Jorman virret 2008/05 toukokuu

2008-05-02 taitaa olla perjantaitai
17:02 Meni kaksi minttuuttia tai minituuttia että ehin ihan kirjoittamiseen asti kun aloitin 17:00 sattumalta. Nimittäin pyyhin tästä tekstistä entiset veks kun laitoin ne eilen nettipäiväkirjaan. Opin samalla vahingossa että ilmeisesti Ctrl-Shift+nuolella saa merkattua kappale kerrallaan samoin kuin ilman shiftiä siirryttyä.

Odottelin hartaasti että ikkunan edustani pihlaja puhkeaisi ihmeellisesti lehteen. Eikä sitten tapahtunutkaan ollenkaan sellaista. Pienet nypyt vaan muuttuivat vaivihkaisesti suuremmiksi ja pikkuhiljaa siitä sitten muotoutuivat lehdiksi. No oikeastaan tänään tältä noin viidn metrin etäisyydektä voin optisesti vastaanottavalla aististollani erotella että pikkulehdissä on ne pihlajan pikkulehdet.

Eilen käväisin pulahtamassa. Hassua että sekoaa mielessä mitä kävi. Istuin siinä sitten kalliolla ja naputtelin edelliskuun päiväkirjan lopetuksen niin juu jo vähän väärässä kuussa. Polvien päällä on pikkaisen kömpelöötä kirjoottaa. Eilenä oli aurinkoista päivällä mut olin menoa vasta illemmalla ja oli jo tullu harmajaista tasapilvistä. Me en tiedä kun ii putosi. Sitä että onks semmosta määritelty yleensä huisisti että kielen pitäs kerta ku oo putos jotaa ja jos ne sana on tasapksui ku aa putos ni eihän siin sitte oo paljo mitää ku tasat kaakeliseinää ees. Sä?

Tää Funktio (para metrinen) oliki unohtunu käytöstä että tää kirjoitustapahtuma on joskus ollu semmoinen pöllytys jossa ummehtunut kammio tuulahtaa edes pienen paljun verran. Mitäkö jos menisin tonne kykkimään kalliolle ja kun kohta olisi tänään vuoroni kokeilla uida perhosta treeneissäni. Oon vissiin jotenkin mieleltäni laiskistunut elikkä semmone tyystisen epävireä ja hipsun takakireä. Jäykkäniska lihas ja tukkoinen aate. Ei ku se on kyl jo uimahallille lähtö. -17:24

17:26 Noo tota mul tul vaa viel mielee et mii voisi katsoo mitä oo kirjoittan nunna ja siin tsekkaa et se oo semost ku tuntus oleva mitä oonnunna meinant. Ko nähk ol nin viime kerta joskus et olin pannunna painaen jotai mitä sattu kirjaint tai ehkä jotaa ei ollunna sattunt mii painamaan näkyväks ja sit olin harmis ko tuli hosumatöit site niiku tehdyks. Muutki jutut voi viilaa kui pilkuja. -17:30

19:59 Uin perhosta juuri äsken ihan varmasti omani uuden aika ja matkaennätyksen. Uinti kesti 1h 18min. Sitä voi vain arvailla kuinka monta metriä uin. 50 jaollisen määrän josta kuitenkin aika monta metriä liukuja altaan päistä. En oikein tiedä uskaltaisinko arvata uineeni 3000 metriä. En tosin pitkään aikan ole ollenkaan katsonut minkälaista vauhtia menen kellon mukaan. Osasin uida aika kevyesti ja välilläten ihan muutama kerta vain viisikymppisen semmoisella ilman tarpeella että piti koko ajan pää vedessä puhaltaa ilmaa ulos. Hengitin koko matkan joka toisella vedolla. Nyt on ihan kiva olo. Ehkä hitusen huippasi kun nousin altaasta. Juuri ennen uimaan menoa join tasan yhden punapullolliseni vettä. Taidan nyt käydä katsomassa jos kaupasta saisi omenoita. Eilenkö laiton jääkaapin pois päältä enkä aio sitä ainakaan muutamaan päivään vielä laittaa päälle. -20:08

2008-05-03 lauvantai
19:06 Istuskelenpa poikakalliolla. Tuulahtelee vilakoivasti ja aurinko edelleen paistelee. Ei ole kovin isoa pätkää inspistä. Ruveta meinasin tuumata että se olisi jotain sisäistä alkoholia eiku siis henkeä se.

Eilisessä perhosuinnissa rupesi pientä sisäkalujen ikävyyttä tuntumaan ja tuumasin oliko se kahvin kera pari tuntia ennen nauttimieni näkkärin ja korppujen palojen päällysteenä käyttämäni Pirkka-Pesto. Se on aika suolaista ja mausteista sentään. Toisaalta viime viikon aikana on ollut paskamainen döfdöf ilmassa kuten mitä sellutehdas tuottaa. Eilen uinnin jälkeen kotona olo tuntui jo sairaalloiselta. Nukkumaan meno on taas pulahtanut helkutin pitkään aamuun jo valkenevalle puolelle. Olin kai sittenkin tosi poikki eilisen jälkeen kun nukuinkin lopulta iltaviiteen asti. Oli se lepounta kun pulssikin oli kerennyt laskea uinnin jälkeisestä 64 lyönnistä 53:een.

Löysin sittenkin lämpömittarini niin voin nyt koettaa selvittää veden lämmön. Pelkäsin että en edes näe lämpömittarin asteikkoa mutta näkyyhän se tässä auringon paisteessa. Nytkun tuuli on tyyntynyt niin tuntuu auringon lämpö selässä vaan varjossa oleva tuulen puoleinen käsi tuntee vilakkaa. Kas satuin vilkaisemaan takavasemmalle ja huomasin nokkosperhosen laskeutuvan rantahiekalle. Parisen päivää sitten uintikäynnillä näin jonkin tumman perhosen. Se oli sitä neljän perhosen näkemistä seuraava päivä. Jänskästi auringon matalat säteen kimpoilevat väreilevästä vedestä kiviin ja puiden varsiin varsinkin tuon lähimännyn alakerran neulasiin. Oho oli kerinnyt näyttö sammua. Kuvasin sinne honkaan päin ja vähän muutakin. Kyllä mä tykkään välillä kuvailla. Ja tykkään välillä jopa kirjoitella. Ja pulahtaa tuonne veteen. -19:30

20:09 Mittuuttelin vettä ja huljuttelemalla sain lämpömittarin laskemaan ihan hitusen alle 10°C. Pulahdin veteen hetkeksi ja rupesi se melko nopsaan vaikuttamaan ja sitten vaan pois. Aurinko hejastuu veden pinnasta vuoroin heikompana vuoroin voimakkaampana kuin se taivaalta kuulottaa. Hitsi tulin ihan sokeaksi kun tuijottelin heijastuksia. -20:14

