Jorman päiväkirja 2005/09 syyskuu


2005-09-06 tiistai 11:56
Olen nyt hiukan sekavalla mielellä. En kovin sekotuulella mutta siten että en
ole tällä hetkellä kovin kiinnostunut mistään erityisesti. Tästä saan taas
aiheen pohtia ajatusten tarkoituksia. Vaikkapa kun sanotaan että harrastaa
jotakin. Uimista voin harrastaa mielessäni koska tahansa se tulee ajatuksena.
En ole kovin paljon enää uinut siten viime aikoina.

Perjantaina uin uimahallissa käsittämättömästi. Laskujeni mukaan luulen että
uin viisi kertaa 400 metrin sekarin yhteen kyytiin paitsi että emn usko koska
aika meni 23 vaille viiva 23 yli eli 46 minuuttia. Kun kesällä meni melkein
tunti neljään sekariin yhteen kyytiin. Silloin tosin perhosen loppuosat
olivat kitkeriä ja oli työtä pysyä edes pinnalla luulen. Nyt liikkui tosiaan.
Ja puolet lyhyempi allas antta ponnistaa päädystä kaksi kertaa useammin. Nyt
vielä lasit aluksi nielivät vettä eikä se pysynyt poissa kunne keksen perhosen
lasit putosivta ja onneksi sain altaan reunalta uimarilta lainattua lasit ja
löysin sitten omani ja sain viritettyä ylimääräisen pyöränkumikumpparin
katkenneen paikalle ja vesikin alkoi heti pysyä lasien ilmatilasta pois. Mutta
olisinko tosiaan mennyt niin paljon nopeammin? Ja vielä en pysynyt kaikissa
satasissakaan laskuissa mukana ja luulen että välillä tuli ylimääräinen
viisketmetrinen. Siis uinti on alkanut liikkua liukkaammin tosiaan. Kroolissa
yksi asia jonka olen oppinut on tehokkaampi hengitys. Siinä alan puhaltaa
reippaasti ulos jo kun uin sisäänhengitystä edeltävää viimeistä kertaa toista
kylkeä ja heti sen alusta jo ja sitten kun pää kurkkaa seuraavalta kyljeltä
vedestä voin vetää kunnon määrän ilmaa ja jatkaa kauhomista reippaasti.

Lauantaina käytiin Marjut ja Ilkka ja minä Verkkiksessä. Sytytin saunan
kiukaaseen tulen ja samalla tuli mieleen ja Ilkalle kerroin kun melomassa
Eko oli tehnyt raappanan ja oppilaat toisen vähän vinkkuran. No se kun pitää
sahata suoraksi. En edes ole varma onko raappana oikea sana kun se oli minulle
ihan uusi. Luulen olevan.

Hitto kävin kattoo jotain... ai nii. Piti ettii raappana netistä että onko se
sis raappana. Unohduin vähän galleriasurffaamaan ja Mikalla oli huisi uusi
kuva Chrysleristään ja ite samoin valkomustana siinä. Makee! Nyt on kiire kun
aion käydä petankissa. -12:22

23:50 Nyt on kiire jos aion saada vielä tänään kirjoitettua. Että viime
sunnuntaina olin mukana pintamiehenä kun muut olivat sukeltamassa. Kolme
veneellistä miehiä. Meidän veneesä Jari Tero Ilkka minä. Kaunissaaren luona
käytiin hylyllä. Kuinka monta kertaa olen sillä päin kulkenut tietämättä että
pohjassa makaa laiva vuodesta 1947 lähtien. Tai että aika lähellä saaren
hiekkarantaa on jo yli 30 metriä syvää. Ilkka sukelsi matalammalla läheltä
rantaa ensi kertaa turvaköyden varassa. Kummastutti kun ilkka palasi heti
muutaman minuutin päästä pintaan jotakin roikottaen. Veli oli napannut käsin
kampelan ja sain tehtäväkseni puukottaa sen hengiltä. Sitkeässä oli. Ilkan
vielä sukellellessa minä hyppäsin veteen ja uin siitä noin 50 metriä saareen
perhosta. Lyhyin Kaunissaaren visiittini. Sitten uin takaisin ja oli lähellä
maksimipunnerrusta päästä veneeseen takaisin. Vesi ei ollut kovin kylmää mutta
tuollainen matka kuitenkin teki olon jo vilakaksi.

Sitten tehtiin aika mojova mullankärräysurakka Jarin ja Kirsin pihalla siirtäen
kuorma multaa tlebaksi kasvimaaksi. Saunottiin vielä ja syötiin ja katseltiin
Suursaaren kuvia. -23:59


2005-09-09 perjantai 12:29
Mitäs ihmeen touhua tämä on kun kiirettä pitää?! Tässä on ollut välillä pieniä
juttuja ja koetan piirtää muutaman palan. Jos mieli keskityisi. Taitaa olla
niin että lapiohommaa seuraavan päivän laiskkotelin. Välillä olen käynyt
omassa rannassa aamu-uinnilla. Nykyisin se Poikakallion uinti on ollut menoa
perhosella lumpeille ja pienen rintauintihuilin perään takaisin perhostellen.
Vesi alkaa olla raikasta ja jossakin kohtaa ei sitten enää voi pitää päätä
veden alla kun se alkaa olla kipeää ja loppuu kiva. Mutta voihan vilvoitella.
Olen kyllä kaiken kaikkiaan aika laiska käymään rannassa. Vuosia sitten kävin
jopa pimeässä iltaisin tai yöllä mutta nyt en osaa oikein sellaista kuvitella.

Kas sekosin siihen että viimeksi olin kirjoittanut petankkipäivänä mutta
kirjoitin eri päivästä. Siis siellä petankissa ailahtelee. Välillä kentällä
löytyy tiivistä maata ja kuulat vierivät ja välillä ne työssähtävät hitaiksi ja
välillä vierivät sivuille. Tällä kertaa jukkueeni oli kaksi henkeä eli kolme
kuulaa per peluri. Yhden kerram nimun kuulani olivat kaiiki kolme snadia
lähintä ja kohta perään kauimpia sekä monta metriä lyhyenä että pitkinä.

Petankkipäivänä kävin Jounilla joka oli soitellut pelin aikaan. Juttua riitti
ja Eko tuli myös ja hahmoteltiin viikonlopun melontaretkenkin järjestelyjä.
Tuli kiire kun vaikea lähteä istumasta. Illasta tuli syksyn ensimmäinen käynti
hallilla räpyläuinnissa. Montaa räpiköijää ei ollutkaan. Harjoittelin aina
monta kertaa 25 metrin pätkinä delffiinipotkuja enimmäkseen kädet edellä.

Seuraavana päivän taisin käydä hakemassa Ilkan uudesta duunista Ubuntun
palikkamuistiini ja mentiin Ilkalle polttamaan sitä. Tai Ilkka teki ja minä
lähdin Netan kanssa kävelyllä. Pirautin Pekalle ja sainkin kiinni kaupungista
ja kohta nähtiin Mansikkalahdessa. Ei nähty mansikkaa lahdessa. Kierrettiin
meistä karvaisimman eläimen opastamana liki koko niemi josta on öljypöntöt
pois jo viety. Tuuli reippaesti ja oli tarkenevainen ilma. Juttua riitti että
piti moneen kertaan napsaista poikki säie kerrallaan. Vihdoin katkesi.

Ilkalla Ubuntun kanssa meni mönkään. Kun ei kai siinä ole mukana työkalua jolla
saisi Win XP NTFS osion kokoa muutettua. Nooh voinpa kuvitella että selainenkin
ominaisuus vielä joskus ilmestyy. Onkohan olemassa vapaata työkalua siihen?

Kävin sitten uimassa. Koetin uida sekareita sata metriä lajiaan. Ekalla
kerralla katkesi taas kumppari laseista rintauintiin. Sain päät solmittua.
Ajaksi tuli jotakin 9 minuuttia. Koetin kohta uudestaan ja pääsin perille
seitsemässä minuutissa. Seuraavalla kertaa vähän yli seitsemässä. Koitin vielä
puolta pienempää sekaria vain kerran edestakaisin per uimatapa ja se kestikin
neljä minuuttia. Lopulta uin perhosta täysiä 50 metriä ja kai jo väsyneenä ja
kulutin siihen 50 sekuntia. Tulin ymmälleni kun en oikein ymmärrä että miten
vauhdit menevät. Voi olla että pitempi menee nopeammin rentona ja levänneenä ja
vielä sellaista että kun en ajattele yrittäväni nopeata vaan uin vaan siistiin
uintiin keskittyneenä se meneekin myöskin nopeammin ja juuri siisteyden ja
virtaviivaisuuden takia kun yrittäminen ei ole jarruttamassa estämässä  menoa.

