kassan liukuhihnalle
mätkäissyt. Muut irtohedelmäostokseni olivat kärryssä ja tarjosin niiden
hintalaput paperille liimattuina. Se toimii aika hyvin jo. Kunhan kassa vaan
ei ole kaavoihin kangistunut. Sekin tuli ihan sattuman ja sähligin kautta eräs
kerta kokeiltua kun hässäköin. Olin haaveillut että kerään hintalaput paperille
ettei tarvi tyhmästi nostella tavaraa edestakaisin kassalla. En ollut
uskaltanut tai oivaltanut kokeilla vaan odotin jotakin soveliasta hetkeä
jolloin olisin ensin kysynyt että sopiiko moinen käytös.

No niin ulkona kaupasta tajusin että en pakannut raejuustoa reppuuni. Oivalsin
sen ja paikkansa piti totesin vasta kotona kun reppu oli täynnä omenoita
banaaneita rypäleitä sipuleita. Oletin että edellisostajaryhmä oli kaapannut
raejuustoni. Minua pänni aivan kipeasti. Niin tai unohdin pakata mutta jotenkin
kassan tilanne oli sekava. Juuri niin olin itse sekava ja edelliset asiakkaat
hiukan samoin kuin myyjät. Ja muutos. Enhän ole ostanut viikkoihin muuta kuin
irtokasveja kaupasta. Mieleeni ei ollut tarttunutkaan että jotakin muuta olin
hankkimassa. No oli miten oli ei se niin vakavaa yksittäistapauksena.

Tunne oli hyvin keljuttava. Jotakin maksamaani ei olekaan mukanani. Kotona näin
kuitista raejuusto 0.99e. Ehkä keljutus tuli siitä että en tavallisesti tee
niinkuin tein eli unohtele ostoksiani. Tästä tuli jo illalla kun en käynyt
koneelle ja oikein siinä tein. Tuli mieleeni että alan tekemään viisauksieni
listaa. Joskun minulla on ollut mielessä asioita joita olen pitänyt kovinkin
viisaina. Nyt en muista niistä mitään. Muistan vain eilisen. Se on seuraava.
Kannattaa käydä asioimassa aikaisin ennen asiointipaikan sulkeutumisaikaa.
Kannattaa pitää huolta riittävästä unestaan.

Saan aikani kulumaan tässä tietokoneella oivallisesti. Jopa tekemättä niitä
asioita joita aikomukseni on tehdä. Eilen sain aloitettua pitkästä aikaa
tulostusohjelman kehityksen. Pääsin vähän eteenpäin. Meinasin tänään heti
jatkaa mutta tuli vaan ihmeteltyä muita asioita. Kiss-kiss kuri.

Luin edellisen läpi ja jatkan hiukan. Viisasta on myös suhteuttaa. Jos minulla
olisi tapana unohtaa niin eihän tuo tuntuisi juuri missään. Ehkä kipeää tekee
juuri oma tyhmyys jota ei sittenkään haluaisi näin maailmalle näyttää. En tiedä
vaikka paljon tiedänkin. Ja vertaus. Kun söhelsin ja hukkasin lopsakon viimeksi
hävisi siinä neljäkymmentä euroa ja kortit jotka sain takaisin. Se ei tuntunut
silloin kovin kauhealta. Ehkä eilinen menetys oli kipeä koska olisin halunnut
syödä sen raejuuston. Sitten loin kohtaloa että minun ei ole tarkoitettukaan
syödä nyt muuta kuin kasviksia. Hölönpölö. No koko asiasta voin tehdä päätelmän
että asiat ovat tasavertaisia. Olen sitten kuoleman portilla ja säikähdän tai
hävitän ruokapurkin niin se koskee ihan saman tuntuisesti. Ja ainoa mikä koskee
pitkään on kun seurustelusuhde menee ihan totaalisesti perseelleen.

En nyt tänään saa lopetettua purnaustani. Purnaan tämän kirjoitusohjelmani
kömpelyyttä. Äsken ideoin että saisi olla toiminto suoraan tästä tekstistä jolla
saan tekstin päivitettyä nettiin. Kukapa minua tässä auttaisi. Vain minä itse.
Tai riittäisi ihan hyvin tässä vaiheessa että voisi tiedostoluettelosta
lähettää tekstin nettisivustolle. No katsotaan. Niin ja ohjelmani voisi vielä
automaattisesti tuottaa tähän perään lopetusajan ja sisältää ominaisuuden eri
tekstipätkien luokittelemiseksi kuten tätä atk-asiaa uintia sun muuta. -15:21


2004-10-06 12:06
Luin pari päivää sitten pätkiä postikortin kokoisesta kirjasesta jonka löysin
piironginlaatikosta parin postikorttinipun seasta. Alan olla sellaisella
tuulella että kaikki ovat vähän taiteilijoita ja taiteilijat mitä lie. Harva
ja harvoin saa tehtyä tuntuvaa vaikutusta. Taidan höpistä ohi omien korvieni
sillä vaikutetuksi tuleminen on mielialakysymys. Jupina nimen keksin Julpalle.
Äsken meni vasta neljännellä kerralla sormi oikealle näppäimelle. Ristiriita
on sana jota olen koettanut välttää. Minulla on ongelma. Käytän myös hyvä sanaa
vaikka olen kironnut koko hyvyyden ja pahuuden epäinformaatioksi jo aikoja
taaksepäin. Samalla pitäisi jättää pois edessä ja takana varmaan? Eli minun on
siivottava mieltäni. Mielipuoltani ja myös toista puolta.

Äsken kun ryhdyskelin kirjoituspuuhaan niin oli ikävä fiilis ja varmaan se
näkyykin alkutekstistä. Nyt mieli on jo vähemmän ikävä. Keksin äskeisen rivin
kohdalla että ryhdyn lukemaan mitä olen kirjoittanut jokaisen rivin kohdalla
että ei tarvitse ryhtyä lukemaan koko kirjotelmaa heti löytääkseni sekopään
mokat joita aina taatusti tulee. Tai pisteen pantuani virkkeen tarkidtud. Tai
kun purkissa on kappale. No eikun Julppa oli gooooglannut eläin+lukki ja sillä
bongannut päiväkirjani sanoi irc-galleriassa. Testailin jonkun verran ja
minunhan tekstistä löytyilee useitakin sanahirvityksiä joilla bongaa pelkästään
yhden osuman päiväirvistykseeni ja useimmat toki ovat sekavia yhdyssanomuksia
mutta mukana on myöskin tavallisenoloisia sanomuksia ja väääännnöksiä ja mitä
siitä? No niin vaaaan on. Koskakohan olen käyttänyt pilkkua. Jos lähtisinkin
nyt siitä puolesta että kouluajan kiduttajat olisisivat luoneet mahdollisuuden
ilmaista asiakkailleen. No niin. Vankilan asiakkaiksi olen tutkinut sanottavan
"yhteiskuntaa" joka antaa fyrkat peliin. Eikä vankeja vaikka he ovatkin kuin
tiskillä. Siis koulu on vankila ja vanhemmat rahoittajia. Tämä on minun oma
käsitykseni. Tarkoitan nyt tietenkin sitä koulua jota minä kävin mutta minut
jos joku saa uskomaan muutosten olleen jo niin mittavia että asiat todella ovat
eri tavalla kuin aikanaan niin lupaan pienen palkinnon. Toisaalta toki on hyvin
erilaisia tapauksia. Koska opettajan on opittava. Samoin mielipiteessäni että
oppilas on opettajan paras opettaja pysyn tiukasti. Kun opettajalla on yhteen
kyytiin kymmenen tai kaksikymmentä opettajaa on ..... Kriitikko heräsi. Koska
en ole ollut opettaja kuin muutaman viikon yhteensä ja oppilaani ovat olleet
innokkaita ja heitä ei ole ollut kerralla montaakaan. Silti pysyttelen
johdonmukaisesti kannassani jonka kehittely on kestänyt ruostuttavan ajan
hampaan eikä ole sitä hötöä jota laumaruokinta säkeistään viskoo ympärillensä.

Jos nyt opettelen tämän konstin että tarkistusluen kappaleen päästäessäni sen
omiin oloihinsa tehtyäni yhden rivin verran hajurakoa niin homma alkaakin olla
siististi hanskassa. Koska tuo uusi tapani on sitten rutiinia jota ei tarvitse
miettiä koko ajan uudelleen. Sillä ennen päästin päivän kirjoituksen käsistäni
välillä kuin sähköiskun saaneena ja kirjaimeni saatoivat olla pöllähtäneitä
kuin saappasjaloin potkaistu lehtikasa.

Tiedän että minun oppilaan opetusrooli ei ole todellakaan yleinen mielipide.
Samoin ei se että yleensä ihmisellä on mitään tolkkua. Tosin melkein kuka
tahansa voisi ehkä myöntää että kukaan ei tarkoita pahaa vaan tehdessään ikäviä
siihen on syynsä. Nyt paukahdin oma-asettamiini rautoihin kirvelevästi. Minun
on käytävä läpi hyvä ja paha sekä oikea että vasen. Mitä mikin tarkoittaa?
Aivoinen sekopäisyys liittyy tähän aivan kuten Mikki Hiiri ja mikrofonikin.
Aivoista ei pääse eroon. Aivan samoin kuin toimitaan tavallisesti lakien
suomissa rajoissa eli karsinassa. Vaikka kukapa lakia tuntee. Tarkoitan sitä
romaania jonka nimi ei tule edes heti mieleen .. biblia .. ai niin raamattu.
Sekoilin kun aivoni ovat mitä ovat. Tarkoitin verrata että Puhun Nyt Suomen
Laista joka on raamattua pulleampi kirjanen liitteineen. Olen vuosia sitten jo
ajatellut että toimiva laki olisi laatujärjestelmä jossa on tolkullisuuksia ja
käytännön neuvoja. Olen edelleen samaa mieltä. Typerän korvaava koululaitos
olisi lainoppilaitos. Olennainen piirre tuon lisäksi olisi asioiden tekeminen
eikä turhuuksien pänttääminen. Historia oli toukkaista pilaantunutta jauhoa
henkeni tukkeeksi kouluaikana mutta nyt olen kiinnostunut kovinkin purevasti
erilaisista historian käänteistä.

Äääääh en jaksa. Mutta jatkan hiukan vielä. Toinen asia joka ei ole yhtään
jaossa on yhteisö. Toki sellaisia on mutta enimmäkseen uskonnollisia tai sinne
päin viittaavia ja yhteisöytymisessä on koko ajan vaarana omanapaisuuden
korostuminen. On myös taistelutoveriyhteisöjä kuten köyhäläisten eli vaikkapa
opiskelijoiden tai eläkeläisten sekä muiden asioiden liittämiä.

Minun yhteisössäni tulee olemaan voimakas henkinen sekä ruumiillinen yhdistävä
liimasementti. Henkinen on pohdintaa ja keskustelua ja ajatusten jakamista ja
arvojen selvittämistä ja arvokkainta on elämä itse rutiineineen ja erilaisine
ilmentymineen. Maailmankuvan selventäminen. Ruumiillinen ei tarkoita tässä
seksiorgioita vaan ruumiistä huolta pitämistä koska ruumis pitää vastaavasti
huolta henkisestä ihmisestä.

Useat ovat löytäneet käypiä ajatuksia itämaisten viisastelijoiden tai silkasti
vain rauhottuneiden jopa aikoja sitten luultavasti eläneiden ihmisten
mietteistä. Zen on kewl. Itse en ole hyvin perillä. Uskonto-opiskeluni on kauan
sitten jäänyt luokalle. Heps muistin juurin suurin nyt että edellinen guruni
oli psykoterapian ja itämaisen opin vertailija ja olin hänen kirjastaan ihan
todella lääpälläni. Ongelma on saada oppimaton oppilas oppineeksi kun siihen ei
ole olemassa mitään keinoa. Voi vain koettaa saada aikaiseksi oppilaan päässä
naksahdus jollakin älyttömyydellä jonka seurauksena oppilas huomaisi että
ongelmaa jota vastaan taistellaan ei ole. Tauti taitaa hiukan haiskahtaa
silkalta auktoriteettiuskolta. Kuten matkailu hallelujaaheppua katsomaan kuin
turisti bongaamaan nähtävyyttä.

Kuinka pelokas minä olenkaan ollut? Olen välillä luetellut joitakin pelkojani
ja välillä taas tutkaillessani kohtaloitani olen huomannut joitakin erillisiä
tapauksia joissa pelko on kaatunut päälleni kuin miinusasteisiin jäädytetty
tärpätti. Ja sitten on tuskan eri lajit. Kuten piikin pisto traumakohtaan
sekä menetykset ja siltä tuntuvat.

Eilen tuli tasapainottava osuus raejuustojupakalle. Kävin taas pyörällä missä
kävinkään. Uimahallin kuntosalilla vauhdilla tekemässä 8 leukaa 12 selkää
12 vatsaa ja toistin touhun taas yhteensä kolmasti. Uin joka lajia pitkästä
aikaa mukaan lukien neljä peräkkäistä 25 metrin sukellusta ekstrapätkällä kun
kokeilin kääntyä altaan päästä takaisin tulossuntaan.

Cassa kutsui uituani. Sähläykseni takia olin taas kerran kiitollinen. Opin
niistä jotakin. Nyt tiedän että Cassassa on vihko johon unohdukset kirjataan ja
siten teoriaosuus on ajan tasalla käytännön kanssa. En ollenkaan osannut itse
odottaa moista rationaalisuutta vaikka onhan hyvin selvää että en ole yhtään
originaali unohtelija. Olen kaikessa melko tavallinen ihminen vaikka välillä
tekee mieli huutaa erikoisuutta eikä siinäkään ole mitään erikoista. No niin
tämä tuskaa tuottanut raejuustopurkki oli kirjattu unohduksiin ja sain siis sen
tai samanlaisen tällä kertaa oikeasti haltuuni. Illalla söin sen pöperöni
lisukkeena ja nyt kohta on luustoni vahvaa kuin mikä.

Oli hyvä lopetuksen paikka mutta voi helvetin perkele minua. En ollut
saanutkaan ähkäistyksi ulos sitä mitä heti alussa olin sekavasti rykimässä.
Tämä pieni taidepelleily sanoi taiteen tehtävän olevan sama kuin filosofian
elikkäs niinku miettiä "mistä tulemme? missä olemme? minne menemme?" ei sen
kummempaa. -13:22

23:05 Hölkyttelin Karhulan uimahallille sateessa. Melontahattuni päässä jotta
nuppi ei olisi viilentynyt. Ei sitä vaaraa ehkä kovin ollut. No olimpahan vähän
koristeellinen kaduntallaaja. Päivällä ei kuri riittänyt aikaansaannoksiin. Ja
niinpä edelleen ainoat asiat joita minun tekeminäni säännöllisesti tapahtuu
ovat liikunta päiväkirjatekstailu sekä tietokoneräpellys. Viimeistä tutkin
juuri enkä saanut muuta kuin ehkä merkittävänkin teoreettisen tuloksen
pukahdutettua ulos. Nimittäin tajusin että omien ohjelmieni kehitys onkin ehkä
juuttunut epäkäytännölliseen abstraktioon. Olen määritellyt asioita eri tasolla
kuin miltä niitä käytän ja syntyy vaikeasti hahmotettavia kytkentöjä. Tarkoitan
konkreettisesti käytettäviä tietoja en tietojen tyyppimäärittelyjä jotka voivat
hyvinkin olla hyvin kaukana hierarkioissa viittaavaan kohtaan verrattuna.

Taitaakin olla minulle tyypillistä. Kuten äskeinen kappale. Hyppäsin kummasti
hölkästä hierarkioihin. Uin mitä uinkaan ja uimahallilla oli ennätysryysis.
Se tuntui hyvältä että käyttöä on. Uidessa piti välillä luikerrella ties mistä
rakosesta. En väsymykseltä pystynyt kroolaamaan kahteen minuuttiinkaan sataa
metriä. Mutta kuten tavallista sain vedestä paremmin otetta kun olin aikani
lämmitellyt. Jopa potkuista hailakkaa makua. Siis vaparista puhun. Käsivedoissa
olen saanut selkeämpää tuntumaa ja se vaatii lämmittelynsä. Touhu siis
sittenkin etenee. Ja uimaan ruvetessa oli maku että alkaa riittää että alkaa
taas olla mitta totaalisen täynnänsä uimisen osalta. Mutta kun nyt tutkailen
niin tuskallisempaa juoksujalka oli vaikka meni sekin helpommin kuin aiemmin.
Suunnilleen ainakin. Ehkä voin puhua juoksemisesta. Mutta haluan olla tarkka.
Matkaan meni 34 minuuttia enkä pysähtynyt kertaakaan vaan änkesin teidenkin yli
välillä ehkä typerästikin tai ainakin ahneesti.

