Hidas Jorma 2007/09 syyskuu


2007-09-22 lauantai 14:18
Ahaa olin unohtaa mitä juttuja tässä muka kirjoitusohjelmassa on. Taitanee olla
vähän hitauskin syynä. Taitaisi olla taidolle virkistävää useammin treenata.

Mie oon ihan pualikahjossa olossa. Siinä on osa masennusta osa vaan mitä sitte
kaikkea sekoomispistettä. Tulos on niinku saamattomuus ja pieni kierre seuraa
kun kun se tuottaa tympeää oloa. Mut ei o mul ihan satasaamattomuus vaan joku
melkoisen kohtuullinen. Paan vastaa jollaa lihaksel. No nikstee välil vähä.

Tutkiskelua ja tukistelua taitaa olla mitä aatosteatteria pyörittelen. No että
viimesinä aikoina oon selvästi huomannut miten joku homma jää roikkumaan kun
sitä koettaessani suorittaa löytyy muuta ja ihan vaikka muuta tehtävää jotta
edellisen saa eteenpäin tai sitten jotakin ihan muuta joka vaan löytyy siinä
ohimennen tai pikemmin ihan keskeltä polkua tai hommelialuetta.

Kun lähdin edellisenä perjantaina eikä siis eilen lopulta Hesuliin oli se aika
sählöömistä. Edelleen jotenkin varsin yllättäen tulee aika että kohta jo pitäs
olla menossa. Nutta taian olla saavuttamassa virtuaalissani tätä juttuani kun
se on ihan riittävän rassaava juttu että saa potutusvaihteeni päälle ja siitä
seuraa että aioin tehdä asialle jotakin. Takasi tulo olikin ihan siistimpi.

Aikaa on mennyt ja vesi noussut ja laskenut ja noussut ja kirkastunut ja
samentunut ja viilentynyt. Mulle on selkeytynyt se että mulla on ideologiat
aika pintavesipitoiset. Yksi juttu ei enää oo ihan niinkuin ennen eli jopa
laiturilla kävi mua itikka pistämässä. Mutta ei laumoina vaan ylläripistelynä.

Uppopallotreenitkin alkoi tässä kuussa. Ja nyt niitä on kolmet vikossa eli
uutena sunnuntai aamun treenit kello 09. Ja kerran oon aamulla vasta käynyt ja
oli erityisen rankkaa aluksi kun kroppa ei kai ole tosiaan silloin vielä
hereillä eikä ainakaan puhdeissaan. Aattelin että pitäs tehdä joku ihan
lämmittelytreeni ensin kun se tuntui inhalta kun jumahti aluksi treeneissä
mutta pitää katella. Vaikka jopa ihan lenkki aamulla. Joo just sunnuntaina ja
ihan aikaseen. No ja miksi muka ei.

Pienistä ja kohtuullisista asioista tämä miun sekapää rakentuu. Pyörät ovat
aika huonossa kunnossa ja vähän kaikki vähän rapistuu ja välillä kohentuu.

Yksi juttu mikä on välillä päässyt kumauttamaan ällistyspotutushermooni on kun
on joku tyhmäasia jonka olen jo kokenut ja tiedän sen mutta olen unohtanut ja
se tulee uudelleen yllätyksenä ilmi. On jo aikaa kun joskus olen käynyt
viimeksi Karhulassa uimassa. Joku kerta juuri siellä ihmettelin kun verkkarin
tasku vuotaa kuin palomuurit eli seulana eikä edes vaan niinkuin toista puolta
taskusta ei olisi lähes. Hesulissa hölköttelin kauppakäyntiä ja eilenkin kun
takarengas ei pidä justiinsakaan ilmoja ja jalkoken käyttä tuntui kevyeltä ja
kivalta ja aattelin että voisin hiukan ihan treenata sitä kevein mielin ja
ilman taakkoja. Kaivelin nyt niitä vanhoja Elorg-Data verkkareita esiin ja juu
niissä on ihan muikea paikka takamuksessa ja se on tietysti se taskun toinen
puolisko koska muuten ei ollut verkkarikangasmateriaalia irrallaan paikaksi.
Olin aika yllättynyt kun huomasin paikan ompelukset. Käsin ompelemani ja ihan
näyttää kuin paikka olisi keskiosan harsimisen lisäksi reunoistaan kiinni jopa
millimetriä tiuhemmalla pistoksella. No tuota voi tutkia mutta vaikutelma oli
jopa minulle huisi. Mielessäni olen keskittynyt ehkä uusiutuvasti ja tiukemmin
yksitysikohtaisuuksiin mitä ikinä mutta vasta siis teoriassa ja toisaalta
luulen että olen kehittelemässä kokonaisuutta joka tietysti on minulle isosti
vaikeaa yksityiskohtamielen melkein vallitessa.

