Idiootin päiväkirja 2005/01 tammikuu 2005-01-01 lauantai 09:29 Karkkipäivä on jokapäivä. Ainakin makea makeansuolainen. En taida enää olla mitään mieltä itseni kanssa siitä mikä on ajatelmien muoto ja asu ja saatikka tarkoitus. Mieni. Telmiessäni leikkihäkissäni. Luulisin että nykyaikaiseen kielenkäyttöön ei kuulu sadistinen uhkailu suun pesemisestä sinapilla. Siis tapauksessa kun uhkaaja on kooltaan uhattua suurempi diktaattoria leikkivä ehkä sitä tietämättään. Nyt alkaa vuorokausikelloni rynnätä taas hidastumaan. Vaikka taas viimevuonna viimeyönä nukuin vain rimpiset kuudentunnin unet. Nyt on vain muutama haukotus minusta erkaantunut. Takapäästänikin pukahtaa useammin suurempia mutta ei silti sen viehättävimpia henkilökohtaisia teoksia. Räkäpalleroita harvemmin harrastan vaikka se onkin inspiroiva leikki. Nenäni on epäkelpo haistelin. Nyt kun se on vain tämän kerran tämä uusi vuosi koetin haistaa paitaani mutta voi vähäisyys savun haju on jo melkein hälventynyt enkä voi sillä päteä edes. Tulipas sentään aatos käydä kalppimassa ulkotantereella nyt kun näyttää olevan valoisaa. Tuo on tulevaisuuskuvitelmaani joka aina on ailamoivaa. Suuni kuivaa ja siitä muistin että juomapulloseni unohtui jonnekkin missä kuvansa piirtyi mieleeni paikallisesti mutta ei kokonaiskäsityksenä. Hauskaa että en ole lisäainein sekoittanut itseäni vaan pärjäilen tasaisen vispatusti ihan omineni höröhötyksineni. Alan ottaa aivoon itseäni. Tuntuu etten ole pulikoinut rantavedessä ison pitkään aikaan. Viime kesänäkin kovin vähän. Saatikka syksyn tultua ja talven nyt käväistyä siellä. Alan ihan olla lerpsukka joka ei merenrantavedessä kastaudu. Saanpa tästä hyvän aiheen itseni pilkkaamiseen. Ruikkuraukka. Onneton tapeltaja. Simavarvas. Pihvikasvi sentään. Aurinkosäde teki taulun seinälle. Illalla tai aamuyöstä tein minulle suuren hommelin. Siirtelin tavaroita lehtikirjapinoja laatikoita kerran keksimääni ideatismiin. Löysin pölyä. No juu paljon. Olen fiksaatio epämääräinen. Olisiko minussa miehen verta idioottia opettelemaan kohtalaista suhdetta mietinnän ja saivartelun sekä tekojen tekemisen välillä. Puhetta vaan suollan suun usein edes heilumatta. Höpödontti ikävystyttävä. -10:02 2005-01-02 sunnuntai 04:13 Ergonomiaihme kirjoitustapa. Vaisto vaan sanoo että asiani ei ole luetella kaiken maailman asioiden yksityiskohtaisuuksia vaikka nyt alan älytä että juuri sellainen on idioottimaisinta ja siten todellisinta itseäni mikä se lie onkaan. Olenkohan olemassa ja tarviiko sitä miettiä ja onko väliä? Viime yönä tekemääni järjestystä testailen. Ajatus jäi kesken kun pyörin ja hieman hyörin. En saa selvää oikein. Enemmän kyllä kuin koskaan mutta siinäpä on muukin muuttunut. Ei se että Kalevala on eräs paras iltasatu edelleen. Sain uuden aktiviteetin himon luennasta tai kerronnasta. Koetteln tässä koko ajan enkä pääse mihin. Tarvisiko aloittaa alusta ihan? Muutos tai ero antaa mahdollisuuden huomaamiseen. Siis aistien käyttöön. Se mikä on samaa on mahdoton huomata. Sama ei eroa samasta miten. Jätän pois vääntöä sanoista ja kipristän sen sijaan varpaita. Vääntelehdin ulkoa. Sormeni ovat kylmät ja niin varpaatkin hiukan. Syntyi hiljaisuutta tästä muutoksesta vanhempaan tyyliin. Tallennan tekstin levykkeelle ja jo kolmen sekunnin raksutuksen takaa aukeaa uusi hiljainen uoma. Näen että pidän tästä. Tunnen sen. On pieniä asioita joita kaipaan säätää. Muutos kertoo. Harrastuksiini voisi lisätä kusihädänpidätysmasokismin. Joudun usein kohta heti epävarmuuden tilaan kun koetan pukahtaa ajatuksen tai teon. Jospa joskus järjestäisin oloni makuupussiin lämpöturvaan. Olen ajatellut olevani ainasella retkellä. Kunnes se loppuu tajunnassani. Samalla kun kaikki sammuu. Ensyklopediani voisi olla pieni ikkuna maailman mittasuhteisiin. Vertailu olemisen tai liikkumisen tapoihin. Pysymätön muisti. Lopulta on kaikki kun ei ole mitään samoin kuin alussa. Kuvittelin piirtäväni sarjakuvan mutta luulen että en saisi tehdä yhtäkään himottavaa ruutua saatikka hyppivää juonta. En siis tahdo. O ja oppi tulee kun ne laittaa kun ne ottaa. Tauko. Riittää. Häilyväinen hetki on kaikki mitä on. Joskun se voi olla ujo joskus rohkea ja ehkä tavallisimmin se on nauravan onnellinen. Joskus. Tuskaa toisinaan. Moni hetki unohtuu. Montaa ei huomaakaan. Jotkut menevät piiloon ehkä ilmestyäkseen toinen kerta. Saattavat kummitella. Toistuvat käytännön hetket on iso lauma. Asioita joita ei kehtaa sanoa harrastuksikseen. Päin vastoin tai toisin päin. Mitä sitten vai kuinka käy? Kumma kun ei opettajaa näy. En tainnut matikankaan hoksottimilla älytä näkemisen ja näkemyksen eroja. Eetterin tunne melko lailla mystinen salatiede. Häilös jaetaan kolmeen osaan joista yksi nukutaan. Olen hieman unelmonut tavallisen ajatuksen kepeydellä toimivasta ohjelmasta tietokoneella. Minä olen näköjään harvinainen täällä. Ei minua tarvita. Olen muutoin vain. Olen taive taivutusmuoto Toive Torveloinen. Mozart saattoi olla leikkisän luova mutta intän että lapsiorja. Suuremman lapsen helistin. Helistin on aika rikkoutuva instrumentti. Haaveen ja aaveen ero on pienenpuoli. Kaikki on pikkupuolista varsinkin etäältä. Olen kuvitelmaa varvaskylmää. Silti uskoa ululen että voisi luoda sarjakuvan jossa olisi kertomus muutamasta tapahtumasta ja pienen tietokoneohjelman pienin sormin ja sanoa sanottavansa ja kohdata pedon itsessään sen maailman ainoan tosivainolaisen. Vaihtuuko mikään kun vuosi vaihtuu? Symbolinen ero. Taidan välittää todellisista. Idiootti on uninen. Olen unimiesidiootti. Keskeneräinen harjanvarsi. -05:33 2005-01-05 keskiviikko 22:38 Nyt on kerrottavaa runsaasti mutta saa jäädä. Olen jo kaksi kertaa löytänyt itseni unten maiden portilta tässä. Päivällä istuin tässä kirjoitusajatuksin mutta tutkittuani hieman editoriani siirryin kymmensormijärjestelmän tutkimiseen ja siitä eri kielien näppäimistömalleihin ynnä muuhun. Olen usein pätkiväjänteinen. Kielten opiskelut ovat hieman hulimassa ja nyt keksin että alan opetella kymmensormijärjestelmää joka silti oikeammin on yhdeksän sorminen koska yksikin peukalo riittää välilyönnin käyttöön. Koetellessani hieman huomaan ja muistan että olen joskus aika kauan sitten jo treeniallut ja kai silloinkin pätkivästi. Parempi nimi on sokkokirjoitus ehkä. Tai erilainen nimi. Unohdan vähän väliä paremmuuden ongelmallisuuden. -22:49 2005-01-07 perjantai 00:49 Äsken minä sain idean että olisi rauhoittavaa itkeä. Jouduin tuumimaan ehkä enemmän kuin viisi sanaa pinnallisesti läpi jotta sain tuon jonka kirjoitin rauhoittavan kohdalle. Soveliasta ja kivaa ei mielestäni sopinut vaikka niissä molemmissa on perää. Kuuntelen WAV-tiedostoon hiukan yli kolme vuotta sitten CD:ltä nauhoittamiani Lisa Ekdahlin lauluja. Pidän hänen äänestään. Vaikka välillä aistin leikkisyydeltä kuulostavaa kasvojen kireyttä. Hymyä runsaasti. Äänestän 75 prosentilla valtakuntaani. Mitä lie tarkoittaa? Idioottina oloon kuluu kulli. Tuo on ihan pelkkä yllytyneishulluuden tulos. Idioottina oleilun ominaisuus on eri persooniensa vyyhti käsittämätön. Ehkä tunteetkin. Eilen uimasta pyöräillessäni oli lunta ja ajattelin että Suomen tai jonkin muun epämääräisen kultuurikäsitteen luonto on kuvitella järkeä kenties älyä määräävänä kun