Iskä oli soittanut tarvitsevansa tietsikka-apua. Kännykkä pimeni uimalalla kun
soitin mutta kun sain sen päälle taas sain vastattua Joken soittoon ja hän haki
minut ranskalaisautollaan. Alkupalana sain kahvia ja kalakukkoa että jaksoin
ruveta vääntämään. Ei siinä erikoista ollut tai siis mitään vaikeaa ja sain
pöytäkoneen ja sylimikron nettiyhteyden futaamaan. Tuollaisissa asioissa
minulla ei ole paljoa ihmettelemistä. Piuha-asioissa on se mahdollinen ongelma
että liittimet voivat olla täsmälleen samanlaisia vaan se miten ne ovat tai
eivät ole liitetty voi sisäisesti olla melkein mitä tahansa. Joskus. Olen näitä
asioita aioinaan räpeltänyt. Ja sitten päälle vielä ongelma että mitä johdoissa
kulkee ja miten. Siis bittejä sekunnissa ja miten päin ja miten ne on isommassa
kaavassa järjestetty jonoihin ja mitä tulee takaisin vai tuleeko mitään kun
toiseen suuntaan lähetetään jotakin viestiä.

Olen ollut hiukkasen jäykkänä elisestä kuntosalispurtista johtuen luullakseni.
Hitusen vatsasta ja hiukan selästä. Pohkeet taasen ripauksen ärhennellä
meinasivat lenkillä mutta pysyivät lestissään. Uidessa oikean jalan pohje ei
enää malttanut olla valittamatta vaan pyysi hiukan venytystä ja samalla
virutin tasapainon vuoksi vasentakin puolta. Olen aika väsynyt. -23:33


2004-10-07 21:44
Nyt minä vasta olen väsynyt. Tirkistelin jotain uusia Linux-juttuja taas eilen
yöhön asti. Näköjään minulta jää asiat vielä useasti puheen tasolle. Paitsi
tunnetuissa kolmessa harrastuksessa joista yhtä juuri väännän. Toista olen
urakoinut tänään. Mutta ensin iskällä käynnistä. Eilen juteltiin naismausta ja
ihan olemuksesta pari sanaa. Jotakin on samaa mutta silmiinpistävänä erona se
että iskä tykkää kun nainen maalaa huuliaan ja minä en tykkää. Kerettiin pitää
aimo juttutuokio sillä aikaa kun imuroittiin HP skanneri-tulostimen räjähtäneen
iso ajuripaketti Ajuriapajalta.

Tänään oli jotain satunnaista häikkää ja kävin tohtoroimassa ja niinkuin on
tavallista häikkää ei enää ollut tohtorin katsoessa. Ensin syötiin kahvi ja
leipäaamupalaa. Iskälle tultaessa tajusin vajaan ajattelukykyni kun huomasin
että on fantastinen rullaluistelusää. Olisinpa ottanut rullaluistimet mukaan.
Kahvitellessa tuli mieleeni ajatus että mitäköhän ajatuksia kaiken kaikkiaan
jää kokonaan ajattelematta tai mitä ideoita tulematta. Iskä kuskasi minut
Karhulan uimahallille. Se oli mahtava tällä kertaa kun aurinko sukelsi
altaaseen tehden siitä valomeren.

Kävin ensin kuntosalilla. Lisäsin repertuaariini jalanojennuksia koneessa.
Tässä keskimääräinen puhteeni: 13 jalkaa 13 selkää 13 vatsaa 7 leukaa kolmena
melkein samana sarjana peräkkäin. Mukava fiilis kun vatsa alkaa vastata. Se on
vielä pullea mutta puhtia alkaa olla. Uin sitten ja huomasin kuinka massu
oikein superisti pullottaa ja uiminen oli hankalaa. Loppua kohti osasin vetää
siistejä vaparivinstoja. Pääsen jo aika pitkälle yhdellä vedolla kohtuullista
vauhtiakin. Huomaan että rauhoittuminen ja tarkan linjan pitäminen helpottaa
eteenpäinmenoa. Kävelin takaisin kotiin.

Matkalla alkoi sataa. Lankkarin koulun risteystä ennen bongasin auringon
paistavan puiden välistä. Matkaa jatkaessani rupesin näkemään värejä. Tajusin
paitani olevan juuri sekoitus vaahteran varissutta lehvistöä ja sain idean
että pitää katsoa kuinka todella on. Meinasin siirtää todentamista eteenpäin 
mutta kotiuduttuani ajattelin että siten homma menee pipariksi ja kevensin
kuormaani ja lähdin kameran ja pyörän kanssa liikkeelle. Aluksi ujostutti
lähteä monkimään mutta nopeasti aloin pitää siitä. Ei tuntunut kovin märältä
sateessa kulkemisen jälkeen. Taas palattuani kotiin olin innoissani koska pidän
toiminnallisuudesta ja innokkuudesta. Tuli vaan pirun harmi kun irc-galleria
onkin keksinyt että kello 16-23 välillä ei voi ladata uusia kuvia sinne. Pönttö
homma koska haluan olla totuudenmukainen ja nyt kun vasta kohta pääsen kuvaa
lataamaan niin sen ajaksi tulee siis ihan muuta pimeää kuin lähestulkoon
kuvanottohetki. Laitoin deviantART:iin syyspyörän palan.

Eli innokaana ja määrätietoisena siihen liittyvän touhun saa sukkelaan tehtyä
jos mahdollista. Vaihdoin ja lisäsin vähän vaatetustani ja lähdin Kotkan
kirjastolle. Yllätyin kun exCaptainCat loisti pihalle asti hyllyjen välistä ja
syöksyin loppumatkan torpedona ettei harvinainen kissa karkaa. Selvisi että hän
onkin nyt CaptainHowdy tai CaptHowdy. Tuli myös törmättyä pariinkin Markoon.
Siinä sitä sitten sähellettiin vähän parissa kerroksessa. Pidin suurta suuta
että pitää keksiä joku tapaamismotiivikerho koska on niin saaplarin sattumaa
törmäilyt. Ainaskin tietsikkatouhu jonkun verran jokaista meistä ja varsinkin
kissoista tai tiikerinmurinasoittoäänistä tykkääviä kiinnostaa. Sitten
singahdin Kotkan uikkarihallille. Olin päiväisemmällä ajatellut että kävisin
sielläkin kuntosalilla mutta unohdin ottaa ekstrashortsit + paidan enkä olisi
enää kunnolla kerennytkään. Aijuu. Kun köpittelin sateessa kotia kohti muutin
jo ajatustani että en lähdekään kaupunkiin enää tänään mutta kun kotia kohti
ehtiessäni olikin jo ihan kirkasta niin peruin perumiseni. Oli kokonainen
sateenkaari. Sateenkaaressa ei ole ruskeaa. Värit ovat ilmeisesti selittämätön
asia. Muistan viime syksyltä kun hiukan aloin lenkkeillä ja sitten yks-kaks
eräs kerta vaahtera oli heittänyt kesäpuskansa vellovaksi lehtimereksi maahan.
Nyt suuri osa lehdistä oli edelleen ylhäällä.

Ahaa ja ahhaa missä olinkaan? Ja kas-kas kummaa en ole ehtinyt ollenkaan lukea
mitä nyt olen kirjoittanut. Teen sen koska en siltikään tykkää että tekstini on
täynnänsä sekosekoa vaikka se olisinkin lonkaltakirjoittamismielessä ainakin
yksi totuus. Ahaa jatkuu siis häh? Joskus joku ihmettelee juttujani hähätellen.

Uimaan siis. Kekkasin uuden uintisatsin. 50 metrin pätkiä joista PU ja sukellus
huilein aina altaan päässä. Siis VU+SU+RU+PU+sukellus ja tämä yhteensä kolmeen
kertaan. Se vei aika kauan eli 19:51 - 20:27. Eka kerta sukeltaa PU:n jälkeen
oli tukehtua mutta seuraavat tajusin huilata tuhdisti. Olin jo päivällä ihan
selvästi univäsynyt altaassa. Sen huomasin. Kuin ei puhtia käsissä. Jännää
alkaa huomata miten eri uinnit ja muutkin harrastukset risteytyvät. Kuten se
että kaipa lenkkeilystä alkaa pikkuhiljaa tulla lisää peruskestävyyttä jota
en ole osannut kovin hyvin uimalla hankkia. Tai taidan narrata sillä taatusti
sitäkin on jonkun verran tullut. Aloin löytää käsiotetta vedestä perhosessakin.
Tällä hetkellä selkäuinti taitaa olla minulta kömpelöimmän tuntuista. Hiihaa
huomenna on huilipäivä liikunnasta. Ajattelin köpitellä tassutella kirjastolle
jonka olen tällä viikolla antanut melkein pärjätä ilman minua.

No nyt alkaa olla nuppi ihan tyhjänä horinaa suollettuani. Tämä onkin tainnut
olla ihan spurttivauhtia aikaisenpiin suorituksiini verrattuna. No eipä silti
pelkästään kohta alkaa olla mennyt lähemmäs tunti. -23:35 Tsekattu. -22:40


2004-10-08 23:42
Voi pöhkö ompas outo olo. Juuri tuntui siltä että huomenna on maanantai. Vaikka
nyt onkin perjantai kuten vasta älysin. Olen uninen. Kävin eilen sentään jo
aiemmin nukkumaan mutta heräsin turhan aikaisin. Noustuani kuitenkin tuntui
että voisin jatkaa unia hieman. Mutta sitten olisin varmaan mennyt vielä
sekaisemmaksi.

Tänään oli liikunnasta lepopäivä. Kävelin vain kaupunkiin ja kaupungissa ja
kaupungista takaisin ehkä noin puolitoista tuntia. Nykyään tuntuu että
käveleminen menee aika vaivattomasti. Utelias joskus kokeilemaan kävellä koko
päivä ja toinenkin ja ehkä enemmänkin. Tosin minua hiukan rassaa reppu jos
siinä on painoa. Olen niin herkkä rasituksilla. Hetkinen voisihan olla
työntökarry kuten jostakin näin niillä kavereilla olevan jotka olivat
juoksemassa maailman ympäri. Aijuu se taisi olla Juoksija-lehdessä. Varmaan
olen jo maininnutkin siitä. Kävin tänään kirjaston lukusalissa mutta vain
vilkaisin joitan lehtiä ja poistun kirjakirjaston puolelle. Sitä ennen kävin
Mahiksella ja viemässä vähän tavaraa kierrätyskeksukseen. Otin vastineeksi
kolme nappia eli kaikki mitä punaisia löysin ja yhden Mustanaamio sarjakuvan.
Pitää muistaa ottaa se pois repusta. Nimittäin tuollaista paperitavaraa änkeän
repun litteään selänvieriosastoon ja sitten hyvin helposti unohdan sen sinne.

Minulla oli kirjastolla mukanani paperitöitäni mutta aika vähän niitä tutkin.
Aloin piirtämään. Edellisen piirrostyöni tekoilun muistan. On aika vaivalloista
aloittaa. Pidän nimenomaan pienestä pipertämisestä. Värjäsin alueita
kuulakärkikynällä ja alkoi tuntua että sormenpäihin uppoutuu montut kynän
pitämisestä enkä pitänyt siitä ajatuksesta. Selailin sitten pari
tietsikkakirjaa ja loppuaika menikin sotahistorian opiskelussa. Olin lähdössä
kotiin pyörällä pöydän ääreltä kun tajusin vasta että minähän tulin kaupunkiin
kävellen.

Ai lepopäivä? Olin edellisenä päivänä kuvitellut että haluaisin pitää
syömisestä lepoa. Mutta hah! Päivällä oli tunne että haluan tuttisyömistä joka
hiukan lohduttaa ja helpottaa oloa. Se meni ihan päin seiniä. Kävin
Meritornissa ja söin lihapullia ja muusia ja leipää niin että tulin täyteen ja
sitten vielä söin sen päälle aivan liikaa jotakin lohilaatikkoa ja kahvit sekä
säilykehedelmää kermavaahdolla. Tuskaapa sekin on kun maha on pullottavan
täysi. Mahiksella oli iso lähtiäiskakku. En ihan ruvennut koskemaan siihen heti
vaan vasta myöhemmin otin pari pientä makeaa palaa.

Kotimatkakävelyllä keksin poiketa jo Hovarin Siwaan sillä päätin vielä kruunata
tämän huilini litralla jäätelöä jonka olen iisisti syönyt tässä tietsikan
äärellä istuskellessani. Idea oli että jäätelö kerkeäisi sulaa kotimatkalla
mutta ei se pahemmin kerennyt kun tapanani on ollut kääriä jäätelö
kangaspussiini ja laittaa pussi kangaskassiini jotka yleensa ovat mukanani
repussa. Eipä haitannut. Opin että minulla on juuri passeli pyöreä muovikippo
johon jäätelölitra sopii katkaistuna ja loppupala puolitettuna reunoille jääviin
lokosiin. Siitä kun söin hitaasti sitä mukaa kun jäätelö suli niin touhussa ei
ollut mitään ongelmia.

Kun minulla oli kolme punaista nappia mukana kirjastolla vasemmassa
housuntaskussani niin keksin että nappejahan voi käyttää teoksissa siinä kuin
muutakin materiaalia. Pitää räjäyttää tämä idea ja noukkia palat ja koota
niistä jotakin mitä mieleen tulee.

Tänään tapahtui kaksi ihmettä ja mikä ihmeellisintä tieto molemmista saapui
kirjeen muodossa. Ensimmäistä kertaa Natalia kehui jotakin teostani - jopa
kahta - kuviani irc-galleriassa: kivien välissä sekä näkymätönmies. Toinen
ihmiselta joka on positiivisesti vaikuttunut kirjoituksestani. Ihmeitä.

Voi mahdoton. Ei ole mahdollista olla kovin tarkka. Kulttuurimatkailun
peruskurssillakin opin että tarkkailija muuttaa aina tarkastelun kohdetta.
Siinä mielessä tavallaan vapaata ulosantia ei ole. Nytkin kun koetan ulostaa
joitakin ajatuksia niin tulee vain ummetusta ja mieli tahmaa paikoillaan.
Haukotuttaakin näköjään. Enkä ole juonut vettä. Sen pituinen. -00:27


2004-10-11 23:43
Päiväkirjan osalta olen pottuunutunut. Tämä ei tunnu innostavalta. Saattaapi
olla että tarvii muuttaa tältä osin touhujani. Kuten että uimista ja muuta
liikuntaa koskeva voi olla omanaan ja samoin tietsikkaräpellyksestä kertova.

Hyvänen aika kun aika rullaa. Olenkohan nyt vetänyt jo kaksi ja yli puoli
liikunta satsia per 5+1 päivä. Nyt on maanantai. Lauantaina rullaluistelin
uimahallille kävin salilla ja uin ja rullaluistelin takaisin. Eilen juoksin
uimahallille kahdessakymmenessa minuutissa. Vaihti oli hurja siihen nähden
miten ennen olen kipittänyt ja etten ole kuin muutaman viikon harjoitellut.
Sitten uiminenkin meni vauhdilla pelkkää kroolia muutamalla lyhyellä
juomapaussilla.

No onhan minulla mietittävää ja pohdittavaa. Mikähän riivattu tekisi tästä
päiväkirjasta mielenkiintoisemman. En tarkoita että päiväkirjan tulisi muuttua
vaan minun suhtautumiseni siihen. Ehkä riittäisi ajatella selkeästi. Tajuta
kuinka paljon tämä on jo selventänyt päätäni.

Kävin eilen uimisen jälkeen hakemassa seinästä rahaa ja hieman yllätyin kun
tili on taas melkein tyhjä. Sitten ostin Salesta Rainbow Pähkinäsuklaan ja
pyysin vaihtorahana pari kymppiä kaksikymppisen sijaan. Tässä näkyy jotakin
oppimaani. Palaan taaksepäin.

