Jorman päiväkirjanen 2005/08 elokuu 2005-08-01 maanantai 03:52 Kolme kuukautta! Paljon on ollut ikävä jonka karkoittaa vain spesiaalihymy. Nyt on varmasti erilailla kuin ennen koska ennen luulin paljon. Nyt luulen tietäväni että luuloon ei ole perustamista. Tärkeät asiat vaatoivat paljon. Eivät todellakaan ilmesty tyhjästä. Uskoa ymmärrystä joista kasvaa tietoa. Taidan vain hieman ja väliaikaisesti seota. Onhan jo sentään myöhä. -04:05 04:07 Nyt koetan koota Assemlyn viimeisinä päivinä mailiin ja nettiin laittamistani päiväkirjapalasistä viimekuun päiväkirjan loppuosan. Siis päivien 30 ja 31 heinäkuuta. Siinä on aika monta palaa jotka pitäisi löytyä kolmesta paikasta. Hakua paikannusta kopiontia editointia alkaa nyt. -04:12 04:19 Ei ihan vielä alkanut kun minulta olivat taas ääkköset karussa. -04:20 05:25 No niin! Tein yllä mainitsemiani temppuja. Koetan vielä päivittää nettiin. Nukkumaan mielenmi tekisi. Mutta aitonörtin ja assemblylaisen tapaan kukuskelen. Ei vaan kohta vähän nukkumaan ihan kyllä. -05:28 05:35 Vielä minitiedotus koska pitää olla tarkka. Bloggerista kopsaamani meni pahoin yli omassa editorissani kun pastetin. Tässä rivi voi olla enimmillään 255 merkkiä. Ja kappaleesta tuli yhtä riviä eikä tässä ole mitään autimaattista rivitystä. Pitäisi lisätä päiväkirjan etusivulle vinkkejä miten voin päiväkirjoittaa kun olen "muualla" netin äärellä. -05:39 05:45 Äffä! Unohdin siis sanoa että tein rivitöksen käsityönä Wordpadilla. No olipa hienoa höööh. -05:56 2005-08-07 sunnuntai 15:07 Perjantaina viettelin ekaa kertaa omatekemästi syntymäpäiviäni. Homma tuntui ihan sekavalta valmisteluissa mutta kun vietto lähti käyntiin niin se meni ihan kivasti. Kakun leipomisessa oli monta mukana ja siitä tuli riittoisa. Sää oli sopiva ja viettopaikka pihakatos myöskin. Syntymäpäivävieraat olivat Jouni Oili Jori Kari-Jukka Amanda Jouko Virpi Ilkka Pekka Jouni Kristiina Hoda Ilkka Kalle Mika Risto Ville Tiina. Kerrallaan oli kohtuumäärä kahvittelijoita joten runsastamaton istumakalusto ja kupisto ynnä muu sekä kahvi riittivät huollettuina ihan hyvin. Amis tekee omia hommia isolla koneella ja kirjoittelen vanhalla sylimikrolla pitkästä aikaa. Tuli idea että tästä voisi järjestää piuhan Linux-koneeseen ja käyttää tätä päätteenä. Tiedä vaikka pääsisi nettiin asti. Tosin ei tarvetta kunhan tekstin saisi pääkoneelle vain siirrettyä. Tässä välillä on välillä ollut isojakin kai asioita mitä olisin huolinut panna muistiin mutta mitenkäs se tehdä? Ja myös pieniä ideoita. Tässä on varsin hyvä kirjoitella kun ikivanha näyttö ja oikea näppis ovat käytössä. Ohjelmani on levykkeellä ja toivottavasti myöskin teksti sinne tallentuu. -15:18 2005-08-08 maanantai 12:14 Selkä alkaa olla jäykkä. Luulempa ettei olisi jos olisin jatkanut totuttuun tahtiin perhosuintia. Mutta nyt olen uimassa valvojana ainakin puolittain ja vähän yli enkä uimarina. Amis ui eilen 50m kun hiukan kannattelin 40metrin paikkeilla. Siis itse olisi hukkunut mutta vähän avustettuna pääsi perille. Hyvin on oppinut koska edellinen