No hitaanpi Jorma 2007/12 joulukuu


Alt-9 D = ohjelmallani päiväys


* pk.txt 2007-12-22 18:51 *

pk.txt
ist 22.12.07 18:20 sylimikro FreeDOS levyke 720kb -22:37
19:26 sulimikron tuuletin käynnistyi / 19:28 sammui
19:29 i Myös välimerkit tulemaan skanditapaan kuten CtlN öä.

2007-12-22 lauantai 18:58
On ollut päiväkirjan kirjoittamisen aloittaminen taas hankalaa. Ja lukeminen on
nyt tässä kirjoittaessa mutta siitä ehkä myöhemmin. Kuten kirjoittamisestakin.
Koetan nyt kohta juuri sanastella tähän sepostusta tämän kuun kauden kahdesta
ensimmäisestä kolmanneksesta ja vähän ylikin.

Ensimmäinen joulukuun päivä oli tummapukuinen. Isoäiti haudattiin. Hautasimme.
Kaksi poikaa ja neljä tytön tai pojan poikaa olivat arkun kantajina. Julius eli
pojanpojanpoika oli valokuvaajana. Poikkesin hieman solmion ja paidan väreissä
tummasta ja valkoisesta kun melkein tiesin että muuten ei muita värejä tule
näkymään ja minusta yksitotisuus on vähintäikin melkein liian ikävää. Isoäiti
oli minulle ehkä voimakkaimmin läsnä kun olin ihka pikkuinen. Ja hän kyllä
elikin voimakkaasti ja ajattelinkin että siitä saisin ottaa mallia.

Olen käväissyt Helsinskissä katsomassa Amiksen tanssit tahikka pikemminkin siis
harjoitusnäytöksen niistä tansseista joihin neljäsluikkalaiset Finlandiataloon
kutsutaan. Aijaa ja juu ja takastuloon uudella näppärällä tavalla eli ajoin
Juliuksen pyörällä bussebysäkille ja jo nimeltäns mainuttu hölkkäsi eli siten
samalla muäs saattoi matkaajaa alkumatkan. Melko totta tosiaan joo.

Kahtheksan päivä eli melko nopeasti Suomen itsenäistyttyä tapahtui jotakin. No
joo mutta erikoisempaa omalla tavallaan oli että edellisen päivän treenit teki
mulle sellaista että totaalisesti väsähdin illalla ja menin nukkumaan aika
aikaiseen ja nukahdinkin. Nyt teen niin että menen koettamaan kaivaa esiin
muistilappusiani ja saada selville mitä oikein tein. Tutkimus 19:43-20:08. No
voi äh. Sitä ähpäh kun em muistanut mitään. Nojuu siksipähän muistiinpanoset
ovat. Seitsemäntenä erikoisena päivänä oli tuulta. Ja se oli perjantai. Kävin
hieman uimassa kun ei paljon mahtunutkaan. Erästäkin vesijuoksijaa hermostutin
kun vahingoissani selkäuinnin puolelta satuin lääppäämään. Kävin kaupassa ja
kai ostokset vein kotiijo ku ensi kovasti mietin kerkeänkö. Pikalämpimän leivän
tein ja lähin uimahallille takas kunnääs oli ensimmäisen syyshallimelonnan aika
ja aluksi huuheltiin kajakkeja altaan vierellä ja sitten kerkesin melomaan joka
hallissa tarkoittaa eskimoiden treenaamista. Ensin melalla ja sitten lavalla ja
sitten käsin. Kyllä se siitä lähti ja molempiin suuntiin vaikka aluksi toinen
suunta oli vaikeahko. Se se oli väsymisen konsti!