Perjantai oli liikuntahuilipäiväni. Kas kummaa kun hypähdin kurkkaamaan ja
huomasin perjantaina luulleeni seuraavan päivän olevan maanantai. Mikä erottaa
päivät toisistaan? Se ei voi olla mikään muu kuin rutiini. Lauantaisen melko
puhdikkaan liikkumisen jäkeen olin hiukan poikki ja eilen heräiltyäni tuli
tunne että haluan maitoa aamupuurooni. Minun on ollut ihmeen hankalaa toteuttaa
asioita. Kuten hankkia eilen sitä maitoa. Olen pomppiva yllytyshullu. Edellinen
eräs ajatus oli syödä kaikki ruoka tai ainakin kaikki huonosti säilyvä ruoka ja
varsinkin sellainen mikä houkuttelee pikkukärpäsiä. Nyt kun jääkaappi ei ole
päällä on kaikki ruokani vapaata riistaa ja pienet kärpäset ovat lisääntyneet.
Oudointa niiden käytöksessä on että ainoa kerta kun olen nähnyt useita
istumassa samassa paikassa niin istuinalustana on ollut sipuliin tullut kipeä
kohta. Ajattelin myöskin hyödyntää nämä kärpäset uteliaisuuden kohteena. Joskus
olen sanonut niitä banaanikärpäsiksi mutta sehän on ihan keksitty nimi. Oli
miten oli ne ovat hedelmäkärpäsiä ainakin tästä lähtien. Melko pieniä ovat.
Yksi kumma juttu on että olen vasta ehkä viimeisen vuoden aikana yleensäkään
huomannut moisia olioita eri paikoissa. Vaikka ne ovat varmaan miljoonat vuodet
ihmissukua varttuneempia.

Taas hyppäsin toiseen asiaan. Maito luomumunia 6 voimariini Aurajuusto ja pussi
porkkanoita tuli eilen hankituksi. Tuli siis tunne että luut hajoaa ja tarvin
vielä hieman helpotusta ehkä ikänäni kovimman liikunnan vastapainoksi vaikkakin
kohtuullisen liikunnan kanssa ainkain aluksi tulin ihan hyvin toimeen
hedelmineni vihanneksineni.

Kävin eilen illalla Ilkalla ja pulitin viime kuulta jääneen ja tämän kuun
osuuden polkupyörän osamaksuista. Shittiperkele kun ulosantini on
epäkronologista ja mitäpä siitä kun ei se haittaa. Siis tuosta lauseesta
muistan itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on ensin tutkittuaan mitä on ja
sitten tehtyään muutossuunnitelman. Olen epäkronologinen yleensä ja sekavakin.
Siis ekana Ilkalla tuijotettiin töllöä kun tuli ohjelma joistakin merimadoista
ja simpukoista jotka elelevät ties missä syvällä. En siis nähnyt alkua ja eilen
opin sen että joku kaasu ehkä metaani liittyi näihin olioihin. Siis tietystä
taas huomaan haluavani merentutkijaksi ja onhan se ensimmäisiä juttuja jo
kouluajoilta vaikka vaikutti aika paljon Cousteaun Calypsosta esitetty sarja.

Syötiin risottoa ja siitäkin voisin ottaa opikseni mitä iisisti voi valmistaa.
Nettikaupasta tilattua olutta purkilliset kumottiin ja kahviteltiin Vana
Tallinnan kera ja mussutettiin sitä suklaatia.

Eilen hölmöilin tietsikan äärellä aamuun asti. Asentelin useita ohjelmia kuten
Real Playerin sun muuta ja sain joitan nettiradioita skulaamaan. Olin kovin
liikuttunut kun löysin Marseljeesin. Minuun vaikuttaa oikeutetulta tuntuva
joukkovoima. Asia liittyi siihen että huomasin voivani liittää vastikään
koneessani toimimaan laittamani äänen kielien opiskeluun. Jotakin venäläistä
löysin. Olen alkanut pitää venäjästä. Ennen olin melko tunteeton sitä kohtaan.

Ai perhana tuli yksi asia vasemman käden peukalosta mieleeni. Siihen tuli hyvin
yllättäen haava kuin puin rullaluistimia tien reunassa istuessani. Oliskin
ollut ihan pintahaava mutta se alkoi vuotaa kun pääsin uimahallille. Sain
kassalta venyvää ja napakkaa laastaria joka pysyi uidessakin hyvin. Mutta
haavasta viis. Outoa että nyt sain haavan. Kuinka en ole ennen huomannut että
rullaluistimissa on jotakin terävää. Riisuessani ne kotitiellä tai uimalalla
totesin rullaluistimien nilkkaa ympäröivän muovikielekkeen reunan olevan hyvin
terävä. Aivan kuin terä. En ole vielä putsannut rulliksia ja kun putsaan niin
aioin siloittaa terävät kohdat hiekkapaperilla ja käydä koko vehkeet sentti
sentiltä läpi tutkien muut hahdolliset vaarapaikat. Vihaan välinpitämättömästi
tehtyjä tuotteita joissa on teräviä särmiä. Yksi pahin löytämäni terävä kohta
oli jonkun auton penkin alla. Se löytyi turvaistuinta kiinnittäessäni. Toinen
asia on kuinka teräesineitä säilytettään ja kuinka esimerkiksi naulojen tai
ruuvien mahdolliset lautojen tai levyen läpimenemiset päätellään. En pidä siitä
että irrallisiin lautoihin jätetään nauloja. Tasan en.

Tästä kai alkaa löytyä mielipide itsestäni. Koska olen kovin kriittinen ja
herkkä enkä ole paskan vertaakaan ollut kritiikkiä kestävästi käyttäytyvä. Nyt
olen hiukan oppinut. Alkaa jo väsyttää tai väsytti jo aikoja sitten. Minun on
opeteltava hoitamaan asioita ja olematta tuntematta karsean masentavaa tuskaa
siitä että useimmat asioiden hoitamiset eivät tunnu kivoilta eivätkä varsinkaan
ennen aloittamista. Myöskin krittiikkiä että mikä yleensä pitää tehdä ja minkä
voi kokonaan jättää.

Ai niin ha-ha ripustin ruokatavarat eilen tuuletusikkunan väliin pusseissa
naruista käsin ikkuna-aukkoon kiertämääni koukkuun. Utelias voi sitten ulkoa
kiikaroida että mitä siellä riippuu. Hiukan sama kuin joku kurkki ikkunasta
sisään nyt vain niin päin että tarjoan jotakin saman luukun kautta ulos. Koska
totta on että ihminen on tietoinen vaihtelevasti siitä miten muut häneen
suhtautuvat. Olisi pitänyt sanoa että minä olen mutta päästin tuohon paikkansa
pitävän yleistyksen. Vaihtelevasti paikkansa pitävän. Kukin on omalla tavallaan
hiukan vaihtelevasti eri asioista avoin tai salaileva.

Aion päästä suurimmaksi osaksi eroon tunteesta että minun pitää salata
asioitani. Yksi tapa vahentää salaamista on nettipäiväkirja. Minua hiukan hämää
kun jotkut pitävät päiväkirjaa tai kirjoitelmia netissä enimmäkseen
purnauspaikkana. Ehkä siinä on se että minua ei kiinnosta mäkättää herneistä
nenässäni mihin suuntaan sattuu vaan siihen suuntaan mistä sattuu. Olen ehkä
tätäkin jo kotkotellut samoin kuin sitä että haluan saada ilmaistuksi muutkin
tunteeni sille joka ne on herättänyt. Mutta tulin hiukan suvaitsevammaksi
itseäni kohtaan. Koska vaikkapa ihastuessani on hyvin vaikea heti ruveta sitä
julkituomaan ihastuksen kohteelle niin kylläpä voi hyvin olla niin että kohde
itsekin näkee sen ja ehkä tuntee samankaltaista tuskaa. En nyt maalaa täysin
piiloon sitä kuvaa joka minulla oli selkeänä että on saatava tunne ilmaistuksi
hetikohta. Mutta se ei ole ensisijaisen tärkeää vaan tärkeää on että tunne on.
Voi tulla uusi mahdollisuus ja tulee sillä elämä on toistoa. Mahdollisuuden
taas tultua on oppi oltava opittuna. Oppiminen on muuttumista.

Oikeassa kädessä on edelleen muistutuksena sikarin jälki ja nyt vasemmassa
peukalohaava. Lisäksi vasemman reiden kohdassa joka lähinna on toista reittä on
jokin häikkä. Se on välillä hiukan kiusannut jo ehkä viikon. Eilen juoksun
alkupuolella totesin että verkkarit hankaavat reittä ja tänään päivällä
kutitteli ja silloin huomasin että reidessä on hiukan ihottumamaista
ärsyyntymistä. Ja hammaslääkäriin pitäisi mennä.

Kirjoittelen tässä kuussa näköjään aika reippaina rönsyinä. Tuhansia merkkejä
kerralla. No ei o totta tänäänkin jo reilusti yli sata riviä. Siis olen herkkä
ja tietoinen joskus jostakin. Muokkaan mieltäni niin etten väheksy itseäni
monenlaisten hiukan outojen tai harvinaisten harrastuksieni tai aktiviteettieni
tai laiskuuteni ja saamattomuuteni ja ideointini tähden. Viime aioina olen
melkein enemmän lukenut sarjakuvia kuin kirjoja. Ei kovinkaan paljon kirjat
kiinnosta. Ehkä niidenkin kanssa on vaan saldolimiitti ihan täynnä. Enkä
muutoinkaan tarvi jotakin kulttuurihölinää että tuntisin itseni arvokkaammaksi.
Paitsi ruumiinkultturia ja vaikka joskun kännissä ojassa ryömimistä mitä tosin
ei ole viime aikoina tapahtunut. Ääh taidan paskaa puhua.

Tänään pyöräilin Katariinalle. Typerää vai onko? Se on Kotkan uimahallin nimi.
Mina puhun Kotkan uimahallista edelleen. Uin 40 minuutia rintaa yhteen menoon
ja kahden minuutin päästä päälle 21 minuuttia kroolia kunnes tuli altaasta
häädön aika. Tämä yhtä kyytiä uiminen on uutta ja varsinkin kroolissa ihan
hämmästyttävää ja hämmentävää ja olinkin ihan sekaisin suunnista kroolatessa 
kun altaan päissä teen kuperkeikat ja käännyt veden alla suunnillen takaisin 
napa pohjaa kohden mutta monta kertaa altaan päädyn viirulle saapuessani 
ihmettelin kun tuntuu että seinä on aina vaan ihan vinossa ja silti osasin 
potkaista itseni suurinpiirtein rataa merkaavan viivan suuntaan ja opin jopa
ainakin välillä melko kevesti liukumaan niin pitkälle että pääni tuli pintaan 
vasta rajapuomin punaisen reunapätkän jo päätyttyä eli luullakseni siis viiden 
metrin jälkeen. Hymyilin mutta en muista eilenkö vai tänään mutta ainakin nyt. 
-01:09

01:12 Päiväkirjan osalta mieletöntä sähellystä. Tulipa tunaroitua. Nimittäin
kirjoitin edellisen pätkän pk.bak tiedostoon enkä edes koskenut tätä. Tätä joka
nyt on äskeinen sama uudelleen nimettynä. Kun tekee asioita eri tavalla niin
voi oppia. Puhun tyhmyyksiä mutta tarkoitan jotakin tolkullista. Voisin hölistä
edelleen kovasti mutta olkoon. Jatkukoon juttu toiste. -01:15


2004-10-12 20:53
Tuleepa pieniä sählinkejä aikalailla. Eilinenkin päiväkirjapätkä on netissä
myöskin väärällä nimellä. En yhtään tajua missä vaiheessa niin on käynyt.
Pitäisiköhän opetella keskittymään.

Menin illalla siis yöllä vasta viideltä nukkumaan ja nyt alkaa jo väsyttää.
Voi hitto. Aloitin höpinät illasta ja samassa hyppäsin tähän hetkeen ja kun
juuri tähtäsin vähän peräkkäiseen aikajärjestykseen.

Yöllä ehkä surffailin jonkun päiviksessä jossa oli päivämäärärivillä
viikonpäivä sekä lämpötila näinä aikoina ja se oli aina pienenpi päivä
päivältä. Olen joskus ajatellut että viikonpäivän mainitseminen olisi ihan
kohtuullista mutta nyt en tee yllättäen muutoksia vaan pitää hiukan
suunnitella.

Tuo höpinä seurasi vain siitä kun meinasin sanoa että oli aurinkoinen päivä.
Tuumasin että rullaluistelen Karhulan uimahallille. Pelotti. Yksi asia mikä
minua pelottaa on jyrkät ja pitkät alamäet rullaluistimilla ja Karhulasta
palatessa on heti kaksi isoa mäkeä. Oikein kylvin kauhussa. Hioin luistimista
teräviä kohtia etten taas vuodattaisi vertani.

Söin kuivattamaiani tummia leipäpaloja voimariinin ja Aurajuuston kanssa. Pieni
kuoriainen käveli juustokääreellä. Meinasin laittaa sen ikkunasta ulos mutta se
ei heti onnistunut. Ikkunanpuitteisiin ruuvaamani koukku esti ulomman ikkunan
avaamisen. No sai sen koukun helposti poiskin. Tästä ehkä näkee että ei ehkä
ole viisasta tehdä modifikaatioita hiukan pohtimatta mitä on tekemässä.
Ikkunahan on ainoa pakoreitti tästä loukosta jos ovi on poissa pelista. Mutta
tässäkin että pieni punapisteinen koppakuoriainen tuli kertoneeksi minulle mitä
hullutuksia olin saanut aikaiseksi.

No lähdin sitten vasta neljän jälkeen rullaluistelemaan. Sekään ei onnistunut
koska unohdin pohjalliset ja kipitin sitten kadulta sukat valkoiset jalassa ne
hakemaan. No pääsin sentään matkaan. Kiersin Langinkosken koulun ja Korelan
mäet ison tien kautta eli en mennyt mistä juoksen. Aika nopeasti pääsin
uimalalle. Uin 39 minuuttia selkää ja 26 minuuttia kroolia. Altaassa oli aika
hässäkkää ja selkäuinnissa tuli törmäiltyä. Mahtavaa että krooli alkaa mennä.
Minulla ei ole mitään tajua paljonko uin. Johonkin vähän päälle sataan metriin
pysyin mukana määrissä.

Hämäryys oli pudonnut kun lähdin takaisin. Oudon terävän muotoisessa pilvessä
heijastui makeasti ilta-auringon punaväri. Ja mäet siinä heti. Voi paskanäreet
kun olen noidenkin mäkien kanssa tuskaillut. Ei ollut mitään ongelmaa paitsi
hiukan toisen alapäässä olevaan risteykseen kääntynyt auto mutta siinäkin oli
ihan hyvin väliä. Onko tämä samaa tuskailua jota harrastan kun pitäisi ryhtyä
tekemään jotakin ja kiemurtelen asian kuvitellun vaikeuden edessä? Kuten
veroilmoituksen tapaiset jutut.

Hupsis kun kello on vasta yhdeksän ja risat ja tuntuu kuin olisi myöhäinen
ilta. Suhteellista ja onhan se. Olen taas nukkunut aika vähän ja rehkinyt
tänään. Kävin kylmässä pikasuihkussa kotiin tultuani koska olin ihan hiestä
märkä taas luisteltuani. Taidan keitellä riisiä. Laiton WinAmpin soittamaan
MP3:ia ja ihan hullua. Kun painan Alt-Enter jotta saan tämän tekstiohjelman
kokoruudun tekstitilaan niin kuuluu ehkä neljännes sekunnin ajan surinaa
musiikin sijaan ja ikkunaan päin siirtyessä kenties kokonainen puolikas
sekuntia. No niin nyt se kuuluisa kolmas piisi enkä painele sitten mitään
Alt-Entereitä. Pitää saada säröt vähemmäksi tästä audiosysteemistäni. Ainakin
Real Audion ääni oli välillä ihan melko siistiä mutta tämä MP3-puoli rutisee.
Ei nyt onneksi pahoin. Onneksi?

Aloittaessani äsken tätä kirjoittamista rupesin ihmettelemään että mitähän olen
kadottanut eilistä edeltävästä päiväkirjasta koska kirjoitinkin tekstin
bäckupin perään. En edes ajatellut liimata pätkää siitä viimeisemmän edellisen
tekstiversion perään. No katsoin kyllä että se loppuu samalla tavalla. Ehkä
haihdutin jonkun viimeisen korjauksen tai sitten en mitän koska aika usein
tallentelen tekstiä ilman sen suurempaa syytä. Suurempaa?