määräävämpi on tunne tai tunteet. Ja sitäkin määräävämpää on vaisto. Onneksi olen onnellinen hullu eikä minun tarvitse tätä tietää. Tekisi mieleni välillä väärinkirjoittaa jokunen sana mutta ounaksun samalla potien harkkoja hartiolla. Olen vittuuntunut eri tavalla kuin ennen. Ihan vain kotilämpimikseni kyrpiintynyt. Vaikka minulta menee liki vuosi vielä noin 50 euroa kuussa johonkin turhuuteen jota en edes muista käyttämäni luottokorttimaksun karhuihin en ole vielä silti laittanut muutamaa kymppiäkään jakoon. Punainen risti mainosti Cityn sivuilla ja sain lukea että juostaan kotimaisten uhrien perässä. Sitten katsoin Unescon ja se tuntui paremmalta. Soomi 24:ssä oli Pelastakaa lapset tänään. Jos minua olisi pidelty pahoin pienenä niin olisin ehkä paljon aikaisemmin huomannut järjettömyyden. Herkkä vahva on paska olla ja joskus yhtä paljon fantastista. Vähän niinkuin minua ei olisi pidelty mitenkään ja koulu oli paskaa mutta vasta jälkeenpäin sen tajuan. Olin kovin hyväksyväinen ja jopa alistuvainen. Voi ehkä räävittömän hyvä olla näin päin. Olisin varmaan muutoin tehnyt typeryyksiä. Olen niin monta kertaa jo ajatellut joululahja-ajatuksen että laitan sen vihdoin luettavaksi. Saan varmaan itse hankkia ranskan sanakirjan jonka toivominen taitaa edelleen olla oma salaisuuteni ja onneksi en saanut juuri mitään kortteja enkä tavaralahjoja. Siis olen jo siitä onnellinen. Paras lahjani oli pienen lahjan antaminen Pekalle. Idea pulpahti yllätyksenä niinkuin loistavat ideat tekevät. Annoin intiaanifilosofiarunokirjan ja vieläkin tuntuu mukavalta Pekan yllättynyt hyvilläänolo. Parasta saamaani oli kirje jonka Kärsä oli väärään laatikkoon tulleena pantannut ja sain sen aattoiltana. Se kirje oli Yön tyttären käsin kirjoittama. Bébé plus punainen sulkakynä postimerkissä. Taidan olla hiukan rauhaton sielu. Joskun olen rauhallinen. Joskus on huisin mukavaa juostahölkätä räntäsateessa tai vesisateessa. Ehkä onneton olen koska siitä on niin kauan. Eräs kerta tunsin mielettömän hassun vapauden tunteen kun taivas vuolaana ripotti harvinaisen anteliaasti ja juosta askelsin Roobertin kävelykatua pitkin ja baariväki katseli kuin akvaariosta menoani. Se iltapäivä oli harvinaisen märkä koska kuivapuoli oli täynnään väkeä ja kadulla ei ketään. En ole ollut lenkkipoluilla pitkään aikaan. Olen ajatellut että voisin tehdä nettisivulleni tykkäämislistan ja inhopuolesta samoin. En oikein osaa sanoa mikä sitä viivyttää muu kuin laskuuteni. Yksi asia on se että haluaisin järjestelmällisen menetelmän. Tietokannan tai kortiston ja yksi sellainen minulla jo onkin mutta se ei anna selkeää kuvaa. Enkä enää ole kovin varma että tällaset asiat ovat kovinkaan tärkeitä. Riittää kun osaa elää piipertää aikansa ihmetellen. Epävarmuudessa ilman päätössanoja. -01:41 2005-01-09 sunnuntai 18:10 Jotenkin nyt vaan tulisi aakkoston loppupäästä pitkä ööö-kakistelu kun olen suht urpo aloittamaan. Jostakin vähän vanhasta asiasta pitäisi kertoa mutta en sitä muista. Ei se minneen katoakkaan vaan palaapa aikanaan. Olen joltinen aikamatkalainen harrastukseltani vaikka se on kuvittelua. Ja silti hitusen varmaan kaikessa mitä mielessä on on mukana kuvitelma. Mukavasti mukana mutta se voi olla myös muu tuntumakuvitelma. Tänään oli Kotkan eli Karhulan jäähallin avajaiset. Matkalla oli vähemmän jäätä ja vesisadettakin. Varustauduinkin kevyellä sadetakilla. Minulla ei oikein riitä kuria harjoittelemaan kymmensormityyliä tässä kirjoittaessani. Noh vaikka pukahdan minulle tärkeän pikkuasian. Otin kestomuovikupin mukaan koska arvasin että kahvitarjous kaadetaan paperikuppiin. Tosin ei tullut mieleen ottaa vielä oma oikeampi lautanen ja lusikka. Tuntuu että jo tämä meinaus opetella sokkokirjoittamaan on tuonut pientä porinaa mieleen. Olen alkanut uskoa että ehkä jossakin vaiheessa alan opetella koskettimistokäyttöisiä musiikin alkeita. Kitara ei juuri kiinnosta. Tuntuu kuin kuulisinkin erottelevammin. Laiska olen silti. Voi olla että turha minun on tuollaista väittää. Sekoitan vain asioita sillä lisää. Sillä taidan sentään olla laiska tekemään turhalta tuntuvaa ja motivoimatonta. Tärkeältä tuntuva on ollut vähissä. Kaikki on lopulta huvitusta ja hiukan turhuuspainolastia mukana raahaavaa ja pöperönhöperöä sekoilua. Taidan olla tasapainoton. Tai nyt alkaa tietoni olla kateissa. Huh sehän on hyvä. Tunnen sentään jotakin. Kutinaa tosin liikaakin välillä. Kun istun välillä tässä. Hiukan paljon. Juten koko viime yön enkä siis nukkunut. No nukuin eilen iltakymmeneen asti päivällä nukkumaan ryhdyttyäni. En kerennyt nukkumaan kun tuntui että sentään koetan jäähallia käydä katsomassa kun tieto avajaisita illalla yllättäen löytyi kirotusta postista jota tunkee laatikkooni kun minulla ei ole selvää mainoskiletoa ja edellinen pieni teksti oli jo seonnut säiden armoilla ja repesi irti jäätynyttä lunta postilaatikon päältä siivotessa. Haluaisin että minulla ei ole postilaatikkoa eikä luukkua. Omaa siis. Jäähallissa on viileää tai kylmä vähänlaisissa vaatteissa. Lämmintä alkoi tulla kuntosalilla ja en ole edes varma mutta jotakin 100 vatsaliikettä ja 100 myös selälle tein eikä mitään täysimittaisia. Mietin että ei yksi liike ainakaan yli paria sekuntia vie joten neljään minuuttiin mahtuisi 120 mikä alkaisi olla ihan riittää ehkä. Tosin mistäpä tiedän vielä. Kyljillekkin tarvisi tehdä välillä jotakin. Hetki nyt aate... Voisiko olla kalauintia delffiinipotkujen lisäksi. Siis liikuttelemalla mutkittelemalla kroppaa sivusuunnassa. Tarvisi olla sitten iso pystysuuntainen räpylä ja ilmeisesti kölinä myöskin selkäevä ja vatsaeväkin koska kroppa on sivusuunnassa kapeampi eikä anna sitäkään vastusta mitä tasajalkaa potkiessa tai aaltoillessa. Liikun jo hiukan tottuneemmin delffiinin tyyliin. Siis runollisen kaukana tietenkin oikeasta meren elävästä. Hengästystä saan kerättyä nopeasti niin että välillä rinnan ja vatsanseudusta puristaa. Aika uutta on että rauhallisesti perhosuinnilla aloittaen pystyn uimaan yhtä perää sekauintina 50 m kutakin PU+SU+RU+VU. Tein sen neljä kertaa tänään ja viimeinen oli ainoa josta sain selkeän ajan noin 4:20. Taidan uida hiukan vähemmällä vaivalla kohtuullista vauhtia aiempaan verrattuna. Nyt pulpahti mieleen yksi juttu josta on jo hautunut lähes mahdottoman paksu puuro mielessäni. Se on hiukan intuitiivisluonteinen ja jonkun mielen koukeron helposti sanoista karkaavaksi väittämä. Se on jonkin asian osaaminen tai oppiminen. Vaikkapa nyt esimerkiksi uintia. Koska olen lukenut paljon tekniikan tärkeydestä. Mutta se ei ole tekniikkaa koska elävä otus ei ole tekniikkaa. Se on oikemmin siis elämää. Orgaanista. Aivan aloitteleva räpistely on yritystä tekniikkaan. Se mikä alkaa sujua on jo enemmän tunnetta sisältävää. Koska koko iho on tuntoelin ja samoin lihakset ja koko kroppa suhteellisen asentonsa ja dynamiikkansa osalta ei puhe tekniikasta enää tunnu ollenkaan osuvalta. Nyt kun hiukan tuskailen niin otaksun että puhe tekniikasta on alun pitäenkin hankaluus sillä parempi olisi käsite joka muotoilee koreografiasta virtaviivaisen ja äänettä eteenpäin polskivan liikuntakäsitteen. Tunne jatkaa siitä mihin äly jättää. Kaivoin esiin sanan plastisuus kuvaamaan eläimen liikehdintää. Sainkohan jo sanottua