Sain jotain nukuttua kun aamulla oli kello kuudelta herättämässä ja jotenkin
sain herättyäkin mutta olin hiukan hitaanlainen aamutoimissa. Piti tankata joku
pätevä aamupala nimittäin seitsemältä Jari oli jo hakemassa minua kyytiinsä kun
lähdettiin uppopalloturnaukseen Tampereelle. Yhden pelin takia semmoinen matka
tuntuin etukäteisajatuksena hullulta. Nyt pärjäsimme Jyväskylälle jo reilusti
viimekertaa tehokkaammin. Olimme valkoisia ja pelitulos 6-2 jossa siniset ensin
ja meidän maalit teki Ville rankkarista ja minä mallikkaan joukkepelin päälle.
Sain siis avattua maalintekopörssiin tilin. Toiseen peliimme jäi Kouvolalaisia
juuri joukkeellinen ilman vaihtomiehistöä. Suurin osa jengiä lähti vilistämään
takaisin Kotkaan illaksi VPK-talolle Kotka Diversin 30 vuotisjuhlaan. Ne olivat
rattoisat bailut ja saimme iltaan uutisia että osajoukkomme olikin täpärästi
ottanut voittopisteet pelista naisten uppopallijoukkuetta vastaan. Jatkoille
menimme Onnelaan. Tulin taikka menin sen verran hiprakkaan että alkoi mennä
muisti huikkasen hatakaksi. Niin sanotusti meni kirjanpito nautittujen
lasillisten määrästä sekaisin. Pääsin kuitenkin jälleen kerran takaisin asti
kotiin omilla jaloilla pysyen. Mokasin kuitenkin sillä lailla että hukkasin
kamerani vara-akun enkä tiedä edes minne eli koska. Luulen että se oli mukana
päivällä tyhmästi muovipussiin pakattuna. Jos se niin häviää niin sitähän voi
hätäinen arvella roskaksi. Tai akku oli illallakin mukana jota en kunnolla
muista. VPK tai Onnela todennäköisempänä ellei lopulta katu katoamispaikkana.
Muistan erään taskunkaivuukohtauksen jolloin ei ainakaan tosiaan mielessä ollut
että taskunpohjalla voisi olla joku turhahko pienehkö tavara eli akku.

Viides päivä käytiin Ilkan kanssa teatterissa Kairossa Suomi-Revittely niinkuin
katsomassa mutta kai etupäässä kuuntelemassa. Ja taas käytiin edellisenä
perjantaina ja näytännön nimi oli Sataman Valot. Tämä toinen oli kyllä vähän
kivempi kun se oli rauhallisempi.

Uppopallotreeneissä olen ollut aina välillä ja onkin ollut makoisia treenejä
välillä. Yksi kerta olin ihan innoissani kun anaerobinen harjoitteli alkoi
ilmeisesti tehota ja jaksoin sukeltaa nopeasti uudelleen muutaman hengityksen
otettuani kun ennen melkein piti jäädä vähäksi aikaa aina puuskuttamaan. Uintia
en ole kamalan usein treenannut ja sekin vähä on tupannut olemaan lyhyttä.

Olen syönyt huisin paljon leipää. Ihan ilman muuta enimmäkseen kuumennettuna
mikrossa ja reilusti juustoa päällä. Yhdessä vaiheessa huimasin ja arvelin että
leipä olisi riittävän rasvaista ilman margariiniakin ja viimeksi loppunut
margariini sai olla viimeinen toistaiseksi. Silloin laitoin myöskin pestoa
leivilleni ja sehän on liki enimmälti öljyä. Olen huomannut että tuollainen
välipalaruoka sopii minulle hiukan samaan tapaan kuin letut. Ei kehty vatsaan
ruoansulatuksen urakkatöitä jotka saavat olemuksen raskaaksi. Nimenomaan siis
kuumennusvalmistettu leipä sillä leipä raakana leipänä tekee minulle joskus jo
vähissäkin määrissä nautittuna hiivapöhön vatsaan. Siis minulle paistettu leipä
on raakaa ruokaa. Jatkossa tutkin tätä asiaa omatekoisteni sämpylöiden kanssa.