pätkä oli kokonaan itse sisäaltaan portailta portaille eli hiukan vajaa 25m. Meinasin juuri tehdä selkäjumppaa tai venytyksiä mutta se jäi kun huomasin että tarvii kirjoittaa hiukan päiväkirjaa. Tässä ohjelmassani on tyhmä ominaisuus kun tämä tallentaa poistetut pätkät varalle ja tallentaa ne levylle ja kun nyt kirjoitan levykkeelle hidastuu toiminta kun poistan jotakin. Tämä vanhakin sylimikrokone toimi UPX pakatun ohjelmani kanssa. Olin jopa unohtanut että olin siirtynyt pakkaukseen. Eli ohjelmatiedosto on enemmän kuin kaksi kertaa pienenmpi eli jotakin 200k => jotakin 100k. Ai niin mitä halusin kirjoittaa oli se kun opetan näppäinyhdistelmien painallusta. No vaikka Ctrl ja jokin toinen näppäin. Minulla on ilmeisesti typerä asenne. Siis hermostun saatanasti kun toinen yrittää painaa nimenomaan samanaikaisesti kahta näppäintä. Sehän on mahdotonta. Minun on jotenkin opittava viestittämään että Controlin painaminen on vaaratonta ja sitä saa ihan rauhassa pitää pohjassa kun sitten naputtaa sitä toista näppäintä jonka toiminta taas on jotakin ihan muuta silloin kun Control tai vastaavasti Alt tai jokin ei ole painettuna. Tuhansia turhan kömpelöitä asioita. Nyt tuli mieleeni että ohjelmassani saisi olla valinnaisesti automaattinen tallennus kun muutama rivi tai jokin merkkimäärä tulee kirjoitetuksi. Ja samalla voisi tallentaa muut oheistiedot kuten nuo äskeiset poistetut jos on tarvetta. Lisäksi tallennus kirjoitetun määrästä riippumatta kun minuutti tai pari on kulunut ja teksti on tallentamaton. Selkäjumppaa nyt. -12:30 12:36 Amis tulikin kävelemään selän päälle. Nyt on vähän parempi olo. Enpä ole viitsinyt käydä salilla ollenkaan pitkään aikaan. Ja kun olin varma että se on vähän pakko. No ennenpä perhosuinnissa selkä tuntui jumittavan muta nykyään ei juuri ole enää tuntunut. Laittelin alakerrassa Kärsälle sähköjohtoja seinään kiinni. Siis vain seinään enkä itsejään sähköjä. Ekaa kertaa käyttelin Hilti poraa ja meni hetki ennen kuin edes tajusin miten vähän se tärryyttää kättä verrattuna pikkuporiin joilla joskus olen saanut survoa terää betoniseinään. Mutta jossakin vaiheessa huomasin että kylläpä sekin tärisee ja pitää opetella poraustyyliä. Ne johdot tulevat ulko ja sisä porras tai ovivaloja varten. Muutamia kömmähdyksiä. Hain Keskusasiraalan Otosta rahaa ja olin juuri tulossa jyrkän mäkioikopolun yläpäähän kun takajarruvaijerini katkesi siis oikean käden. Edellisenä päivänä ostamani Kokis-tupla jätti pahvin käteeni kun nostin sen paksista kun ensin pullo putosi oikean jalan varpaille ja sitten heti perään toinen pullo vasemman jalan varpaille. Oli vähän kivuntehostussanat mielessä. Eilen kun nousin maauimalan altaasta reunanarun alta raapaisi terävä nurkastaan lappu selkääni ja tuntui viiltävältä. Se oli hyppääminen kielletty. Miksi tehdään niin terävää? Minusta se on suoraan samaa kuin ihmisten välittämätön käyttäytyminen luontoa ja toisiaan kohden. Asioilla on puoliaan. Niin tai samalla asialla erityypisiä. Ja ne muuttuvat. On ollut jotakin kuin riivaus. Nyt onkin