sanottavani? Juutuin paikoilleni. Ah. Ja taas sumasta löytyi helmeksi arviostamani. Ja meinaan hukata sen saman tien? Tuota noin... ... Ähhh! Aahhahhh tulla tupsahti sittenkin. On mieli aika kumma! Eli harjoittautuminen. Tämäpä käsitys on urheilullisen ikämiehen sivuilta ja venäjältä tulleen treenerin kertoma. Leuanvetoa mahdollisimman paljon mutta koettaen pitää vedot pari vähempänä kuin maksimi. Ei siis mitään vihoviimeistä rääkkiä. Minusta se tuntuu ihan tolkulliseltä. Koska jos loppuun asti revittää niin johan lihakset ja paikat alkavat revetä ja silloin menee aikaa parantumiseen jonka jälkeen vasta voi alkaa puhti kasvaa. Olen samaa todennut pyöräillessä. Kun matka tuntui pitkältä ja rääkiltä ei se ollut kuntoa kehittävä mutta kun alkoi mennä helpommin alkoi sama pätkä harjoitus. Mutta tässä tietysti on kompa ja arvoitus mukana. Pääsy tai siirtyminen rääkistä harjoituksen puolelle. Hikeä ja hegästystä tuon portin käymiseksi. Eikä tuo taida edes riittää vaan tarvitaan tukaluutta ja tuskaakin. Yksitoikkoisuutta. Huopsista vaan hohoijjaa. Minulla on ollut hymyilyttäviä päiviä. Se on ollut vaan tunne selittämätön. Jonkinkaltaista kypsymistä kenties tai uutta optimismia ja itseluottamusta. Olinpa hymypoikaa kun kai toissapäivänä sain Pietarista kirjeen venäjänkielentaitojeni kehun kera. Vaikka se on toki aika surkea niin eipähän nyt ihan aivan. Ai niin ja vielä mainoslehdyköissä oli ilmo matkaopaskurssista ja perätipä sain kirjeen yliopistopuolelta samasta asiasta. Vaikkakin matkailu tavanomaisesti on energihaaskoon liittyvää niin ei matkaopastaito turha olisi ja voinhan edelleen haaveilla lihasvoimamatkoista. Epäilen että monetkaan ihmiset eivät tiedä kuinka tunteet voivat käydä vaikka kummoisissa eri äärimmäisyyksissä ja heilua siinä välillä kun koko päivän puurtaa itseään liikkumaan omalla lihasvoimallaan. No minulla ne kai saattaa pomppia hiukankin koska välillä hyppivät jo muutoinkin aika herkästi. Siitä on jo aikaa. Olen meinannut sen kirjoittaa ja jättänyt ja eilen tai tänään päätin että olkoon jo aika. Palasi mieleen tunteiden hyppimisestä. Nyt alkaa jo kaduttaa mutta olkoon. Kontulassa lueskelin Hesaria. Artikkeli WW2 aikaisesta. Japanilaset tekivät kokeita tartuttamalla kiinalaisiin vankeihin ruttotaudin ja sen muhittua leikkelemällä koeihmisiään hengen vielä pihistessä. Liikutuin ajatuksesta kuinka kauheita ihmiset tai ihminen voi olla. Nyt voisin kuvailla että olin itse kauhea. Nyt luulen että pystyn pitämään kauheuttani paremmin aisoissa. Artikkeli jatkui japanilaisen leikkauksia tehneen toiveella että Japanin valtio pyytäisi virallisesti anteeksi Kiinalta. Tai se ei varmaan ollut toive vaan vaatimus. Silloin minua itketti jo oikeasti vaikken pillittänytkään. Eräässä palaverissa olen tämän jo kertonut ja liikutukseni palasi ja samoin se teki hieman vaimeampana nyt kirjoittaessani tämän. Karmean tavallisella tavalla outoa mutta nyt vasta minusta tuntuu että tämä kirjoitus onkin sanomista ja kun saan sanottua niin asia sen saman tien onkin mielessä keventynyt. Tai parhammillaan poissa hautumasta tehden tilaa mielen keventämiseksi. Tässä on sivujuonteena että vaikka vain harvoin saan palautetta jonkun lukijan antamana olen silti varmistunut lisää että joku todella saattaa silmillään lukea ja kuunnella näitä sanojani. Silloin tämä sanominen on oikeaa sanomista. Suljettukansinen päiväkirja ei sitä minulle ole. Intän nyt vieläkin että olen yksityiskohtatarkkuusalan maanikko. Saattaa olla että luonteelleni on tärkempää edes pienen epätärkeän detalin ojennus ja siisteys kuin kokonaisuuden tolkullisuus ja toimivuus. Hiukan on oppimista vielä :) -19:53 2005-01-10 maanantai 08:33 Kokeilen vielä ja kovin vaikeaa ja hapuilevaa ja silti kiehtovaa. -08:35 09:08 Edeltävän tekstin koetin kirjoittaa sokkona ja vielä se ei oikein suju. Sain itseäni sen verran kuriin että tein pieniruutuiselle (5mm) paperille kartan kirjainnäppäimistöstä ja sen muista ryhmäläisistä. Nyt tuli kohta että ajatukset meinasivat hhaarautua kahtaalle toisaalle. Katsoin nyt vasta lappuani jonka laitoin näytön logon päälle. Etsiskelin vain pistettä. Muutos luo uusia häilyviä yhteyksiä asioiden välille. Digitoin kolme kappaletta lisää Eva Dahlgrenin levyltä Foobarilla. Kerron koska olen epämääräisellä tavalla tarkka. Enhän ole aikanani osannut olla vaativa tekijänoikeuksistani ohjelmatuotoksieni kanssa. Luulen että minä ja tekeleeni eivät tule kohtakaan olemaan ilmaisessa jakelussa. Haluan valtaa voidakseni puuttua ihmisten maailmassa havaitsemiini järjettömyyksiin. Hiukan sekavaa kielenkäyttöä mutta ehkäpä ennätän selvitellä vielä. Nyt jo pelkkä kirjoittaminen vaatii aikamoista ponnistelua. Tuolla alkuvaiheilla siin nyt aamulla oli jännä tunne kun kuitenkin hapuillen alan löytää kirjaimet. Eräs sokkoilun etu on että virheet jäävät vähiin kun niitä voi korjata heti koska katse on näppäimistön sijaan näytöllä. Nyt juuri tuki idea että saisinkohan Pekan kiinni ja käytäisiin Meritorninin lounassalilla tankkaamassa tänään. Olen siihen malliin kärsimätön kapistus että haluan että heti tapahtuu. Se ei taida tehdä minusta yhtään originellia. Vielä se. Mutta minussa on myöskin kärsivällisyyttä. Detalitarkkuus tarvitsee sitä ja rauhallisuuttakin. Minua pännii kun toimintonäppäimet ovat niin etäällä. Äsken keksin että voinen siirtää tuon edellisen merkin poistotoiminnon pilkun paikalle tai vaikkapa vaihtaa niiden paikkaa ohjelmassani. Hiukan neroa ja hullua että nyt aloin tätä tekstiä räpeltämään kun se on samalla harjoittelua. Sellainen luulo saapui mieleeni että kun nyt lisään tietoisuuttani näppäimistön käytössä niin samoin tein voin puuttua hartioideni jännityksiin. Provokatorinen monikko. Voi hyvänen häpy. En ole muistanut tallentaa tekstiä sitten alun. F2. Tämä täsmällisempi lähestymistapa tekniikan kirjainten ja sanomisen välillä panee minut miettimään ohjelmien kömpelyyksiä. Kunhan nyt hiukan rennommin saan painiketyön sujumaan niin voinen alkaa puuttumaan näihin järjestelmäasioiden puoliin. En halua jättää riville vain yhtä sanaa. Kaikella on paikkansa. Alkaessani opiskella internetistä kymmensormijärjestelmää löysin Venäjän ainoan alan mestarin sivut. Ilmeisesti siis kisailivat vain kerran. Englanniksi sokko on sokea onko? Eräs venäläinen fanaatikko teippaa oppilaiden näppäinmerkinnät piiloon ja paketoi ja sinetöi koko paketin ja mitä vielä. Voi pyhä typpi vasen ranteeni on jäykkä kuin stondis parhaimmillaan. Huiskin hieman. Voi paska kökkö se oli vieläkin jäykempi ja teki kipeää. Osaanko ottaa kokemuksen oppituntina? Tykkäsin kirjoitusmestarin asenteesta. Häneltä opin että on omin käsin tehtävä kartta näppäimistöstä ja sain tietää että a+å on rytmi. Sitä en ole vielä alkuunkaan oppinut. Voihan pihkura. En ole vielä alkuunkaan sielä päinkään mitä pidin starttina ja kaikkena mitä mukamas nyt oli tarkoituksenani sanoa. Myöhäinen yöpuulle käyminen ja aikainen herääminen ja optimistinen ideamieli. Jumanpaukku nyt tuntuu alaselässä jäykkäävan. Pidän paussin. -10;20 2005-01-20 torstai 01:21 Ottaa vähän aivoon kun ei molemmat tulleet 01/20. Voinhan kirjoittaa 123456789. Siistiä! ABCDEFöaädö ä'öasd kalsjkfjfdi wjEGIF JSDKL MKSMN DGKMKjh. tÖKSI-Töök. Aika siistiä? Jopa muihkean