MS Messengerin olen asentanut ja vasta ekat viestit Zauronin kanssa vaihtanut.
Ai hitto minua. Aivokääpiä. Ho-ho. En ollut tiennyt että semmoinenkin kasvi tai
sieni on. Meinasin kirjoittaa päivikseen että en ole aikoihin kirjoitellut
sähköposteja ja unohdin sen ja sitten vielä pitäisi kirjoitella niitä kirjeitä.
No ei todella mitään uutta. Samoin kuin muut asiat tai ehkä tämä juuri on
pätkivää. Opin että k. = ok. Siis kuin tyhjään lähetettyä postia. Ei ihan koska
kaikella on vaikutuksensa. Tärkeää on saada asioita mietittyä ja sanottua mutta
on kehittävää saada ja hyväksyä kehittäväksi osoittautuva kritiikki.

Istun kuin mikä kippura käppänä tässä. Haukottelen. Taitaa kirjeiden
kirjoittelu taas jäädä. Tai siis minun kannattaa se jättää. Kuinkakohan ryhdyn
aktiiviseksi tekijäksi enkä ole kuin tikku joessa. Onnun aina vertaillessani.
Vertaan uimareihin. Jonkun krooliuimarin sain kierroksella kiinni. Välillä olen
uimisessa hitaampi mutta volttikäännös ja jopa yli viiden metrin liuku ajaa
ohi pää pinnalla kääntymisen ja liukumattomuuden joskus. Olihan tuokin vertaus
mutta tarkoitin virtaa itämailta tuotua. Vahvaa virtaa ei voi vastustaa vaan on
mukauduttava siihen ja antauduttava virran vietäväksi. Kuinka kauas joudun
virran mukana? Riittävätkö eväät ja kuinka tulen toimeen tuntemattomilla
seuduilla? Matkalla voi hukkua. Selkäuinnnissa oli vettä usein nenässä. Se ei
ole hauskaa mutta aioin opetella pärjäämään. Rentoa menoa oppia. Vaatii työtä.

Olenko jo päätepisteessä? Jotenkin sekava kuin mikä. 21:47 käyn nappaamassa
levyn kakkoselle. Riisit ovat jo kattilassa. Se muka vei kolme minuuttia.
Nappasin porkkanan käteen ja suuhun kourallisen maapähkinöitä. Jalkani ovat
kylmät. Olen alkanut syödä värejä silmilläni tosin melko vähän ja harvoin.
Vaikuttavin oli ruostunut tynnyri ex-öljysataman rantakivikossa. Havaitsemistä
ja suhtautumista säädettävä. Tarkaksi. Tänään ajattelin että haluan jonkun
aktiviteetin johon liittyy roimasti sosiaalisuutta. Onhan sekin sentään jotakin
kun on samassa liemessä melkein nakupellenä.

Ai ihme juttu. Julppa meinaa kirjoittaa Tampereesta ja eilenköhän illalla
muistin että jonkun ihmisen nimi on Vesa. Kirjoittaminen on vähän hidasta kun
nyt rupesi viestitys samalla ryntäämään kimppuun. Kimppu on siis kasa on se
kukkia tai tappelun hässäkkää. Mese on tyhmä kun mikä kun da:ssa heittyy
matohuulihymiöksi. Riisienhän pitäisi ilmoittaa tuoksulla siitä että jotakin on
alkanut tapahtua heidän soikiojyvilleen. Je réve. Inspiraatio haihtui. -22:12


2004-10-13 23:29
Olen melkein jatkuvasti vähän sekava. Ja välillä reippaammin mutta jotenkin
niin pöllähtäneesti etten oikein tunnu sitä itse huomaavan. Sekava unirytmi tai
ei mitään rytmiä. Viime yönä taisin nukkua 10 ja 1/2 tuntia. Mitä vielä?
Ajatuksia tulee ja menee. Pitäisiköhän ajatuksista sanoa että ajatuksia syntyy
ja kuolee? Miksi niin rankka sana? Voisi on kivempi.

Luullakseni minulla on nyt taas takana viiden päivän liikuntakuuri. Varmaan
rankin tähän mennessä. Tänään pyöräilin kirjastolle ja löysin ilokseni
Olympialaisista ja urheiluhistoriasta teoksia käsikirjaston puolelta. Tarzan ui
Pariisissa 1924 100m VU 59,0 sekunnissa. Tänään ajattelin että tekisinkö uinnin
maailmanennätyksistä kattavan tilaston. En ole muistaakseini nähnyt kuin
luetteloita voimassa olevista ennätyksista. Minua kiinnostaa enemmän koko
historia kuin pelkkä tämän hetkinen viipale siitä.

Polkaisin uimahallille. Takakumin olisi voinut pumpata jo viikkoja sitten mutta
en ole muistanut pumppua mukaani kaapata pyörälle kömpiessäni. Tämä on juuri
yksi viisailun ongelmakohta. Olen siirtämässä viisaaksi kutsuttua omassa
kielessäni yksinkertaisiin asioihin. Oliko yksi sanamuoto että viisaalla ei ole
ongelmia joita älykäs ratkoo? Uimahallilla käväisin kuntosalilla ja tein
yhteensä 15 kpl 8-12 toiston sarjaa kymmenessä minuutissa. En viitsi tuhrata
aikaani siellä. Olenhan jo kouluaikoina luurannut painojen kanssa ihan
riittävästi. Enkä käytä painojakaan juuri. Leuanvetoja ja etunojapunnerruksia
ja kyykkyjä ja vatsa sekä selkäliikkeitä.

Uin kroolia kömpelön tuntuisesti. Uin perhosta. Aloitin itseni yllättäen aika
rauhallisesti. Tein määrällisen ennätyksen. 12 kertaa 25 metrin pätkä ja huilia
oli ainakin välillä reilusti vähemmän kuin ennen. Perhonen on ainoa jossa
tunnen sen mistä olen lukenut. Otan kuin kiinni vedestä ja pukkaan itseäni
eteenpäin. Siksi kai kun kaksi kättä vetää yhtäaikaa ja pitkälle. Saman
tapaista huomasin sukeltaessa. Rintauinnin käsiveto on niin lyhyt että siinä en
kerkeä kaapata noin. Opin liukumaan hyvän pätkän heti perhosen käsivetojen
perään. Voi olla että perhosesta tulee lempilajini. Siinä ei edes ollenkaan
kerkeä ajatella ikäviä yksityiskohtia kuten veden joutumista nenään. Eikä sitä
taida tullakaan samoin kuin ei rintauinnissa. Perhonen on aluksi rankka ja
ihan kauheankin rankka tyyli mutta näköjään harjoitus sekä tekniikan että
kestävyyden ja ehkä vähän voimankin alueilla tekee sen pikkuhiljaa helpommaksi.

En ole nyt oikein rakentavalla tuulella. Pitäisiköhän opetella pitämään rajaa
asioissa? Niin etten sairastuta itseäni ööveriksi panemalla. Jotenkin kuin
tekemällä jotakin kohtuullinen annos ja sitten huilimalla ja vaihtamalla koko
touhu johonkin muuhun vähäksi aikaa. On sitten kyse ruoasta tai treeneistä tai
mistä vain. Maha on ajoittain pienempi kumpu mutta ei juuri tänään mutta tunsin
sen olevan jäntevämpi. Ja taatustu onkin kun muistelen että eräs kerta sain sen
jumahtamaan pikavoimistelulla. Tosin nyt teen lyhyitä sarjoja mutta en pidä
niiden välillä olenkaan paussia paitsi pienen kun kierros on käyty läpi.

Muutamiakin kertoja olen lukenut perheistä joissa on ollut sääntönä että joka
päivä on opittava jotakin ja illallispöydässä kukin on kertonut jonkin
itselleen ja luultavasti samalla muille uuden asian. Hyvin vaatimattomankin
asian. Olen olettanut että on tarkoitettu tiedollista oppimista. Sekin sopisi
oivallisesti kuvioon mutta lisänä saa olla taidollinen ja eri alojen oppiminen.
Nyt en ole ollenkaan motivoitunut hoitamaan monia pieniä käytännöllisiä
asioita. Äskenkin ajattelin jotakin tietoja järjestellä. Ja kirjeiden
kirjoittaminen on edelleen aloittamatta. Joitain hyvinpieniä lähetin. Minun on
opittava vaistomaisesti tekemään asioita tolkullisesti. Kuten että missä on
tieto - mihin sen laitan muistiin. Nyt asia on välillä katastrofinen. Tietoja
voi olla paperilapuilla tiedostoissa sähköpostissa kännykässä ainakin. Sitten
kun tietoa tarvitsisin ei minulla olekaan tietoa siitä onko tietoa ja ehkä
missä jos on. Tähänkin asiaan saattaisi ehkä kämmenmikro olla apu. Nuukian
Kommunikaattori on minulle liian kallis varmaan käytettyänkin. Mutta kun erään
kerran tutkin niin Psio Revo on saanut kehuja ja sellaisen voisi bongata melko
pienellä rahalla käytettynä. Siihen sitten änkeäisin tiedot jotka pitää saada
esiin. Oppisinko? Syöttämään ne aina sinne. Luulisi. Koska jos tuollaisesta
tekisi säännön niin kai se aika äkkiä olisi selkärangassa. Kirjoitin jo iloinen
loppu mutta honasin että unohdin asian toisen puolen. Minun tulee myöskin
vaatia laadukasta tietoa. Puhutaan vaikka seuraavasta ajankohdasta mutta pitää
kaivaa sitten se päivämäärä esiin. Minulta voi vilahtaa viikko ja sitten ei ole
enää mitään hajua siitä mikäs se seuraava ajankohta on. Nyt. Happy End. -00:09


2004-10-14 17:41
Edelleen väitän olevani hiukan optimisti. Saamaton olo oli tänään. Hain leipää
kassillisen. Olisi pitänyt ensimmäiseksi kirjoittaa että nyt on huilipäivä
liikuntaa koskien. Yrittelen välttää saman sanamuodon toistamista. Koettelen
pysyä erossa kertaamisesta. Oli niin vaikea luoda edellinen lause että uuvuin.

Tänään olen tuskaillut. Tämä tuskin on selviytyvän olemassaolon tuskaa tai enpä
sittenkään tiedä. No kuitenkin katastrofaalista materiaalista hätää ei ole kai.
Olen epävarma. Hyvä. Hyvät ja huonot pitää lukea aina kriittisesti soveltaen.
Kuvittelin että tuskani syy on sosiaalisuuden vähäisyys ja sen kova kaipuu. Jo
kassaneidin tapaaminen lähikaupassa oli kovin iloinen asia.

Sain idean lähteä ruokapaikkaan syömään mutta sitten kello oli jo oletettavasti
liikaa. Kun tuo idea tuli se valoistutti mieleni. Olen ilmeisesti oppinut
joitakin asioita itsestäni tänään. Nyt on vaan saatava ne muistiin ja tarkoitan
päässäni olevaa muistia. Hyvinpä niitä asioita voisi tähänkin kirjaimin ja
sanoin kirjoitettuina saada.

Tätä asiaa olen ennenkin huomioinut ja kirjannutkin mutta tänään se tuntui
paljon selvemmältä. Kyseessä on pohtimiseni ja tuskailuni kun meinaan ruveta
johonkin. Aluksi yleensä olen kovin onnellinen saatuani idean jonkun asian tai
teon toteuttamisesta. Sitten päässäni alkaa sekava teatteri asian eri puolien
tai ehkäpä vielä korostetusti asian eri kuvittelemieni puolien tullessa mukaan
mietintöihin. Sitten olen vaikean ja hiukan ikävän tunnelman pauloissa tai kuin
sukset ristissä ja pääni on epäselvä. Sekavuustila voi viedä pitkänkin
puoleisen ajan ja lopulta koko ruljanssi on ehkä ohi koska tapahtuminen pitää
tapahtua ajallaan ja aika ei odota. En luullakseni ole ennen osannut sanoa tätä
näin selkeästi. Totinen tosi on se että päässäni alkaa jotakin ennen
kokeilematonta suunnitellessani risteillä parvittain sekoittavia kuvitelmia
asioista jotka voisivat mennä mönkään kun ryhdyn toteutukseen. Minun on luotava
rutiini siis harjoiteltava uusien asioiden tekemistä.

Tuntuu että toiselta tuntunut asia on jo haihtunut mieleeni. Mielestäni.
Kivestä ajatus. Aleksis oli liian taitava ja sai kärsiä. Toisaalta osaava saisi
oppia että onko kuka vai kukaan vastaanottavaisella tuulella tuotoksilleen.
Mitä on päästä pitkälle? Työtä tekevä saa aikaseksi mutta liian fiksu kyllästyy
touhuun ja pitkästyy. Toisaalta ehkä nuo sanat eivät määrittele juuri mitään.
Koska työteliäs sisältää kurin ja ehkä lahjakkuudeksi äkkinäisesti ristitty
sisältää omakumiskyvyn ja soveltamisen mutta luonne on ailahteleva eikä ymmärrä
suhdetta itseensä eikä ympäristöönsä. Minussa on vähän molempia ja jotenkin
ehkä kummasti jakautuneena eri aiheiden kesken. Voin olla hyvin työteliäs.
Jokus. Sekä osaan olla armottoman laiska ja usein. Laiskurini odottelee jotakin
onnen kantamoista ja inspiraatiotuulen iskemistä.

"Uin kroolia" hain eilen ja tietysti päiviksestäni ja se tietysti löytyi mutta
tuon mitäänsanomattoman teon seurauksena löysin Suomi24 keskusteluista
uintiosaston. En ollut ollenkaan kuvitellut että jotakin tuollaista on
ollenkaan olemassa. Ollenkaan ja ollenkaan ja paljon ps-kaa.

Seuraava potilas. Riivaakohan minua joku asia sisältäpäin koska tosiaan reisien
välissä on kutina ja huomasin jonkun kuivan kohdan alaselässäkin. Fyysisena
syynä voi olla paljo istumiseni tässä tietsikan edessä mutta oletan että se ei
ole ainoa syy. Tarvitsee saada päänuppi kuntoon ja syödä kropan ja mielen
terveydeksi. Tänään laitoin jääkaapin päälle. Ostin tonnikalapurkin ja munia ja
maitotuotteita sekä maksamakkaran viinirypäleitä omenaa ja jäätelön jonka aion
tässä syödä pikkuhiljaa illemmalla. Olen jo kauan halunnut saada makeaa
chilikastiketta. Edellisella lähikauppakäynnilla löysin hyllyltä pienen pullon
mutta unohdin sen ottaa ja samoin tänään unohdin mutta muistin heti ulkona
kaupasta kuten viimeksikin ja palasin. Nyt vasta on päiväkirjaa kirjoittaessani
mielessäni selvänä eräs pikkupikkuasia jota olen harrastanut jo vuosia. Aika
tuskaisella menestyksellä. Harrastus on kauppakuittipaperin pihtaaminen. Nyt
siis muistan tämän ja ostin tavallaan rangaistuksena ja toisaalta jotta en voi
toistaa unohtamista. Ostin chilisoossipullon. Siinä tuli monta senttimetriä
turhaa kauppakuittia kun sen olisi voinut ostaa samalla ja se olisi vienyt
neljä millimetriä kassapaperirullasta. Nyt se vei 132 millimetriä. Olen vasta
oppimassa arvostamaan kykyäni erilaisten yksityiskohtien näkemiseen ja
pohtimiseen. Samoin kuin muitakin omia ja muiden ominaisuuksia.

Eräs ilta jo varmaan yli viikko sitten palatessani kotia kohti joudun poimimaan
paperinkeräysastiasta varmaan jotakin 50 Valitus Palat lukemistoa. Ne seisovat
edelleen paperikassissa käytäväni tukkeena samassa kohdassa johon ne rojautin.
Ne ovat päällimmäisistä arvaten vuosilta 1999 ja 2000. Vasemmassa ylänurkassa
on kolme sanaa: Maailman luetuin aikakauslehti. Uskomatonta melkein mutta ei
sentään. Ei todellakaan mitään tahtitieteellisen harvinaista ja tässä ollaan
sentään samalla planeetalla joten ihan tavallista. Päällimmäisessä lehdessä
on SEAL joukkojen harjoituksista. Minähän aion olla jonkunlainen omanilainen
taideinsinööricommandomies. Mutta oli huvittavaa todella selata ja nähdä vain
melkein puleja päitä kuvassa veden varassa. Teksti: Yhtä kidutusta- Miesten
täytyy pystyä kellumaan tunti veden varassa sonnustautuneena kenttäpukuun ja
saappaisiin. Olisihan tuossa voinut olla kenties tuhannesta muustakin asiasta
ja olisin ollut yhtä yllättynyt.