ilmestynyt enkeli jolta olen saanut kaukaa viestejä. Tuleekohan hän joskus esittäytymään? -12:52 16:27 Kopsasin juuri eilisen ja tämän päivän kirjoitukset tähän tekstiin. Hiukan kömpelöä mutta ei kovin ja siis jotenkin sujuu aika hyvinkin. -16:28 2005-08-09 tiistai 12:37 Otin aikaa kännykän sekuntikellolla että kuinka kauan tämä vanha sylimikro käynnistyy. NImittäin olen varma että tämä on huisin paljon nopeampi kuin isot pöytäkoneet kaikkineen. Ajan lasku alkoi kun aloin käynnistämään konetta ja virtalähteen ja näytön pistokkeet olivat jo pistorasiassa ja sisälsi ohjelmani käynnistyksen levykkeeltä ja tekstitiedostoraakileen avaamisen ja loppui kun hitusen myöhässä muistin painaa lopetuksen ja ajaksi tuli 1:08:89 siis reipas minuutti. Se voisi taatusti olla nopsampikin. Mitä pienempi kone sen nopsempi luulen. Voisi. Mitähän jäin leivoskelemaan tuota. Mukavaa kun ei ole ääntä. Olen sen ennekin kai maininnut että kovalevy on pysähdyksissä ja kun tallennan tekstin niin levykeasema hurajaa 4,55 sekuntia ajanottoni mukaan. Ei o paha. Amis tuli katsomaan kirjoittelupuuhiani. On jo vastaillut pariin sähköpostiin. Riitti hommat tietokoneella. Miksi mulla ei ole kolmea tietsikkaa tuolla niin voisi olla J + A + J samaan aikaan? Jahas sitten yhden pitäisi olla tehokas pelitietsikka. Sekosin kun yksi selittää jotakin ja sekin jäi tajuamatta. Ai niin ajattelin taas yhteyttä täästä Linux mikroon. Siinähän riittäisi että laittaa sarjakaapelin ja tähän pääteohjelman eli joku VT100 esimerkiksi. Nohas tuo tarkoittaa erästä melko yleistä päätteenohjauskoodistoa. Eli koodeja jotka lähetettään päätteelle kursorin ohjausta varten ynnäs muuta sekä mitä päätteeltä tulee tietokoneelle päin. Useimmiten ne alkavat niin sanotulla escape-koodilla nämä ohjauskoodit. Tuli äsken huomio. Ohjelmassani sanan poisto on Ctrl-S ja se ei taidakaan mennä poistettujen listalle niinkuin Back-Spacella poistettu. Loogisuushärö koska enhän ole koskaan tosiaankaan tainnut käydä ohjelmaa läpikotaisesti tutkien säätämässä vaan se on ollut hiukan mitä sattuu. Koskahan tulisi joku siisti juttu? Tuo Linux-juttu joka nyt on käytössä isommassa pöntössäni menee kyllä isoja sekavia askeleita eteenpäin. Vaatii ihan reippaasti hommaa saada edes selville mitä kaikkea siinä toimivaa on olemassa. Siis en enää ihmettele jakeluiden vaihtelevuutta. Ne jutus on niin kipeän mutkikkaita. Kun unix ja siis Linux on tehty kovin maailmanlaajuisesti yleikäyttöiseksi se on juuri ihan muuta kuin mitä tavallisen käyttäjän työpyödällä kaivataan. Minulla on kellonaikojen kanssa ollut sekoilua. Ei tarvitsisi olla ollenkaan valinnanvaraa aikavyöhykkeistä. On vaan oma aika. Jos netti tarvitsee muuta niin olkoon se sitten sillä puolella ja näkymättömissä käyttäjältä. Kieliasiaan en puutu koska se on sitten jo enemmän käyttäjäkohtaista kuten tekstin fontit ja koko. Kävin aamu-uinnilla ja uin nyt tavallisen perhosen lumpeilla ja takaisin kohta. Takaisin tullessa on vaikeaa. Maha kai kroonisesti täynnä ja tuntuu mahdottomalta jaksaa vetää ilmaa. Pitänee