orgaania. Suoranainen idiootin silta minne tahansa. Tuiki tavallinen turinointi voi alkaa. Pakkoliikkeiset sivuhyppelyt tuli ningus tehtyä. Siihen liittyi ohjelmani käännös koska koneeni on sotku ja olen hiukan säätänyt ja erilaiseen järjestykseen ja ohjelmani jutut ei ihan toiminut ja samalla sain kokeilla ekasta kertaa yhtä juttua. No siis käytin upx -ohjelmaa joka pakkasi tämän F:äni 261344 tavusta 105076 tavuun. Reippahasti yli puolet pienemmäksi. Ja kuinka helvetisti joskus aikanani olen tehnyt mitä vaan pieniä säätöjä jotta saisin ohjelmia kompatimmiksi ja timmiksi. Ja kun kuitenkin joskus käytän levykettä ohelmani siirtoon vaikkapa vanhalle perintösylin dos-mikrolleni niin sepä kopioituukin kai nopeammin samassa suhteessa kokoonsa nähden. Minä sekavan puppupuuronkeittäjan sanomanani minunenäni eneamunaminami. Ennätyksiä olen tehnyt rokkakaupalla. Lainasin neljätoista äänilevyä kirjastosta ja se kävi helposti lainauskiellon päälle kun maksoin 2 ja puoli sakkoeuroa vaadittuina lunasvaroina. Olen uinut 18 kertaa 50m perhosta jossa uintia noin 1 min ja huilia 1 min suunnilleen ja suunnilleen sinneppäin. Nyt teen kaiken aivan täsmällisesti suunnilleen. Olen vapaasammakkosukeltanut nyt vihdoin jo ehkä noin viikko sitten 50 metriä perille saakka 25 metrin altaan siis suuntaan ja toiseen. Tänään lastasin irto-omenoita 14 kappaletta Cassassa vaa'alle tosin nämä hedelmäiset eivät oleet suuren suuria. Viime yön valvoin ja äsken oli väsymyksen poikaa leuoilla. Tänään (eilen) uin kaksi kertaa. Ekalla kerralla kroolasin ja olin melkoisen hämmästynyt kun se meni aikaika siististi. Tuli siinä samalla todellinen tunne että voin opetella mitä tahansa. Juujuu. En ole nukkumiskirjanpidottomuudesta tarkastanut mutta luulen että olen viimuis aikoina valvonut joka kolmannen yön ja sitä ennen ottanut hiukan niinkuin ihan tarkoittamattani muhkuraiset monen iltatunnin päiväunet ihan synkänpimeään iltaan asti. Yöuneni ei ole tehokasta. Ja sitten vielä luulen että olen kipeä aamuheräämisestä koska olen tullut kroonisesti ikävälle mielelle kouluunlähdön pakosta ja työorjuudesta. Diagnoosina Slaweriensis paranoidosus complicuus. Hartiat hartiat hartiat vain kaksi norjaa kappaletta. Iltauinnilla melkein jo kramppasivat. Sorea uintiprofiili tarkoittaa hartioiden suppuun vetämistä joka on pullworkkeria eli staattista liukumisen ajan. Pitää opetelal tekemään se rennosti jos mahdollista ja sen päälle kuinka vain voi olla pitkä veto joka venyttää hartiaa takaisin normaalijärjestykseen. Juha Vainio on yhden levyn rääväs tulkki ja siinäpä olikin muutama muikea juttu ja muistin että minunhan piti juu alkaa lauluharrastukseenkin. Muita mokiani on kun en tajunnut olla pystyssä ja tolpillani ja ulkona pitkin rantoja todesta ottamassa ennätyskorkeaa vedennousua josta vasta iltaisen puoliversion kävin Poikakalliolla toteamassa ja sekin oli korkeampi vesi mitä milloinkaan olen nähnyt. Sulaa vettä paljon ja autoteilta hiekaa siivottu ja sileää ajaa siellä missä siellä ajaa. Outoja aikoja. Eikun tuntuu että kaikki muuttuu ja sepä taitaa olle sen merkki että sanoja tässä muuttuu eli minä idiootti itse. -02:01 2005-01-21 perjantai 15:27 Nonniin nyt meni tääkin päivä pipariks. Lisäsin pätkän viimevuoden vikalle päivälle sen olin kirjoittanut jokun webmailin luonnososastolle. Jaha jaasha. Ventti on outo luku kai se jää päälle kun ei jaksa uutta numeroa vääntää esiin. Yksei levy on Veikko Lavin 1951-53 suunnilleen lauluja ja onkin huumorisinta mitä yleensä kuullut olen. Tolkullisessa mittapuussa ilman överlörppää. Eilenkin tuli huilipäivä. Mikä riivattu saa minut pysymään poissa kadulta? Pyry ja laiskuus. Nimittäin hölkkä olisi vissiin parasta rentoutusta olilleni junnaaville. Jopa vaikka olisi kevyt reppu hartioilla saatikka ilman sitä. Lumeton lämmin talviaika on muuttunut jälleen lumekkaaksi. Rähmäsilmää kun aina unohdan mitä olin sanomassa. Jokin mielessä oli ja sen aatteilin sanoa mutta sekosin tai kenties jo sen kerroin. No joo yksi juttu kun levyjä kirjastolla olin lukemassa Modern Drummer lehteä. Että on näitä työteliäitä artisteja kuten basistitäti telkkarissa. Tarkoitan sellaista jonka yksi persoonan puoli on studiossa tehty ja monien kuulema mutta harvojen ehkä tunnistama. Mutta eri jutusta asia. Taitavasta silti. Rumpalikin sanoo kuten konekirjoittaja ja uintifriikki että harjoittelu aloitetaan hitaalla tyylillä ja luodaan siinä pikkuhiljaa toimiva tyyli ja liikeradat. Minun liikeradat ovat nyt hiukan huitsia päin kun en jaksa ajatellakaan kovin keskittymistä sokkoon kirjoittamiseen. En ole oikein harjoitellut. Äsken juuri nenäni oli ruudussa lähinnä kajakkiasiaa ja Grönlannin rannoilta. Originelleja merimelojia on vielä olemassa ja varmaan parikymmentä eri jutskaa eskimon tekoon. Taitoihin kuuluu muutaman metrin melonta pää alaspäin pitäen melaa ylöspäin olevan pohjan yläpuolella. Vähän nolottaa mun olen tuntenut viimeksi simppelin eskimon tekemisen kovin vaikeaksi uimahallilla. Mutta tosin tässä istuksiessani totesin etten ole osannut ottaa kropan tehoa viimeksi edes mukaan yritykseeni. Ja eskimo tekee itselleen kajakin tarvittaessa ja melan teko ei kai silloin ole kuin hienoastuneempaa halon hakkuutta. No nyt mustui kun olen ajatellut että voisin taas ruveta laatimaan sivulleni listaa tykkäämisistäni ja kenties päinvastaisestakin. Jos joku jaksaisi tutkia niin sellaista tietoa varmaan löytyisi runsaahkosti näistä teksteilyistäni jo. Suklaata menee liki puoli pientä levyä päivässä ja taitaa taa jäätelöpaketinkin puolikas hurahtaa siinä sivussa. Suklaa rupeaa jo maistumaan pahalta mutta on vähän riippuvaisuutta siitä niinkuin kahvistakin. Nyt meni portti kiinni eikä päästä tule mitään ulos. Akuutti aivohalvaus ei veri kierrä kun jumissa koko tanan tantta. Ja voi jösses se on perjantai. Kolmas päivä eräskin Tuomas puhelinmyyjä soitti ja myi Fuck Tele Finlantin liittymän. Piti olla oikein halpa ihan halvin. Pari viikkoa meni ja tuli kirja ja olin innokas. Se olikin 340 euron ennakkomaksun lasku. Koska olen invalidi luottohäirikkö. Eilen ei putiikin palvelunumeroon päässyt niin vain. Myyntinumero vastasi heti ja sieltä neuvottiin mailaamaan tai soittamaan niin sanottuun palvelunumeroon. Viiden kerta ja anti puhevalikoon asti ja sitten olin juuri sulkemaisillani kun 20 minuutin odotus oli täynnänsä kohta ja pyytelin peruuttamaan ostokseni. Että jo ennen olisi luullut minun oppineeni että helpolla en saa kuin hankaluuksia. Miksi lopettaa toimiva suhde vaihtaen se mihin lie? No jatkossa pitää tutkia. Toivon nyt ainakin että opin taas kerran perusteellisemmin että ei mitään ilmaiseksi saa. Paitsi joskus öklöä paskaa. Ei. Paksaakaan ei saa ellei sen ottamisella tee jollekulle palveusta. Mitäs vielä? Nyt ruudullani kirjaimet ovat vihreitä. Siitä tuli mieleen Aku ja tarkemmin Roope ja pienet vihreät ankat jotka kuljettivat maissinjyvää evääksi kottikärryillä. Muistini on hiukan assosiatiivinen. Ja epäsosiaalinen. Paskaa taas tyytin täydeltä. Töttörö torvi jospa se olisikin instrumenttini. Vielä fiksailin uintienntyksen 17 kertaan koska laskupääni on vähän hattarainen. En voisi missään nimessä noin pitkälle laskea mutta kun otan alkuminuutin ja loppuminuutin kellosta niin erotuksen kahtia jakamalla tulee kokonaisosasta 1/1 minuuttisten uinti/huili temppujen lukumäärä. Kun eka lisää lopuun irtominuutin että.... jooo just! Osasin tehdä tämänkin oikeinlaskun väärin. Perhanan vesipäämies idiootti! 