Netti ei ole iskussa milliäkään ja siihenkin tarvin jotkut vaikka verraripökät
että kävisin alakerrassa tiedustelemassa piuhojen tilannetta ja tökkimässä
töpseleitä. Kotipöksyt alkaa olla pikkusen räjähtäneet että näissä ei kehtaa
melkein postilaatikollekkaan hiippailla. Enpä tiedäkkään missä vaiheessa alan
näperrellä omia kuteita. Näköjään olen treenannut korjausompeluita mutta miten
kävisi kierrätysmateriaaleista uuden väsääminen? Ajatus vähän jo syyhyää kun
voisin siinäkin asiassa tehdä eri tavalla kuin yleensä on tapana. Saumat saisi
olla pehmeämmät ja taskuissa olisi säätämistä. Ehkä sittenkin voisin aloittaa
tuota härröstystä modaamalla paitoja ja muuta. Niin juuri yksi pieni asia joka
tarvii mielen teroitusta on avainten käytännöllinen häslinki. Ne minulta juuri
hävisi edellisenä perjantaina. Ja miten hooh niin täydellisenä yllätyksenä. Ja
sitten ne löytyivät tai eivät edes löytyneet vaan satuin vaan näkemään minne
olin ne pudottanut. Siihen missä olin pyörän niin kovin tyhjenevää kumia kerran
taas pumppaillut. Tai ei taas silloin tyhjenemisilmiö oli taas kerran ihan
uutuus ja toki kun muutenkin on jo kaikenlaista no tai edes yhdenlaista
kiirusta. Onkos taas joku iso sanomisen kuivan kauden päättäjäinen ja uusi taas
sitten lakkaaminen. Vitsi kello viisitoista. -15:00

17:41 Ahaa no onpa kivaa kun netti jotenkin toimii taas. Muutenkin on jotenkin
aika kivanoloista. Taitaa johtua kun kävin lenkillä. Joo edelleen pyörä on
huoltamatta ja viis veisaan. Tai ei iha kun jos huomenna aion aamulla lähteä
treeniin sillä. Pitäs tosiaan kohta vaihtaa se takasisäkuni ja sitten paikata
se joka vuotaa. Tosin viimeksi paikattu jota testasin vuosi testissä mutta
sitten totesin että vuosikin venttiili ja sitä kiristämämällä ilma pysyi
testirenkaassa jo viikkokaupalla. No joo mitähän aloin hölöttämään tässä.

Yhdistin lenkin biokierrätyksieni roudaamiseen sekä paperipahvisemmoisten myös.
Pelasi hyvin. Tulin vielä venerannan roden kautta ja jouduin noukkimaan maasta
parit pienet alkon pullot sekä kaappaamaan kainalooni kokovartalopeilin. Eli
hölkkä loppui siihen ja köpittelin loppumatkan varovasti. Nyt on sitten lisää
syytä siivota että tulis tilaa avarammin peilailla. -17:46


2007-09-27 torstai 23:45
Pulpahti ihan tosta vaan mieleen kun just kävin kirjoittamaan että olen vähän
höperö. Jaa-aa että onko se kuvaavaa tai mikä taiko mikään. No ainakin tollein
improvisoidusti taikka tolla intuitiolla kekatuista juttusista voi sanoa että
niissä on hyvä viipale totuutta. Hetkinen haloo vaan totuttu on melkein totuus
sananpala ja näköjään tässä on jotain feikkiä haudattuna tähän pirun kieleen.