Nyisin alan helposti opiskella jotakin netistä kun olen tässä koneella. Joka
kerta jotakin on pöllähtänyt ruudulleni ja sitten asian ääressä menee tunteja.
Eilenkin ennen iltaa. Ja sitten oli taas räpyläuintivuorolle kiire ja
poljinkin. Polkemisesta muistin nyt että edellinen kerta räpylöimään matkalla
katkesi ilmeisesti taka-akseli ylämäessä. Naks vaan kuului ja alkoi tuttu
räpinä kun renkas pyrkii vinoon vipuvoimasta kun ketju vetää sitä oikealta
laidalta. Sain vähän poljettua. Sitten ei sujunut ja juoksentelin pyörän
vierellä. Kävin Cassassa ja talutin kotimatkan ja se kestikin yli tunnin. Söin
melkein kokonaan 300 gramman lakupaketin loppumatkasta. Ostin pitkulaisia
ranskanperunoita ja puolet hehkutin illalla ja seuraavan puolen seuraanava
ehtoona. Harrastan uunipeltien rapskuttelua ja joskus uuninpäällyksienkin.

No niin se sekosi taas. Eilen uin kolme kertaa sadaan metrin perhosen
lämmittelynä ja uintiharjoitteluna. Sitten pidettiin sadan metrin tehtävällisiä
räpyläuintitreenejä. Kukin vuorolaan keksi miten pätkä uidaan tai sukelletaan
25 metrin tehtäviä tai tyylipätkiä tehden. Lopuksi treenattiin maalintekoa
pukkaamalla maalivahtiä päällä ja ponnistamalla pallo käsissä pohjasta ja vielä
vähän muuta. Illalla istuin koneella taas ja totesin että väsytys tulee. Ei
ihan niin aikaisin kuin edellisenä iltana. Mutta edellisenä yönä nukuinkin kai
kymmenen tuntia.

Kello on jo yli 13 ja luulin käyväni uimassa tänään ja pitäisi hankkia hiukan
evästä. Tare hommaa varsinaiset ruokaeväät melontaretkelle. Mutta siis pientä
ammupalaksi ja retkievääksi ja makkaranpaistamukseksi.

Eilen ja tänään rakentelin kahden tuolin istuinosia Verkkisken kahteen uuteen
vanhaan istuimeen. Harmitti kun yksi puupala putosi. Olisi ollut helppoa
liimata se siististi ja voi että harmitti. Istuinosia joissa neljän riman
puuhekhys ja keskellä vaneri ja niitä ruuvailin ihan käsityönä. En tosiaan ole
pitkään aikaan tehnyt sellaista. Niin ensin liimailin toista kehystä eilen ja
keksin lisää purustimia pihdestä jotka sanoin pysymään puristuksissa naruilla
ja jopa vanhalla palomiehen saappaan varsiremmillä.

Voi jumpijampi että olen laiska. En mitään viitsisi tehdä. Ja siitä muistin
että eilen opiskelin taas pitkien juoksujen asiaa. Tulipa tunne että voisin
joku kerta juosta jolkuttaa Helsinkiin saakka. Mutta sitten se että siinä
melkein tarvitsisi tankkausta. Enpä tiedä. Sateessa voisi imeä iholla vettä.

Äsken kun ruuvailin faneria tuli tuska että onpa rassaavaa. Kun otin hanskat
niin tuli turvallisempi oli ettei kämmenen nahka irtoa. Mieleen tuli myös se
että miten muka juokden yli sata kilometriä. Joskus se on tehnyt tuskaa jopa
pyörällä. Ja uinhan myös välillä melkein tuskissani. Kyseessä taitaa olla halu
tehdä jotakin. Pitää opetella suuntaamaan halua asioihin joita tulee tehdä.

Nyt pitää lopettaa kohtahan tunnin kuluminen uhkaa. Aioin opetella maapallon
valtiot. Olen aikonut jo vuosia mutta nyt tuli vaan eteen tilanne että niin se
on ja aion ruveta opettelemaan. Suunnilleen nimi ja sijainti kartalla ja muoto
kartalta irti repäistynä ja vielä jotakin tilpehööritietoa. Vaikkapa mikä kieli
kuuluu ja montako ihmistä paikkakunnassa hiippailee.

Edelleen saan itseäni vähän väliä nalkkiin jäykkäkuristuksen otteesta. Tästäpä
juuri mikron edestä. Luulen että rentouspuoli on silti parantumassa. Sillä en
enää panisi hanttiin sitä että olisin hiukan entistä rennompi ihminen. -13:21

13:30 No niin eihän mistään irti pääse. Addiktiivisuuden osoitus? Tulin vain
sanomaan että edelleen on kesken konfiguraation säätäminen. Tarkemmin vielä
järjestelmän jolla säätöjä voin tehdä. Tarkoitan vielä sitä että jollakin
tapaa saa olla valittavissa ja mielellään automaattisesti jonkin asian mukaan
tapa toimia. En ole vielä jyvällä kuinka asian ratkaisen mutta en luovuta.
Luulen että tämä on vaikeampaa kuin sadan kilometrin juoksu. Tai taidan ladata
puuta ja heinaa tuutistani. Asia on eri tyylinen hiukan. Siksikin tulin tämän
laittamaan muistiin että toimenpiteiden valinta on samantapaista. Kuten se
että mitä varusteita minnekkin tarvitaan. Vaikkapa polkupyöräilemään pumppu jos
varsinkin rengas on lötöinen tai pimeäksi valoja tai melomaan jotakin  tai nyt
lähes aina kuvauskone ja varsinkin kännykkä mutta kuinka kun varustautumiseni
on edelleen kovin sekavaa ja latureitakin välillä saa olla.

Eilenkö ajattelin että kaikki asiat ovat yksityiskohtaisia lopulta? Tosin se
millaisia ne tosiaan ovat riippuu kuinka ne tekee ja miten niihin suhtautuu.
En ole kovin kiinnostunut asioista joihin en saa ideaa tai tolkkua. Kysynpä nyt
että voinko saada sitä tolkullisuutta mihin vain tai lähes? Aika moneen. Ehkä.
Nimittäin minun pitää muistaa mitä arvostan. Pientä se on ja hiljaisuutta. Nyt
saa riittää piru vie! Pieneksi aikaa ja hiljaa. Perhonen kävi huoneessa. Nyt
on edelleen koko iso ikkuna auki. Yölläkin ja siitä asti kun ekan erän
ranskanperunahommassa tuli käryt uunista ulos kun olin pellin kuumentanut ja
siinä olikin edellisistä touhuista rasvaa. Ikkunen aukaisin kun sisällä oli
sumuista ja huomasin että on lämmintä. Nyt näin syksyllä ei enää lentele yhtään
valtoimenaan ötököitö öisin ja olen saanut olla melko rauhassa. -13:44


2005-09-13 tiistai 16:16
Perjantaina mentiin Puralaan ja oltiin sunnuntaihin asti. Joka päivä saunottiin
ja uitiin. Vesi oli raikastuvassa vaiheessa. Kirkasta. Lauantaina tehtiin retki
Verlaan ja käytiin kartonkitehdasmuseossa. Huh-huh kun aikanaan joku on tehnyt
töitä 50 vuotta samoilla jalanjäljillä 12-tuntisia päiviä. Tuon päivän retkeltä
laitoin kolme kuvaa irgcalleriaan äsken. Sunnuntaina tehtiin hiukan toiseen
suuntaan retki. Lauantairetkellä oli 13 melojaa ja sunnuntaina 11. Perjantina
illalla nuotion äärellä sain yllärimyhäissynttärilahjana Suomimelookuvan jossa
olen parin tunnin unessa puun juurella kolmen perättäisen melontaosuuden
jälkeen. Se oli kumma että hiukkasta enempää ei voinut nukkua vaan piti päästä
liikenteeseen heti kohta taas. Sunnuntain retkellä käytiin kapoista jokea
pitkin kylässä toisella järvellä. Mennessä pientä vastavirtaa ja muutama pieni
sillanalitus ja palatessa myötään menoa ja Tare kuvaamassa väijystä erään
sillan perässä.  -16:27

16:56 Lauantaina kun oli melottu jonkin pienehkön voimalaitoksen alapuolelle ja
käyty katsomassa mista vesi jatkuu yläpuolella ajattelin konstia ottaa omakuva
ja siinä keksin että voin laittaa kameran melan päälle ja napata
vitkalaukaisimella. Kun sain idean ja heti toteutettua sen niin olin huisin
tyytyväinen vähän aikaa. En muista koska edellisen kerran olen ollut tuolla
tavalla iloissani ja innoissani. Ajattelin jutulle jatkokehittelyä että
mukanani oli teleskooppinen varsi kuten ongenvapa ja sen päässä kiinnitys
kameraa varten. Mutta en tiedä nyt. Mutkikasta ja idea on tullut ja käytetty.
Kameraa oli vaikeahkoa saada pysymään suunnassa kun se helposti kääntyy märällä
melan lavalla. Laitoin tuollaisen kuvan galtsuun.