12 yli viiva 13 vailla on 60-25 = 35 + 1 = 36 ja se puoliksi on sitten 18 uintia. Ainesta neroksi kusipääksi asti. -16:11 2005-01-22 lauantai 02:24 Meinasin niinkuin kirjoittaa illalla. Ja hups mitä touhusinkaan? Ainakin vähän kuuntelin levyjä lisää ja kiva mulle mukavia siinä olikin. Kävin uimassa ja tuntuu että rintapotkussa alkaa löytyä tehokkaampaa mallia tai siis vähemmän menoa vastustavaa. Ekana oli selkäuintia ja siinä kenties opin liukumaan hiukan paremmin ja vähän potkimaankin liu'un päätteeksi. Ja huh jopa niin on että ilma ei riitä puhallettavaksi joten en puhalla eikä nenään silti juuri sen enempää vettä mene. Uin perhostakin nyt 45s välihuilein 5 kertaa 50m. Välitiedotuksena että oli sekä polkiessa uimalalle että uimalalta mahtavan huippu lämmin uusi talvi suojalumikeli. Rutisi vaan pyörien alla menomatkan sairaalantaitsepolulla. Palatessa isompia teitä oli vähemmän vastusta. Valmiiksi enemmän poljettuja teitä. Viimeinen rutistus uimalassa tänään oli melontaharjoitus. Meloinkin kun sain päivän nettisurffista inspiraatiota. Harjoittelin märkänä kuivaharjoitteluna ympärimenoa altaan reunaa vasten pitkän tovin ja aloin saada hiukna tottumusta ja tuntumaa. Silti eskimokäännös ei heti perään onnistunut. Mutten lannistunut ja yritin toitamiseen. Onnistuin ja toisenkin kerran. Sitten yritin toiselta puolelta ja se menikin vähän vaikeammin eika kai heti. Olin niin lähellä altaan reunaa että kömmin sitä pitkin ylös. Olin unohtanut kertakaikkiaan kumpi puoli on voimakkaampi minulla tekemään eskimon ylös punnerrusta melalla. Eikä minulla oikein nytkään ole siitä kuvaa. Pitää harjoitella puolet tasaväkisiksi. Aika hiton hyvä olo kun uinti sujuu ja kajakointikin. Ja vielä kivaa musiikkia ja olo on väsynyt ja optimistinen. Mutta eipä hätää sillä taatusti ihan yhden tai kahden päivän perästä olen taas yltiöpottuuntunut. Ei mitään yllätyksiä nyt jaksaisikaan minä. Hoh hittoa edelleen hartiat on mitä on ja jäykkäilen. -02:41 2005-01-22 lauantai 23:21 Tarkoituksella tarvii olla tarkoittaja. Välillä esimerkiksi unohdin miksi sain niin voimakkaan halun käydä uimassa kaksi kertää päivässä. En muistanut että aion trimmata vatsanseutuni pullottamattomaksi ja piukaksi. Aika piukka se jo on ainakin löysän osaston alta mutta välillä vielä kovin pullottava. Lenkillä en ole käynyt viikkoon. Tänään kävin salilla tekemässä satkut vyötäröliikkeitä. Siihen meni kymmenen minuuttia kaapiltä lähdöstä palaamiseen ja mukana oli kusella käynti. Rupesin tuumimaan että mitenpä tietää tarkasti ja sitten vielä että mitäpä väliä? Väli on paluu tarkoittajaan. Tarkoittajaa ei ole paljoa käytetty mutta välittäjällä on kaksi merkitystä. Suunnilleen ja epätarkalleen. Sanon kohta paljon kello on kohta - 23:32. On olemassa kaksi asiaa nimittäin aiheessa pysyminen ja minä. Minääni koskettelen ristikkäisillä jaloilla. Kylmät jalkaterät. Voi pahus minuutta. Yhdessä Valitussapalassa oli lääkaripuukottaja jonka pakkomielle oli säätää toisen apinan kroppaan toisen ruumis. Tuloksena kaksi tapettua. Mikäpä olisi iso hinta saavutuksista? Ja haluna on säätää tietenkin ihmisten osia. Näen tässä vain järjen älyttömyyden oletettaessa että koko ihminen tai otus mikä lie on pää ja muulla ei ole väliä. Kunhan se roikkuu jotenkuten mukana. Vähän oletan että pää joka lähtisi vieraan kropan kanssa liikenteeseen saattaisi itsensä nopeasti ehkä remonttikuntoon. Jo pistämällä haarukan silmäänsä ja pää ei tietäisi mikä vatsalle sopii että ehkä se silmään pisto olisi terveellisempääkin. No niin tulipas siinä jo listaa tarkoittamatta sen ihmeemmin. Se aiheesta ja sitten voin siirtyä kaikkien aiheiden viereen. Syrjäyttää. Etusormella kirjoitettu lause. Tämä vasemmalla. Peukalolla, haha. No niin siis aiheena on tänään vielä aiheettomuus. Vetkuttelin uimaan lähtöä ja uimassa laiskotutti. Ajattelin kuvakulmaa jossa näkyy rataköysi. Silmä on niin kovin eri asia kuin ..... Puhun hulluja! Silmä on silmä mutta tarkoitan isompaa osaa kokonaisuudesta. No oli sanomassa että silmä on kovin eri asia kuin kameran objektiivi. Tämänkin on väärin koska tarkoitan kuvaa. Jotakin käsitystä mielessä. Silmä voi vaihtaa melkoisen sukkelaan katsottavaa kohdetta ja säätää katseluetäisyyttään tai tarkennustaan. Ja katselukoneiston kontrasti ja dynaaminen tai valotasapainon alue on hyvin laaja. Olennaisinta on että katselussa on mukana mielessä se mitä ei näy. Se voi olla äsken näkynyttä tai ennen nähtyä ja yhtä hyvin jotakin jota ei ole. Ei ole ehkä ollutkaan. Siis mielikuvitusta. Kamera tuottaa kuvaa valosta. Valokuvasta voi löytää myöhemmin asioita joita ei ole lainkaan havainnut kuvattaessa. Pikemmin ne asiat voi huomata joku muu kuin sa joka kuvaa alun perin katsoi. Luulen että mieleen jäävässä kuvassa on nimenomaan tajuttua näettyä. Jos jotakin ei ymmärrä niin se ei rekisteröidy. Minä taidan olla aika heikko. Kun eilen kävin uimassa ja melomassa niin tänään en oikein olisi enään jaksanut. Tai ajattelin niin päin että olen hidas palautumaan. Sehan on sama asia kuin huonokuntoisuus. Siis kroppa on veltto seuraavana päivänä. Mutta vielä olennaisempaa on se että mieli on puutunut ja en osaa keskittyä. Eli tarvitsisin vaihtelua. Omgelmaksi tulee sitten se että minun on hyvin vaikea muuttaa tottumuksiani. Kun rupean jotakin tekemään niin jatakan ja jatkan samaa rataa kunnes tulen kipeäksi ja on siinä mielessä pakko saada aikaan muutos. Palasin pyörällä hyvin hiljaa. Kaupungilla päin oli jo lumisulia pyötäteitä. Ensin aurattuja. Pysähtelin ja talutin mäkiä ylös. Satuin huomaamaan lumella maalattuja kasveja puita. Pysähdyin ja tarkenin. Ajattelin että miksi olen tylsimys voisin vain hypätä hankeen. Jatkoin hitaasti ja huomasin uusia puita. Tuhannen kertaa olen ne ohittanut. Ristin niitä nähtävyyksiksi ja myöhemmin kavereiksi. Vein pyörän kellarin ja pysähdyin portaille ennen ulko-ovea. Oli kovin hiljaista. Hämmästyin sitä ja käänsin suuntani takaisin alas ja lähdin rantaan. Olin jo tullessa huomannut veden pinnan heläyttelevan vastarannan vesitornin valastuksessa. Lumi on vettä. Vesi on lunta jossakin pinnalla. Kävin omalla uimarannalla. Lumi on peittänyt kalliot ja vesi on korkea. Ahne mieleni teko oloni sotkuiseksi koska pitäisihän minun käytää mahdollisuus mennä veteen ilman mitään estettä. Siinä sitä vetää on ja sinne. Minulla ei ollut isompaa nälkää palattuani ja taisin täyttää isoimman osan energian tarpeesta suklaalla. Ja maapähkinöillä sekä rusinoilla. Nyt alkaa väsyttää. Toivon että herään huomenna halukkaana. Voisin hölkätä sitten Karhulaan. Ja voi hyvänen nyt olisi myöskin hiihtokeliä paksua lunta. Ja hetki olenhan unohtanut myöskin kävelysauvani. Mieli on unohtavainen. Uidessa tuntui että olen lahjakkaasti unohtanut kuinka taitavasti eilen uin. Huomasin siinä taidossa olevan mukanaan ainakin keskittymiskyvyn hajanaisuutta. Haukotuttaa. Tähän kirjoittamiseeni liittyy säätely ja lämpöpatterin hiljaisen kohinan kuuntelu tällä kertaa. Säätely liittyy ohjelmaan. Kömpelöä kieltä. -00:20 2005-01-27 