Tunsin itseni petturiksi ryhtyessäni syömään tonnikalaa. Sehän on yksi
parhaimmista uimareista. Sitten lopetin suremisen ja hymisin ja olin jopa
hiukan huvittunut. Korvaan sen ajattelin ehkä. Opettelen uimaan ja osoitan
kunnioitusta paremmilleni. Alkoi liikututtaa. Nyt. Juuri.

Kaikki eläminen on tappamista paitsi ehkä kasvien ja joidenkin pienimpien
bakteereiden. Olisi ehkä tarkmepaa sanoa että elävien ravinnonhankinta on
elävältä syömistä tai raatojen syömistä tai tappamiensa syömistä. Ehkä olen
hiukan toisinajattelija koska minulle kasveillakin on henki. On ole tästä koko
ajatuksesta paljoa kuullut. Ainoastaan joidenkin muistaakseni intiaanien puheet
puulle ennen sen ottamista omaan käyttöön.

Kun opiskelin II maailmansodan historiaa ja sain tietää metsien kaatuneen vain
jotta Saksan sotavoima saisi panssariesteitä Atlannin rannalle minua puistatti
tai tunsin vihaa. Tämähän on yksi tapaus ja joka tapauksessa sotiminen tuhoaa
kaikkea kohdalle osuvaa ja heittää taivaan tuuliin mielettämästi energiaa sekä
materiaalia ja työtä. Kaikkeen maailman järjettömyyteen ja järkyttävyyteen
verrattuna se onko joku ihminen vegaani tai jotakin muuta on kovin vähäistä
merkitykseltään. Puhun nyt kovin typerästi. Koska koko maailma rakentuu osista.
Jokainen asia on osa joka liittyy toisiin monellakin tavalla. Sitä tämä
päiväkirjanikin tekee. Siksipä ehkä tämä on nettipäiväkirja. Minä en viitsisi
kirjoittaa itsekseni vaikka välillä on tuntunut että nettipäiviksenkin pito
on sama kuin kukaan ei tästä tietäisi. Luulenpa että ei se silti ole ollut
vaikka siltä on tuntunut. Välillä pitkäänkin.

Taas olen tehnyt aikamoisen ryöpsäytyksen ja on mennyt jo yli tunti. Halusin
saada yhteisöni alkamaan perustua. Minun on ryhdyttävä töihin. Onkohan työ
ollenkaan hyvä sana? Toisaalta fyysinen energian käyttö ja toisaalta ihmisten
olotila olla töissä siis olla jossakin jonakin aikana. Ehkä olla jossakin
roolissa.

Nyt on siis huilipäivä ja hiukan ahmatin päivä ja jäätelöpäivä. Muutos tuo
idean opista. Silloin voi huomata asioita joita ei ilman muutosta huomaa. Nyt
tiedän että syön mielelläni kasvisruokaa mutta minun on opeteltava valmistamaan
maittavaa ja täyttävää pöperöä. Opittava tekemään siitä vaihtelevaa.

Minun lahjakkuuteni ja sairauteni on uppoutuminen. Olen tätä hiukan silloin ja
tällöin pohdiskellut ja tullut näihin aatoksiin tähän mennessä. Sitä voisi
vaikka kutsua addiktoitumiseksi tai miksi lie eikä sen ole niin kovin väliä.
Yllytyshulluus liittyy tähän mutta se on hiukan runollistakin verbaliikkaa.
Kahdella sanalla herkkyys vaikutteille. Kuten melomassa käynti tai eilinen
perhosuinti. Olen jotenkin edelleen täynnäni niitä. Ihmettelin kuinka olen
ennen pystynyt käymään kouluni ja työni. Monia vuosia melkein samaa toistaen.
Minä joka nyt olen olemassa en ollut silloin vielä syntynyt. Nyt tulisin
suit-sait mielipuoliseksi luulen. Mutta taidan puhua tyhmiä koska kestänhän
nyt jotenkuten tätä nykyistä olemassaoloani. Ei ihan totta. Olen heikoilla.
Olenhan jo maininnut että kaipaan kovasti sosiaalisuutta. En vielä voi tietää
mitä se tulee olemaan. Tiedän osia siitä kuten voi olla jokin kurssi tai
eräretki. Mutta nuo ovat irto-osia. En tiedä miten syntyy kantava rakenne. Se
mahdollistaa jatkumisen ja on siis olotilan eli asumuksen sekä lämmön ja
ravinnon sekä vaatetuksen tuottaja. Sekä sen tärkeimmän yhteisöllisyyden.
Hiukan kummallista että kirjoitan enemmän kuin koskaan ollen samalla kuin täysi
idiootti. Ehkä tämä on jonkinlaisen suuren esteen ylittämisvaihe. -19:07


2004-10-15 23:51
Ei mikään erikoinen olo nyt vaikka kaksi suurenmoista asiaa tänään. Keksin että
jään matkalle mökkilaiturin nostokeikalta. Hölkkäsin Pyhtään motellin tienoilta
pysähtymättä yhden tunnin ja 10 minuuttia postilaatikolleni. Se on niinkuin
ajanottopointti. Matkan keskivaiheilla meni aika reippaasti ja helposti eli
Sutelan ylä-ala-mäki-ketjussa. Hölkkä on siitä kivempaa kun pyöräily että ei
töki ylämäet kun jaloissa kai on itsessään tuhti mäkivaihde ja alamäissäkin
rullaa ihan kivasti. Alussa pari juuri ennen lähtöä syömääni leipäpalaa
häiritsivät massussa. Lopussa aloin hyytyä. Pohkeet eivät olleet missään kohtaa
matkaa ihan viimeisillään.

Puhella pulputin sekavana kun iskä ajeli Nuottakalliolle päin. Taisin eilenkin
valvoa aamuuan asti. Minun pitäisi lueskella edellisiä kirjoituksiani. Alkaa
tuntua että olen hyvin lähellä samojen asioiden toistoa ja ainakin mieleni
niitä toistelee. Iskä kertoi että tänään on Musiikkia Vittulasta tai jotakin
sinne päin elokuvanäytös ja lipun hinta vain viisi euroa.

Se on toinen suuri asia. En muista koska olen edellisen kerran käynyt
elokuvissa. No ei tämä asia kovin suuri ole vaikka silti on koska koin tunteita
elokuvaa katsellessani ja kuunnellessani. Viime aikoina suuret tunteet ovat
kummasti tuntuneet siltä että haluaisin juosta tai tehdä jotakin fyysistä niin
voimakkaasti että silmissä alkaa näkyä mustaa.

Palatessani huomasin Albertin edessä ison auton jonka profiili oli tuttu.
Acoustic Ugly Boys keikalla. Jarrutin vähän mutta jatkoin matkaani. Minulla ei
ollut pienintäkään halua. Kirjoitin kalua mutta se on pienin pitkän kylmän
kylvyn jälkeen. Siis ei pienintä halua saada tupakan käryä nenääni. Eikä juuri
muutenkaan tapaamisiin jotka riippuvat kaljoittelusta. Välillä tosin sekin on
ihan kivaa mutta ei pääsääntönä. Puhun usein että minulla on pää sekaisin ihan
muutenkin etten tarvi alkoholia tai huumeita joita minun on luultu napsineen.
Ja toki koko ajan napsin koska hengitän ja katselen huumeita ja tunnustelen.
Tosin vaihtelee koska välillä ei mikään pure ja välillä mikä tahansa saa pään
pyörälle. Illalla tai yöllä huumannuin kevyesti kun keksin laittaa yhden mälsän
suoran kuvani päälle vinosta kuvasta silmät ja nenän ja toisesta suun. Laiton 
kuvan IDiksi DAhan. En tee tuohon linkkiä koska kuva ei siellä ole kamalan
paljon suurempi tai selvempi.

Välillä olen ajatellut että minun on opeteltava valokuvaamaan. Tarkoitan vaikka
omakuvia. Ja siinä täpauksessa kahta asiaa eli ilme saa olla jotakin muuta kuin
ihan paska ja tekninen kuvanlaatu kohtalainen. Opin jo valitsemaan valotuksen
joka tekee ihosta suunnilleen normaalin näköisen. Ennen tunaroin useimmiten
kuvissa lampun valossa. Kuvittelin pöytävalojeni olevan loisteputkia joita ne
mielestän edelleen ovat mutta ihon värivalotuksen kannalta pitää valita
hehkulamppuasetus. Ei nyt en jaksa tätä enää. -00:23


2004-10-16 23:57
Tänään. Elintapani ovat epäkypsät. Nytkin olen taas väsynyt. Tänään pystyin
ajattelemaan jo käsinkosketeltavan tuntuisesti että haluan muuttaa ja muutan
päiväaikatauluni sellaiseksi että menen aiemmin nukkumaan ja herään aiemmin.
En osannut ajatella tuntuvasti niin vaikka haaveilinkin siitä aiemmin. Tarve
luo halun. Valoisan ajan käyttö nukkumiseen ei ole arvojeni mukaista. Mutta
yksinkertainen syy on systeemin järjestys. Monet paikat menevät kiinni nenän
edestä kun nukkuu pitkään. Otan tähtäimekseni nukkumisen noin kello 00-08. Tai
jokin muu miksei vaikka vieläkin aikaisempi. Arkena uimahalli aukaistaan 06:30.

Olen usein ottanut evääkseni tähän tietsikalle porkkanan ja omenan. Niin
nytkin. Minulla on tunne että aika paljon on selvinnyt nyt viime päivinä. Olen
miettinyt muuta tai tutkinut jotakin ja sitten huomannutkin että peilailen
itseäni. Käväisin päivälläkin tässä ja nettailin hieman. Saan aikaa ehkä hiukan
turhan helposti kulumaan niin tai näin.

Olin kuvitellut käyväni tänään salilla ja uimassa mutta aikaa kulutettuani
jätin salin väliin. Kerkesin kroolata 23 minuuttia. Uinissa mielenkiintoista
oli sen tuntuminen pieneltä ikuisuudelta. Selittämätöntä. Eikä se tuntunut
hidastetulta. Aika ei tuntunut pitkältä pitkästymistä tarkoittaen. Voisin
kuvailla pitkästi uintia mutta se saa jäädä tulevaan uintipäiväkirjaani.

Kello on 00:14 ja minun on ruvettava tajuamaan sen merkitys. Nyt minun on turha
ehkä ruveta kiirehtimään nukkumaan koska rytmini on myöhäinen. Minun on
säädettävä sitä pikkuhiljaa.

Tänään olin hiukan tuskainen. Haluan sosiaalisuutta mutta tarvitsen pohtimista.
En ollut tapailutuulella. Minulta puuttuu kavereita jotka pitävät minuun päin
yhteyttä. Muistan erään kaverin joka marmatti minulle kun on itsellä kaveri
joka ei ole aktiivinen yhteyden pidossa. Eipä hänkään ole minua kaivannut niin
paljoa että olisi kontaktoinut. Tämä kaveriasia on ollut piilevänä mielessäni
ehkä jo pitkään. Olen lopettanut surkuttelemisen ja lopettelen
yhteydenottoyrityksiä niihin joita ei kiinni saa ja jotka eivät pidä yhteyttä.
Ennen saatoin tuskailla asian kanssa. Nyt näen sen realistisemmin ja
käytännöllisemmin. Puhahdin kevyesti kun sain ajatuksen että minähän olen
niinkuin ripustautunut tyhjään. Kertakaikkinen tomppeli. Mutta en aio olla
sellainen enää. Voin jo sen tähden kunnioittaa itseäni aika lailla kun olen
aloittanut itsekasvatuksen joka alkaa fyysisestä koska mielestäni on liian
hankalaa saada otetta sen ailahtelevaisuuden vuoksi. Kun asetan mieleni kuriin
sen verran että se tekee yhteistyötä kroppani kanssa niin epäilempä suuresti
että pikkuhiljaa pystyn myöskin hankalampiin mutta silti kovin haluamiini
aikaansaannoksiin. Opetella kenties uusi ammatti ja opiskella ehkä kieliä sekä
ainakin jotakin musiikkiasiaa ynnä muuta.

Taisin äsken käyttää sanaa kunnioittaa. Pitää selventää että se kuuluu mukaan
hankalaan kastiin. Mitähän se tarkoittaa? Tuntuu kuin päällä olisi pinta joka
on helppo selittää eli armeijatyylin kunnianosoitus joka on muodollinen ja
natsariippuvainen. Se on yksi selitys mutta en tarkoita sitä. En itse tainnut
ikinä keksiä ajatella autoritaarisuuden ja auktoriteetin eroa. Tarkoitan siis
ansaittua enkä muodollista kunnioitusta. Tämä ei vielä ehkä kovin hyvin selitä
mitään mutta ainakin se on alku. Rakkauskin on kesken. Hyvän ja pahan olen
ottanut uudellen käyttöön ja niistä pitää muistaa niiden epämääräisyys.

Mieleni hapuillen haluaa tuoda esiin jotakin. Olen kuin eksyksissä. Juuri
pukahtamaisillani asiaani kun se jäi kykenemättömyyteni ja vyöryvien yritysten
alle. Halusin sanoa jotakin kuin ei ikinä ennen. Auttaisiko puraista omenaa?
Oih leukojakin on vaikea saada auki. Kramppaa lähes. Leukavoimistelua. Vedellä
leukoja on hiukan eri asia. Ehkä huomenna. Ah kuin ilmestys se ajatus palasi
sittenkin. Suhteellisuus on väärä sana mutta osa tarkoittamaani sopii siihen.
Konteksti on kenties parempi. Ympäristö ja mielipide. Arvioiminen ja arvostus
ovat mukana. Hiukan vaikeaa. Jätän rakoa hieman ja koetan uudelleen.

Kaikki on suhteellista. Toistan sanojani. Jokainen suhtautuu omalla tavallaan
ja jokaisen suhtautumisessa on eroja. Koska jokainen on erilainen. En tiedä
kuinka tulisi nimetä muutos. Kasvaminen ja kypsyminen voisivat olla sopivia
sanoja jos olisin kritiikitön. Mutta en ole. En pysty nyt parempaan kuin vain
sanomaan että tarkoitan muuttumista käytännöllisempään suuntaan kun omani
maailmankuva monimutkaistuu ja tulee todellisemmaksi. Meinasin laittaa tähän
väheksyvän lausunnon mutta peruutin aikeeni. Koska mieli ei ole heikko eikä
kyvytön vaikka se onkin näkymätön ainakin jollakin tavoin ajateltuna. Vertaan
rakkauteen joka on hankala käsite. Pulpahti taas jokin tarkennus mutta kupla
tuntui haihtuvan sitä mukaa kun se tuli esiin. Vain varjo jäi vain aavistus.
Mieltä ei voi pakottaa. Laajennan ja sanon että ajatus kuten kroppakaan ei
pidä välivallasta. Molemmat pystyvät mahtaviin tekoihin kun se tapahtuu niiden
myötävaikutuksessa. Kirjoitampa kömpelösti. Tarkoitukseni ei ole kömpelö vaan
erityisen sopusuhtainen ja luonnollinen. Kuten kaikessa harrastamisessa niin
myös tässä kokemus ja harjoitus ja oppiminen luovat vaivatonta tyyliä.

Pakottomuus. Se kulostaa melko hyvältä mutta siinä on pienoinen häiriö. Siinä
on puutteen ilmaisu. Toinenkin häiriö. Pakko ja puute. Molemmat ovat hiukan
raskaita asioita. Vapaaehtoisuus on mutkikkaampi sana mutta siinä on mukava
alku. Vapaa. Ehtoisuus ei kuulosta mukavalta. Juolahti mieleeni flow jonka
perään joissakin lukemistoissani on haikailtu. Virta. Vapaa virta. Tuo
kuullostaa voimakkaalta ja hiukan villiltä. Se on kykenevä.

Viisaus. Sopisiko se tähän? Kasvaa taidollistua oppia ja viisastua. Samalla se
mitä tarkoitan viisaudella on tullut yksinkertaisemmaksi. Se on tietämistä
mistä ruoasta pitää ja mikä ei sovi vatsalle. Tietämistä että kuumaa ruokaa ei
pidä laittaa suuhun jos ei aio polttaa kieltään. Eikä pidä neilaista liian
kylmääkään. Tuo ei riitä. Tieto ei ole viisautta vaan tiedon käyttö. Filosofia
tarkoitti viisauden rakkautta?