Olen lueskellut Julma sota kirjaa. Sotiminen on kivaa kun saa unohtaa turhuudet
ja olla hyvillään jos pysyy hengissä. Nyt kun mietin niin mikä vaan siis olisi
kivaa jos pystyy unohtamaan hörhellykset ja keskittyä. Kun luin päivällä niin
säikähdin hälyytystä jonka olin laittanut kun on petankkipäivä. Oletin
lähteväni ja söin aamupalaa. Olin innoton. Viimeinen käyntini on edelleen
varsin selvänä mielessäni enkä nyt jaksanut haluta jatkoa. Kaivoin repun
taskusta kolikoita ja kun en löytänyt kahta euroa annoin sen olle ratkaisuna ja
toteutin laiskan haluni passata.

Siirsin kuvat kameralta koneelle. Se on jo selvääkin koska olen laittanut niitä
nettiin. Selaillessani kuvia ja törmätessäni kuvaan jossa ollaan noustu maihin
Verlassa sain isomman nauratuksen kuin aikoihin. Kuvassa Jouni on täysissä 
pukeissa pipo päässä tärisemässä ja minä edelleen kesätamineissa löyhytellen. 
Siis niin makeasti ei ole piiiitkäään aikaan naurattanut! :DDD Siis linkki!!

Hups en osaa tehdä kunnolla. Pitää tarkastaa vanhoista. Kylläpä tässä saa
räpeltää. No niin nyt niinkuin toimisi. Saapa nähdä kuin käy. Pikkukuvankin
linkkasin samoin tein galtsusta. Toimiikohan sitten?

Kumma kun en ole ennen päätynyt päivien päättämiseen liittyviin juttuihin
netissä. No se meni kyllä siltojen kautta. Muun muassa niiden joihin on
laivalla ajettu. Toisaalla putosi laivasta komentosilta ja yksi känninen kuski
kuoli ja toisaalla romahti silta laivan päälle ja osui ja upposi ja muutama
autoilija kerkesi samaan soppaan. Päätöstöillä tarkoitin ilmalentoja joita ei
ole tarkoitettu uimahypyiksi. Minä en ole meinannut kai hypätä muulta sillalta
kuin Lauttasaaren sillalta ja senkin jätin harkittavaaksi. Tänään voisin mennä
tekemään muutaman uintiin tähtäävän hypyn uimahallin korokkeelta.

Jotenkin on tuntunut ongelmalta kun en oikein halua mitään erityisesti. On
pieniä haluja mutta ei isoja ja tuntuvia tunnu oikein olevan. On siis kyllä
unelmanomaisia mutta jotakin konkreettista ei osaa olla. Haluaisin vaikkapa
siistin tietokonesysteemin mutta mitä väliä sillä on? Tai jos siitä kehkeytyy
elikeino tai tienesti. Mutta sitten se ehkä ei enää olisi siistiä. Tuskamaista.
Haluaisin olal hoikka mutta en tiedä haluanko niin oikeasti että teen jotakin
asian eteen. Kun kuitenkin mielelläni lipitän jäätelöä. Ja kuitenkin mielelläni
olen laiska menemään salille tekemään muutaman vatsaliikkeen.

Nyt voin sanoa että oi että on mahtavaa kun välillä viitsin käydä uimassa ja
silloin tällöin viitsin kirjoittaa päiväkirjaani. Kas kun huutomerkki unohtui.
No ei kai se sitten niin mahtavaa ollutkaan. On se ok silti. -17:42

23:38 Emmitää hyppiny uimaan mutta hypin vaan silti uimatta ja liuvuin minkä
liu'uin. Kyllä menee siistimmin kun olen vähän treenannut. Ei mitenkään ihan
vaan useinkin ekat yritykset on lätsejä. Ei ihan mahalätsejä mutta reidet
ainakin tuppaavat litsahtelemaan. Siis en uinut kun ei ollut mitään tiukkoja
laseja päässä pysyviä. Aika huisin sukkelaan sitä pääsee 7 tai 8 metrin päähän
hyppylähdöstä liukuen. Uin sitten yhteensä jotakin 700 PU pätkissä. Ja päälle
vielä vähän räpylöin. Karsean raskasta oli kun olin vähän syönyt ennen lähtöä
ja taitaa olla maha jo muutenkin niin pullean täysi että melkein tukehdun.

On aika jänskää miten hajut tai muut tunteet palauttavat muistoja. Nytkin
kottiinpäi pyöräillessä tuli joku edesmennyt syksy mieleen viilenemisineen.
Ajatuksia menee ja tulee. Osaankohan sanoa selkeämmin. Viimeksi baarin tiskillä
luulin sanoneeni haluavani appelsiinimehun ja yllätyin kun niitä ilmestyi kaksi
eteeni. Anniskeluhenkilö oli kuullut tahtovani kahta. En ymmärtänyt. Jotenkin
en tunistanut että puheeni olisi sisältänyt ollankaan k-kirjainta taikka
jotakin parillista. No joo. Piti puhua että osaankohan olla tarkempi.
Ajatuksesta että voiko se tulla. Silloin se kai tulisi jostakin mieleen. Voi
olla ihan sopivaa puhua ilmestymisestä. Tosin usein voin havainnoida tilanteen
kun jokin viittaa johonkin mielen piilevään sisältöön ja viite saa ajatuksen
ilmestymään esiin. On hiukan helppoa sanoa sanoja kuten vaikkapa että muka
ajattelen ajattelemisen ajattelemista. Mutta luulen että puhun paskan paskaa.
Itse ajatteleminen on aika usein epäselvää. Varsinkin ajattelemisen
ajatteleminen. Niin mitä sotkua on sitten vielä yhden perälitanian lisääminen?

Sitten kun osaan uida uimisen uimista niin kai opin ajattelun ajatteluakin.
Ehkä on selkeäpi olla erikoistuneempi. Muistelu taitaa olla ihan ajattelua
mutta erikoista koska oletan nyt että se on menneestä muistiin jääneen asian
ajattelua. Ideoiminen on ajattelua koettaen keksiä konsti sovellettavaksi.
On kai turhaa olla näin tomppeli teoreettinen typerys.

Ajattelin että voisin keskittyä johonkin uintitapaan viikon ajan. Keskittyminen
ja intensiivinen treeni kehittäisi näppäryyttä ja taitoa luulen. Uimaan kun
olin lähtemässä ja pumppasin polkupyörän renkaaseen ilmaa tulin ajatelleeksi
tai koetin tuumia kuinka ilma renkaaseen virtaa ja sain mukavan olon kun tuntui
että olen läsnä. Tietenkin heti innokkaana ideoin että nyt kaikki on toisin ja
tästä lähtien minä olen sitten läsnä. Joopa joo. Voisin tietysti vänkyröidä ja
saivarrella niin ja tietysti sitä teenkin. Voin sanoa että olen läsnä jossakin
mutta se on jossakin mielikuvituksessani ja melko usein sokkeloisissa hiukan
tuntemattomissa maisemissa hapuilen melkein sokeana.