2008-05-04 sunnuntai
15:12 Ajatus jo hukkui kun sain kirjotusta yritettyä aloittaa. Se oli joku yksi selkeän tuntuinen lause. Mutta ei se mitään. On niitä ennenkin ollut. Selkeys on vain kuvitelmaa tai sitten kuvitelmat kätkevät selkeyden. Se ajatus saattoi olla suunnillen että minä sotkeudun omiin näppeihini. On pikkuideaa rönsyilevästi ja kaikki jää sekaisin. Yksi vähän aikaa sitten huomaamani on että meinaan jotakin useita pikkujuttuja ja hyvin usein on koko juttu jäänyt siihen meinaamiseen. Sen voi konkreettisesti huomata useista muistiinpanoista ja pienistä esineistä jotka ovat liittyneet eri meinaamisiin. Joo tajusin juuri että meinailen jotain samaa montakin kertaa eikä asia ollenkaan liikahda. Varsinkin kun puuhastelen tietokoneella usein meinaaminen unohtuu ja menee vaan ihan yleiseksi surffailuksi ja opiskeluksi. Tosiaan pikkuasiat joita haluaisin ja meinailen tietokoneella tehdä voisi tehdä tällä commulla kun olisi sopiva ohjelma. Tietokoneen käyttö on heti niin vaikeaa kun se pitää käynnistää ja se kestää ja niin edelleen. Tästä kommusta oli kerennyt virrat pois nukkuessani ekaa kertaa ja oli ihan pimeänä. Nyt saisi vaikka jo hävettää kun miullahan on edelleen se muuttolintukirja lainassa ja olen meinannut ja meinannut lisäopiskella sitä lukemisen päälle mutta en ole saanut aikaiseksi. Taidanpa nyt luulla että tietokoneet eivät ole oppimisessa aina kamalasti avuksi vaan ihan vanhanaikaiset muistiinpanovehkeet ovat tehokkaampia. Tarkoitin ymmärtämisessä ja oppimisessa. Ja keksinkin että sormin muotoillut kirjaimet taatusti ainakin minun mieleeni syvemmälle syöpyvät kuin näpistellyt näppäimet. -15:32 19:32 Käväisin taas pulahtamassa. Sitä ennen selasin lintukirjan läpi kalliolla istuskellen. Nyt alkaa tuulehtimaan reippaammin korvissa humisevasti ja vilakka tulemaan. Alkoi juuri vetää farkun punteista tuuli sisään. -19:36

2008-05-06 tiistai
18:37 Eilen olin Joken venettä pesemässä. Käytiin lounaalla ja kun menin hommien jälkeen uimahallille pulikoimaan tuli aina välillä paksuna kotikaljan tuoksahdus henkeen. Ellei sitten ollut sekoitettuna lihapullaan. Juodessa se kotikalja oli kyllä hyvää makeaa. Tuli semmoinen fiilis että en taida varsinaisesti viitsiä uida tuli sen verran mitta täyteen edellisinä kahtena viikkona.

Nyt palautin pari kirjaa kirjastolle ja naputtelen pyöreän pöydän ääressä. Olen useahkon kerran ajatellut että sitten illalla laitan näitä tekstejä nettiin mutta enpä vaan ole jaksanut. Eilen en edes aukaissut tietokonetta enkä tähänkään kirjoittanut. Kuvittelin vähän tänään että kävisin hölkkälenkillä muutta ei. Toinen kerta. Olen tästä kohta lähdössä räpyläuintitreeneihin. Juuri pomppasikin aiheen mukainen hälyytys esiin ja kerkesin katkaista piipitykset alkuunsa.

Sain kirjeen tänään ja se piristi mieltä. En osaa sanoakaan millä tuulella olen. Menee vaan saman vanhan jauhamiseksi. Jotain uutta hautuu. Illalla löhösin pitkään ja tuumin. Sammutin lopulta valonkin ja vasta myöhemmin kävin nukkumaan. Ajattelin tänään semmoista että tuskallisuuteni ei ole oikeastaan uutta asiaa vaan sitä että en ehkä enää ole niin pakkomielteisesti ja pakomielisesti kiinni asioissa jotka saisivat ajatukset pois siitä mitä mieleen tulee kun se on ehkä vähän vapaampi. Olen kyllä välillä myös ihan pirun ikävissäni. -18:54

19:00 Yhdestä After Eight rasiasta jonka luulin ihan tyhjentyneen löytyikin vielä makeinen. Kun katselin tummanruskeita yksittäiskääreitä tuumin että en taida tämöistä teollistavaraa olla enää mieltynyt hankkimaan. Tuumin että mitä käyttöä papereilla voisi olla. Keksin että voisikohan niitä käyttää sytykkeenä tehdäkseen auringossa tulta suurennuslasilla. Entinen tapani olisi ehkä ollut kirjata idea ylös ja jättää se muhimaan ja unohtaa se pitkäksi aikaa. Luuulen vähän niin. Tajusin että aurinkohan paistaa ja pihalle voi mennä sellaisenaan paljasjaloin. Keksin vai peltipurkin mukaan mahdolliseksi tulipesäksi. Olin ihan yllättynyt kun kevyt tumma käärepaperi syttyi ihan muutamassa sekunnissa palamaan. Ensin siihen paloi reikää ja sitten se hulmahti tuleen. Ohut kaarna ja käpykin syttyivät välillä helposti mutta se oli enemmin pikainen hulmahdus kuin syttyminen. Kuiva lehti kärysi hyvin mutta ei syttynyt. -19:08

2008-05-08 torstai
19:16 En ollutkaan ennen todennut että tiistaista on torstaihin matkaa kaksi kirjainta vaihtoon. Juuri piippasi uppopallo tai räpyläuintitreenien hälyytys mutta ehkäpä en nyt mene.

Tiistain jälkeen keskiviikoksi ryhtyessä alkoi selässä oikean lapaluun tienoilla jomottamaan asentoriippuvaisesti ja tunnelmien myötä olo olemaan mälsä osittaisrampa. Käväisin silti eilen rannassa ja pulahdin pienessä ripottelevassa sateessa. Aamulla aikaisin satelikin reippaasti ja myös tänään päivällä. Meinasin tehdä lähtöä lenkille. SItten tuli sade vähäksi aikaa ja ryhdyin uudestaan lähtemään. Luulin että ei sada mitään mutta ripottelikin ja kun aloin olla melontavajan seuduilla alkoi ihan sataakin hetkeksi. Kyllä se vedetulo siedettävälle tasolle muuttui ja tein sitten hitaasti liki hengästyttämätöntä kyytiä Karhuvuoren hölkkälenkin. Alussa selkä rassasi mutta tokeni melkein haitattomaksi paitsi lopussa kun piti katsoa tietä ylittääkseni ja kun koetin kurkata oikean olkapään yli rassasi yläselkää kiusaksi asti. Opin ainakin sen lenkistä että hölkätessä tuntui kolotus olevan lähempänä selkäruotoa eikä irrallisesti lapaluun tienoilla niinkuin tyhjää toimittaessa. Sain puristettua vielä pulahtamisen lenkin päälle ja tässä kalliolla kirjoitellessa alkavat sormet kohmettua. Tässäkin on omat ongelmansa. Otin mukaani kaikki vaihtovaatteet ja lenkkaritkin kuivemmat mutta ne kastuivat hiukan pohjallisistaan kun käppäilin rannalle sukkia vaihtamatta. Eli kannattaisikohan asiat koettaa hoitaa parillisesti. Joo vissiin. Aah! Aurinko vilkuaa pilven väliköstä nam. Joo nyt lämpökin tuntuu. -19:31

19:32 Juuri kun suljin tekstin kuului kaakatusta erilaisesti kuin rantalintujen. Vei muutaman sekunnin tajuta että tasan ylitseni oli lentämässä kolmioisainen arvioltani neljänkymmenen hanhilinnun parvi. Muuttolintuja. Lenkin loppuosassa polulla vähän mietin että pitääkö kaikelle keksiä nimiä vaan eikö vaan voisi todeta että sitä on semmosia ja semmosia ja selittämättömiäkin asioita. Lenkkini kesti 61 minsaa. -19:36