Muutama pala tekstiä vähän aikaisemmistä päivistä. No vaikka tiistaina keksin
syödä ihan vaan tuntia ennen uppopallotreenejä. Taisin siinä ehkä käyskähtää
jollakin lenkillä ennen. Mutta ei henki kulkenut sitten ei tosiaan. Eli tuli
testattua uudestaan että monta tuntia saa olla ruokailuista. Tosin luulin että
puhtia on jo niin paljon että ei niin olisi haitannut. Haittasi muhkeasti.
Eilen taisivatkin kutenkin jalat olla vähän raittuneet elikkä siis nämä pohkeet
heiveröt. Joo hidasta oon poikaa. Keksin käväistä istumassa kajakissa ja vähän
meloa. Sain kattella vähän aikaa yhtä joutsenperhettä jossa kaksi valkolaista
ja viisi harmaalaista. Pienemmänt taisivat piipitellä juttujaan ja isompi
välillä vaan sano kriik. Kuvittelin siinä jotain merkityksiä. Oisin tietty
halunnut käymään uimassa mutta olikin vähän myöhä kotiin palatessa että tiesin
olevani aika hidas. Tein sitten hitaasti lähtien vaan kävellen lenkin ja siinä
kävelin pätkittäin hengitystä pidättäen. Jotain rytmiä kun löytää niin menee
helpommin. Oli jännän pimeän lämmintä.

Tänään kävin uimassa melkein tunnin kolmea kertaa 800 metrin sekauintia
peräkanaa. Pyörällä takas ja munabanaanimaitojuomani ja sitten oli jo kohta
taas kiire uppistreeniin. Se oli muhkean mukiinmenevä. Aluksi oli vähän vaikea
ja oksettava olo juomastani mutta sitten alkoi homma sujua ja sujuikin niinkuin
ei vielä ikinä minulla. Pallon kanssa kävin hanakasti vastustajan maalilla
koettamaan pallon koriin pujottamista ja siinä väliveessä ja omalla maalilla
puolustuksessani oli uutta puhtia. Pallosilmää on tullut tai pelisilmää. Oli
siis ihan muikeat treenit sillä pelatiin aika kovasti korostaen pelaamista ja
upeita tilanteita joita seurasi eikä pahemmin ollut mukiloimiskovuutta mitä
välillä on ollut aika lailla. Tuli intoa siitä kuten näkyykin jo tässä että
sain itseni kirjoittamaan vähän vaikka tämä on ihan työlästä minulle. Nyt ihan
väsyttää jopa. Meinasin että alan herätä aamulla aikaiseen mutta se vaatii
vielä harjoittelua kovin. Ja sittenkään en ihan tiedä haluanko edes. -00:07


2007-09-28 perjantai 18:06
Voi jumppalauge tuli kiirus uimaan tai vaikka potkimaan ja vähän suklaamaan.
Voi jummejamme oon vähän hidas.

Irc-galleria saa nyt roimat kehut multa kun vihdoin sinne tuli kuvaluokittelu
jossa kuvia voi laittaa löytymään yhteisöjen kautta. Tosin viisi rajana on
vähän per kuva. Ei riitä yhtien eväiden kokonaiseen lajitteluun. Mutta ihan
hyvä. Paitti että tietystä tämän kautta galleria tulee yhä hitaammaksi kun
liikenne senkun lisäntyy. -18:10

22:35 Vai että mutta siltä se vaan näyttää että olen aika mälsätysmielinen.
Sen upeampaa selitysta en ole osannut keksiä kuinettä (blaablaa) kuikentelen
mahottoman vaikeaksi vaikka mitä tehtävätä tehdä. Ja tekemättömyys poksauttaa
mielen passiiviapeaksi saamattomaksi. Jakun enhalua justjuurikaan semmonenolla.
Mielestäni pienistä saavaisuuksista puroina lorisevista puhkuuntuu semmoinen
kivamieli joka juuri pöheineen on minulta tuuleni viemä.

Sain sitte itteni uimahallille asti ja keksin tehä semmoista uutta kombinatiota
että äh mitä selitän. 8 kertaa seuraava litania. Henkeä ja 25 sukellus ja
takasin 25 vuoropotku ja lepoa ja henkeä ja 25 delffiinisukellus ja takasin 25
vuoropotku ja lepoa (paitsi viimeisessä kun pomppasin altaasta ylös). Oli se
vaikeaa mutta se olikin eka tommoinen kerta. Vei koko 46min ajan mitä oli.