Nyt taas tapahtui vahinko. Viikonlopuuna yöllä tähtitaivas näkyi satumaisen
kirkkaana. En siis tiennyt että taivas on niin tähtinen. Täällä kaupungissa ei
näy paljon mitään kun kaupungin valot vaan huutavat ja peittävät loistot pienet
kuiskaavaiset. Voinkin sanoa että tapahtui ihme. Vahinko ja ihme on vähän sama
asia. Anteeksi nyt vaan mutta ihme on mitä tahansa. Erityisesti se että mitään
on olemassa ja saatikka että juuri tämmöistä kuin on. Olin päivällä lukenut
päiväkirjaa ja kirjoittaja tunsi olemisen turhuutta tähtitaivaan alla.
Mainittuna taivaan kauneuden puute jonka sijalla kylmyys. Tähtitaivaasta olen
ajatellut samaa ja varmaankin öinen aika on kylmyyden osatekijä mutta myöskin
se että pienoinen kipaisu tähtiä kohden jo veisi pois edes hiukan lämpimästä ja
hapekkaasta alailmakehästä paikkaan jossa ei hengittämisestä enää olisi elämän
jatkoaikaa saatavana ja pakastuisi. Jos samat maan päälliset tamineet olisivat.
Paljon avaruutta ja ihmisen kannalta varmaan loputtomiin.

Itseen ei voi tutustua. Keksin tämän aivan melkein nyt. Siis äsken kun vielä
oli tyhjää ennen tämän kappaleeen aloitusta. Tämä nyt vaan hupsahti ja tupsahti
esiin tai sovelsin. Koska muutun niin en voi tavoittaa ikinä itseäni. Ehkäpä
siinä onkin kompleksi joka on kampittanut. Sitä on vaan erehtynyt luulemaan jo
vihdoin itseään tuntevansa. Kun niin paljon ja kipeästi on oppitunteja tullut.
Mutta hahhaa eipäs ja nyt tajusin että ei voikaan. Jospa voisi oppia olemaan
avoin itselleen ja ei mennä sekoboltsiksi kun tuntuukin että ihoissaan on jokin
tuntematon otus. Nyt tuntuu varsin mannalta kun luulen saaneeni käytännöllisen
ajatuksen! Olisikohan minulla rohkeutta ja tolkkua ruveta kokeilemaan teoriaani
ja tekemään erilaisia asioita jotka liikahuttaisivat kroppaani ja oletettavasti
mieltäni siten että voisin teoriaani käytännössäkin tutkiskella.

Tämä taisi unohtua. Sunnuntaina järveä meloessa olin pienen kuvausrupeaman
jälkeen hännänpitäjänä. Kun stoppasin melomasta huomasin hiljaisuuden. Tuo on
minulle uutuus. Täällä kotona aina jokin hurisee ja liikenne sun muu
ulkopuolella eikä ikinä ole hiljaista. Voisipa tietysti sanoa että ei tietysti
ole kaupungissa mitään hissunkissua. Tuolla järvellä järkytyin tai vaikutuin.
Otin muistoksi siitä kohtaa kuvan tai kolme tai neljä. Neljäs on pelkkää
taivasta ja muutama pilvi siinä. Laitoin sen taas juuri taustakuvaksi. Ulkona
tavallisesti ilma virtaa ja korvissa humisee tai ainakin puissa. Järvellä ei
ollut puita eikä ilman virtaa sen vertaa että se olisi pannut korviin sihinää.
Oli ihan hiljaista melomatta ja se oli minusta ihmeellistä.

Äääh rupesin tekemään jotain muuta. Mitäspäs viel? Kloku onjo melkke yks yäl.
Voi juuuuu. Enpä ainakaan nyt kirjoita tähän mitään lähdeviittauksia. -00:57


2005-09-16 perjantai 15:05
Jahas tässä on GOATSE näppäimisto ja siten kirjoittamiseni on hiukkasen
kömpelöä. Sen lisäksi hakemistopolku on eri ja AltZ kaataa ohjelmani tosin
sentään ilmoittaen "Konfig Virhetilanne (3) Polku ei löydy paina Esc".

Toissayönä en nukkunut ollnkaan ja nukuin sitten eilen päivällä noin 2,5h. Olen
tuntenut kai vain yhden toisen ihmisen jonka tiedän sen tapainen myös olleen
ellei hurjempikin ja kai maaninen. Tosin hiukan maanisia taisivat olla useat
joiden kanssa olin tekemisissä yritysaikoinani.

Jossakin kohtaa sain puristettua itsestäni ulos BIOS säätöä. Olin huomannut
että mikrollani näkuu sekä integroitu että irrallinen äänikortti PCI väylällä.
Kun disabloin integtoidun äänen niin ännikortin äänet alkoivat heti kuulumaan.
Ensimmäiset äänet mitä Linux ääntelee minulle.

Julmettu otus sanoi "ihan miten vaan" kun kysyi mainitsenko synttärit
päiväkirjassa. Pitää kohta lähteä metroilemaan. Vähän olen surkea kun en edes
pyöräillyt saatikka kipittänyt Stadiin. Voisin joskus edes osan matkaa ja
heittää sitten pyörän bussiin.

Opin apt tai apt-get ohjelman olemassaolon ja sain Linuxini KDE työpöydän
hukutettua. Vähän harmitti mutta opista on yleensä maksettava hinta ja tässä
joudun myös oppimaan pärjäämistä ilman turhankin raskasta ja mutkikasta KDE:tä.
IceWM oli valmiina mutta siinä ei ole automounttia joten meni kömpelöksi. Mutta
siinäpä on mukavan kevyt tekstitiedostolla määriteltävä valikkosysteemi.

Latautui juuri Ubuntu LiveCD 5.10 prerelease. Jos siinä olisi ohjelma jolla voi
muuttaa Win NTFS osion kokoa että Linuxin saisi Wintuksen rinnalle asennettua.
No nyt ei voi mitään on mentävä. -15:29


2005-09-20 tiistai 17:25
Säätelin että saan DosEmun pelaamaan Linuxissa kotihakemistossani ettei tarvi
koko ajan mountata WinDos levyä. Aakkoset eli ä ei toimi mutta saan sen nyt
ohjelmani AltC merkkitaulukosta. Aika kauan olen aikaillut että ryhdyn tähän
säätelyyn. Nyt vasta kun on hiukan pakko kun en osaa mountata levyä niin että
se näkyisi tavalliselle käyttäjalle. Olisi sekin hyvä taito mutta en vielä osaa
eikä se saa olla käytön esteenä. -17:29


2005-09-21 keskiviikko 18:47
Hassu olo. Ensin ajattelin ehkä olevani yhtäaikaa onnellinen sekä onneton.
Mutta niinkö on? Ajatukset risteilevät. En edes jaksa nyt miettiä mitä tehdä
ään ja öön näppäimistä tulevaan tavaraan. Ehkä sitten myöhemmin jotakin. Tuskaa
kun en osaa tehdä usein uksinkertaisiakaaan asioita tässä tietokoneella. Olen
myös halunnut kirjata aikaisempien päivien tapauksia muistiin mutta ei ole
ollut ratkaisevaa intoa. Ulkona alkaa jo hämärtyä. Olin varma että menen uimaan
mutta sitten tulin epävarmaksi. Taidan mennä. Alan hiukan selvemmin nähdä miten
alan liittää asioita toisiinsa. Kaikkii liittyy kaikeen jollakin tavoin mutta
miten minä näen sen? En tiedä. Ei tule valmista eikä voi tulla. Siinäpä on aika
merkittävä lause. Minulla on jauhoja kaapissa turhan paljon. Tuskin tulen niin
paljosta tekemään kakkuja. Joudun ehkä syömään lettuja. -18:55


2005-09-22 torstai 00:30
Väsyttää jotenkin vaan. Sain ÄäÖö:t ihan helposti. Yksi "fi" vain XF86Config-4
tiedostossa. Siis Option "XkbLayout". Hankalan mielenkiintoista kun tosiaankin
vähän katastrofaalisesti opettelen tämän tietokoneen käyttöä. En nyt nimeä
mitään erityisesti koska kaikki on sekoa ajan alusta sen loppumiseen eikä nimen
antaminen ole tietämistä vaan jotakin muuta jos ei pysty nimeä päivittämään sen
antamisen jälkeen tai muuttaamaan sitä mitä sillä tarkoittaa.

Sain nauttia ripauksen huumorihymyä yhden tarinan riveiltä. Tietokoneilijan
virtalähe savusi ja hän tiesi että ongelma on korjattavissa ohjelmallisesti.
Tukihenkilö ei osannut selventää asiaa mutta kysely $oftaFirmasta selvensi
taiteilijalle että EISAVUA -ohjelma ei ole yhteensopiva versio virtalähteen
kanssa joten sankari mieleen syntyi myöntyväisyys mahdollisenn virtalähteen
vaihtoon. No ja nyt minusta jo tuntuu tyhmältä kun tämän tähän pistin. Pöhkö?