20:13 Kun on AD & AP & AS niin nyt keksin vielä superin eli AA joka on tietysti After Anything. Lisäksi on tietysti takaperäiset before B-versiot kaikesta. Perkele kun äsken jo vasen käsi ja sitten oikea puutui että onko ne hermot jo niin pinteessä. Oon muutama päivä sitten kokeillut tuon ensimmäisen ostamani Koskenkorva Salmiakki liuoksen laatuisuutta ja huomannut että kyllä sitä tarvitsee välillä maistaa tähän niiskuneitimäisen yskäisen oloon. Jännä asia pieni eräs on että Robbarista viimeksi reppuun tullut Sweet Chili on melkein tulista minulle ja olen huomannut että yskänlääkkeeni on myös välillä tulista samoin kuin kuuma kahvi. Että niinkuin on eri tapoja olla samanlainen. -20:19

2008-05-10 lauvantai
17:15 Eilen yläselkä oli ennätysjäykkä ja kramppaava. Päätin ottaa ilon irti siitäkin ja kun olin aika liikuntakyvytön niin päätin sitten että ei tarvitse myöskään syödä ollenkaan. Eli paasto alkoi toteutua vahingon kautta. Eilen oli vähän vaikeakin olla syömättä ja tänään jatkan samaa rataa ja on jo paljon helpompaa. Huomisesta en vielä tiedä. Jos olo kevenee niin varmaan hinku syömättömyyteen vaan lisääntyy. Tänään olen edelleen ihan läski. Eilen en käväissytkään ulkona. Tänään voisin käydä vaikka rannalla. Nyt on ainakin aika aurinkoisen näköistä ja hieman tuulee. Koetan nyt vihdoin panna nettiin tämän sepustukseni. -17:20

2008-05-11 sunnuntai
19:47 Eilen valmistellessani tämän kuun alun päiväkirjailujani nettiin tein uudistuksen jossa uusin teksti ei olekaan enään "pk.htm" vaan alusta pitäen kuukaudelle ristitty "pk0805.htm". Alun perin oli mielestäni siistiä kun viimeisimpään päiväkirjaan pääsee aina samalla nimellä. Jaksoin sitä muutaman vuoden mutta vähän aikaa on jo tuntunut että se on ihan kömpelöä koska systeemini takia piti kuun vaihtuessa muuttaa teksti eri nimelle ja samalla muuttaa edellisen kuun teksti viittaamaan uudella nimellä. Tämä on yksi maailman vähäpätöisin asia ja sössötän sitä. Ei mitään älyä pahemmin. No niin mutta joo kaikkihan on pientä kaukaa katsoen.

Olen nyt kolmatta päivää syömättä. Luulen että mukillinen purkkiglögiä on energisin paukku mitä olen nauttinut. Ekana päivänä oli eniten heikottava olo. Silloin en tehnyt mitään. Eilen pulahdin. Viime yönä tai aamuna en nukkunut. Lähdin lenkille toisin päin kuin torstaina. Verkkaripusakka ja pöksyt olivat liikaa. Olin pyörtyä puolivälissä matkaa ja vaihdoin kävelyksi. Ounastelin lopussa mutta menin sittenkin rannalle ja pulahdin. On se vesi edelleen niin jääkkiskylmää että kun pulahdan vesille päin liukua vyötärösyvyisestä rannasta ja sitten takaisin sukeltaen ilmaa otettuani niin enempää siellä oloa ei kroppa siedä. Ihan jo pari kämmenyksellistä kasvoille vettä päälle alkaa tehdä kipeää. Päivällä nukuin ehkä tunnin ehkä kaksi ja enempi ei enää sujunut.

Ajattelin että jotakin saisi vähän tapahtua kun on tällainen juhlapäiväkin. Lenkilläkin sain nähdä paljon lippuja tangoissa. Lähdin kaupungille ajatuksena pistäytyä terassikahvilla. Tuuleekin niin vietävästi että ajatus nopeaan peruuntui. Kiertelin Kotkan saaren ja luulin jo ohittavani paikat kotia kohti mutta alkoi tuntua että on pistäydyttävä lämmittelemään. Tuumasin nääs että ehkä selkäkramppinikin oli suojautumattomuuttani tuulelta. Kiertelin ja kaartelin vähän päättämättömyyttäni ja sain sitten pyöräni parkkiin La'Morenan eteen ja istun kahvilla kirjoittelemassa. Vasemmalta tulee iltainen sivuaurinko pöytään ja nokkani on suoraan Tarmoa kohti. Minulla on joku ihan pöhkö tyyli känkkyräisini käsini naputella.

Ajattelin että kahvin kermaliraus ja pari sokeripalaa tasautuvat äskeisen ja seuraavan tuulisen sään seurauksena kroppani tarvitseman lämmitysenergian vastapainoina. Käsittääkseni tämä on ensimmäinen kerta kun olen kolme päivää tai siis kolme vuorokautta syömättä yhteen kyytiin. Tänään tunsin itseni jo hitusen solakammaksi. Taitaa tästäkin asiasta tulla semmoinen että tekee sitten mieli koettaa tehdä omaa uutta ennätystä. Saapa nähdä. Olen yllättynyt kuinka helppo on olla. Usein on kyllä aika viluinen olo kai kun energiat ja nyt unikin on vähissä.

Löysin netistä taas ja uudelleen muutamiakin oppiasioita. Yksi hassu oli että on ihan nimettynäkin tapa kommentoida ja liki harmitella omaa aikaansaamattomuuttaan tekemättä asialle mitään. Minä taidan aika paljon olla sellainen tyyppi. Tarvitsisi tehdä jotakin. No päivällä tosin sain koko talven auki olleet loput rullaluistimien laakerit voideltua ja koottua ja laitettua pyörät paikoilleen. Olin kyllä putsannut harmikseni laakerit sittenkin huonosti kai. Neljä pyörää pyörii meluisasti ja vaivalloisesti. Sitä en edes tiedä minne olen syksyllä ostamani kerran kokeilemani rullikset arkistoinut. Aika usein joudun kokemaan tämän aiheisia potutuksia. Turhan tavallista etten tiedä missä jokin tavara on. Kun ei ole omia paikkojaan tavaroille. Melkein kaikki mättää. Ajattelin päivällä yhdessä vaiheessa ensimmäisen kerran sananmukaisesti angstaavani. Kyteviä tuskia. -20:31

2008-05-12 maanantai
10:11 Minulta vei noin 24 vuotta ruveta tajuamaan että valtaan olisi hyvä liittyä vastuun. Herätessäni tuskani oli niin paljon vähentynyt että tuntui kuin se olisi poissa ja olisin aivan eri ihminen. Kiitos hänen jolla on valtaa minuun. Ymmärrän luullakseni nyt jotakin tärkeää paljon paremmin.

Valta josta puhun on yksityistä mutta ihan sama pätee niin sanoituissa töissä ja organisaatioiden välillä. Se eräs opus jonka uudelleen löysin oli Bob Blackin institutionaalisen työn lopettamisesta. Olin innoissani sen uudelleen löytämisestä. Siitä pitäisi tehdä uusi versio joka on hitusen vähemmän hassunkurinen vaikka sen tuleekin olla leikillinen koska se on terveyden takia välttämätöntä. Lisätä tulee tietoja menetelmistä käytännölliseen toteuttamiseen.