Nyt olen visaisessa kipossa kuumassa liemessä eli hankalassa paikassa. Itsepä
sinne tahdoin. En tyydy annettuun kun näen ja tunnen että se on hapero. Ei
sieni vaan seula eli vuotava astia joka ei pidä vettä. Hiukan toimimaton ja
helposti rikkoutuva ja epäkäytännöllinen. Vertaus. Olen kuullut sanottavan että
tulee syödä lämmin ateria päivässä. Olin melkein nielaissut tämän syötin mutta
se ei maistunut hyvältä. Ajattelin asiaa ja tulin johtopäätökseen että tämän
lauseen sanojat ovat vain toistaneet sitä mitä ovat kuulleet. Minä päätän itse
minkä lämpöistä ruokaa minä syön. Minulla on vielä laajempi päätösvalta. Päätän
syönkö ollenkaan vain syönkö kohtuuttomasti tai jotakin siltä välitä. Ennen
olen heilunut enemminkin kahdessa ensimmäisessä äärimmäisyydessa ja nyt tuntuu
kuin olisin kypsä siirtymään kohtuullisuuteen äärimmäisyyksien välimaastossa.

Nyt kerkeän taas palata siihen että olen ongelmatilanteessa. Autuaasti unohtaen
mikä se olikaan. Enpä ole varma mutta ehkä se oli asia joka tapahtuu ajan myötä
elävälle olennolle. Sanoin väärin. Asiat kylläkin tapahtuvat ajassa. Tarkoitan
tapahtumista enkä ajan kulumista. Tapahtumisella tarkoitan kokemista. Ajan
myötä ihminen kokee asioita ja siitä jää ihmiseen jälkiä. En käytä sanoja
kasvaminen oppiminen tai viisastuminen. Niitä ei ole vielä määritelty. Sanon
että kokemisen myötä on mahdollisuus luoda itselleen kuva maailmasta joka on
käytännöllisemmin maailmaa kuvaava. -01:23


2004-10-17 02:43
Voi juman paukku. Äskeinen tyssäsi lankapuhelinem soimiseen. Eräs asia
jota olin hiukan uunoillut ratkesikin itse. Jopa kaksin puolin. Mutta myös
miinuksia tuli. Asiat ovat ja eivät ole suunniteltavissa ja kontrolloitavissa.
Hiukan sen tyyppistä kun haluaa tavata toisen mutta epäroi vaikkapa soittaa.
Tuskailee hiukan ja sitten kun koettaa ottaa yhteyttä ei se onnistu ja koko
tuskailu on ollut aivan turhaa. Hmmmm... herää ajatuksia. Mutta siis olisi
ollut menoja ensi viikonlopuksi ja oli myöskin kurssi. Olisin jopa ehkä
peruttanut osallistumiseni mutta tulikin kirje että kurssi on peruutettu
vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Toinen helpotus oli että minulle tulikin
ehdotus asiaan jota aioin pyytää. Ei mitään erikoista kämppä vain viikoksi
käyttöön. Se mitä en toivonut onkin että Julppa häipyy matkoille. Mutta kuten
olen väittänyt ei ole silkkoja hyviä tai huonoja asioita.

Lankapuhelimesta pitäisi päästä eroon ja saada nettipuhelin toimimaan. Enkä
tarkoita teoreettisesti toimimaan vaan nimenomaan yhteyksiin haluttujen
paikkojen välillä. Se tarkoittanee että molemmissä päissä on samat ohjelmat
nettipuheluja varten.

Maailman todellisuuteen liittyy satunnaisuus. Otetaanpa nyt vaikka asia jota
olen kutsunut kaikista voimakkaimmin vaikuttavaksi. Eli ihastuminen elieli
niin sanottu rakastuminen. Tyttö johon törmäsin on yksi monista. Jokainen
monista on ainutlaatuinen. Mutta harva on sellainen johon haluaa ihastua.
Ensin on saatava tietää että toinen on olemassa. Sitten on kohdattava. Usein
asia menee toisin päin ja kerralla. Kohtaa ja silloin saa tietää. Paitsi jos
ihastuu liikaa. Silloin voi olla niin päissään että ei voi uskoa tapahtunutta.
Toisaalta huumaava tunne on osoitusta epätasapainoisesta mielestä. Kuten
yksinolevaisen kaipauksen jälkeinen täyttymys kohdatessa ihastus. Kontrasti
lähimenneisyteen on niin suuri että mieli ei ole ollenkaan tasapainoinen.
Seuraa epärealistisuutta jonka varaan ei juuri voi rakentaa.

Pirun ongelma. Se jäi kesken. Jotankin hiukan tämän tapaista tarkoitan. Että
ihminen saa kasvaessaan hyvän mahdollisuuden tarkentaa maailmankuvaansa.
Minua ottaa aikalailla aivoon että en voi käyttää vain yksinkertaisesti sanoja
koska en tunne niillä olevan sitä merkitystä jota koetan kuvailla. Kypsyminen
voisi olla nyt parasta mitä pystyn keksimään. En halua enkä pyri ilmaisemaan
että kokematon tai välilliseti sanottuna nuori olisi mitenkään huonompi. Mutta
on kai ilmeisen totta että kokemukset sekä niistä oppiminen voivat tuottaa
kyseisiin kokemuspiireihin soveltuvammat taidot tai osaamisen ja ymmärryksen.
Tuokin on sekavaa. Koska ymmärtäminen on käsitteellisempää ja tuntuu mielen
sisäiseltä toiminnalta ja siten vaatii kehittyäkseen kokemusten siirtämistä
mielen käsitteiksi ja suhteiden luomista ymmärrettävään asiaan liittyvien
osien välillä. Olen yrittänyt lähestyä käsitystäni että kaikissa asioissa on
mukana käsittäjän maailmankuva.

Hyppään nyt vauvaksi. Yhtä hyvin voisi olla puhe kenestä tahansa joka ei vielä
itse pärjää. On vain hyvää oloa kun saa maitoa ja pissattua ja kakkattua ja on
lämmin ja läheisyyttä turvaa ja unta. Kun jokin näistä puuttuu ei ole hyvä olo.
Jos ei alun perinkään juuri ikinä ole hyvää oloa voi sen saaminen myöhemmin
olla vaikeaa mutta ei kai mahdotonta. Repesin nyt tarkoittamani aiheen viereen.
Tarkoitin kuvailla että kasvaessa ihmiseläin muuttuu käsittämään maailman
aluksi pienestä perspektiivistään yhä laajemmaksi. Aluksi voi vain haluta
itselleen sitä mikä on pakollista omaa elämää varten. Taas olen kovin kömpelö
sanoissani. Koska ei ole vähäisempää tai merkittävämpää mittapuuta. Tai tarve.
Tarjonta. Kuitenkin aluksi riittää kohtuullinen fyysinen ja henkinen lämpo sekä
tissimaito. Alku. Tai alussa.

Nyt lähden taas säheltämään. Alussa on vain vaistomainen toimintatapa hengissä
selvitymiseen. Nyt oletan että ihminen siis eläin on utelias. Ja näenkin että
tottapa se on vältämätöntä hengissä selvitymiselle. Aistien käyttäminen ja
luoda mieleen malli maailmasta jossa elää. Käsitys maailmasta monimutkaistuu
yhä mutkikkaamaksi tai ihminen valitsee yksinkertaistuksen kuten valmiina
annettujen mallien hyväksymisen. Kumpikin edellisitä vaihtoehdoista kusee ja
pahasti. Monimutkaistuva maailma päänee pään sekaisin ja yksikertaistettu malli
on feikki.

Ehkä ihmisessä on luonnostaan eläinkarjan ominaisuus siis laumavietti ja
sikäli valmiin mallin hyväksyminen ainakin totaalisen yleisimmin. Luulen että
olen ollut sellainen. Kuvitellut kaikkien olevan samanlaisia ja tarkoittavan
samoilla sanoilla samaa. Mutta uteliasuudestani ja tarkkavasuudestani johtuen
käsitykseni mailmasta alkoi silti laajeta. Aloin huomata mallien vuotamisen ja
seulamaisuuden. Monia asioita ei ole otettu huomioon. Silti vain jatketaan
entistä rataa.

Yhä monimutkaistuvan maailmankuvan ilo on sen muuttuminen muuksi. Kun
käsiteverkko alkaa olla kattava alkavatkin entiset näennäiseti erilliset asiat
yhdistyä. Kuten jokaisesta lehdestä löytyvät tutut ja kiinnostavat asiat.
Niille on jo valmis paikka. Kaikilla eläimillä on omat sosiaaliset ja
käyttäytymiseen liittyvät piirteensä.

Poikkesin Keskussairaalalla kaupungista tullessani. Luin pitkästä aikaa
sanomalehtiä ja huomasin että täällähän tapahtuu asioita. Kuten konsertti
huomenna ja ilmeisesti jousiammunnan alkeiskurssi. Piili ry. Olen pitänyt
itseni pimennossa ja degenerotunut ikävystyttämään itseni. Mutta näköjään
minulla on ollut tärkeämpää tekemistä. Virolahden Kirkonkylän koulu on tulossa
myyntiin. Asiat alkavat limittyä ja saada kosketusta toisiinsa ja tukea
toisiaan. Erilaisia asioita on aika paljon. Mutta erilaisuutta määritteleviä
tekijöitä ei ole läheskään niin runsaasti. Kaikella materiaalisella on
olomuotonsa sijaintinsa ja kokonsa.

Televisiossa näin hetkisen poliisin sinisissä vaatteissa miehia ja kaksi
koiraa. Kuulin koirasta joka tuli agressiiviseksi alkoholin hajun tuntiessaan.
Voi nuorena traumatisoitua eläinparkaa. Mutta voi niitä parkoja jotka tunkevat
okaan henkiseen paiseeseen. En osaa kuvitella että trauma on näkyvä. Se on
mielessä. Omistajaltansakin mahdollisesti piilossa.

Minä vähän vihaan kanavapujottelua. Olin sen unohtanut. Käväisin Einoa
tervehtimässä pitkästä aikaa. Nyt joudunkin kiittämään eri kanavien sekavasta
näkemisestä. Olin kiusaantunut ja nyt olen kiitollinen. Mutta siltikin pidän
elokuvaan uppoutumisesta enkä pidä siitä että kanavaa vaihdetaan heti kun alkaa
päästä kärryille. No niin kuitenkin Espanjasta tuli Avaa silmäsi. Luin siitä
sairaalalla ja käsitykseni mukaan käsikirjoituksen taustalla on 1630 vuonna
lausuttu Pedro sen ja sen lausuma ajatus "Elämä on unta". Tai siis ehkä sen
niminen näytelmäkirjoitus.

Tämä näppäimistö on aika varmasti sylissäni mutta käsitys asiasta on mielessäni
ollen samalla materiaaliselta mieleltään hyvin kevyt eli helposti muuttuva
kuten uni voi olla. Kouvolan sanomissa oli kirjoitus ihmeellisestä iästä.
Taidan postittaa kirjoittajalle kiitokset. Vertaus kuin katsoisi silmiensä
kautta kuin ikkunasta. Mieli ei tunne ikää. Ajan aistimista varten ei ole
mitään omaa aistiaan. Kun tänään uin ja aloin hengittää syvempään rauhoituin
kuin itsestään. Olen myöskin joskus huomannut rauhalliseen hengitykseen
siirtymisen harventavan pulssiani. Tämä taitaa olla luonnon viisautta jonka
ihmiset joskus vaivaa nähtyään voivat oppia. Tavallaan sitä virtaamista ja
vaivattomuutta. Tehdään mitä on tarkoitus eikä muuta. Ollaan suhteelisuuden
tajuisia ja taivutaan kun vastavirta tai vastatuuli on liian kova. Hyödynnetään
mahdollisuudet. Nyt olen hyödyntänyt jo liian kanssa. Kello on jo 04:11 ja olen
räpeltänyt siis pari tuntia kohtuullisuutta enemmän. Ihana minä. -04:13


2004-10-18 00:34
Enää minulle ei leivän syöminen kovin sovi. Pari viime kertaa uidessa on tullut
närästyksen tunne ja luulen että leivästä. Tänään reipaahko salijumppa. Uinti
mukaan lukien aikamoinen perhostreeni. Siiten kävin kirkossa konsertissa ja
tätiä ja isoäitiä moikkaamassa. Vielä istuin perseen melkein puuduksiin
leffassa Fahrenheit 9/11 ja olipa se aika paha aika paha. Kotona keitin vielä
riisiä ja heitin siihen vihannessekoitusta mukaan. Nyt en jaksa enempää. Siis
tehdä mitään. Käyn kohta nukkumaan. Oudon ihmeellisesti aika ryntää. Nyt on jo
tämänkin liikunta viispäivän kolme päivää mennyt. Kuntoa varmaan tullut. -00:41

15:41 Viimeksi tapahtunutta. Luin tämän kuun aiemman päiväkirjan läpi. Korjasin
varmaankin kymmeniä pikkuvireheitä ja muita mokia. Hyväksyn erehtyväisyyteni
nyt rauhallisemmin. Tuntui kuitenkin ikävältä. Olenhan niin fiksu kuin itsekäs
paska voi olla ja tuotan vain virheitä. Toinen teko oli että hain porkkanan ja
omenan jääkaapista evääksi. Kerronpa nytsenkinettävälilyöntini eioikeintoimi.
Noonhantämänäppäimistötoiminutjovaikka kuinka kauantähän mennessä.

Tekninenongelmajokaonkintästäeteenpäin syynäkaikkeen mikäei miellytä. Voinpa
kertoakin että en vyörytä syytä muille. Jos sellaisen kriitikon saisin joka
kertoo kun touhuni vähääkään haisee syyttelyltä niin antaisin paljon. Voin jopa
heittää roskikseen joitakin muita puutteitani. Vaikka jossittelun. Toisaalta on
hyvä voida vaihtaa hiukan tyyliä. Samaan kyllästyy.

Oleminen ei ole mitään. Tulkitsin niin koska jotkut kirjoitusvirjeeni olivat
on-sanan haihtumisia lauseesta. Ajattelin mutta en sanonut. Lukiessani aiemman
opin jotakin itsestäni. Opin että oli sanonut jotakin ja jättänyt jotakin
sanomatta. Sanomattomuus seurasi usemmiten unohtamisesta. Meinasin liittää
ja-sanalla väsymyksen äskeisen perään mutta huomasin että se on eri asia.
Pitääkö unohtamiselle olla syy? Väsymys ainakin helpottaa unohtamista. Olen
jopa jättänyt menemättä töihin joskus kun olen nukkuessani sen unohtanut. Tai
tarkemmin siis menemättä ajoissa. Tuntuu että haluan tarkentaa nykyisin usein
kovin sukkelaan koska huomaan että lausumani on totta mutta sen voi käsittää
aivan toisin koska en sano riittävästi. Se jättää mielikuvitukselle tilaa. Nyt
en ole luomassa mielikuvituksen leikkikenttää vaan käsittelen erään ihmisen
asioita. Se olen minä.

Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä - elokuvan nimi taisikin olla suomennettu
noin sanoin. Se ryysis jonka viime viikolla näin kirjaston auditoriolla olikin
Kristillisen elokuvan tapahtuman avajaiset tai luento tai jotakin. Puhun aika
tasan totta koska sanon mitä luulen ja ilmaisen että en tiedä. Ai niin se että
oli tilaisuus sen näin omin silmin ja kuulin omin korvin mutta lehdestä vasta
tuli tietoa mistä oli kyse. Populaaripastori oli ollut luennoimassa. Minua on
ottanut kohtuullista kuuluisuutta nauttivat tyypit heiman aivoon mutta varmaan
se on ihan pelkkää kateutta josta nyt itseäni purkaessani ja rakentaessani alan
vähin erin päästä eroon. Ei tietenkään kokonaan koska kaikki erilaiset luonteen
ominaisuudet ovat luonnollisia. Siksi haluttomuuden ja kiintymättömyyden
ihannointi tekee buddhalaisuudesta hiukan naivin. Ilman muuta mikä tahansa halu
ylilyövänä tai painajaismainen sitoutuminen on karmea asia. Kohtuus on ihan
muuta. Noh ja sitäpaitsi sitoutuminen riippumattomuuteen on kai sitoutumista.

Sanat siis eivät kuvaa asioita joita ei ole tottunut kuvaamaan. Vaikeaa sanoa.
Minulla on muistilappu johon merkkasin muutaman jutun kun luin päiväkirjaani.
Jotakin jo ulostin suustani merkillepanoistami. Nyt huikan omaa köpelyyttäni
korostelen koska olen köpelö köpelö niinkuin köpelö on. Kasitykseni ovat ihan
perseesta ja haiskahtavat sen mukaisesti. Asai kasiteltu talta eraa asoltani.