Tiedän jo mistä us näppäimistön kysymysmerkki löytyy. Meinasin ruveta
laittamaan ohjelmaani ' ja ; muuttamista ä ja ö kirjaimiksi mutta sain sentään
tutkittua kuinka homman saa ratkotuksi ohjelmoimatta. Silti asia on auki sillä
sama ongelma tulee luultavasti toistumaan ja yksi niin pieni toiminto ei olisi
kovin haitallinen ohjelmissani.

En oikein jaksaisi kertoa mitään menneestä mutta muutama juttu tarttee laittaa
muistiin. Erilaisia töppäyksiä tai muuta pientä. Välihuili. -00:45

23:37 Kirjoitankin ihan vaan muutaman harmittoman rivin ihan vaan siksi kun
vielä edelleen on torstai. Mieleni on aika sekaisin. Se on selvempi kuin ikinä
ja se on sekavaa. Unenomaista luulla olla olevansa olemassa ja hengissä ja kai
se niin onkin ja se on käsittämätöntä. Kun en tiedä mihin asti ajassa ja
paikassa sekä sekoiluissa haluan pääsen joudun eksyn toivon. Kovinkaan niinkuin
tarkkaan. Kaikki esitiedetty on vähäpätöistä. Osin tai ehkä ei. Yhtä aikaa on
haluja kokea ja pelkoa. Parvekkeella tunsin itseni taas häilyväiseksi. Eikä se
edes ollut veden ylinen silta. Mahdollisuus houkuttelee ei stoppi. -23:44


2005-09-23 perjantai 03:43
Saan toistaa itseäni. Semmoistahan kaikki on. Hankalaa kömmähtelyä. Ei vain
silti vaan monenmoista. Se mitä eniten tekee kuvaa tekijää eniten ja samantien
tekijänsä kaikkinaisia näkemyksiä. Katselen maailmaa aika paljon tietokoneen
kautta. Huomaan yhteneväisyyksia.

Sattumalta törmäsin netissä KuickShow ohjelman nimeen. Se oli minulta kadonnut
samalla kun KDE katosi. KDE hävikki oli onni. Vasta äsken päivällä huomasin
että nyt kun kirjaudus niinsanotusti sisään niin työpöytä jolla ei tosiaan ole
mitään on heti valmis. Ei tarvi odottaa pitkiä sekunteja kun kaikenlaista outoa
tai tuntematonta tapahtuu ja latautuu.

Opin myös mounttaamaan levyosioita tavallisena käyttäjänä. Unix on huisin
sekava ja siinä on mahdollisuuksia siis opiskeltavaa riittää. -03:49

16:08 Tuli yllättäen tarve pukahtaa. Ja nopeasti se myös häipyi. Ei sentään
vaan se supistui. Tavallaan siis asia kihahti ja jai altaaseen sitten muiden
juttujen kanssa pyörteisiin.

Sekoilen vaan netissä tämän tietokoneen järjestykseen saattamiseenkin liittyvän
kanssa. Satuin jonkin editorin kohdalle. Tekstinkirjoitusohjelman siis.
Ilmeiseti teknikolle tarkoitetun niinkuin. Ensimmäisessä ohjeessa jota luin oli
mainittu että asiat säilytetään puskureissa tai siis buffereissa englanniksi.
Taidan vähentää ihmettelyä kaiken kaikkiaan ehkä. Kun toisaalta odotin ennemmin
löytäväni editorin toisen ilmentymän eli toimittajan. -16:14

18:29 Että näkisin itseni. Taskaan en ruvennut puuhiin joita arvelin. Aika
paljonkin ajatuksissani mutta eikö lie tarvetta.

Rikoin USB muistipalikkani kun koetin laittaa porttia toimimaan erääseen
mikroon. Laitoin emolevyllä johdon pään sarjaportin liittimeen. Siellä on
jotain 15 volttia ja USB luullakseni käyttää 5 ja mihin lienee johtimeen sitten
osuivatkaan? Olin aika epäkäytännöllinen. Oletin jotenkin että USB liitin on
vapaana ja törkkäsin johtoa vähän sinne päin. USB liitin oli hiiren liittimen
vieressä ja hiiren liitin oli pitkä kattaen molemmat nastat. Myöhemmin
katkaisin hiiritöpselistä puolet pois mutta ei se enää siinä vaiheessa tällä
kertaa auttanut. Opetus mahdollista saada eikä se ole halpaa.

Säädin erään jääkaapin ovea. Ohje oli kallistaa koko kaappia. Laitoin vain
prikan saranan alle jotta ovi ei hankaa oviaukkon alareunaan. Ihmettelin kuinka
ohut metalli on kannattamassa jääkaapin ovea joka kantelee vuosikausia eväitä.

Puhdistin myöskin lavuaarin viemärin vesilukon jossa olikin aimoannos nöyhtää.
Se ei tuntunut kovin vaikealta tehtävältä.

Nuo tapahtuivat kun olin Stadissa. Käytiin sielä myös uimassa Amiksen kanssa
Kontulassa ja Itäkeskuksessa. Harjoittelin aika paljon liukua altaan päästä.

Nyt taas näen että hoppu uhkaa tulla. Uimaan kiirus. Nyt on perjantai ja uimala
on vain iltakahdeksaan ja on jo 20 vailla setsemää! -18:40


2005-09-26 maananatai 12:07
Nukuin koko eilisen päivän. Olin aivan ihmeissäni. Mutta enhän ole monenakaan
yönä jotka ovat olleet minulle päiviä nukkunut täyttä määrää joka olisi noin
kahdeksan tuntia. Ja nyt olen taas valvonut yön tavalliseen tapaan.

No johan tulin viikko sitten Helsingistä. Se oli ihmeen vaikeaa. Lähdin vihdoin
bongaamaan uuden linja-autoaseman. Se ei ole yhtään houkutteleva. Betonia vaan
paljon ja kiiltävää kylmää. Missasin kaksi bussia. Ensin edes näkemättä ja
toinen lähti nenäni alta kun olin painanut juuri välioven aukaisunappulaa.
Liikuskelin pitkästä aikaa kaupungilla. Hankin viisiledisen otsalampun
ajatellen melontaa. Kävin muuttaneessa Kirjakaapelissa ja viimesilläkin olin
tarinassa josta lähdin kolmannelle bussille. Toisen viimeistelin hakemalla
evästä ja kelloni oli ehkä minuuttia vähemmässä ajassa kuin aseman. Ensimmäinen
ehti ennen kuin sain juostua itseni hikeen kävelyltä Esplanadilla. Mutta tulipa
sitten pimeää ja testasin oikopolulla kotiin lampun ja näin. Viikko sitten.

Aloin toteuttaa uimaharjoittelua per viikko per laji. Aioin tehdä sen kuten
sekauinti eli aloitin perhosuinnista. Tein neljä harjoituskertaa tiistaista
perjantaihin. Ensimmäiset kolme kertaa pätkä oli 125PU + 25SU takaisin. Tiistai
3 keskiviikko 4 torstai 5 kappaletta noita pätkiä yhteen perään. Perjantaina
pidensin pätkää viiteen 150 PU + 25 SU. Niin se menee. Todella alan uida jopa
perhosta. Siinä välillä putoaa laskuista mutta kyllä se ainkain suunnilleen
noin meni. Välillä otin hiukan uintia päälle tai vähän likuja tai sitten ei
mitään. Ainakaan kun uintiaika jo lopahti.

Aika on kummaa ja unet liittyvät kummuuteen. Jokin viime viikon uni oli että
jotkut tai jokin perhe aikoi polttaa talon kaikkine tavaroineen. Minä sain
kuvan pelastaa jotakin ja halusin poimia sieltä sarjakuvalehtia. Olin kai
alaston. Sitten tajusin että pitäähän syödä ainakin napa täyteen jääkaapista.
Jollakin pöydällä seisoi alaston timmi nainen. Peittelin sukukalleuksiani
kadelläni ohi tepastellessani. Nainen kysyi ivatta että roikkuvatko pallini.
Sanon että eihän ne pahoin. Eikä ollut mitään peiteltävää.

Näin toisenkin unen. Tai pikemmin muistin. Koska harvoin herään tai saan
herätyksen niin että muistan mitä olen unelmoinut. Sen lisäksi olemiseni on
aika usein unenomaista. Kuten nytkin hieman.