Kun voin viime päivinä huonosti olisin melkein halunnut itkeä mutta ei sekään onnistunut. Nyt kun hepotti itku tuli vasta.

Ihan hassua. Säikähdin herätessäni. Vasempia varpaita heilutellessani vähän kutitti ja kun vilkaisin sinne näin ison karvaisen hämähäkin jalkoja. Säikähdin melkein pirusti ennen kuin kerkesin tajuta pudistelevani viltin päätytupsuja.

Herätessäni edelleen huomaamaani on että minulla on hyvä tai oikeastaan oli hyvä olo. Ei olisi ollenkaan tehnyt mieli syödä tänäänkään. Ja hupsua että siitä ei ole montaakaan minuuttia aikaa ja nyt alkaisi jo tehdäkin mieli ainakin vähän syödä. En ikimaailmassa olisi arvannut että syömättä oleminen voisi olla näin helppoa kuin se minulle oli. Ja kivaakin melkein ainaisen melkein ylensyönnin vastapainona. Voi että opettavainen kokemus. Pitää melkein sanoa että hyvä kun söin liikaa koska muuten en olisi varmaan arvannut tähän ryhtyä. Luulen että aiempi luuloni pitää paikkansa eli se että eläimelle on terveellistä välillä mässäillä vähemmän ainakin jos on kova syömäri. Luonossahan se on arkipäivää että ruoan saaminen ei ole mikään itsestäänselviö kuten useimpien meikäläisten ihmisten systeemissä. En kuitenkaan ole innokas laittamaan jääkaappiani päälle. On kaksi isoa syytä eli se jaksottainen hurina ja hurinan aiheuttaja eli energian tuhlaaminen. On jo aikoja sitten keksitty luonnollinen tapa viileää kaipaavien elintarpeiden säilytykselle ja se on maakellari. Olen kuullut että on myös käytetty kellaria johon on tulen avulla imetty putkistolla ilmaa maan läpi viileää tuomaan. Minulla on luullakseni kellarissa edelleen jemmassa se akkukäyttöinen pieni jääkaappi jonka edelliskesänä dyykkasin. Eilen muuten lenkillä näin jossakin varmaan Aittakorvessa ison kasan vanhoja jääkaappeja taivasalla. Minua kiinnostaa kaasutoiminen siis tulella toimiva jääkaappi. Semmoinen mökkimalli. Sen paljon vähempi äänekkyys tuo minulle kutinoita siitä että se vie paljon vähemmän energiaa kuin tämmöinen ikivanha kuin minulla. Ja kumma juttu! Nyt vasta tajuan että voisin koettaa löytää kierrätyksestä turhan kaapin joka olisi omaani ympäristöystävällisempi. Ja nytkun ajattelen viisaammin kuin ennen niin tajusin että mahdollinen kylmän tuotanto olisi älyllistä liittää lämmön tuotantoon. Ei tietenkään samassa huoneessa tapahtyvaksi paitsi kylmäkoneiston kuuman osan osalta. Muuten siinä akkujääkaapissa kellarissani on huisin pitkät kupariputket kompressorista jääkaappiin. Se kaappi on tosi pieni ja kompressorissa kiinni sähkömoottori. Oletan. En tiedä toimiiko kaappi kun en ole kokeillut. Niin ja voisihan olla kuntopyörällä toimiva kaappi. Se riittäisi minulle kun sellaiseen jääkaappiin laittaisin aikalailla muhkumman eristyksen kuin yleensä ja laiittaisin myöskin kaapin arkuksi eli kannen päälle koska en halua kylmää ilmaa aina ovea aukaistessa valuvaksi ulos kaapista. Sikäli läpinäkyvä ovi olisi hyvä. Ja ruoan säilytykseen voi myös käyttää termosastioita. Voi vitsi maidonhan voisi heti kaupasta tullessa kaataa termokseen ja jos maito olisi valmiiksi vähän turhan kylmää säilyisi se kohtuullisen kylmänä vielä pidempään. Ja noin voisi pakkauksen heittää kartonkikeräykseen kantamatta sitä turhaan kotiin asti. Huuhtoa se kyllä pitäisi mutta minulle ei olisi mikään vaiva ottaa vaikka juomapullossani valmiiksi vettä mukaan sitä varten. Hupsis kello on 11:00. -11:00

11:43 Naukkailin termoksesta haaleaa teetä. Notpil Green Tea Orient joka kuumana häikii silmiä mausteineen. Iltateetä vaan päiväteehen laitan tummaakin teetä. Jossain vaiheessa joudun miettimään juomapuolta. Nimittäin kun tee ja kahvi tulevat kaukaa niin onko siinä älyä.

Sitä tulin kirjoittamaan että kun rupesin istuskelemaan ja askartelemaan niin huomasin olevani ihan läski. Näytän ihan vanhanaikaiselta puutynnyriltä. Ihan jännästi äsken yks-kaks alkoi ulkona sataa reippaasti ja ei se kauaa kestänyt. Eilen tulikin pahoin pölyä sieraimiin kaupunkia pyöräillessäni. Välillä näki ihan miten pölyt kieppuu tuulessa. -11:49

12:11 Ninoon huomaan että nettisivujeni etusivultakin nyt pitäisi päivittää linkki uuteen päiväkirjaan jos haluan hommaa siistiä. Voisin laittaa "pk.htm" ehdottamaan uusinta tai siirtymään siihen suoraan tai ehkä ei. Siirtymillä rakennetaan paskaa nettiverkostoa koska silloin takaisinselaus alkaa olla rikki. Pitää jotain keksiä. Olen aika tyhmä tosiaan kun ohjelmoijana nyt näin unohdan päivityksen tuoman kömpelyyden. Serverissähän on kyllä Linux eli jos saan päätekäyttöoikeudet niin voisin luoda linkin näppärällä nimellä uusimpaan tekstiin. Siinäkin on yksi vika eli se ei ole loogista. Voi vitzi mitä ihan turhantärkeitä ongelmia! -12:17

13:21 Noop otin sen pk-linkin pois etusivulta. Siis melkein. Pitää ladata se nettiin vielä. Voi vitsi huomasin juur että jännitin hartioitani ihan pinkona. -13:33

16:47 Ekaa kertaa ... nyt tänään käytän kommun Desk note muistiinpanoja oman muistini apuna. En kyläkään mennyt siinä järjestyksessä kuin mitä kotona muistiin panin. Mutta sitten se juttu että voihan asian tehdä ja pyyhkäistä sitä mukaa muistiin panon. Ehkä voisin opetella tekenmänn välillä niinkin. Mutta oikeasti minun mielestäni tieto saisi siirtyä arkistoon lisättynä sillä koska asia on hoidettu ja kaikki tarvittavat kommentit.

Hain leipäjonon leipää. Sitä oli siellä helkutisti. Puuhastelin muuta pientä mutta erityisen tärkeää sitten ja nyt käväisen kirjastolla. Se oli suunnitelmissani. Tein yhden asian mitä olen pitkään vaan meinannut. Kokeilin Firefox Portable 2.0.0.14 ja toimii se. Olin kotona ladannut ohjelman valmiiksi muistitikulleni. No myöskin ilmeisesti omat dos-ohjelmani toimivat en erityisesti kokeillut vaan käynnistin vaan. No tuon minä kai tiedän periaatteessa jo ennestään.