Mietin tossa tänään että myöskin tää tömppeli tietotekniikka hannaa kun nykysin
on niin pirhanan mutkikasta ja olen kuvitellut olevani taitava siinä ja enpä
nyt enää paskaakaan ole. Pitää fiksata tuota juttu että edes jotain osaan ja
treenata silleen ja haistattaa pitkät bieruut mutkikastouhuillejoitaentajuu.

Edellisen viikon torstaitreenissä uppopallossa oli se kuhmuileva rämisevä
pelihomma. Kouvolan pojat kun taitaa painaa aika kovasti. Tuli eri määrä pientä
ja isoa pauketta. Kerran kolisevasti tuli polvi maskin reunaan. Mutta ei nenään
esimerkiksi. Mutta tuli luullakseni räpyläjalka vasemman jalan pohkeeseen
varsin römmeltäen pitkin kun se tuntui heti rusikoivalta. Edelleen on mustelmaa
joka on jännästi nyt kauempana osuman keskikohdasta jossa oli aluksi sinelmää.
Hassua on että tuo muksautusvamma on koskenut ainostaan ihan kosketuksesta tai
seisoessa mutta ei ollenkaan uidessa eikä uppiksessa eikä edes hölkätessä. No
jos treeneissä olisi tullut uusi pamautus samoille sijoille niin olisin taas
varmaan jonkun aikaa ihan melko rampa.

Minulla on uusin version DosEMU:sta nyt käytössä ja tässä pelaa hyvin X-versio
mutta terminaalilla hävisi ääkköset aivan. Räpeltelken nyt koko ruudulla ihan
kuin tämä olisi Dos-mikro tekstitilassa. Aika kivaa. Yritin saada tai edes
vähän opetella saada ääkköset terminaalille mutta en tajununut oikein mitään
vaan sen sijaan opin ekakertaa kuinka saan siellä kyrillistä tekstiä näkyviin.
Että haloijjaa vaan vähän tömppeliä puuhaa. -22:59


2007-09-30 sunnuntai 23:45
Olen kai ollut niin täynnäni valitusvirttä että voihan hiisi. Siinä on rutkasti
ristikinaa sen kanssa että väitän että enhän minä mitään valittele. Tai sitten
en valittelekaan mutta vastaavaa tai liittyvää pännimismielialaa pursuaa nuppi.
Taidan vaan olla niin kaukana siitä mitä kuvittelen tai maalailen että hoohoo.

Eilen poljeskelin aivan pitkästä aikaa Karhulaan uimaan. Yllätyin aivan ja ihan
kun alkumatkasta löysin taas sen keltalehteä puskevan vaahteran. Oli vaan sekin
päässyt unohtumaan. Siinä totesin taas että pitää vaan ryhtyä tekemään niin
sitten matkalla ja tehdessä löytyy mitä löytyy ja tapahtuu mita tapahtuu eikä
sitä voi ikinä tietää paitsi siltä osin minkä tietää. Oon aika hölmö joo.

Tänää oli uppopallon aamuharkka ja nyt ekaa kertaa nukuin kellon soittoon asti
jotenkin kai yhtä aikaa hikisenä ja kylmissäni. Joku juttu minussa viiraa vähän
tai on kipeää. Tehtiin räpyläuintitreeniä delffiinipotkuin ja lopuksi vähän
pelitreeniä yhteen maaliin. Vasta kotiin tultuani tosiaan huomasin että olen
ihan täynnäni. Maha pullottana. Niinpä kun eilen illalla taisin syödä reippaan
palan ja sitten kuin vaivihkaa koneella yli puoli pussia lakua ja vielä jokunen
yöleipä ja sitten pieni aamupala. Ei toiminut minulle ei henki lähtenyt vielä
kulkemaan. Joo että tuohon olin kovin tyytymätön. Tuli vielä kuin vahinkona
päiväunet vaikka luulin yöunen riittänen. Eli keksin että en tunne itseäni
koska en käyttäydy niinkuin luulen. -00:00


0708  (tämä 0709)  0710


päivissivulleni

alkusivulleni


2007-11-03 00:31