torstai 00:53 Voihan öööh. Mulla ei ole todellakaan mitään asiaa. Kone sekaisin mutta sekaisin taidan olla minä. Olen meinannut kirjoittaa. Meinaaminen on hassua. No okei jouduin ansaani. Tulin uimasta. Kävellen menin ja tulin keltaisessa toppatakissa ja punainen vihdoin jälleen löytynyt piponi päässä. Lunta ja pakkasta ja vesi on päällystetty valkoisella. Ei hallissa. Tulin ja vetelihdin oikein välillä hymyillen ja tällaista ei ole ennen minulla luullakseni ikinä tapahtunut. En ollut kaatumaan asti väsynyt enkä saman tien nälkäinen. Muhin vaan melkein tunnin ja vähän venyttelinkin. Se on luuloani että tuo on voimakasta fyysistä kemiaa. Tiedän vain että löysin perhosuinnissa todella välillä hiukan delffiinipotkua ja se oli ja nykin on hymyilyttävä kokemus tai mikä lie. Mikä? Siis uiskentelin kolme satsia noin 250 SU 250 RU ja 250 PU joka tietty 50m pätkinä eli kaikkiaan about 2250. Uin perhosta! Viimeisestä kerrasta jo niin pystyn sanomaan. Aikaisempi oli räpiköintiä. Vaihtelevasti sujuu. Toissapäivänä maanantaina sauvakävelin ja pyrähtelin Karhulaan. Olin krampissa kun ahnehdin ylämäkeä ja olenkin kunnoton. Taisin uida taas vähän kaikkea mukaan lukien 25m nopea sukellus ja 50 metrin sukellus. Palatessani veden alla takaisin lähtöpaikkaa kohden tuli mahdoton laiskuus jo 10 metriä tai vielä aiemmin ennen ja tuli mieli nousta ylös ja sitten ajattelin roolileikin kun kuitenkin mieluusti koko matkan menisin. Tupsahti vain mieleeni että mitä jos nyt joku rakas olisi pulassa ja minä vitun itseäänrääkkäämätön rätti quittaan touhun että en nyt taida jaksaa. Entiset sukellusyritykset jossa haluni on vain ahneesti sukeltaa matka olivat tuskaisia. Olen jo tosin selkeästi pystyvämpi tässä asiassa. Mutta tämä roolipelini tuotti yllättävää sellaista että kauhoin vaan loppuun asti ja reippaasti. En sentään enää pystynyt nousemaan pintaan rauhallisesti vaan piti tulla äkkiä ylös. Olin muuten ihan hikimärkä tultuani uimalaan ja naapuri oletti hikoilleeni salilla. No tulipa onneksi sitten sekin selväksi. Palasin niin hitaasti että ei ollut märkyysongelmaa. Menomatkalla oli mahtava lumisade. Jouduin taas ihmettelemään että kuinka ihmeen monta lumihiutaletta on olemassa! No viimeksi kun lenkkelin Karhulaan niin kävelin paluumatkalla ja ostin Anttilasta kympilla koko paketillisen CD-RW otuksia. Sekin voi liittyä johonkin että labeli on juureltaan ääninen tai sointuisa. Kuuntelin juuri ensimmäisen Kinksien levyn loppuun ja en taida jaksaa lisää tuota rallastusta nyt. Palaam Cristinaan portugaliksi kun hänellä on hyvin kaunis profiili. Tämä sopii nyt aika hyvin. Pidän portugalin äänissä olevista joistakin asioista joita meinasin väittää kuvailettomiksi mutta sehän on se ääni joka on geemäinen mutta on ihan muuta ja ehkä Brasilian portugalissa on enemmän jotakin minua sytyttävää mutta en vielä tiedä. Olin nimittäin sanonut että pidän Värttinästä mutta se taisi olle oletusta Aitaraa kuunneltuani joka on milestäni iloisin äänin laulettu mutta nyta lainaamani Iki on hilkulla että halaunako kuunnella sitä toista kertaa. Se kuullosti ehkä ammattimaisemmalta mutta en huomannut siinä mitään intoa minä. Olen ollut aikamonivuotisessa musiikkiäänimykkyydessä. Kinksiä edeltävästä äsken kuuntelin Evolve siis Ani DiFranco. Ja kas hänhän on kymmenen vuotta minua nuorempi vuosissa. Joku kirjoitti että hän on biseksuaali. Mietinpä vain että jos olisin nainen niin olisinko minäkin. Voisin hyvinkin olla lesbo koska enpä tiedä muuttaisiko minun sukupuoleni miksikään sitä että naiset ovat minusta roimasti ihanampia kuin muut sukupuolet. Siis ihanat naiset tietysti! Minun nukutukseni on taas pyrähtämässä aamuun. Voi säkäräkä sikäli että nytkin tänään hurahti valo pois ja nopeasti kun vähän vain kulutin sitä aikaa kun olin noussut tai ensin kuitenkin herännyt vähän yhden jälkeen. Nyt olin ihan väsyväsy uituani ja saapa nähdä. Nyt pitää ruveta ajatumaan tästä pois ja sitten huilimaan. Ihan siksi ja saksi. Pari kertaa uimaan lähtiessä olenkin unohtanut ottaa vesipulloni mukaan. Löysin uimalan rodesta molemmilla kerroilla tyhjän pullon jonka valjastin käyttööni. Hassua ehkä ei mutta molemman olivat 1 kruunun Ruotsinpantillisia. Yksi kumma harrastukseni on EAN viivakoodien keräily. Sitä voisin lopetella turhuutena ja virittää jonkin sovelluksen. Turhuutena jo sinällään koska sinällään olen jo sitä jauhanut. No muutkin asiat ovat muhineet. Olen melkoisesti treenannut kaiken kaikkiaan erilaisia teknisiä tai tietokoneasioita aikanaan. Palloni eksyä hukkui risukkoon. Hänen persoonansa mitäkö geniaalia taikina-aine? Voi syltty en ole edes huomannut mitäkö sormijärjestelmää nyt käyttelen? Hö? Se taitaa olla silkkusekeseko. Niin se oppiminen. Uimaaaaan nyt ainakiskin. Olisiko vielä jotakin muuta? Mielipuolisuuteni on kaksimielisesti niitä mieliä että uiminen on puolueellista. Sitä ei voi oikein verrata maalla liikkumiseen koska paino on niin eri tavalla eikä ainakaan kantapäillä. Putoamiseen kenties mutta ilman stoppia mutta ei koska vesi on än kertaa ilmaa raskaampaa ja siis liikehtiminen silloin samoin ja olennainen asia se että hengissä pysyminen vedessä ei sentään käy ilman ilmaa kuin hetkosen ja tarvii imutella ilmasta välillä syvään henkeen ja se käy vain kun se onnistuu pintapuolella käydessä tai asustelessa. Taidan alkaa vähän olla severisekopää. Eilen muuten törmäilin eilen. Kirjastolla Olli ja mihin lie kaupunkiin nytkin seuraava näyttely. Ollin pitäisi joskus vielä katsoa minun ja veljieni äidin teokset jotka kai edelleen mihivat kellarissa. No minun oikeampi äitini taitaa edelleen olla isoäiti. Miksi piti jättää taideopinnot kesken jos minä nyt satuin muhimaan mahassa? Olen kyllä saatanan laiska ihminen niin kuin tietty kunnon artisti tai urheilija ehkä onkin mutta ilman draivia ei helvetti mikään ole kuin kuivaakalkkia. Törmäilin. Kuin uimalassa ja kotimatkalla ja jotenkin en muista mitä mielessä olinkaan selvitellyt. Kotiporteilla vielä. Ja nyt hartiani kiveksinä kohta. Sen sauvakävelyn jälkeen tuntui että sain istua ison tovin tässä koneella ennen kuin hartiakivistys alkoi. Hupshei. -02:00 2005-01-30 sunnuntai 23:42 En muista nimeä mutta kapakka taisi olla ihan Mannerheimintien varressa kun yksi kaveri kävi minulle opettamaan sanomista että itsekseskös istuskelet yksikseskös yskiskelet enkä ole varma koska joskus olen itse ainakin ajatellut että itsekseskös itkeskelet ja nyt tuntuu hassulta koskapa nuoa molempat ompi kysymyksiä mutta puheessa eikä päässä niitä kysymysmerkkejä ole tullut sanotuksi niin mitähän tämä kaikki hössötys sitten on tietää joku luulisin. Tietäminen ei tarkoita paikkansapitävyyttä ainakaan yleensä vaan uskoa luulemiseen. Ei alkuinen ei ole mieleeni! Tosin kyllä on ihan yhtä idioottia! Heräsin tarkistamaan ajan kello 16 tasan tänään. Vähän tuli fiilis että enpä sitten kerkeä uimaan mutta en ollut tyytyväinen ja rynnähdin ylös ja pääsin juoksujalkaan 17 minuutin päästä. Uimalalle kipitän reilussa tai tosi reilussa kahdessamymmenessä minuutissa. Oli hurjaa tuulta. Pakkasin vaihtovaatetta kasan mukaani ja pukeuduin keykäisemmin jotta en tulisi matkalla ihan hikimäräksi. On sentään keksitty sana kastua. Aina ei jaksa kastua vaan oikopolku voi olla