Voi vitsi! Kuvittelin että olisin käynyt possuleipomolla ensimmäisellä ruo'alla paaston jälkeen. Kotona join vähän glogiä. No enhän kerennyt kun se on auki vaan 13:15 asti. Kävi niin että ensimmäinen ravintoni oli suklaata jotä jäi yli kirjeen mitoista ja painorajoituksista ja halusin kyllä maistaakin. Nyt lähden Ilkalle. -17:01

23:28 Tuli siitä syömisen aloittamisesta kuitenkin makea ja jopa melkein kovin makea. Ilkalla juotiin teetä ja popsittiin tuomiani rinkeleitä ja munkkeja ja sitten vielä Ilkan synttärikakkukermaisia pullaköyhiäritareita. Päälle tuli puolukkahilloa eikä makeaa joka tuntui siinä vaiheessa hyvältä kun arvelin että makeampi olisi jo käynyt etomaan. Tulin sitten niin täyteen että ei tehnytkään enää mieli hankkia ruokaa. Ostin vain omenoita ja auringonkukansiemeniä ja sokeripaketin. Söin äsken omenan ja nyt join teetä ja ihan sellaisenaan napsin eri leivistä paksut kannikat ja se oli hyvää. Kolmen päivän paasto muutti suhdettani ruokaan ja luulen että muutoinkin omalla filosofisella tavallaan. Saapa nähdä palaako entinen tai ehkä en voi nähdä kuinka käy koska olevaan turtuu. Pitää koettaa saada tämä muuttuvuus useammin tapahtuvaksi. Ajattelin että huomenna hakisin lähikaupasta juustoa ja maitoa mutta saapa nähdä mikä tilanne on huomenna unien jälkeen. En ole edes kahvia juonut tänään. Se on jo outoa. Eli voisin koettaa jos saisin kahvinkin juonnin valittavaksi asiaksi eikä ainaiseksi pakonomaisuudeksi jota ajattelematta toistan.

Ei tullutkaan sitten minkäänlaista urheilusuoritusta tänään. Ei se mitään. Ilkalle jäätiin vähän pidempään ja katsottiin digilaatikosta Frazier joka oli varsin hassu ja myös vähän kamala kun huvittavuushan lie syntyy elämän raadollisuudesta. Kotiin tultuani meinasin käväistä lämpöisessä suihkussa mutta neuvoteltuani itsekseni vielä kuivaharjoitellen suihkun alla päätinkin kylmää kokeilla ja se meni ihan helposti. Oikeastaan kuin fuskaten kuten usein käy kun suihkusta ei heti päälle laittaessa tule ollenkaan viileää vaan jopa lämpöistä eli vesi muuttuu vasta vähitellen kylmemmäksi ja siinä on hyvät sekunnit aikaa totutella viileämpään suihkeripotteluun. -22:43

23:48 Huomioin sellaista vähän väliä että hyödylliset ja mukavat asiat tulevat kuviteltujen harmien kautta. Kuten luulin että syömättömyys on rankkaa eikä se ollutkaan ja seurasi mukavaa oloa. Eiliset kahvinporot olivat jääneet kuppiin eikä minulla ollut minne ne tyhjentää ja siitä seurasi ehkä vähän ikävänä kokemani kahvin juomattomuus joka ei lopulta ollutkaan ollenkaan vaikea. Olin tänään kyllä melko pyörällä päästäni ehkä muutamaan otteeseen mutta varmaan useista syistä ei niin kovin kahvin puuttesta. Kun olin syönyt muutaman palan suklaata päivällä tuli sen jälkeen aika pian outo tuntemus kuin hieman huumaava humahdus. Kuin olisi jostakin energiasta ollut kysymys jossakin vatsan seuduilla. -23:53

2008-05-13 tiistai
12:39 Nyt keksin kokeilla käyttää note tekstin paikkaa kohtana johon ängen sepustusta. Kun tämä aukeaa ja sulkeutuu selvästi nopeammin kuin tekstinkirjoitusohjelma. Ei ole aavistustakaan missä vaiheessa tässä tulee tekstin koon raja vastaan vai tuleeko. Ehkä kokeilen kopsata yhteen noteen tekstiä ja katson sitten. Koklaan nyt eka kopsata tämän tekstin päiväkirjatekstiin jotta näen koituuko siitäkin ongelmia. Ainakin tässä näppis toimii paitsi Menu-näppäin ei tee mitään. Nopeuden lisäksi tässä on toinen mukava puoli. Tämä noteruutu on keskellä näyttöä vieden alle puolet näytön tilasta ja nyt näkyy samalla näytön vasemman reunan kello. -12:44

12:48 Tekstin kopioiminen tekstitiedostoon onnistui. Pyyhin nyt sen äsken kirjoitetun tästä notesta öh eli muistiinpanosta. Aika tyhmää että menu ei toimi tässä tilassa. Kuitenkin kaikki funktionäpäimet 7 kappaletta yläriviltä toimivat. No huomasin nyt yllätyksekseni että 2 tekstitiedostoa on auki yhtäaikaa. Olen luullut että se ei onnistu eli vain yhtä voi editoida ja se on suljettava jotta toisen voi aukaista. En tiedä miten se onnistui ja mistä se on kiinni.

Minulla ei ole mikään kova nälkä. Söin äsken yhden munkin. -12:55

13:10 Kirjoitan suunnilleen saman uudelleen minkä äsken kirjoitin. Tämä tekstipätkien siirtely on vähän tyhmää. Äsken koipioin saman kahteen kertaan varsinaiseen tekstiin ja nyt tuhosin äsken kirjoittamani pätkän. Toisaalta onhan tämä sitten harjoittelua huolellisuuteen ja tarkkaivaisuuteen.

Siis eilen Julppa soitti kun katseltiin Ilkan kanssa Frazieria. Nyt pyöräilen Kontulassa paikallislehden kannessa. Isoina pinoina. Paska juttu puiden ja energian puolesta mutta jokuhan siinä kuitenkin olisi. Samalla tuli demottua Ilkalle tämän kommun kaiutinpuhelin. -13:13

21:44 Oijoijoi. Niin juu kävin lähikaupasta ostamassa maidon jugurtin isoperusjuuston aurahomejuuston parijimpatukkaa. Sitten söin ja oli siinä tekemistäkin. Menin sitten parin tunnin päästä räpyläuintitreeneihin ja se meni kohtuullisesti. Alussa tai välillä tuntui tukalalta hengittää. Mutta välillä olo oli kevyt olettaakseni paaston ja huilin seurauksena. Olopa olikin tukalampi treenin jälkeen. Tunsin itseni aivan pullottavan täydeksi ja tunnen edelleen tai ainakin vielä juuri aivan äsken. Väsyttää jonkun verran. Eli taisi olla hyvä juttu käydä treenissä. -21:53

2008-05-14 keskiviikko
14:22 Äsken tuumaillessani puhteiden lomassa älysin mielestäni melkoisen loistavasti. Semmoista rupesin ajattelemaan että oikeasti kaikki tarpeet tyydyttyvät hyvin kohtalaisella tai jopa vähäisellä täyttämisellä. Silloin kun ei tule millään täyttyneeksi jossakin asiassa on täyttämässä eri astiaa kuin sitä missä on vajavuutta eikä se siis voikaan täyttyä. -14:27

2008-05-15 torstai
13:28 Siis voi jumppapumppa hölmöksi tunnen itteni ihan tosipimpelipom. Huvittavaa samalla. Eilen löysin kameran tuulipusakan vuoren alta. Ihmettelin miten se sinne meni kunnes löysin reiän oikeasta taskusta. Vasta ihan nyt äsken kun kävin tutkimassa tajusin että itsehän tein reiän taskuun kun purin sen auki ja sitäpaitsi ommel olikin hatarassa kunnossa. Taskun kauttahan purin selästä tikatun tekstin pois tuosta pusakasta jonka ostin muuttaneelta Pennikirpparilta kahdella eurolla. Nyt tuulipusakalle tuli käyttöä kun verkkarista tuulee läpi ja ilmat kun kylmenivät. Joo tosiaan tunsin itseni hoopoksi tajuttuani unohtaneeni omatekoisen reikäni. -13:33

2008-05-16 perjantai
18:06 Juuri unohdin kommun tonne työasemalle kirjastolla kun olin asken tietokoneella surffaamassa. Olen aika väsy. Taidan olla vähän nälkänenkin mutta en siitä nyt piittaa. Mahtavan hienoa että tuli pidettyä se viikko sitten perjantaina aloittamani paasto.