Toissapäivänä oli uppistreenit ja eilen päivällä eräänä hetkenä minulla oli
tuntemus että koko vartalo on uupunut. Tein erilaisia pieniä huoltotöitä.
Joitakin ompeluksia tein ja paikkailin polkupyörän sisäkumia. Ajattelin siten
että voin ehkä tehdä pieniä asioita tekemättä niistä suurta numeroa ja vähän
vähemmän pitää kaikesta pikkutarkkaa ja ehkä melko turhaa kirjanpitoa. Jotakin
tein kunnes oli kiire vihdoin nauttia melkein illalla kahvi-kuumaleipä-aamupala
ja taas joutua miettimään. Pumpatako taas toistuvasti tyhjentyvä eturengas vai
vaihtaako sisäkumi. Olin todennut yhden paikatun sisäkumin aika vuotamattomaksi
ja päätin koettaa ennättää suorittaa vaihtamisen. Sikäli sattui hassusti että
juuri kun aloin vaihtaa rengasta soi hälyytykseni kello 18:30 melontavuoroa
ennakoiden. Hassuus on siinä että siten kirjautui aloitusaika ja lähdin sitten
pyöräilemään uimahallille kahdeksan minuutin kuluttua. Aika paljon turhasti
olen pitänyt renkaan vaihtamista tai paikkaamista vaikeana asiana. Samalla taas
luulen että ei se mihinkään muutu vaan laiskailu ja mikä lie tekee melkeinpä
kaikesta aina vähän välillä niin ihmeen ja kumman vaikealaista.


Eilen oli tuo toimeliaanlainen perjantai ja kerkesin uidakin hiukan. Uin kolme
200 sekaria PKSR. Suht reippaasti noin parissa minuutissa meni pätkä ja noin
minuutin huilin jälkeen jaksoin taas lähteä matkaan. Sitten välisauna. Sain
taas vihreän aika pullukan kajakin. Minulla oli mukanani palanen pehmustetta.
Se juuri ylettyi molempien polvien päälle. Viimeksi meni melkein nahka ja
ainakin vasen polvi oli likikipeä. Pehmuste auttoi pehmustaessaan mutta aina
välillä se alkoi livetä paikoiltaan mikä oli kyllä ihan helppoa korjata vain
käsi pujottaen aukkopeiton aukosta. Aukkopeite oli tavattoman sopiva. Opin
vasta toisella kerralla että takaosa kannattaa sovittaa tarkasti paikoilleen
niin etuosakin on helpompi eikä lähes mahdoton. Treenasin taas ne samat
mela lapa ja käsi eskimot ja aika tiiviiseen tahtiin. Aloin jo olla kaikkeni
antanut ja kävijötäkin oli niin reippaasti että alkoi olla aika antaa kajakki
seuraavalle. Treenasin ehkä jotain 25 min. Yhtä uutta juttua aloin oppia eli
käsieskimoa jossa tulen pystyyn vartalon ja molempien käsien yhdellä laajalla
heilautuksella. Aiempi tyyli oli uida vartalo liki pintaa kissauintia käsillä
kelaten ja sitten kääntää vartalo takakantta kohti ja räpiköidä pystyyn.
Kävin treenien jälkeen Euromarketissa ravinnonhankintamatkalla. Nopeampi
treeni sopi hyvin kun kuitenkin sain ajan sukkelaan sitten kulumaan kaupassa
ja teinhän myös venytyksiä kärryjen kahva vastakappaleena.

Tälle päivälle olin miettinyt että menisin uimaan mutta olinpa sittenkin
snadisti poikki eilisen päälle. Sikäli teki mieli ahnehtia uimista että
jouluna on pakkotaukoa kun uimala on kiinni ja uuden vuoden alussa uimakorttini
lopahtuu voimissaan olemisestaan. Mut eipä tämä huili nyt haittaa ja voishan
vaikka välillä tehdä ihan jotain muuta treeniä pitkästä aikaa.