Viime torstaina sain jonkun ihme herätyksen että nythän ehkä lähden vihdon
rullaluistelemaan. Luistelin Karhulan uimalaan uimaan. Pelkäsin että perhostelu
on rankkaa kun vielä meinasin lisätä yhden pätkän edellisen päälle mutta eipä
se liian rankkaa ollut. Kuvailin matkalla myöskin alamäessä vauhdissa.
Palattuani takaisin postilaatikon kohdalle olin taas hikimärkä. Kävin sitten
jokirannassa uimassa itseni taas raikkaaksi. Samana iltana kävin vielä hallilla
räpyläuintivuorolla. Kuvailin luistellessa ja rannalla ja hallissa. Rantakuvat
tekivät minulle hieman luovan olon ja tunteen että tuota haluan tehdä välillä.

Perjantai-iltana luulin meneväni Ilkalle kokeilemaan Linuxin asennuksen jatkoa.
Se ei käynytkään ja tunsin itseni aika onnettomaksi tai yksinäiseksi.

Launtaina käytiin Verkkosaaressa Marjut Ilkka Neta-koira minä-Jorma Jouko.
Kaivoin montun johon huussituotanto tyhjennettiin ja sitten suljin kaivannon
samalla kaivantomaalla ja heinikkolaatoilla. Säädettiin laituri talviasemiin
ankkuroiduksi. Saunottiin. Olin sytyttänyt tulen saunan kiukaan tulipesään
mukaani ottamia munarasioita tulestamalla. Niihin tuli ei tartu heti hyvin
tikusta koska se ei ole ihan ohutta mutta hetikohta tarttuu ja muutamasta
rasiasta kiehahtaa roima väliaokainen lekko jolla on helppo tartuttaa tuli jo
kevyeeseen puutavaraan. Varsin siistiä. Tulin takaisin Joken kyydillä siinä
matkalla mainten ideani eilisen. Että olisin voinut kyyditä itseni saareen
melomalla juosten pyöräilemällä mutta hitaasti kun heräsin niin ei ollut omaa
pokkaa enää valita mitään epänormaalia. Hain nyt sen Ubuntu 5.10 LiveCD:n eikä
silläkään saatu Wintsikka-osiota pienennettyä. Sen GParted kyllä kuunteli
klikkaukset mutta ei tehnyt mitään. Kävelin takaisin lämpimässä ilmassa.

Koko eilinen meni sitten nukkuen. Nukuin iltaan puoli yhteentoista asti.
Päivällä heräsin vähäksi aikaa mutta nukahdin sitten uusintamaan lepotovin.

Illasta tai yöstä lähtien olen säätänyt tässä tietokoneella. Olen istunut aika
paljon tässä viime viikolla ja viime päivinä. Rupeaa jo persettä rassaamaan.
Myös hartiat ovat välillä vähän jäykät. Varsinkin vasemman puolen takapaikat
jossakin lapaluun seutuvilla tai sen takasiivessä. Sitä jäykkyyttä oli myöskin
perhosuinnille mennessä mutta siinä sellaiset tunteen karisevat ja loppua
kohden kuin rentous pakostakin saisi valtaa.

Nykyään en tunne mitään jäykkyyksiä selässä perhosuinnin jälkeen siten kuin
ennen oli tapana. Onkohan puhtia lisää? Sanalla sanoen tottumusta. Sillä en
luule että kuntoa on tullut paljoakaan lisää vaan olen vaan oppinut tosiaan
vetämään henkeä kun olen myöskin opetellut kovasti ulospäin puhaltamaan. Olen
mielessäni kiukutellut puheista että pitää olla tekniikkaa. Mutta tuonhan voi
niinkin sanoa. Mutta silti se on jotakin vaikka edes biotekniikkaa.

Olisi tehnyt mieli syödä jossakin vaiheessa. Vaikka mitä vaan mutta on vähän
pienet valikoimat. Välillä olisi tehnyt mieli vaikka sipsisorttia tai mitä vaan
naposteluevästä. Mutta en tartoituksella hankkinut. Nyt haluan tosiaan vähän
aloittaa hoikkuutta tavoittelemaan. Sillä paksupa olen. 83 kg viimeksi. -12:50

22:33 Piti vaan aloittaa nyt kirjoittamaan juuri kun on niin siisti kellonaika.
Minulla on vasta nyt alkanut olla kummia tunteita kuin jalat olisivat vähän
pölyiset. Kun olen tullut kotiin ja asetun tähän kykkimään tai sänkyyn
pitkälleni. Hassua sillä olen koko kesän käyttänyt vain sandaaleja.
Suomimeloossa minulla oli lenkkarit mukana mutta lopulta tarkoituksella en
käyttänyt niitä kertaakaan. Kaksi kertaa olen käynyt lenkillä lenkkareissa.
Ja kaksi kertaa olen pukenut rullaluistimet jalkoihini. Ja uimahallissa nyt
muutaman kerran räpylät. Viimekerralla unohdin ottaa sukat mukaan ja räpylät
notkuivat ja vesirakoa oli vähän joka puolella. Tunsin vain että minulla on
enemmän tuntumaa siihen kuinka räpylät istuvat ja saattaisin osata potkia siten
varovaisesti että ei tule heti niitä hankautumia. Mutta tietysti jos pelissä
pitää vedättää niin varovaisuus voi unohtua ja tulla siitä seurauksensa. Mutta
jos osaisinkin oppia olemaan varovainen tilanteessa kuin tilanteessa?

Unohdin kertoa yhden mokani siltä kertaa kun viimeksi rullaluistelin Karhulaan.
Innoissani näin uima-altaan veden sinen ja halusin ottaa siitä kuvan. Vieressä
oli lapsi jonka olisin saanut huomioida. Mutta olin vain innoissani ja
epäsosiaalinen ehkä siksikin että en ole paljoakaan ollut ihmisten ilmoilla.
En tosiaan älynnyt kiinnittää asiaan pahemmin huomiota. Otin vain altaasta
kuvan. Mutta uituani ja jo ulkona pukiessani luistimia tuli kassankäyttäjä
sanomaan että oli soitettu kun on lapsi hädissään kun joku setä kuvailee.
Tunsin itseni todella tyhmäksi ja tomppeliksi. Onneksi siellä jossakin oli
reipas kansalainen ja kertoi asiaa eteenpäin. Ei tosiaan voi tietää mitä
mielessä tapahtuu ja on mahdollista tehdä kovin huomaamatta toiselle jäynää.
Mutta siksipä juuri on sanat ja ilmeet että voi viestittää. Mietin millaisiahan
varpaille astumisia olen tehnyt joista minulla ei ole mitään tietoa? Saattaakin
olla että pienenä kokemani pahimmat loukkaukset tai traumatisoivat
epäkohteliaisuudet ovatkin jääneet tekijäiltään täysin huomaamatta.

Taidan jo liiaksikin räpellellä tässä tietokoneella. Noh nyt juuri ei selkä
eikä hartiat brakaa. Joten istun minkä istun. Ei pidä ajatella niin paljon.
Kuulin tämän viime viikolla kun juuri kauppaan tuijottamaan tultuani yksi
kirjastossa tai kaupungilla nähty kasvo sanoi noin. Viime kesänä kuulin saman
kommentin. Ajattelen liikaa. Mutta itsehän minä päätän kuinka paljon ajattelen.
Saatanpa laittaa vielä hiukan lisää ajattelua käyntiin. Ei saatana tanantana
minua vaan minun pitää ajatella siistimmin eikä enempi!

Päivällä kävin sitten unille 14:08 ja laitoin kännyn hälyn 16:15 piipattamaan.
Olin syönyt letut ja litkinyt kahvit enkä tosiaan jaksanut ajatella suoraa
päätä valvovani pidempään. Voi hitto että teki rankkaa tajuta piipit unesta.

Kävin pitkästä aikaa leipäjaossa ilman jonoa. Sielläpäin on tapana laittaa
ovia säppiin viittä vaille viisi. Juuri kerkesin ja tulinpa vielä hoputetuksi.