Sitten oli lauta jossa oli kaksi viiden sentin pituista ruosteista naulanpäätä
suoraan ylös törröttämässä. Kävelin sen ohi huomaamatta. Se oli Nuottakallion
laituripaikan roinakasan vieressä. Nyt vasta tuli kuvitelma että jos joku olisi
astunut naulaan kun kannoimme laiturisiltaa maihin. Ilkka huomasi naulalaudan.
Ilkka sanoi muistavansa kun pienenä astui naulaan ja vielä samaan johon minä
olin juuri astunut. Ihmettelin tuota muistia. Muistan vain jotkun leikin
saappaat jalassa mutaisessa vedessa ja pohjalla oli tietysti naulainen lauta.
Ihme touhua. Mutta ihminen osaa olla ajattelematon. Voi vähän oppia
ajattelemaankin. Aika rajallista se tietysti on. Lapun asiat hosuttu. Vettä.

Nyt minulla on sellaine opettaja jonka muistan. Eskohan se. Hänpä se kertoi
miksi pulpetteja sitten yleensä halutaan pitää riveissä. Se on valtaa. Eihän se
voi millään tapaa edesauttaa oppimista. Piti tehdä viidenteentoista päivään
mennessä raakaversio essestä mutta en ole vielä saanut mitään tekstiksi asti.
Enpä taida olla työskennellyt. Nyt vasta alan sattumien kautta nähdä tekemisen
vaikutuksen. Kun koetin hiukan siivoilla paikkoja löysin paikkakuntaan ja eri
asioihin liittyviä lehtileikkeitä ja muun muassa museon julkaisun.

Alkaa lähennellä tuntia taas tämä kirjoitusistuntoni. Mutta tuntuu pitkältä.
Ehkä koska luin ja fiksailin aluksi aikamoisen pätkän. Olen todella melkoisen
surkea välillä saamaan asioita aikaiseksi. Olen silti kiva ja minulla alkaa
olla aikamoisesti vaikkakaan ei hurjasti itsetuntoa. -16:37


2004-10-20 19:50
Tässä on hurahtanut ohitte monta pientä innostuksen poikasta kirjoittelulle.
Hiukan outoa mutta en tiedä mistä tuli äsken kiinnostus pariin Bonnie ja Clyde.
Mutta sitä kautta huomasin jotakin mitä en ole ennen huomannut. Englanniksi
tarjoilija on odottaja eli waiter. En haluaisi lopettaa tätä kappaletta tähän
mutta en keksi mitään jatkoa nyt. -19:55

20:20 Ainakin yhden kerran muistan kuulleeni viisasta puhetta. Olin
havainnoitsijana ja mainitsin joidenkin harjoittelevan jotakin koska en tiennyt
mitä he tekevät. Tulin tyrmätyksi. Yksinkertaisesti sanoilla että eihän ihminen
valmiiksi tule. Samoin sanoin voi suhtautua asiaan jota on opetellut ja
harjoitellut. Tarkoitan kun alkaa perusteellisemmin tajuta asiaa niin huomaa
että aina löytää tapoja uudistua.

Palaan nyt hieman pohdintoihini niin sanomastani kypsymisestä. Kaikki sanomani
pitää tavallaan paikkansa. Mutta äkkiä tajusin että ei todellakaan fiksuuteni
ole ollut suurin kypsyttäjäni vaan idioottimaisuuteni ja jääräpäisyyteni ja
nekin vasta välillisesti. Kun on tehnyt niin kipeää että vihdoin viimeinkin
finally at last olen tajunnut että minä olen ollut perseestä ja minun tulee
muuttua. Huh-huh taas en tiedä miten jatkaa.

Puhunpa nyt sitten ihmiseläimistä. Jollakin voi olla kasvot silmät huulet
hiukset kaula niska iho vartalo lihakset ryhti ääni tuoksu liikkumistapa tai
jokin muu tai yhdistelmä huumaavasti vaikuttava. Tässäkin on tarkennettava
tavallisella lauseella että vaikuttavuus on vastaanottajan aisteissa ja
vastaanottimessa. Tänään olen viisastunut sen verran että en näekään ilman
muuta tolkullisimmaksi äkkinäistä oman vaikuttuneisuutensa sanallista
ilmaisemista. Kömpelön pakkoripittäytymisen sijaan jota olen pähkäillyt
ymmärsin tilannetajun käytön ja opiskelun olevan käytännöllisempää. Kuten olen
sanonut oleellista on se miten on. Tarkoitan miten kroppaansa kantaa ja kuinka
katsoo. Tarkoitan siis omaa kroppaa. Se viestittää paljon olollaan ja
katseillaan jo ennen mitään sanomisia. Sen miltä itsestä tuntuu päällekäyvä
sanallinen esiintuominen voisi olla silkkaa häiriköintiä. Näin ymmärsin tänään
kun tulin hyvin voimakkaasti vaikutetuksi. Sain nähdä suurenmoista. Ja olin jo
valmis ylistyspuheisiin kun ymmärsin näin. Olenhan ja ennen maininnut kerran
hyökänneeni puhumaan apteekissa. Silloin minulla ei todellakaan ollut
tilannetajua. Tai vielä tarkemmin sanottuna soveltavaa tilannetajua.

Lisää kypsymistä. Pääsin siihen asti että ihmisraakileesta tulee kypsempi jos
on tullakseen. Jokaisesta ainakin jollakin tapaa. Mutta varmaan on kovin totta
että kukin kamppailee vimmatusti kypsymistä vastaan. Vimmatusti! Siksi että
aluksi on tunnustettava epäkypsyytensä ennen kuin kypsymisen tielle on käyntiä.
Kypsyys-sana voi olla huono. Mitähän on ylikypsyys? Onko olemassa vastakohtia?
Raaka. Luulen että kaikkia sanoja käytetään niin monissa erilaisissa
merkityksissä että sekaantuminen on varmaa. Luulen että joka sanalle on
merkitys jota kuka tahansa sanan käyttäjä ei osaa arvatakaan. Merkityksen
outouteen liittyy henkilökohtainen merkitys joka yhdistyy sanan käyttäjän
historiaan sekä toisaalta erilaisten ryhmien omat slangit.

Voi pöhköläinen minua. Kaksi aloitusta jotka ovat jo menneet eri maaliin. Hyvä
niinkin. Kypsymistä. Siis muuntatumista laajemman maailmanosan kattavaan
maailmankuvaan. Käsitykseen maailmasta joka on aluksi kovin totaalisesti omaa
napaa tuijottava ja siitä repeävä tavallaan katsomaan tai ymmärtämään maailma
kokonaisuutena. Niinkuin tavallinen esimerkki. Olipas kiva kun tuntematon 
sukulainen kuoli ja jätti juuri minulle perintöä. Tai kivapa oli kun pörssit
meni nurin kun itselle tuli sievoiset voitot. Voi helvetti!

Kypsentyminen siihen että ei tuijota omaa napaa nenä nöyhtässä. Voi himputti
alan olla vähän tsippi taas. Tästä tuli huono aloitus ja kokeilen uudestaan.

Rakkauden muuttuminen itselle haluamisesta vastavuoroiseksi. Kaiken muuttuminen
kypsymättömästä itsekkyydestä kokonaiskäsitykselliseen ja suhteellisuutta
ymmärtävään itsekkyyteen. Kun ihminen muuttuu niin kaikki muuttuu. Tämä lause
tarkoittaa yhden ihmisen maailmaa. Kukaan yksi ihminen ei ole tunnettu
kaikille. Kukaan yksi ei ole sama niille jotka hänestä jotakin tietävät. Vain
tasapaino voi olla kohtuullisen pysyvää. Tasapaino on ahneesta itselle
haluamisestä ja ahneesta itsensä uhraamisesta kaukana. Hyvin kaukana. -21:01


2004-10-22 11:44
Rapsuttelin multaa pois porkkanan päältä. Tulin siinä ajattellreksi että olen
saanut viime aikoina tietää maailman olevan täynnänsä päättömyyksiä. Minusta
tuntuu suuri osa asioilta mitä telkkarista ja lehdistä tulee vastaan kovin
typeriltä. Ehkä maailma ei ole niin paljoa kerennyt juuri viime aikoina muuttua
mutta ehkä minä olen muuttunut ja toisaalta kun en ole seurannut aikoihin niin
olen unohtanut typeryyksiä. Myös molemmissa elokuvissa joita kävin katsomassa
oli kuvattu perheen tai valtion valtakoneiston itsekkyyttä ja siitä seuraavaa
mielivaltaa. Tai epäkypsyyttä.

Tarvitsen näköjään jonkunlaisen kipinän jotta ryhdyn kirjoituspuuhaan. Päivinä
edellisinä on tapahtunut joitakin asioita joista en ollenkaan ole raportoinut.
Siirtymisiä paikasta toiseen ja muuta pientä. Pienuusasiassa olin jo tullut eri
mielelle mutta sanoin sen silti. Koska nimenomaan siirtymisasioissa on
mahdollista loukkaantua ja kuolla aivan kuin yllättäen. Olenpa hilkulla ruveta
saarnaamaan. Olkoon touhu. En rupea tuhlaamaan energiaani. Eihän ihmisilla ole
silmät eikä korvat auki. Väheksyntää. Kuvittelin kuulevani. Voi olla.

Nyt minun hinkuni kirjoittaa katosi. Ei see suuren suuri ollutkaan. Aurinko
ilmestyi ja näyttö tuskin näkyy pölykerroksen alta. Paidan hiha paransi
näkyvyyttä. Ei itsestään vaan käytin hihaa. Minua kammoksuttaa yleiseksi
käsittämäni tapa että valoja ja muitakin sähkölaitteita pidetään jatkuvalla
syötöllä päällä. No onhan se seuraava ydinvoimalla suunnitteilla ja rakenteilla
ongelmia ratkaisemaan. Tässäkin taas aihetta josta nyt sanon helvetti enkä sen
pohtimista ääneen jatka nyt.

Palaan kuitenkin hihaani. Hihat palaa herneistä nenässäni melkein välillä.
Mutta rätit ovat tehokkaita ja puhdistaminen vaatii eri suhteissa mekaanista ja
kemiallista ja lämpöistä energiaa. Tuli vain katsottua tietysti myöskin pätkä
TV-shoppia jossa kerran taas uusi keksitty tuote on ihmeellinen tehomoppi. Yksi
perusasia on juuri suhteellisuus. Kun ihan paskaista vähän puhdistaa niin se
taatusti näyttää paljon puhtaammalta kuin se juuri oli. Uudessa tarkastelussa
ketken kuluttua rupeaakin näkymään ne jäljellä olevat tahrat. Tähän sopiiikin
ensimmäisessä työpaikassani kuulemani verotukseen liittyvä progressiivisuus.
Mahtava sana. Hurjaa. Ehkä se vain ei ole oikea. Eksponentiaalisuus saattaa
ehkä olla oikeampi. Tarkastelukyky tottuu ja harjaantuu. Ostin Euro-Extrasta
yhdellä eurolla +2.50 suurennuslasit kotelolla. No siis niinkuin silmälasit.
Ne silmillä tästä näytöltä voi ruveta bongaamaan tuhansia pölyhiukkasia. -12:11

14:24 Sekavin mielin palaan. Tämä ei jälleenkään ole hajamielistä sekavuutta.
Uh ja oh. Satun vain ajattelmaan itse sanaa hajamielisyys. Minulla oli selkeä
kuva mielessä että se tarkoittaa unohtelevaisuutta. Kunnes katsoin sanaa ja
näin siinä hajaannuksen voiko jopa hajoamisen? Siitähän ei ole pitkäkään matka
enää särki olemiseen eli rikkonaisuuteen. Varmuus on yhä kauempana kaikesta.
Taaskaan en muista. Jeahh paradoksi. Absurdi. Unta ja kuvitelmaa. Voin laukoa
asioita. Ajattelin suosiossa paistattelevaa populaarifilosofia. Popfilosofi.

En ikinä pääse lähellekään sitä mitä ajattelen. Siis useinkaan heti. Mieli ei
osaa suhteuttaa. Minun mieli ainakaan. Ei heti. Ylilyöntejä sekä liioittelua.
Tällä kertaa aloitukseen riittävän tärkeältä asialta tuntui tämän päiväkirjani
tarpeellisuuden pohtiminen. Tutkia ja selvittää mitä mielessäni ja mitä minulle
tapahtuu. Tämän päivän ensimmäisten pätkien jälkeen tuli tunne että kieriskelin
jossakin turhanpäiväisessä. Ristiriita ei ole ainakaan aluksi näkynyt täällä.
Tarkoitan sanana. Taidan houkutella sen esiin. Mutta jos on jo riita niin eihän
siinä tarvita ristiä eteen. Vai onko olemassa myös myötäriita tai riita kerien
tai vasemmalla ja oikealla kierteellä. Riidan määritelyssä taidetaankin tarvita
muun tyylistä kuvailua. Ketkä ovat riitelevinä osapuolina ja ketkä
havainnoitsijoina? Tämä ristiriita taisi kylläkin tarkoittaa jonkun olion
sisäistä ominaisuutta. Ehkä yksi ristiriitamalli on puhua toista kuin mitä
tekee. Taisin mennä solmuun.

Taidanpa luulla että ideat ja ajatukset eivät voi syntyä tyhjästä. Eivätkä
teotkaan koska ne tarvitsevat ajatuksen tapahtuakseen. Ajatuksen laatuun en
puutu tässä enkä nyt. Siispä luovuden nimellä kutsuttu on havainnointia ja
muokkaamista. Joskus pelkkää toistoa. Pätkä sieltä ja toinen täältä. Hupsista.
Jouduin harharaiteelle. Mukaluovuudesta jouduin ajatelmaan halusta olla luova
vaikka petkuttaen. Ja taas uusi kiipeli. Halu olla palkittu ja voittaja vaikka
taiteen sääntöjä kierrellen. Olen joskus tuntenut miten olen tehokkain itseäni
vastaan kilvaten. Jos rupean vertailemaan sekoan kokemattomana jo siihen.

Siitähän on jo aikaa kun uimistouhussa olin pottuuntunut eräästä fuskusta. Kun
lajia sanotaan uimiseksi vaikka altaaseen hypätään ja käännöksissä altaan
päädystä ponnistetaan. Se ei minun mielessäni muutu uimiseksi millään tavalla.
Mutta olen jo sulattanut tämän asian ja unohtanut tavallaan mutta en ole
unohtanut aikaisempaa vaikeaa sulavuutta. No juu käy vähän naurattamaan.
Otetaanhan monissa urheilulajeissa juoksuvauhti vaikka ei ole kyse
juoksukivasta. Surffaaminen saa minut sekaisin. Siksi että en tiedä mitä sillä
tarkoitetaan. Onko se nettisurfaamista, purjelautailua, muuta lautailua kuten
lainelautailua, siipipurjehdusta tai muuta. Menin niin sekaisin että laiton
vahingossa pilkkuja väliin.

Pisteitä tai näppylöitä tulee omasta takaa. Kutinoita on ollut. Välillä kutina
yhdistyy näppylään. Säikähdin pelokkaasti pari päivää sitten kun vasta
ensikertaa sain idean että jos tämä nyt onkin kesäisen punkin puremasta idun
saanut sekohermotaudin alku. Luultavasti se on painajaisunelmaa mutta kukapa
tietää? Tai vaikkapa tulisikin lopullinen tautini niin kukapa tietäisi mistä se
on alkunsa saanut. -15:05

15:20 En ollenkaan muista mitä tähän meinasin kirjoittaa mutta vielä kummempaa
juttelin itsekseni. Tämä päiväkirjatouhu on pervoa ja samalla kovin tolkullista
sekoilua. Joskus puhellessani mielessäni kuvittelen puhuvani jonkun toisen
henkilön kanssa. Puhelin äsken päässäni ja olisin ollut lähellä esittää myös
tekstissä jonkun muun aktiivisen persoonan kuin itseni. Mitä siitä tuumaat?
Koivun lehti kävi katsomassa onko ikkuna auki.

Kertaa olen ollut harhojen vallassa. Ehkä en ole siinäkään originaali. Takana
on kaktusmehu vain luettuna. Olen epätarkka. Enkä tiedä kirjoittajastakaan
mutta jotakin muistan omasta lukukokemuksestani. Tosin olin eri ihminen. Outoa
olin varma että kappale alkoi sanalla kaksi. Nyt se loppuu sanaan kaksi.