opetella hengittämään niin että uloshengityksessä tehdään työ reippaasti. En meinaa keretä puhaltamaan tarpeeksi ilmaa ulos niissä väleissä kun hengitän joka vedolla. Opeteltavaa. Tuli nyt mieleeni että pitäisi näkyä joku mittari että kuinka monta uutta riviä tai sanaa tai merkkiä olen kirjoittanut jotta halu tallentaa teksti kasvaisi. Ja toisaalta siihen mittariin voisi liittää automaattitallennuksen. Kyselin Amikselta että haluuko sitten kirjoittaa tässä vielä. Kuulin vaan vastauksena mitä? Taisi mennä. Ajattelen tässä vaan että onko sittenkin vähän helpompaa tehdä kokonaan omat ohjelmat vai koettaa löytää sopivasti toimivat valmiit. Molempi on työlästä. Pieniä sopivia ohjelmia on pienesti vaikea tehdä mutat isoja olisi isosti vaikeata rakentaa. Jonkinlainen kompromissi taitaa olla sovelias ajatus vaikkei ihan kultainen keskitie olisikaan kulkukelpo. Kun kävin rantauimareissussa eilen kuulin että on matalapainetta ja siten veto poissa. Nytkin tuntuu olevan rasittavahko keli. Tuntuu ihan kuumotusta selässä ja väsymystä vartalossa ja kantamattomuutta jaloissa. Tosin nyt aamu-uinnilta kotiin kävellessäni tuumin että olisi mainiota lähteä uimaan pidempään kuin tuo muutama kymmentä metriä. No voi jumapaukku. Unohdin ottaa date-hömpötyksen pois aloitysriviltä ja nyt aina tallentaessa onkin aloitusaika päivittynyt elikkä alkuperäinen aloitus hävinnut moneen kertaan. Törkeetä! Katon löytyykö päivitetetyn ajan lokista aika. Nimittäin fixasin kelloa minuutilla eteenpäin aloittaessani. Ja iitä muistin että tämän sylimikson kello oli aika hyvin ajassa aloittaessani. Olisikohan koska unohdin ottaa verkkolaitteen irti viimeksi. NImittäin yleensä tämän mikron aika on jäänyt huiliessaan kauas taakse nykyajasta. Kenties siihen aikaan milloin viimeksi ollut päällä. Joo löytyi se aika. -13:18 13:20 Pohdin hiukan kun tässä on MS-DOS Version 6.22 ja toiminta on selkeää ja viiveetöntä. Unix ja Linux on monen käyttäjän tai pikemmin sanon monen prosessin järjestelmä. Siitä seuraa että ei ole tarkaa tietoa mitä tietokone kulloinkin tekee. Se voikin olla tekemässä jotakin muuta ja aivan muuta kuin mitä käyttäjä haluaisi sen tekevän. Vaikka kone olisikin edessä pöydällä tai sen alla. Tämä DOS ei tee juurikaan mitään muuta vaan odottelee vain että olisi jotakin tekemistä. Ja toisaalta tämä on hyvin yksinkertainen eli ominaisuuksia on vähän ja Linux alkaa olla päinvastainen eli ominaisuuksia on hurjasti. Olen kovin varma että kaikissa järjestelmissä joissa on runsaasti ominaisuuksia suurin osa niistä on aivan käyttämättöminä ja ovat pikemmin harmina kuin hyötynä. Lopetan tässä ja siirryn isolle koneelle. -13:26 13:59 Voi rytinärätinä! Meni vähän persiilleen. Kopsasinkin vahingossa ennen eilisen tekstiä tuon äskeisen uuden tekeleeni. Aloin kirjoittamaan sen perään kun taas huomasin että Ctrl+nuolivasemmalle tai oikealle ei toimi ja sitten kokeilin Homea ja Endiä ja ne toimivat ja kun ne toimittivat minut kursoreineni aivan tekstin alkuun ja loppuun niin lisäys oli kadonnut koska se ei ollutkaan