Eilen olin kovin pitkästä aikaa uppopallotreenissä. Ei meitä montaa ollut 4+4 ja lopussa 3+4. Alussa oli ihan kovin tukalaa mutta loppua kohti alkoi kulkea paremmin paitsi kun olin yksi kolmesta niin se teki tukalaa. Mutta alkuoletusta paremmin pantiin kampoihin välillä ihan reippaasti ja sitten tietysti välillä ei oikein jaksettu enää sukeltaa.

Väsyin ihan illalla sitten. En mennyt tietokoeelle ja harvinaisen ajoissa kävin nukkumaan. Ihmettelen itseäni kun nyt paaston jälkeen olen nukkunut aika lyhyitä unia. Tai no ei nyt ihan oikeasti. Nukuin nytkin jotain 7 ja puoli tuntia. Olen huomannut nähneeni uniakin välillä viimusina aikoina. Niissä on ollut pientä kauhun tyyppistä aihetta.

Hurjan päätä sekottavaa kirjoittaa tällä kommulla päivän aloitusrivi. Kun tagin erotusmerkit eli pienempi-suurempi kuin tulee Chr näppäimella ja tägin lopun kauttaviiva Shiftin kautta ja siinä pitää vuoroin pähkäillä mitä milloinkin painaa. Huomaan että tässä kirjoittaessani on mennyt aika paljon kaksisormisen naputtelun puolelle. Mestäni alussa käytin vähän enemmän sormia vaan piitääkö se lie paikkaansa.

Päivällä käväisin ulkona matkalla suristaen parran viimeistä muutamaa millimetriä lukuunottamatta pois. Tapasin siinä kiven juurella siilin joka ei paennutkaan oitis ja häiriköin häntä vähän ottamalla kuvan. Sitten marssin rannalle jossa tuuli ja käväisin pulahtamassa. Vesi on aika samanlämpöistä kuin viimeksikin josta on jo vähän aikaa. -18:32

18:39 Mie oon iha äimänä. Otin oliko se jo eilen satunnaisesti pari nippua papereita mukaan tutkittaviksi ja mahdollisesti siivottaviksi kirjastoon. En kerenny sillo kattoa ja nyt kun otin päällimmäisen oli siinä päiväyksiä välillä 010519 ja 03422. Sen lisäksi että tapani kirjoittaa päivämäärä muistiinpanoihin oli muuttunut oli noiden papereiden kirjoitusasu vaihtunut. Alussa on A6 jolla on poikittain kuin 2 pikkusivua ja lopussa sama A6 jolla onkin 4 sivua ja siis kahteen kertaan taitettu. Siis vuosina 2001-2003 olen tehnyt joitain ihme muistiinpanoja ja minulta oli tekotapa aivan täysin livahtanut unholaan mielestäni.Melkein kaikki on lyijykynällä luultavasti lyijytäytekynällä ellei sitten puuvartisen kynä nysällä kirjoitettua. Nimittäin muistan yhden vaiheen kun minulla oli kompakti kynä. Ja oli myös lyhentynyt lyijytäytekynä joskus ja muistan kun se ykskaks hävisi ja se harmitti. AIvan hieman olen välillä käytänyt kuulakärkikynää. -18:47

21:24 Tuossa äsken avasin rusinapussin. Siitä tuli mieleeni että minähän aioin tehdä simaa kun laitan jääkaapin paalle. Olin ihan unohtanut. Tulipa siinä tutkimuksissani jälleen kerran todettua että muisti toimii muistivinkkien avulla. Opin myös että 800g rusinapaketillinen menee 250g kultakalapurkkiin kunhan ensin täyttää ja sitten ravistelee tiivistävään malliin niin loputkin mahtuvat. Tai hetki tarkennus että kultakala purkkiin kyllä meni maapähkinöitä ja rusinat ovat vastaavien suolakeksien pöntössä. Ne kultasuolakalat ovat vähän turhan helppoa naposteltavaa. Ostopäivänä taisi mennä yli puoli purkillista ja eilen uppopallon jälkeen loput joiden päälle sain närästeleviä oireita. Nyt oli vatsa niin täynnä että ei tehnyt mielikään maistaa rusinoita. Maapähkinöitä olin jo kokeillut. Mielenkiintoista nähdä opinko syömään kohtuullisesti. -21:33

2008-05-17 lauantai
18:24 Saisi olla äänipäiväkirja. Olen joskus ajatellut niinkuin puhepäiväkirja ja joskus jopa videoblogi. Mutta mikä tolkku käyttää niin rutosti muistitilaa. Mutta siis nyt ajattelin jotakin hieman mielialaa kuvaavaa ei sanallista puuh-hoijjaa tai sinneppäin horjahtavaa äännähdystä. Joo hoo ouhoo mielialalla oon.

Minua aivan potutti tänään kun kotona olin.Voinkin lisätä että tuo kotona voisi olla lainausmerkreissä. Olen kirjoilla siellä ja se on postini tulee sinne. Voi olla että voisi olla projekti löytää koti ja ehkä ensin kotiseutu. Ei muuten on se hyvä kun on vain pieni kämppä.

Oli pieni pakko lähteä jonnekkin jossa on ihmisiä. Lähdin kirjastolle vaikka se olikin enää vähän aikaa auki. Yllätyksenomaisesti nappasin pari kirjaa kun enhän aikoihin ole lukenut paitsi sarjakuvia ja hömppälehtiä vähän ja nettikirjoituksia. SItten löytyi vielä kolmas kirja joka onkin ihan aarre. Se kertoo Suursaari nimisestä laivasta. Mielenkiintoisella tavalla yhdistää asioita niin että epäaktiivisena ollut historiantutkijankipinäni voi saada happea.

Poikkesin kirjaston jälkeen Portti Pubin terassilla kun aurinko niin makeasti helotti. Kävin sitten uimassa kaksi 400 metrin sekaria hissukseen yhteen perään. Siis hengittäen perhosenkin vain joka kolmannella jota en ole pitkään aikaan tehnyt. -8:42

2008-05-19 maanantai
18:41 Lauantaina tuli sitten vielä Ilkalla syömässäkin käytyäni ylätysvisiitti Naapuriteatteriin jossa meni viimeistä kertaa Nuorisoteatterin Viidakkopartio johon Pekka keksi varata liput. Se oli hyvä esitys ja makeaa varsinkin oli että esiintyjät olivat entisestään minulle tuntemattomia. Samassa teatterissä käymisen vaivana kun yleensä on esiintyjien tuttuus joka ainakin minusta jotenkin sekoittaa uuden tarinan perille menoa jollakin tavalla.