Kävin kirjastolla ja honasin kuvakirjan jossa oli aineellisten asioiden
läpileikkauksia ja toisen purjelaivakirjan. Soitin Pekalle kun tuli
höyrykoneesta ideaa. Ei vastannut ja katselin kirjoja kunnes Pekka soitti
aallonmurtajalta. Piti kiireisemmät rupatella kunnes tuli säädettyä tapaaminen
ja polkaisin sinne. Oltiinkohan molemman ensikertaa Kuusisaaressa käymässä.
Nythän se on niemi kun sinne pääsee jalan. Juttua kesti niin paljon että alkoi
tulla hämärää ja viileää. Tarkenen edelleen varsin hyvin yhdessä paidassa ja
sandaalein. Sielun kylmettämistä en aio sietää ja siihen verrattuna pienet
nälät ja kylmät ja kutinat ovat pientä. Onneksi honasin antaa Pekalle pienen
luomutummaleipäpalapaketin kun minulla oli niitä kolme.

Uimaan ja uin 28 minuuttia selkää ja lopulta tuntui että vastaranta tulee kovin
sukkelaan aina uudestaan kohdalle ja pitää harkita käänöstä. Jospa osaisin
oppia kääntymään ilman lisävaivaa kuin pitäen rytmiä että uippauippahiukan ja
hopsis teeppä sama taas ja tass ja taas ja taas. Selkäuinti on hiukan erilaista
kuin perhosuinti. Nyt ainkain vielä isoin harmi on nenään sisään tupruava vesi
joka kutkuttaa siis käännöksessä ja heti sen jälkeen. Varsin kumma juttu kävi
kun hyppäsin altaaseen ja nykysinhän hyppään ilman laseja pää edeltä hyppyä
harjoitellen ja palaan sitten altaan päätyyn aloittaakseni uinnin. Nyt kun
kyppäsin niin molemmat kädet tuntuivat puuduttuneilta. Ne pysyivät sellaisina
jonkin aikaa uimisen aloitettuani. No en tiwetysti verrytellyt muuta kuin pikku
matkan pyöräillen ja sekin viileässä. Teoriani on että kainaloissa menevät
hermot olivat pinteessä kun tunnin viileän pihallaolon jälkeen ratki reväytin
käden ojoon ja menoon. Se yhtä-äkkisyys tuntui vähän pelottavalta.

Kävin vielä Cassassa ostelemassa ravintoa tai muonaa. Ei sittenkin ihan evästä
vaan kuullostaa passelilta. Ja edelleen tarkenin liiankin hyvin. Farkut ja
pitkä paita ovat liiankin lämpimiä pyöräilyyn vaikka koetan poljeskella
rauhallisesti. Kahvittelin heti leipäeväät ja se luomutumma olikin hyvää. Olin
jopa niin huomaavainen itselleni että hankin tomaattia ja sipulia joista
veistelin sipaisuja leiville ja päälle ripottelin suolaa ja pippuria. Hupsusti
kylläkin valkopippuria koska sitä nyt vaan myllyssäni on. Taitaisin sittenkin
pitää mustasta pippurista enemmän. Mutta hienoa huomata asioita.

Taidan kirjoitella vielä pari minuuttia niin saan lopetusajaksikin ihan kivan
ajan. Kummallistapa on kun kaikki asiat loppuivat ja mielestäni tuli ihan
typötyhjä heti kun piti alkaa ihan vaan tarkoituksella kirjoittamaan. Ai niin
sain eilen Pekalta tekstarin ja se oli intiaaniruno. Voisin tehdä jonkun
paikan nettisivuilleni semmoisia lähetyksiä varten. -23:23


2005-09-27 tiistai 21:28
Kuva tai sanat voivat puhua samoja asioita. Ja voivat kuvastaa eri asioita.
Jostakin kohtaa ne ovat eri asiat. Kuva sanoista tai sanoja kuvasta. Mitenhän
nyt tähän jäin pyörimään. Tuoksu on näkymätön eikä kuvattava kuten ei äänikään.
Paitsi välikappaleellisenä kun ne aiheuttavat tai johtuvat näkyvästä. Näkymätön
asia kuvattuna tai eri aallonpituuksien käyttö tai suodattimet. Tekstiä luen
kuvana ja pientä en näe kunnolla ilman suurennuslasia. Jospa sanoisinkin että
kuva voi olla muunnettu kuvaajan ja tai katsojan aikaansaannoksena ja he ovat
ne jotka ilmaisevat palturia. Yhtä hyvin kuin sanat voivat olla puutaheinää.

Tänään huomasin virtuaalimaailmassan tunnun että unohdin sittenkin eilen
jotakin kirjoittaa ja sanoa minkä olin kuvitellut meinaavani sanoa. Voinen olla
olematta liikatäsmällinen. Kun nyt sentään vihdoin sain kirjoitusvyyhden
kerälle ja sanat poimittua mieleni metsistä ja maisemista.

En tehnyt tänään mitä kuvittelin tekeväni. Kaikkea sitä en tehnyt. Ja sitten
välillä sekoan kuvittelun muistamisen palauttamisen vinksahduksiin. Kuten aina
välillä luulo unesta joka olikin jokin ailahtelevasti tapahtunut.

Minulla kesti löytää jotkin shortsit jotta lähden kipittelemään Karhulaan.
Kipitin melkoisen tasaista vauhtia mukaanlukien Karhulaan nousevat mäet joissa
vedin sitten ilmaa tiuhempaan tahtiin. Eikä pohkeet kerenneet krampata. Uin
selkää ja se tuntui vaikealta kun en meinannut jaksaa keskittyä. Rupesin sitten
uimaan 100 metrin pätkissä ja sain paremmin keskityttyä. En päässyt sen
nopeammin kuin 2min 5sek. Selkäuinti onkin minun hankalin uintilajini. Enhän
ole kesän aikana harjoitellut ollenkaan koska ulkoaltaassa se menee päin honkia
kun en osaa katsoa taivaalta suuntaa ja menen minne sattuu. Suurin hankaluus
itse uinnissa on veden nenään meno ja se vähentyikin sitten loppua kohti kun
aloin kai oppia ja osasin olla vähän rauhallisempi.

Kävelin takaisin Karhulasta ja jos olisin hölkännyt niin varmaan pohkeet jo
olisivat alkaneet kramppailunsa. Takasin kävely kesti yli tunnin. Olin luullut
että menen vielä räpyläuintiin illalla mutta tunsin itseni jo aika
poikkinaiseksi ja päätin missata hommelin.

Söin muutaman leipäsen ja jädeä kahvia omenaa siis suhteellisen kevyesti. Oloni
oli vähäisellä syömähalulla ja haluan muuttua pomppömassuisesta timmimmäksi.
Jopa ihmettelen kuin mahani osaa näin hurjasti pömpöttää mutta kai olen sen
eteen tehnyt monta vuotta työtä ja ei se siten myöskään ihän vähällä vaivalla
muutu pömpöttömäksi antipömppöiseksi.

Takaisin kävellessä kerkesi tulla tunne huisista ikävyydestä tai kuulusta
olosta kun ei ole mitään tekemistä. Tämä kyllä tarkoittaa että ei ole taitoa ja
kykyä hankkia hyvittavaa hommelia. On paljon tekemistä joka ei kovinkaan isosti
huvita ja kiinnosta.

Taidanpa mainita että uimaan paikoiltani lähtiessä liukusin ja usein potkin
delffiinillä aika pitkälle eteenpäin veden alla ja tuntui että se liikkuu aika
liukkaasti ja helposti. Olenkohan siis jotenkin oppinut tuota hommaa?

Ja kas yksi asia joka taisi tulla toissailtana ellei vielä aiemmin ehkä ei niin
silloin se mieleeni tuli ja enkä käynyt sitä muistiin silloin kirjoittamaan
koska tunsin että asia on tärkeä ja muistanen sen. Nimittäin parinmuodostukseen
vinkkinäni että on huomioitava näkö koko sielu käytös. Jokaisessa nuista voi
olla puoleensa vetäviä tai mitäänsanomattomia tai hylkiviä piirteitä. En
siltikään luule että jokin asia on täysin jotakin koska jokin toinen asia voi
kompensoida suuntaan tai toiseen. Tämä kappale jatkuu ajatuksissani tai ehkä.

Hupsis tuli epätarkka kuvaus. Minähän käväisin vielä lenkin päälle salilla ja
tein 40 vatsaliikettä ja 40 selkäliikettä. Vatsaliikkeitä tehdessäni alkoikin
selän puolella tuntua hieman tuskaa. Olisikohan jäykkyyttä? Ja luulen että
hölkkäkin rasittaa selkääni. Enkä jaksanut montaakaan eikä tehnyt mieli ottaa
toista kierrosta. Taitaisi tosiaan olla asiaa viikoittaiselle salikäynnille.