viimeinen tekstipätkä. Avasin uuden Dosemun ja katsoin että en ollut vielä tallentanut sekoittamaani tekstiä ja avasin vanhan uudelleen ja hylkäsin koko epätoivoisen Dosemu-yritykseni siirtyen uuteen. Ei kummempaa. Oli kai kerenneyt sanoa että alkaa sujua levykkeeltä kopiointi vaikka melko hankalaa se on edelleen. Pitäsi opetella säätämään juttuja ja sitten säätää niitä näppäriksi. Paljon on vielä kiinni että en juuri tajua käyttöoikeuksista enkä muistakaan säädöistä. Eli jotenkin saada omat asiat omien juttujen lähelle ja polut asiayhteydellä löytyviksi. No jaa hmmmm?!!! Minulla voisi olla ihan oma käyttäjätunnukseni päiväkirjan kirjoittamiseen tai nettisivujuttuuni tai en sentään tiedä sekin taas voi olla ihan yliammuntaa. Hööhöö höhöö?! -14:07 17:32 Nooh satuin humaamaan että minua ei löydy eräänä henkilönä laisinkaan. Lioncattina oleminen alkaa olla ihan kivaa ja muikeaa. Olen vähän nörttinen taas. Karsea likipitäen ahdistava ukkoskeli kosteinen. Ei hengittää meinaa jaksaa. No hiukan mutta riittävästi. Näköjään vähän sekoan. Eikun en. -17:34 2005-08-11 torstai 19:22 Olen ajatellut hankkia USB-flash muistipalikan. Ensin aattelin 512MB mutta sitten että ehkäpä samantien 1 koko Gigatavun kokoisen. Nyt olisi tolkkua ensin ajatella mikä sellaisen kapistuksen käyttö ja käyttötarkoitus olisi. Sillä voisi olla montakin käyttötarkoitusta mutta miten on käytäntö. Minusta tuntuu että monissa yleisessä käytössä olevissa mikroissa ei voi käyttää USB asemaa. Tiina oli keittänyt kahvia ja tarjosi Fazu-palaa. Kirjoittelen tässä Kärsän mikrolla levykkeelle. Se on pienehkö tietotilavuudeltaan ja hitaahko ja epävarmahko toiminnaltaan mutta tosiaan standardi ja jo vanheneva ja yksi levyke on tosiian halpa ja vielä hiukan iso mutta kuitenkin vielä taskuun mahtuva. Tämä turinointi voisi johtaa edemmäskin tietokoneen käytettävyyttä arvioivissa ja ideoivissa ja suunnittelevissa pohdinnoissa. -19:36 21:20 Taas tähän tiedostoon kopsattu edellinen. Ajatuksia tulee ja menee ja nyt ei edes ole isoa hinkua tähän mitään laittaa. Taas om sipsejä ja lakua sekä Pepsiä eväänä. Ei olisi ollut mutta söin jättämäni jämät ja jouduin hakemaan uuttaa sipsi siksi. Osin karkkiseurakunta on minut uskoonsa imaissut ja myös assemblystä käännyin kolajuomariksi. Olen jo niin pulskistunut että ranneke alkaa välillä puristaa. En millään viitsisi mutta pieni puristus. Noukin Lääkärilehden kauppamatkalla. Lääkäri ja insinööri on minusta aika sama asia. Sekä siinä että noita asioita voisi pitää järjellisinä sekä että molemman tulee olla hiukan psykologi jos on aietta toimia tervehdyttävästi asiakkailleen. Tosin psykologisuus on aina mukana vaikka olisi erakko saatikka jengeissä. Kun ei ole sanottu mistä on puhe on syytä ottaa siitä selvää. Useinpa kai puhe alkaa vain tulla puhujaa koskettavasta asiasta. Voivat vaikka koiraihminen ja uimari tavata polulla. Erilaisten tietokoneiden käyttäjät törmätä sivuillaan. Olen treenannut Linuxin kanssa. Voin sanoa treenaamiseksi koska en ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Hiukan