pidempi. Voi lässytys harhaan lähtee. Eli reppu oli pullollaan. Ja uutta hiukan uintia kokeilin. Perhostelus ja välillä muuta pysähtymättä. Perhosta aina 50m. Ekalla kerralla uin välillä rintaa 50 ja toisen 50 selkää mutta huomasin että en tarvi niin pitkäveteistä huilia ja muutin tahtiin 50 PU + 50 RU tai SU tai sekoa mitä sattuu hiukan. Kai jotenkin vaistomaisesti uin perhosia ihan niin hitaasti kuin pystyin eli varmaa nreilusti enemmän kuin 1 min per 50 m kenties 1m 15s ja hidasta kovin oli varsinkin se väliuinti ja olihan tämä ekä kerta sekauinnnin lisäksi mutat siisihan eka kerta kun uudestaan aloitin perhosuimaan toisen uinnin päälle. Tein tätä touhua 16:57-17:29 eli 32 minuuttia ja luulen että 12 kertaa ja kuten tuttua niin mahdotonta pysyä laskuissa. Käwelin sitten topatumpana takaisin. Vainoharhailin että se iso savupiippu kaatuu tuulen tuivertaessa juuri minun päälleni ja sitten ainakin puut rantakaistaleella. Vahinko sattuu. Kumma kun en ole huomannut sattumisen tarkoitusta. Kipeä on taas ihan eri aine tai jos ei aine niin aihe ja silloin myöskin syy. Tuomiolle rovioon kaikki syylliset. Pulssi nousee ja laskee. Jouduin jalkautumaan. Torstaina tulin lähteneeksi myöhään leipälajin jonoon. Keskussairaalan kohdalla oli ryysis. Kuten melko tavallisesti oli joku auto paikiollaan suojatien päällä ja muutenkin vähän joka kaistalla autoja. Mutta muutaman sekunnin rako tuntui siinä välillä olevan ja idioottina keksi että haistatan kaikille paskat ja menen koko risteyksen poikki viistosti saman tien. Meinasin vaan oikaista vielä hangenkin läpi mutta sepä pysähdyttikin minut. Potkaisin perusaskelilla itseni kävelytien puolelle. Ja aloin taas polkea mutta olin äimänä kun rutinaa vaan kuuluu. Oletin keskiön tai takarattaiston seonneen. Olin ihan pöljänä kunnes edes tajusin että takanapa on ihan höllänä ja takarengas menee vinoon kun meinaan polkea ja renkaan maastokuviot rämppää tytisevät äänet ja tunnot kun yrittää polkea. Hitaasti mitään tajusin. Mutta olen kai niin saatana itsepäinen vain. Meinasin taluttaa tai en meinasin potkuoyöräillä mutta sitten pikkuhiljaa tajusin vaan parkkeerata jalkakäytävän reunaan ja ottaa punaisen kassini ja patikoida. Leivät löytyivät ja sain nyt ensi kertaa testattua että juu niin on. Olin kuvitellut että osaisin olla omarajoitteinen mutta hitot minä lastasin kassin täyteen leipää. Osan ruispaloja kuivatettavaksi erästä fania ajatellen ja itselle leipiä syötäväksi. Kuusitoista leipäpakettiyksikköä joista osa leipiä ja osa littuja tai lättyjä tai muhkupalleroisia. Grammoissa suunnilleen 8*660+2*350+780+650+400+300+350+300 = 8760. Viimeinen 300 on arvio sillä erään reikäleivän paketti oli ilman tarraa ilman mitään muuta kuin muovikalvo. Mutta voi ihme ja kumma ei ihme että siinä oli minulla sitten venytyspaino omilleni hartioilleni. Nimittäin tämä koko vahinkojen vyyhti tuottikeksintönä tuskan vastakohtana näiden pirun olkieni venytystä. Aika tasan puoli tuntia kävellen laskematta kantamusta vaan vaidellen sitä kädestä toiseen ja olan takaa samalla koettaessani saada hartiat laskeutumaan. Välillä tuntui että ne venyvät. Tungin loppumatkasta pyörää taluttaen lähikaupan keltamargariinin ja maksamakkarat taskuihini ja juustokimpaleen mustekalan lonkeron alle tarakkakassin päälle. Tällä kertaa torstain jälkeen tulee perjantai. Outoa se on. Olen niin pirun viimetinkalainen. Aina kuvittelen että aikaisissa ajoin valmistaudun mihin milloinkin. Mutta ei sitä juuri koskaan tapahdu. Lilluin tässä koneella siis perjantaipäivänä ja luulin että kohta rassaan takapyörän paikoillensa. Repun pakkasin ja itseni vaatetin ja sain nipun jakoavaimia mukaani. Pyörä pääsi nurinniskoin kellariruuman pohjalle ja jakoavasin mutterit. Ja voi hupsis! Käh?? Akselin pää tippusi lattialle. Akseli poikki! Minulle hiukan uutta mutta kun asiaa mielessäni järjestelen niin sehän on ainoa selkeä selitys yhtä'äkin takapaan löysyydelle. Ja mitäs fiksua muuta? Onhan minulla vanha pyöräni mutta se on odottanut uutta mutterinvääntäjää joka saisi siitä vähän harjoitusta. Ei ole kukaan ilmaantuntut vääntelemään. Eilen meinasin ruveta sitä tekemään ja keretäksieni uimaankin mutta tulipa sitten pualivahinkoinen huilipäivä. Samoin kävi torstaina. Tulihan silloin kävelyä vähän ja raahaamista. Eilen en saanut löydettyä ketjukatkasulaitetta jonka luulin olevan työkalulaatikossani. Löysin sen kyllä sitten sieltä kun menot keskeytettyäni kävin rauhassa istuksimaan ja meinasin käydä pakin läpi. Työkalu oli päälliosastossa ohuen roinakerroksen alla. Siis minulla on myöskin uusi ketju vanhaan pyörään jonka takarataspakka on uusi ja lojunut tässä melkein vierelläni tien tukkona varmaan puoli vuotta. Eilen se pääsi sitten jo lähemmän ulko-ovea. Mutta kääk niin ze aica menee hidaasti. Niin se lähtö pyörällä keskeytyi kun akseli on poikki. Tein minulle harvinaisen nopean päätöksen seuraavaksi ratkaisuversioksi. Kamppeet uusiksi ja jalat heilumaan. Olin siis ihan kuvitellut edellisenä päivänä että käyn kaksi kertaa tai ainakin yhden p¡tkän kerran uimassa. Siitä tuli ehkä vähän yli 20 minsaa vaparia. Mutta uutuutena kävin saunassa ja ajelin partaani suunnitelmallisesti ja ratkaisukeskeisesti. Söin vielä eväsomenan että puhti olisi. Melojia olikin ennätysmäärä. Kaikki venhot olivat parhaimmillaan vesillä. Koettelin taas sitä violettia paksua kajakkia ja harjoittelin mulimista altaan reunaa vasten. Sitten aika pian sain tehtyuä muutaman eskimon ja toiseltakin puolelta. Pieni keltainen kajakki oli vapaana ja sujahdin siihen. Se ei tunnu enää yhtään niin kiikkerältä kun viime vuoden loppupuolella. Ensin en saanut sitä ollenkaan kääntymään eskimoon. Alas pääsin mutta en ylös. Onnenani siinä oli eskimotreenerimme vieressä ja konsultoi. Olin pitäytynyt niin tiukasti ohjeessa että kaavin vain turhaan voimalla vettä. Kummastutti jälkikäteen etten ollut fyysikkonakaan pätkääkään tajunnut että kääntyminen painovoimaa vastaan tarvii voiman ja vipuvarren siis melaa vielä nyt ja sivulle eikä ihan kajakin viereen. Kylläpä helpotti kääntymistä kun tuo idea meni jakeluun minulle. Kävi hassusti että aukkopeite irtosi kun olin nurin päin ja sain silti käännyttyä pystyyn ja alus oli vain noin puolillaan vettä. Olin ennen hiukan pelännyt vesilastiin joutumista mutta huomasin että eihän tämä missään tunnu niinkuin ei mikään isottelevalle. Meinasin tyhjentätyä mutta teinkin sitten päinvastoin ja täytin vesilastia lisää ja paittosin aukon sen päälle. Keulakin alkoi mennä veden alle. Arvelin että nyt tämä kanootti ainakin pyörii helposti ja kyllä se sen teki. Tosin hiukan hidastetun tuntuisesti koska kai se vesi jotenkin jarruttaa mutta kun tein pöyrimsitä hitaasti niin se sujui. Taas pikkuvahinko toi uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Kun pelleityäni tyhjensin kajakin niin alkuksi eskimo oli vaikea mutta sitten se alkoi sujua ja lopulta pyörin jo muutaman kerran yhtä mittaa. Siis aika tavalla ainkain tällä kertaa pääsin kaatumispelostani ja möyskin kastumispelosta. Samoin tein opin että takakenossa on helppo mennä melkein olkapäätä myöten veteen ja silti nousta takaisin. En vielä tunne olevani yhtä varmasti pystyssä kuin rullaluistimilla mutta taisin tortaina päästä aimon