Muisti on ailahteleva. Asentaa kopioin eilen tai yöllä FPC:n eli Free Pascalin.
En tosiaan tiedä josko se olisi jo ollutkin tietokoneellani. Ainakin se oli kun
vielä käytin Windussia. Ongelma näiden tietokonetuotteiden kanssa on ihan heti
kättelyssä ikinä tietää että mikä jokin on. Jos objekti on tuntematon. Usein se
sitten onkin jonkinlainen miksi. Sekoitus eri asioita. Vain teoriassa mikään
voi olla puhdasta. Ja jos jotakin koettaa tehdä puhtaaksi niin ei jää mitään
jäljelle. Läiskän paikalle reikä. -22:11


2005-09-28 keskiviikko 19:29
Minulla on aika rääpäleinen olo. Voisi olla ainakin sikäli reippaampikin että
tunnen jonkinmoista optimismia. Sain jopa kokeiltua bootata koneeni jo aika
vanhalta Tomsrtbt 2.0.103 levykkeeltä. Se käynnistyy ilman jumeja. Jopa innosta
hihkaisin kun sain mountattua levyn ja mc käynnistyi sieltä. Siis hihkaisu
pää kun vippaskonsitien jälkeen Dosemu käynnistyi ja vielä toisen säädön
jälkeen sain Borland Pascalin käyntiin. Tosin säädöt ovat tyhmiä ja toivon että
ohjelmat kyselivät niitä vain infotarkoituksessa.  Että kohta on kaikki tietoni
sekaisin sitten kun olen tämmöinen säätäjä.

Alkoi iltasella jo hämärtymään ja sitten vielä satelemaan joten ajattelin ihan
luistaa uimisesta. Nyt kyllä vähän tuntuu että voisinhan käydäkin. Taidan ihan
raahata itseni portaille nuuskimaan miltä ilma tuntuu ja päätän. Yhdessä
kohdassa melkein teki kipeää kun rupesi ihan kunnollakin satamaan ja pelkäsin
lähteä rannalle uimaan. Nyt kun ajatteln niin pitää laittaa valmiiksi isompi
varustus. Nythän minulla roikkuu uimashortsit vakiopaikassa että kesaisesti
voin lähteä nopsaan uimaan mutta nyt oli tunne että pitäisi olla jotakin varaa
lisäsuojautumiseen säältä vaikkapa edes sateenvarjo tai jotakin. Toisaalta ihan
vaan tunsin itseni aika heiveröiseksi. Ehkä on kosteaa ja en mene. -19:38

19:39 Ei pahus kyllä homma peruuntuu. Nyt on jo kahtakymmentä vaille ja pimeä
joten pyörälläkin ehtiminen olisi riski. Nimittäin nyt metsäpolku on liukas.
Ja kuulin ropinamaista. Erään kerran kiirehdin tosin varatulle ajalle. Silloin
kaatusin ja olin tosiaan harmissani. Koski polveen ja kai vähän muuallekkin ja
ehkä eniten koski oma typeryys. Ainkain se töppäys jäi mieleeni tiukasti. Nyt
minulla tosin olisi toimiva valo pyörääni. Ja ehkä malttia olla rauhallinen. Ja
nythän olen rauhallinen tässä. On ajattelulla sentään jotakin käyttöä.

Juuri tässä nyt istuksiessani on alkanut koskea hiukan leukaa. En oikein osaa
sanoa olisiko se tai taitaa se tuntua yläleuassa vasemmalla. Tai jos se onkin
kramppia purentalihaksessa. Nimittäin eilen uinnin jälkeen saunassa hämmästyin
kun puraisin leukoja yhteen niin leukalihakset melkein kramppasivat. Päättelin
siitä etten ollut uidessani ollut ollenkaan rento. Niinkuin useasti kuplivasti
en ollutkaan. Saatoin siis hyvinkin purra leukoja yhteen väkisin yrittäessäni.

Vähän vaikeaa kun liukusin sanan voi kirjoittaa eri välimerkillä liuuin. Ohhoh
vahinko on opettavainen koska mitään uutta ei maailmaan voi tulla tiedetysti.
Ehkä siksi koulu on epäopettavainen. Jos asiat jotka ovat olemassa ovat jo
painettuina eivät ne ole uutta. Tarvisiko olla? Mihin nyt sekoan? Niin touho
sananen joka sisälsi uimisen kirjaimia vaikka olin tarkoittavinani liukumista.
Ehkäpäs kirjoitan liu-uin. Koska koetan muuttaa hieman merkkejä kirjaimiksi.
Siltä kuullostiu kuin kuuro olisi taas ulkona ryöpsähtänyt. -19:51

19:57 Nyt en kirjoitakaan enempi kun skandit ovat hukassa. Meinasin mutta ei
tosiaan huvita kun sitten saan taas sekoilua vain aikaiseksi. Hartianikin oli
kivulias tuossa vaiheessa kun aloin perua uimaan menoa. Voimaton on oloni
hiukan. Tosin omaa on mukana aihetta. Jos rupeaisin kuriani kohentamaan.
Nousisin aamu-uinnille ja tuotapaitsi voisin suorittaa muutaman puunerruksen
kalliolla ja kyykynkin. Sitten ei olisi ollenkaan vilu. Harkintaan. -20:02

..... kadotus .....

2005-09-30 perjantai 00:09
Harmittaa kun juuri kirjoitin ihan muikeasti ja sitten huomasinkin että mitään
ei ollut tallentunut kirjoittamastani. Hetken tutkimisen jälkeen huomasin että
tämä pk.htm ja sen varaversio pk.bak ovatkin root käyttäjän omaisuutta. Tämä on
nyt kai tätä opetusta. Olenhan lukenut ja sikäli mukamas oppinut että
pääkäyttäjänä ei tarvisi seikkailla vaan se kostautuu. En nimittäin millään
edes tajua kuinka olen omistajan saanut vaihdettua. Tai hetki ehkä sittenkin
saatan tajuta että eilisen päivän leikkiminen tomsrtbt:llä saattoikin muuttaa
päiväkirjani omistussuhteita. Mutta oli miten oli. Pitää opetella katsomaan
tuollaisia asioita. Ehkä sentään eniten harmittaa ettö omatekemöäni ohjelma on
niin surkea että antaa tuollasen tapahtua. Ja toisaalta harmittaa muikealta
tuntuneen kirjoitteen katoaminen. Vielä kun olen oppinut kuinka keskeneräinen
työ tallennetaan kun se ei heti onnistu. Poistumatta editorista käydään toisen
konsolin kautta muuttamassa tiedostolle sopivat käyttöoikeudet. Pitää korjata
ohjelmaani heti koska en halua tätä mokaa toistamiseen nähdä. Ja eipä ole ikinä
tullut vaan esiin koska ennen ei ole ollut huolta käyttöoikeuksista kun niitä
ei ole ollut olemassakaan.

Kertaan vain lyhyesti nyt sen mitä äsken kerroin lavertelevasti. Ja äsken vielä
kerroin sen oikeana päivänä niinkuin päiväkirjassa kaikkein oikeimmalla tavalla
tulee mielestäni tehdä.

Rullaluistelin ja kävin pyörällä uimassa puoli tuntia selkää ja tein muutaman
25m delffiinipotkusukelluksen ja kävin välipalalla ja lähdin kirjaston kautta
lainaten kirjan taas uimahallille räpyläuintiharjoituksiin ja vähän uppopallon
tilanteita maalitekoineenkin harjoiteltiin. Päivällä join kahvia ja illalla
teetä kuten kai eilenkin. Ja nyt istun tässä mokani kanssa.

Äsken olin jo päivittämässä päiväkirjaa nettiin kun aloin ihmetellä että miten
hitossa tiedoston koko on melkein sama ja aloin epäillä mokaa. Ei se kovin
kauaa vienyt löytää tiedoston väärä omistaja. Eikä ollut kirjoitusoikeutta
muilla kuin omistajalla. Tietysti olisi voinut olla taas roottina niinkuin
ennen aina kun en vielä ymmärtänyt paljon mitään. Mutta se ei ole
yleiskäyyttöinen ratkaisu ja joku kerta siten saa koko koneen pois toimimasta.
Eli tämä mikä nyt harmittaa menee taas oppimisen edesauttamiseksi. Olin juuri
kirjoittanut jotakin oppimisen filosofiaa siihen tekstiin jonka kadotin. -00:24


0508  (tämä 0509)  0510


päivissivulleni

alkusivulleni


2005-11-01 14:49