tullut kokemusta ohjelmien imuroimisesta ja kääntämisestä ja siitä että se ei suju. Se ei ole vaikeaa kun se onnistuu mutta mun eiu onnistu niin ei ole kertakaikkiaan mitään tajua mikä on pielessä. Tähän toivoisin helpotusta. Ja moneen pieneen asiaan. -21:32 21:33 Päiväkirja olisi joskus tai ehkä jopa useasti käyttökelpoinen molemmissa lääkäröinneissä sekä tekniikan että lihan ja muun biologisen kunnossapidossa. Talo sekä ruumis hengen temppelinä. Homevauriot ja sienet. Kummaa olin unohtanut vasempaan peukalooni tulleen haavan. Tänään nokkonen varoitti vasenta jalkaani. Olin hidas tajuamaan olevani sen reviirillä ja sain mojovan tällin pienten pattien muodossa kuin hytykäisen pistoista. Mutta siis jomotukset ja vaivat sekä rutisevat saranat olisivat hyvät helpommin fiksattavaviksi kun tieto niistä välittyisi alan talonmiehelle. Kuten yhtä hyvin täydennyslaatuiset asiat ruoan ja polttopuiden tapaiset. Jupisinpa. -21:40 2005-08-12 perjantai 01:56 Yksi semmoinen kenties tyypillinenkin juttu minkä vähän vahingossa opin. Nyt pystyn hiirellä maalaamaan Midnight Commanderin eli mc:n ruudusta tekstiä ja kopioiman sen leikepöydälle. Ennen se ei onnistunut kun hiiri käytti mc:n toimintoja eikä tämän Konsole:n. On jopa ilmestynyt vihdoin mc:n paketti 4.6.1 kun tässä on edellen 4.6.1-pre1. En saanut käännettyä pakettia kun koneelta ei nyt löydykään glib. Se on näköjään hankala juttu. Ehkäpä minun pitäisi sittenkin asentaaa ihan Debian eikä sen aliversioita. Mutta tässä Knoppixissa laitetunnistus on jotenkin kuin parhaimmillaan. Niin se mikä alkoi toimia oli kun vahinkossa sattumoisin löysin tai eteeni tupsahti että mc:n parametri -d estää hiirituen ohjelmasta ja hiiri toimii niinkuin halusin. Siis hyvin helppo juttu. Vielä kun osaisin laittaa tuon asetuksen oletukseksi. -02:02 02:04 Sellaista toimintoa toivoskelen että mitä tahansa tekstiä voisi maalata ja hiiren toisella painikkeella tai jollakin näppäimellä saisi tehtyä netistä haun valitulla tekstilla ja myöskin minkä tahansa muun haun joita koneella voi tehdä. No juu tämä on sitä toimintojen yleispätevyyttä jota olen ihan kauan jo yrittänyt todeksi tehdä. Omissa jutuissani pienehköissä. -02:06 13:44 Näyttää että minulla oli tämä teksti valmiina jatkettavaksi. En tosiaan muista mikä aihe oli mielessäni tarkemmin. Mutta tosi on että on aina paljon meinauksia ja aloituksia mutta hyvin vähän kehittyneelle asteelle saatettuja juttuja. Kaikesta voi johtaa uusia jatuksia tai johdelmia. Lähden kohta Helsinkiin muistipalikka-asioille ja se on kyllä vain oheisasia. -13:46 2005-08-12 perjantai 20:29 Hieman kuin turisti löysin muistipalikkakaupan ja sukkelaan aivan sitten saim palikan hankkia. En päässyt Julpan mikrolle kuin vasta nyt. Win XP menee kiinni käynnistysvalikosta aivan automaattisesti. Vikasietotila ei mene jumiin ja se tunnistaa tämän muistipalikkani. Julpalla on kuuden tyhjän Batterypurkin pino pöydällä. Varsin kömpelöä käyttää muita tietokoneita kuin kahta omaa tai toinen niistäkin on jäänyt olemaan lainassa