Tuli oltua Public Cornerissa ennen ja jälkeen esityksen ja Rosson pizzakäynnin päälle ja todettiin toimivaksi paikaksi. Lähdettiin vielä myöhäisiltaa myöten Amarilloon jossa olikin kunnon dj-meininki.

Eilisestä tuli ihan huilipäivä. Jopa oli pientä muistia pääkopassa dokailusta mutta ei pahemmin.

Nyt puhteen jälkeen kävin uimassa Karhulassa kohtuuvähän eli tällä kertaa kolme perättäistä sekauintia päin vastaisessa järjestyksessä rennonlaisesti. Ajattelin siinä uidessa että taidan tykätä uimisesta ja se on paljon kiinni siitä kuinka sitä tekee ja paljonko ja niin edelleen.

Tulin Karhulan kirjastossa käväisemään ja ulkopuolella kerkesin jo harmitella hieman että tämä menee jo ihan kohta kiinni. Sitten tuumasin että juuri tuollainen harmittelu tulee vaihtaa silkkaan asian toteamiseen vaihtaen harmi-olo vaikka siihen oloon että voi-jees tuostakin pikkuasiasta voi seurata jotakin mielenkiintoista tai opittavaa. Niinkuin tämäkin nyt kävi että aivan hyvin kerkesin riittävästi tarinoida ja kello on vasta kuutta vaille seitsemän. -18:54

2008-05-20 tiistai
18:16 En usko että pelkät pieni nälkä ja pieni vessahätä saa minut tähän oloon nyt kun tuntuu vaan elämä ihan kohtuuttoman merkityksettömältä. Luulen kuitenkin että jo muutaman tunnin kuluttua saatan taas ajatella hieman toisin. Mutten tiedä. Mielekkääseen oloon tarvitsisin varmaan jotakin aktiviteettia ja se saisi olla osin sosiaalista. -18:19

18:42 Aika hassua kun löysin lapun jossa lukee näin: "Tuntuu selvästi siltä että minun on alettava pitä melko avointa nettipäiväkirjaa." Siltän jäljessä oli pilkku ja pitä oli yhdellä äällä. Päiväys on 03514 2206. Mun oloni on hiukan kivompi kuin äsken mutta silti edelleen aika pökkelö. -18:46

2008-05-21 keskiviikko
20:22 Käväsin eilen kirjaston jälkeen uimassa samat uinnit kuin edellisenä päivänä eri järjestyksessä vaan. Päälle sukelsin neljä tavallista ja neljä delffiini pätkää 25m. Niin ja muistin käydä vihdoin kylmävesialtaassa.

Tänään on ollut vallan peemäinen olo. En saanut kotona oikeen mitään aikaiseksi. Huomasin oikein välillä kun ajatukset risteilivät. Olen kai sitä oppimassa että huomailen yhä lisää tommoisia. Ryhtymiset koko aika meinasi jäädä kesken ja hidasta oli. Sain itseni käymään pulahtamassa ja sitten lähtemään kaupunkiin ja kirjastolle. Siellä oli ihan kohtalaista tuumia ja koettaa edes järjestäytyä. Oli uusi polkupyöräkirja pyörien rassaamisesta ja otin sen lainaan. Kun on nuo pyörät ihan höpsössä kunnossa.

Tulin sitten yhteen hiukan ilta-aurinkoiseen paikkaan käymään ja sain siivota aika ison määrän lasin palasia. Eikä urakka loppunutkaan vaan hommaa on. Luulen kyllä että sotkut ovat pitkältä ajalta. Kun jonkun paikan on aika hyvin siivonnut niin usen ei siinä sitten hetikohta olekaan uutta sotkua.

Kerkeäisin tästä kaupankin kautta. Ko aattelin vaik tehä pitkäst aikaa lettui. En o pitkää aikaa syöny jädee. Oli just tos kaks pistettä takaperi ku kuulin kaakatusta ja meni muutamat sekunnit että tajusin ruveta tiirailemaan taivasta ja siellä oli varsin korkealla iso hanhiaura. Koetin saaha kuvaakin mutta en sivuauringossa nähny etsintä juuri ja linnut oliskin olleet liian pieniä niin nähdä ja kun katoin mitä olin saanut napatuksi niin näyttää kuin aura ei olisi kokonaan ehkä mukana kummastakaan päästä. Asia jota on mahdoton ehkä selvittää. Lisäksi kamerassa oli aluksi makrokuvaus päällä eli eka yritys meni pipariksi kiireessa. Kun hölkötin paikkaan jossa olisi seuraava taivasnäkymä olivat linnut jo seuraavan puurajan takana tai olen muuten vaan höhlä. Höhlä-höhlä. -20:42

2008-05-22 torstai
23:32 Kävin Karhulan uimahallissa potkimassa kylkipotkuja 500 metriä. Noin. Luulisin. Tullessani allas oli tehokkaasti kansoitettu. Remontissa olevan Kotkan hallin kävijöitäkin. Potkiminen meni mukiinmenevästi. Se jo on jotakin että voin matkata yhtä kyytiä kun alussa oli jokainen pätkä hengästyttävä sinänsä. Useammin pitäisi tuota treenata niin voisin alkaa oppia. Nyt tuntui että osasin kulkea kohtalaisen virtaviivaisessa asennossa.

Hassua kun asiat tulevat ryppäinä. Oli hiljainen aika ja nyt kahden päivän sisällä minua on kyselty muuttoapuun ja mökkipuutalkooseen ja kissankaitsijaksi. Jotkut jutut voi mennä päällekkäin omien touhujen tai Suomi Meloon kanssa.

Minua alkoi potuttamaan kun en ole saanut tätä päiväkirjaa siirrettyä tästä taskumikrolta koneeni kautta nettiin niin paljon että ryhdyin vaan touhuun kiroillen laiskuuttani. Olisi aihetta asennetta uudistaa. Olen tainnut ennenkin samaa laulua laulaa. -23:41

2008-05-23 perjantai
02:10 Vihdoinkin pitkästä aikaa on minulla vähän aikaansaavaisempi olo. No sikäli tuntuu hetijuuri että vähän kun heti näkyy niin paljon kaikkea tekemistä. Mutta saapainen aikalailla kun vertaan edellisaikoina olleeseen hyytyneeseen olooni. Ja hupsan vaan huomasin kerran jälleen jännittäneeni hartioitani ihan kuin olis joku vartavastinen syykin. Mutta mikä se on tai olisi? Tota kuvittelin että menisin aiemmin nukkumaan. Minuahan jopa väsytti joskus kolme-neljä tuntia sitten. -02:14

23:16 Ai haloo olinkin jo kirjoitellut yöllä tänään niinkuin. Eilen ja tänään sainkin helpommin aikaista kuin meinasin ensin luulla. Tänään helpotti että sain reilusti tavallista aiemmin herättyä. Kävin Karhulassa uimapotkuharjoituksissa ja nyt menin 1000 metriä. Ensimmäistä kertaa tein kylkipotkujani pysytellen samalla kyljellä 100 metrin matkan kerrallaan. Muuten en varmaan olisikaan osannut pysyä matkalukemissa ja olisin ihan seonnut.