Olin vähän venytellyt-makaillut kun honasin ullätyksekseni että voisin koettaa
laittaa pahvilaatikot molemmin puolin ja jonkun hyllylevyn ja siihen mikron tai
sylkkymikron. Tai ehkä joskuunsa sitten littuluttunäytön. Yksi hassuin juttu
tällä kertaa oli että ihq huippu sopivansopivahko hyllylevykin oli vasemmalla
heti käden ulottuvilla no silleen teoreettisesti kun siinä oli vähä erijuttuja
eli roinaa päällä. Vähän katoin hommaa ja huomasin että en jaksa vaan pitää
ruveta syömään ja sen tein. Tein ne kuulut letut ja vähäh laitoin sipuliakin
taikinaan. Jäätelö oli eilen vähän vartavasten hankittu alias hankitsemani.
Sit aloin jaksaan ja nyt 22.12 kello 22:12 alkaa jo vähän tulla korvista tää
sanojen suolehdinta. Täs on tää mulla mahdollisessa huoltotutkinnassa oleva
Julpan liki ylimääräinen sylimikro jonks käynnistin 720k levykkeelta jolla on
FreeDOS ja tää mun teksturi. Unohin äske panna korvan väliin kun tää kone alko
naksumaan eli olis kai menny nurin jos olis toiminutkaan. Luulen että se on
kovalevysökö. Laitoin yhen vanhan näppiksen ja oon kirjoittannu koko ajan joko
sokkona tai v\lill\ näköjään lillalalla pimeenä ja kokeilemalla että noiniinki
ja nuunku että onks missää näppyimii paikal. -22:22

22:23 Ja joo ku tuol oli toi tietotutkimusväliaika niin otin mukaan sillo tähä
evääksi mugillisen kuumentamaani tota glögiä ja piparia ja punaisen omenan ja
vielä vettä punaisessa treenijapelijuomapullossani johon kärkäsnerokkaasti
keksin torstaina kaataa uimatreenijuomaksi samaa punamehua. Pienellä suolan
lisällä se on just jotain urheetajuomaa. Voi että kirjotus-korjuutta. -22:30

2008-01-04 perjantai 23:16
Asia koskee viime vuoden puolta vaan kirjoitan jo vasta nyt. Kaksi asiaa kuuluu
joulukuun kieppeille. Erään kerran vein taas kahvinporojani metikköön lehtien
sekaan ja kuopaistessani niille maasijan tajusin justkohtaheti että siinähän on
oivan näköistä multaa ja otin heti pienen kahmaisunäytteen eväiksi kotiin.
Siitä aika yllättäen tuli siemen kauankin jo ehkä muhineeseen kompostoinnin
aloittamiseen ja mikä yllättävintä oli että jo aika lyhyessä ajassa tosiaankin
margariinirasiaan istuttamani ilmeni oikeaksi kompostiksi ja alkoi tuoksua
pienen käymisvaiheen jälkeen ihan mullalta vaikka ei käynytkään millään
korkeilla lämpöasteilla niinkuin kompostointiasioista usein kirjoitellaan.

Eräs perjantai ja saattaa olla ihan edellinen tai sitä edellinen enkä nyt jaksa
tutkia oli semmoinen että kävin aika reippaasti uimassa. Juu ehkä se oli
edellinen kun on vähän tunne että parin viikon välein olen käynyt kajakoimassa.
Niin uin ja sitten lähdin juuri ennen kajakkivuoron alkua poijes uimalasta.
Ennenhän ahnehdin kaiken. Tuntuu että aika intensiivisiä eskimotreenejä piisaa
tehdä joka toinen viikko. No niin hei hei vuosi 2007. -23:25


* Pos:157 4 4 57 1 0 0 0 0 *


0711  (tämä 0712)  0801


päivissivulleni

alkusivulleni


2008-01-04 23:31