Kissa ja koira ovat olleet harhoittajinani. Samalla kadulla Kotkassa. Toinen
tullessani ja toinen mennessäni. Uimamatkalla. Eri kerroilla. Kissaa luulin
voimapaperin palaksi ja koiraa muovisäkiksi. Tuulessa. Päinvastainen harha.
Kuin se että luulisin jotakin tuulessa liikahtelevaa epäelävää ainetta pedoksi.
Ihmeellistä kuinka sutjakka eläin osaa liikkua sulavasti kuin tuulen viemänä.
Kissa oli ruskea ja tuli naukumaan minulle. Koira musta ja laiska kuin säkki.
Taluttaja taisi olla pitkällä. -15:35

15:41 Ei ollut tarkoitukseni nyt heti palata taas kirjottamaan. Mutta haluan
täsmentää asioita. Kosketin lämmintä leivänpaahdinta ja säikähdin. Joskus olen
koskenut kuumaa leivänpaahdinta. Minusta pinnaltaan polttavan kuumiksi tulevat
leivänpaahtimet ja muut ovat todella pahoja kepposia. Minun säännöstössäni ne
ovat laittomia. Toinen katala on iskän veneen kaminan hormi joka on kuin
miklä tahansa pylväs mutta kuuma kaminan päällä ollessa. Kolmas kataluus on
Itäkeskuksen uimahallin saunan kaiteen teräskannatin. Eilen totesin teräksen
odottelevan seuraavaa testaajaa. Varmaan vuosi sitten meni uintikerta
plörinäksi käteni poltettuani. Muisto palasi nyt uhanneen palovaaran mukana.
Palamisvaara on vaara siinä kuin naulaanastumisvaara. Vihaan. -15:48


2004-10-25 23:37
Olen tuskainen. Eilen ja vähän ennenkin ja nyt. Tilanteen muuttuessa
havaittavaa. En ollut tyytyväinen analyysiini. En aio raportoida tarkkaan.
Pääni tuntuu skarpilta mutta se on outo. Eilen hölkkäsin Itiksen uimahallille
ja kävin salilla ja uimassa ja kävelin takaisin. Nyt sataa ropisee. Tarkistin
ikkunasta. En enää ole varma. Äänen voisi aivan hyvinkin aiheuttaa jokin muu.

Tänään kävin uimassa Kontulan uimahallissa 20 minuuttia kroolia. Mennessäni
havainnoin outoa hajamielisyyttä. En edes ollut kärryillä missä on repun
vetoketjun vedin. Se tuntui oudolta. Onko uimahallilla käynti jo niin kumma
lähtötilanne että pää sekoaa? Luulen että siinä on jotakin muutakin.

Eilen kävellessäni tuskailin. Kavereiden puutetta. Ai niin. Päivittäinen oppi.
Yhtenä yönä SVT siis svenssoneiden telkku lähetti luonto-ohjelmaa. Gäddä ja
abborre. Opin että hauki on syömäri joka voi syödä melkein itsensä kokoisen
toisen hauen. Ahvenkin syö kalaa ja hauesta ja ahvenesta pienempi on toisen
ruokaa. Siinä opetus. Toinen on ruotsalainen tyyli. Suomessa selostaja paasaa
vanhaan sota-ajan dokumenttityyliin. On pakko uskoa mitä se sanoo. Ruotsalainen
on kaveri joka kertoo. Pidän siitä. Tämä yhden kokemuksen perusteella. Ohjelma
oli tehty 1993. Toinen siinä ja tässä kolmas. Tämä tosin on yksi idea ja
niitähän tulee. Olen utelias ja tekniikka voi olla helppoa. Voisin kuvata.
Kaksi uimaria. Kalan ja ihmisen. Olla luontokuvaaja ja saman tien yhdistää
uinnin kuvausharrastukeen tutkimalla miltä uimareiden uinti tarkemmin katsoen
näyttää. Omakin touhu olisi jännä nähdä. Lipesin. Lipeä varmaan on liukasta
kun kerran puhutaan lipeämisestä. No kävelymatkalle takaisin. Helsingissä olen
nähnyt enemmän jäniksiä kuin Kotkassa. Yksi oli samalla kävelytiellä kuin minä.
Ja lähti autotietä yrittämään. Vähän hullu. Niin isot korvat ja riskeeraa
henkensä. Jänö jäi teiden väliseen kapeaan heinämättääseen luimuilemaan. En
ollut tiennyt että pupu laittaa korvansa kenoon. Selvä vaistomainen havaintoni
oli että se on maastoutumista. Koska pustykorvat ovat kovin selvä merkki. Kun
ne menivät kumoon niin jänö jo sillä piiloutui 10-99 prosenttisesti riippuen
mättäästä. Eilisen jälkeen pohkeeni olivat kankeat. Varsinkin vasen. Tai tuska
oli nälkää.

Nyt ajattelen nälkää. Elämän tolkullisuuden ja tolkuttomuuden nälkää. Minulla
ei ole ollut kumpaakaan vaan motivoimatonta taapertamista. Ähhh! Olen taas
hiukan ylikriittinen. Netistä löytöjä. Paloja joista kokoan jotakin. -00:00


2004-10-27 15:44
Boikotoin päiväkirjaa. Tämä tuntuu merkityksettömältä ja itsekoristukselta.
Hupisis siis itsekorostukselta. Taitaa olla aika sama. Ajattelin
velvollisuutta. Mitähän se tarkoittanee? Tulee vaan mieleen että onkohan se
pahin itsetunnon laji valehdella itselleen jotta voi jatkuvasti valehdella
itselleen. Nyt en saivartele vaan olen vakavissani. En ole haudanvakava enkä
kuolemanvakava. Ok. Saivartelu johti tulokseen. Asioita yhdistellaan. Se on
mielekästä. Puhun epätarkasta. Korjaan virheet takaisin. Nyt jo toinen vahinko.
Virhe. Hupsistajuu. Koetan runoilla kolmikohtaisesti.

En pysty koska mieli muuttuu. Yhdistin mielessäni virheen omaani sanoisimpa
tällä kertaa että bongailevaan havainnointitapaan. Jokin havainto kuin sytyttää
hälyytysvalon. Virhe. Olen huomaillut tuon sanan käyttöä. Otan yhden.
Kilpapyöräilijä valitsi virheellisen taktiikan. Hän jäi kärkijoukoista joukon
hajaannuttua. Joudun palaamaan kuviteltua matkaa takaisin. Saivarran samaa.
Ei sittenkään. Vaihdan hiukan suuntaa. Olen usein lukenut kohtaloista ja
tulkinnut sanoja siten että mieluummin vaikka maailmanjärjestys ja luonnonlait
saisivat muuttua mutta minulle sanojalle ei saisi käydä ikävän harmillista
ja surullista sattumaa. Kuitenkin minä jolle kävi ikävästi sanoo tässä vain
että voipa voi kun olen surullinen kestäköhän sitä sekä voi-voi-voi sentään
minä en tiedä maailmanjärjestyksestä mitään kuten sitä että painovoima
todellakin vaikuttaa myös minuun tai pysähtyminen voi tehdä kipeää vaikkakin
se unohtui kiireellä liikkuessa. Luonnon toimintatapa ei muutu miksikään vaikka
mieli olisi aivan muissa asioissa.

Siis edelleen olen yksityiskohtafriikki. Pieni kiusallinen asia on kuin
näkymätön piikki ihossa. En nyt ymmärrä sanomuksia piilotajunnasta. Joku kertoo
tai käsittelee paljastaen piilotajunnan asioita. Tässäkin on kai sitten
erilaisia piirteitä. Ymmärtääkseni piilotajunta on piilossa eikä siitä voi
tietää. Minun määritelmäni mukaan sitä mukaa kun piilevää tajuaa se ei enää ole
sitä. Näen että tuossa käyttö on piilemätön. Siis asiat joista ei yleensä
puhuta vaikkakin ne ovat koko ajan olemassa säätämässä käyttäytymistä.

Mika jees! Ylistys kaverille. Äskenkin ajattelin kaiken maailman teoriaa ja
joskus valittelin että minulla ei ole kavereita jotka minut muistaisivat.
Hiukan totta mutta en ihan. Enkä itse ole ketään kummempi. Jostakin kohtaa vain
hiukan erilaisempi kuin joku muu mutta toinen on taas toisesta kohtaa eroava.
Kun viimeksi uin parikybäminuuttia oli se tehokkaan tuntuista liikuntaa. Aivan
eri asia kuin aikanaan kolmen tunnin viruttelua altaassa. Olenkin hiukan
erilainen. Jos silloin pystyin touhuun 10 prossalla niin nyt pystyn vähän aikaa
90 prosenttisesti. Halolla minua päähän. Ei tuolla tavalla luokittelemalla
pääse mihinkään. Tilasto kertoi miten Suomi liikkuu. 2000 ihmistä oli
haastateltu. En puutu tilaston kattavuuteen vaan kahteen toiseen seikkaan jotka
ovat minun mielipiteitäni. Ei kukaan ihminen pysty kertomaan itsestään. Ihminen
on sokea. Ja kakkosasia. Missä menee se raja että jokin asia on tai ei ole?
Mistä lähtien ihminen kävelee tai ui? 3h tai 20min. Lähden uimaan. -16:28

16:51 Tämä nettiyhteys pätkii. FTP ja IRC varsinkin. Välillä FTP on pelannut
mutta nyt ei taas useallakaan yrityksellä. Kuitenkin huolin saada tämän
sekoräpellykseni määritelmän mukaisesti nettiin. Tuli mieleen että ehkäpä
sentään web-kotisivumuokkain pelaa. Tämä höpinä on pikkuhöpinää. Asiaa minun
mielestäni on ymmärtää mihin voi vaikuttaa. Lähetin muuten Iltasanomiin heti
postia kun keskustelupalstalta tuli outoa virheilmoitusta. Sieltä sain nopeasti
vastauksen että tottapa on ja pitääpä kertoa tekniikkaosastolle. Tässä on
Soneran laajakaista ADSL tajutakseni. Tajutakseni tämä toimii huonosti. Mutta
mukana on koko kone ja Wintoosa modeemeineen. Tiedän että pienikin sekohomma
jossakin näistä muttereista riittää pilaamaan toimimisen. Missä vika? Yksi
vaara on se että tyytyy siihen että homma ei toimi. Silloin mätänee itse
sisältäpäin. Olen ehkä ennen ollutkin aika mätä mutta en aio olla enää. -16:59


2004-10-30 02:09
Pamahdin naamalleni katuun ja taisin muuttua siitä. Tuntuu että keksin
merkityksellisiä ajatuksia ja sitten en välitä siltikään niitä ääneen höpistä.
Olin huolimaton uimaan mennessäni ja uiminen jäi. Kävin ambulanssissa jossa 
minut todettiin tolpillani pysyväksi. Kävin uimalassa silti kahvilla ja
pesemässä haavani ensin.

Sen tiedän jo ennestään että tilanteet joihin itseään ei aio hankkia tulevat
yllätyksinä. Tilanne rakentuu pienistä paloista joista jotkut riippuvat itsestä
ja jotkut eivät. En tiennyt että kunnon mäiskähdyksen jälkeen voi tulla aivan
kuin yht'äkkiä pyörrytys ja kuuma ja hiki niin että pystyssä ei pysy. Olin
kuulemma hyvin kalpea. Minulla olisi nyt hyvä mahdollisuus oppia että kun aion
tehdä jotakin kannattaa se tehdä rauhallisesti.

Katsottiin U-571 ja sitten Julppa nukahti Psykoon. Olinkohan jo ilmaissut että
olen viimu aikoina huomannut katselevani itseäni kun katson silmieni ikkunoista
ulos. Jollakin tapaa voin kuvitella olevani kenen tahansa ihmisen paikalla.
Kukaan ei enää ole kovin erikoinen. Erään kerran ajattelin että miksikä olen
täällä. Ihan siksi kun kaksi kiimaista ihmistä eli vanhempani tapailivat hiukan
muutaman aikaa ennen syntymääni. Ja hups kas. Elämän tarkoitus on olla vaikea.
Ei voi muuta olla. Paitsi valheellinen ja sekava. Tarkoituksen miettiminen on
mielestäni sitä. Siksi kai sekosin. Ja pah. Huvittelua ja itsekkyyttä kaikki
vain on. En ole edes kiukuttelevalla päällä.

Olin tavattoman onnellinen kun huomasin refleksieni toimivan. Kädet meni vähän
edelle ja pää nousi hiukan että sain seuraavana leukani asfalttiin. Painovoima
piti minut handussa eikä antanut minun yhtään leijailla. Etupääni
laskeutumistapa tuntuu selvältä mutta en tajua miten sain samalla potkaistua 
polvenikin aika voimalla kovaa vasten.

Mahalasku oli keskiviikkoiltana ja seuraavana päivänä rupesin näkemään asioita
selvästi. Sanotaan että mitä haluaa sitä ei saa. Halusin mennä uimaan ja 
kiirehdin enkä sitten päässyt uimaan. Näin selvästi että halu sokaisee. Olen
epäselvä. Halun ei tarvitse sokaista. Mutta kuvitelma olosta jo perillä ei pidä
paikkaansa. Kun on matkalla niin on oltava matkalla ja tiedettävä olevansa ja
käyttäydyttävä sen mukaisesti. Perille pääsyä eikä valmistumista ole. On vain
matka. En ymmärtänyt helponkaan matkan haastavuutta ja suhtauduin kuin olisin
ruksaamassa päivää kalenteristani. Aivan tavallinen risteys pysäytti minut.

Mieleen tulevien ideoiden toimintatapa. Niks ja naks monta pientä herätystä
kunnes asia tulee mieleen pohdittavaksi ja toimintaa jopa aiheuttavaksi.
Asiasta riippumatta mielen toimintatapa on sama. Uiminen muhi kunne se alkoi
harrastuksena. Uimakertakin muhi kunnes lähdin. Perille en nyt päässyt. En
siitä oppinut vaan kun löysin asiaa vapaasukelluksesta. Minulla on ollut
kiinnostusta mutta en ole muistanut asiaa kuin hetkittäin. Muisto rakentuu
hiljaa tai rytinällä riippuen rakennuspalikoiden mieleenpainuvuudesta.

Aamupuolella ylösnousua miettiessäni rupesin kokeilemaan hengen pidätystä. Sen
nimi on static apnea ja vapaasukeltajien tapaan se tehtäisiin veden alla.
Löytämäni harjoitusohjeet jäivät mieleen kerrasta ja kokeilin ensivaihetta.
Ensimmäinen pidätys minuutin ja se oli hiukan ikävän oloinen. Minähän olen 
herkkä enkä ollenkaan tykkää tuskasta. Tykkään pienestä tuskasta ja rääkistä
kun minulla on selkeä pärjäämisen tunne. Harjoittelin lisää ja olin melkoisen
yllättynyt kun noin neljäs ja viides yritys kestikin kaksi minuuttia ja se oli
helpompaa kuin alun puolet lyhyempi.

Minusta tuntuu että minulla ei ole ennätyksentekotarvetta muita vastaan
kisaillen. Itseä tekee mieli hieman koetella. Rupeaa tuntumaan että vaikka 
missä touhussa voisi olla reilusti taitavampi ja kykenevämpi kuin olen pystynyt
kuvittelemaan. Ja vielä helpompi on olla kömpelö kuten pyöräilyssä olen saanut
näytetyksi. Kokeilin tässä istuessa pidättää hengitystä ja taas olin yllättynyt
kun minuutti meni ihan huomaamatta mutta en kuitenkaan saanut kiusattua itseäni
sen päälle puolta minuuttia enempää. Tässä lajissa on ilmeisesti olennaisinta
kokonaan unohtaa ajan kulku koska sekuntiviisaria katsellessa alkaa tulla kovin
nopeasti puristava tunne.

Saatiinpa muuten nyt netti toimimaan. Ei tarvinnut kuin puoli tuntia jonottaa
teknisen tuen numeron perässä ja puolisen tuntia kokeilla eri juttuja ja sitten
vihdoin naks löytyi säätökohta. Aliverkon peite toimii kun se on 255.255.255.0
ja se jostakin syystä oli ollut 255.0.0.0 mikä esti useimmat nettitoiminnot.
Nyt pääsen testaamaan FTP:tä. -03:06


0409  (tämä 0410)  0411

päivissivulleni

alkusivulleni


2004-12-01 20:06