askeleen varmemmille dynaamisemmille tolpille. Kovalevyni ovat aika sekaisin ja hävittelin tietojani. Helpottaisi saada vaikka lainaankin yksi jolle siirtäsin tiedot väliaikaisesti ja virittäisin tämän tai nämä simppelimmällä tavalla. Pöljä-ilta meni Ilkalla. Soitin että tulenko käymään. Siis perjantai. Kirjoitin torstai ja muutin sen pöljäksi koska sepä onkin perjantai. Olen sentään idiootti. En vain tiedä emäidioottiko vaiko munaidiootti kenties palli-idiootti. Voi hyvä härvellys ja turkana nythän on jo tämän kuunkauden vihovika päivä 31. Niin mutta lähdin ahnehtimaan josko Ilkka olisi muutamalla kympillä luovuttanut vanhan koneensa toisen kovalevyn. Mutta eihän sitä suurempaa löytynyt. Olin hiukan yllättynyt kun sain tietää että sehän jo on ollut minulla lainassa mutten tainnut enkä tajunnut silloin tehdä sillä mitään. Nykynen isompini on 15 giga ja tuo olisi 30. Siis eipä nykylevyni ole sisitisti käytössä kun osioinnit on mitä sattuu ja sitä paitsi kylläkin nyt tässä on masterina 6 gigainen ikivanha ja iso ja hidas ja kai alkupäästään rikkinäinenkin Bigfoot. Tämä on niinkuin seonnut palapeli jota suotavaa purkaa jotta sen voi koota toimivasti uudelleen. Voi pöhkö ei känniä kiitos. Katsottiin Ilkan kanssa DVD elokuvaraita Pirates of the Caribbean. Se oli ihan juu-juu mutta englanti välillä niin sukkelaa että pitäsi harjoitella perässä pysymistä. Varmaan edellisellä viikolla samaa velpoikaa tervehtimässä katsottiin elokuva Skagerrak. Se oli ihan kirpeänkarvaanmakoisamukiinmenevä. Minulla on välillä tunne että jotakin haluiaisin päiväkirjaani ylösmarkkeerata mutta sitten kun tässä kuvaannollisesti nokkaani kaivan niin ei mieleen tule mitään siitä tai jotakin suurimpia tukkeja joihin ihan kompastelen. Ahhah yksi juttu mitä äkkis tuumis juuri koneelle valuessani. No voi hitsi heti yksi johti toiseen. Eli ole semmoinen rikollinen että kun yhden kerran halusin taas tehdä lettuja niin ostin Cassasta kuritettujen vankikanojen munia. Ostin saatana. Ja tänään Siweästä luomuja munia mutta luulen että pelkään että ne elukat ovat yhtä pahassa kusessa. No okei voinhan olla operatiiivisempi. -01:14 2005-01-31 maanantai 01:23 Ja juttu jatkuu vaan. Kävin kaivelemassa jääkaappia. Sanotaan tässä luomumunan paketissa että 0=luomu. Tietäminen on sitten vaikeaa. Koska ajattelen nyt että luomu tarkoittaa sitä mitä kasvit ja eläimet ovat syöneet vai kuuluuko siihen mukaan myös miten he asuvat ja niin edelleen ja mitä se sitten tarkoittaa. Yksi hassu juttis on se että viime aikoijen munan kuoret ovat juuttuneet lieden päälle. En ole saanut niitä vielä kierrättymään sen pidemmälle vaan olenpa vaan kuivatellut ja antanut niiden muhia. Unelmoin että minulla ja tulevalla yhteisölläni olisi tapana muhituttaa kaikki eloperäinen jätöksensä kompostissa. En ole vielä edes saanut omaa kokeilua aikaiseksi. Luulen että jonkinlainen kotikomposti olisi erinomaisen kätevä. En tarkoita että laiskalla toimiva vaan hiukan uutteruutta vaatien kuten muidenkin elävien otusten kanssa. Olen näemmä vissiin tullut vauhdikkaammaksi suoltamaan tätä puppuani. Välillä aattelen että olisi kivaa tavallaan kirjoittaa vähän melkein joka päivä mutta olen kai silti jotenkin ainakin hiukan maaninen kerran kirjottaessani että tulee turhankin iso lätinä kerralla ja sitten taas olen masentunut ettei juttu juuri huvita. Ajattelin eilen no vikana päiväsaikana maanisdepressiivisyyttä sanasotkuna. Nimitys kasisuuntainen mielialahäiriö. Arvasin että netistä kaksisuuntainen tuo tuon mielihärön. No ajattelin siis että silkkaa potaskaa koko juttu. Koska mieliala on mitä se on. Mielialassa ei voi olla häiriötä. Tunne ei voi olla väärä. Voi helvetin pöhlö minne olen joutunut. Haluan muualle. -01:37 2005-01-31 maanantai 23:52 Kummia pienehköjä asioita. Heräsin jotakin 16:30. Äsken iltapalalla joka tosin on näköjään tämän vuorokauden pääruoka olin nukahtamaisillani. Tuntui että silti tirkistän nettiin ja koneelleni ja olisihan tässä hommaa siivota ja kun istahdin vasta kolmannen kerran muistin että nythän juuri on lainalevyjeni eräpäivä ja sain ne kaikki 13 jatkettua. Yhdessä kohdassa tuli idea että voisin kirjoittaa tulevaisuuteen tähän päiväkirjaan tuollaisia asioita kuten noita eräpäiviä muistiin. Auttaisikohan se? Minulla oli kännykässä hälyytys mutta ei ole mitään muistikuvaa hälyyttymisestä. Jos laitoin sen klo 16 niin ehkä se meni vain ohi. Muutenkin asiat ovat nykyisin kovin häilyviä. Sain vanhan pyörän takavaihdetta siivottua ja uuden ketjun laitettua ja takapyörän sitten pakoilleen. Ketjunkatakaisutyökalu oli lerppa. Tappi meni kättelyssä vinoon. Entisissä aikoinaan ketjuissani oli tapeissa kolonen joka suuntasi työkalua mutta näissä uusissa ei ole kuin päinvastoin pullea tapinpää. Noh jäin nyt miettimään että mitäs nyt? Kuukausi vaihtuu juuri nyt. Vaihtui. Eli huono järjestys tässä on. Ei ihan pätevä. Mutta opin uuden tehokkaan konstin katkaista ketju. Ainakin tämä vanha. Kahdella jakoavaimella ote ja hiukan kiertoa pitkittäissuunnassa ja hups poikki on. Ensin koetin kääntää ketjua pokittaisessa suunnassa sen saranointiin nähden ei tuloksena ollut juuri mitään vähän vinoa vain. Takavaihde pelaa nyt paremmin kuin koskaan kai tässä pyörässä ja etummainenkin mutta enemmällä rutinalla. Aivan hullun tai huvittavan tuntuinen tämä pyörä kun sen runko on lyhyt eli ohjaustanko lähellä satulaa ja satula vielä hurjan matalalla mutta jännä tuttuus tällä vehkeellähän olen viimeksi ajanut melko kauan sitten Stadista tänne ja sitä ennen kelannut edestakaisin tuota välilä. Varsinaista vispaamista voi sanoa. Nyt kun lähdin polkua uimalalle olin ihan pihalla. Olisin tietysti laittanut valon päälle mutta valon pidin on uudemmassa pyörässä. Siinä missä oletin olevan polun oli hanki ja kesti vähän tajuta asia kun en nähnyt juuri mitään. Lunta meni saapaanvarsiinkin. Aloin sitten vähitellen ymmärtää että eilisestä jatkunut tuuliviima ja pyry on tehnyt ennennäkemättömiä ja nytkin melkein näkemättömiksi jääneitä kinosmalleja. Matkalla totesin asian kun alikulkurööri oli yhdeltä sivustaltaan noin metrin korkeudelle kipuavan siistin lumikaaren tai alakulmapyöristeen koristama. Ehkä viisitoistametrinen käytävä melkein kai koko matkaltaan. Nyt uin minulle hiukan uudella tavalla. Ensin 25m rintaa hiljalleen ja sitten 50m perhosta ja uudelleen pysähtymättä viisi kertaa rintauintihuililla ja sitten viisi selkäuinnilla ja vielä kolme kroolihuililla ja olisin jatkanut mutta uintiaika päättyi. Aika hidasta menoa mutta nyt uuvuin hitaassa perhosessa paljon vähemmän kuin uintiurani alun räkäkroolissa. Sitä näköjään oppii ja harjaantuu aika nopeastikin kun vaan treenaa. Pisteenä iin päälle paluumatkalla musta maija parkeerasi kulkuväyläni varrelle ja kivan niminen konstaapeli antoi minulle kirjallisen varoituksen valoitta ajamisesta pimeässä ja sumusssa sen päälle. Uima-aikana oli noussut ja alkoi se kun menin uimalalle. Sumua ja pakkasta. Vedestä nousi kai mutta mistä se nousi siellä missä onkin maata alla. Se oli kuin matalalla lentäviä pilviä ja siellä täällä valot ja liikennevalot loivat utukuvioita. Eräs valonheitin liki sai sateenkaaren ympärilleen. -00:18 0412 (tämä 0501) 0502 päivissivulleni alkusivulleni 2005-03-02 01:32