olevan statuksella. Eipä tämäkään kovin tarkkaa tietoa ole. Olen menossa vastaan leijonaenkeliäni. -20:40 2005-08-14 maanantai 18:04 Tietokoneteknnikasta vaan sen verran että ihan äsken hämmästyin kun tämä tässä Linux automaattisesti mounttasikin tämän uuden muistipalikkani jolta edellisen pätkä tähän päivikseen imaisin. Olin ihan hämmästynyt. Käväisin äsken uimassa pariin kertaan lumpeille. Ihan vapaaehtoisesti tein siinä hommia isosta ja merkittävästä syystä. Kävellessäni Metsolan edustan venesataman ja sen areenan ohi sain nähdä mitä en ikinä ennen ole nähnyt. Perhosia perhosia perhosia. Kuvailin niitä. Melkein kaikki neitoperhosia ihan muutama valkoinen mukana ja muutama nokkosperhonen. Neitoperhoset kertakaikkiaan antoivat kuvata ruokailuaan. Poikakallion vesistä unohdin sanoa että vesi oli edelleen uitavan lämmintä ja mahtavan korkealla. Korkeammalla nyt kuin silloin viimeksi kun tuuli päiväkausia reippaasti. -18:10 2005-08-31 keskiviikko 23:25 Huima paussi. Tapahtunut yksi ero ja vähän muuta. Ensimmäisiä kertoja seuraavaa eli Komen melontaretkillä mukana. Koskenlaskua kumiveneellä jossa 12 meloissa ja 1 kyytiläinen keulilla joka eniten kastui. Ensimmäseni kerta petankkia pelaamassa. Eilen tulin stadista eikä pienestä telttaluretkestä tullutkaan mitään. Ajattelen selvitellä asioita. Aiemmin eräs puhelu mahdollisia työasioita ja yllätys että tosiaanko mahdollisia. Tietsikka-asiat ovat sekavia. Yllätyksenä huomasin eräs kerta että Linuxini KDE työpöydälle ilmestyi kuvake kun liitin USB-palikkamuistin. Ennen en osannut olla niin optimistinen että olisin edes odottanut moista. Pitää vain vielä klikatakuvaketta niin asema mounttaantuu. Ja sitten se pelaa käyttäjätunnuksen alla mikä oli tarkoituksena mutten osannut asiaa säätää. Ja kamerahan liittyy samalla tapaa klikkaamalla. Vahingossa opin. Vahingoista voi viisastua. -23:34 23:40 Eräs asia vielä. Ihan vaan se että sitä tulee sillon tällöin siedettyä vaikka mitä. Eikä tämä liity ihmissuhteissin esimerkissäni joka nenäni eteen tuli. Vaan tietysti tietokoneisiin ja ohjelmiin. Siis ihan sisäisesti raivostuttaa kun jutut on niin päin prinkkalaa. Halusin MC:n ilman hiirtä ja se onnistuu komnetorivin valitsimella -d. En vaan muista antaa sitä ja sitten aina kun tarvisin konsolin valintaa joka toimisi hiirellä niin se ei toimi kun MC:n oma valinta on päällä ja en tarvitse sitä yhtään mihinkään. Enkä voi kääntää koko MC:tä kun tämä Linuxini on sekava eikä glibc tai joku kirjato ole havaittavissa kääntäjän mielestä vaikka sen muka laitoin koneeseen. Siis hittojen hitto kun raivostutti. Oma laiskuus ja saamattomuus josta aina saa kärsiä. Elikkä voi oppia tekemään noita hommia tai sanomaan oikeat käskyt tai sopetua omaan tyhmään elämänsä osaan. Viisas on tyhmä. -23:47 1-13.8.2005 Amis 1-5.8.2005 Lämminvesiviikko maauimala Katariina 5.8.2005 mun synttärit pihakahvit??????? ! no jotaa oliki!!! ++ 2kk = max 5.10.2005 ajokortti: optikko=>poliisi 13.8.2005 Kärsä juhla 0507 (tämä 0508) 0509 päivissivulleni alkusivulleni 2005-10-01 23:40