Tänään oli aurinkoista ja puin ekakertaa sandaalit ja se oli tosiaan makeaa kun ilmastointi pelasi. Myöskin paita oli vain lyhythihainen päälläni. Tuntui hassulta kun oli fiilis että tarkenen ja pärjään vaikka välillä tuuli tuntui aika hailakaltakin.

Ihmettelen itseäni kun aika usein tänään ja ehkä eilenkin niiskuttelen ja aiemminkin on tuntunut kutinaa kurkussa vaikkapa heräillessä niinkuin joskus ja silloin on tullut muutaman päivän päästä vettävaluva nuha. Nyt ei ole tullut mitään. Eilen muistin pulahtaa uimasta kylmavesialtaaseen ja tänään unohdin. Kävin rannalla vähän tuumimassa ja arskailemassa ja ihmettelemässä ja kahlailin ja totesin että jaloille on helppo tehdä karaistusharjoitusta mutta muulle kropalle se on sitten jo vähän vaativampaa. Käsiäkin liottelin mutta siinä pitää olla kumarassa. Isompi kastautuminen onkin sitten jo isompi juttu. No eiku ei vaan ollu uikkarit mukana jota vähän harmittelinkin vaikka kai ei kyllä tarvis. -23:28

2008-05-24 lauantai
14:05 Välillä on inspiraation kipinöimiä hetkiä. Suuren osan ajastani nykyisin tunnen olevani turha. Välillä kuvittelen olevani enemmän realisti kuin ennen ja ehkä olenkin. Välillä joku iso idea lehahtaa ja kohta sammuu. Tai se taitaa olla jaksottaista eli samat asiat tulevat esille yhä uudestaan. Nyt ottaa sillä lailla himputisti aivoon että en jaksa jatkaa yrittää ajatella mitä kirjoittaisin ennen kuin olen saanut mieltäni raikastumaan ja edes vähän iloistumaan. -14:13

15:05 En tiedä mutta juuri ajattelin että pienetkin mukavat asiat saan nopeasti häviämään oman luonteeni perkeleen vaikeudella. Hyvin kuvaava sanonta voisi olla ylianalysointi. Tai en vaan osaa olla rento. No ajattelin myös että asiat syöpyvät liikaa mieleeni. Niin tai en osaa keksiä huveja jotta asiat unohtuisivat.

Löysin uudelleen yhden Pirkka Pesto Purkin. Niitä on mikron päällä kuusi tai siis oli tai on yleensä. Yhdessä vain on aukaisematonta pestoa ja siitä myös otin etukäteen tarran pois jotta purkki on luonnollisempi ja sisään näkee. Pestonhimo ja karkinhalu on vähentynyt roimasti paaston jälkeen. No niin. Keksin kerran kun olin viimeksi ostanut suolapähkinöitä laittaa niitä pestopurkkiin. Luulen että se on elämäni viisaimpia keksintöjä. Sain rajoitettua siten päiväannoksen kohtuulliseen. En olekaan sen perään ottanut suolaisia pähkinöitä ja ne odottavat kaapissa. Nyt keksin tarjoilla samaan tapaan itselleni auringonkukan siemeniä.

Sain äsken tehtyä irtioton. Käväisin rannassa. Vain uikkarit ja paita päällä ja palatessa paitakin näpeissä ja muu minä märkänä. Pulahdin ja nyt tuplasti pidemmälle ja pidempään kuin edelliskertoina. Mietin matkalla että olen melkein aina hommissa. Valmiina havaitsemaan ja miettimään ja keksimään ja keräilemään. Koetin meno matkalla. Jouduin kuitenkin siivoamaan rannalta tyhjän olutpullon ja samantien keräsin grillikojulta pari korkkia ja matkalla huomasin lasinpaloja melkein polulla ja jouduin keräämään neljä kappaletta. Luulen että niitä on tulella käsitelty en keksi muuta selitystä rikkonaisen näköiselle rakenteelle lasissa. Eli olen niin saatanan paljon hommissa että ei kyllä ole ihme että rassaa.

En ole vielä aloittanutkaan tutkia ja lukea kirjoja jotka lainasin. Saisinkohan olooni helpotusta ihan vaan uppoutumalla opiskeluun tai lukemiseen siinä tarvisi ajatella niin paljon vähemmän. Tuumasin ehkä eilen myös että pitäisi vaan aloittaa joku uusi aktiviteetti johon saisi keskittyä ja siten koettaa vähän unohtaa muita asioita vähäksi aikaa. Se yksipyöräinen voisi olla yksi ihan käypä. -15:21

15:24 Ainakin puolisuuttunut olen itseeni. Otan takaisin vaikka puheita ei kyllä takas saa. Äsken sanomani ajattelun määrää koskien on luullakseni puppupuhetta. Ei ajattelua ehkä voi mitätä määrällä eikä kovin paljon muutoinkaan. Mutta voisin vaikka yrittää verrata muuhun tekemiseen. Ja hankala olo on kuin olisi koko ajan hengästynyt enemmän kuin on puhtia jaksaa. Ja tai myös on repeämäisillään yhtä aikaa moneen suuntaan. Vaikean tuntuista. Ainoa selkeä hetkeni valveilla on kun luen Aku Ankkaa. Tai niinkuin nyt kun ajatus on muutaman sekunnin pinnistyneenä juuri tähän vai edelliseen. Taidan sittenkin olla heikkokuntoinen mieleltäni kun se ei kestä rääkkääntymättä. Niistä auringonkukan siemenistä on jo mennyt yli puolet siis purkillisesta. Jo paljon enemmän. -15:34

2008-05-25 sunnuntai
16:59 Käväisin juuri pulahtamassa. Vesi on vähän lämmennyt ja nyt sain uitua likimain minuutin. Alkoi jännästi kolea käydä hartioiden ja kaulan etuseutuun. Kuvittelin että rannalla olisin tarennut ja otin kirjankin mukaan. Joskushan olen ollut kova lukemaan auringossa. Käväisin vain ja pulahdin ja sain nähdä ensimmäistä kertaa inkkarikanootin näillä vesillä.

Rannalle mennessä ajelin tukkani pois. Kiven takana taas. No tai edessä jos rannan aukealta katsoo ja takana kun kotipolulta tiiraa. Pysähdyin paluumatkalla polun äären pikkukalliolaakealle kun tämä on tyyni ja aurinkoinen paikka. Otin paidan pois ja lämmittelen vähän kirjoitellen. Huomaan oikein että heti päälakea alkoi kuumottamaan auringossa ja kannattaisikin olla varovainen etten polta päänahkaani. Ehkä riittää istuksia sen verran mitä kirjoitan ja sitten lähteä kotiin. Meinasin käydä kaupassa ja palauttaa samalla palautusmuovipullot.

Nytkin tässä olisi paljon parempi se vanha nestekidenäyttötekniikka joka näkyy nimenomaan valoisassa. Auringon puolella näyttöni ei näy mitään mutta kun pidän selän aurinkoon päin ja näytön omassa varjossani näkyy se riittävästi. -17:09

2008-05-26 maanantai
23:20 Tajusin uudestaan tänään että tykkään keksiä ja hioa tehtäviin liittyviä juttuja. Tuon voi varmaan sanoa paljon selvemmin tai ehkä sille on olemassa ihan joku nimikin en tiedä. Yksi tehtävä aikanaan oli lähiverkkokaapelin ja tarkemmin kierretyn parin viimeisteleminen joko aidoksi jossa laitetaan liityntä seinään jonnekkin kenties pyödän taakse tai sitten sporttiversio ilman mitään välivaiheita suoraan koneisiin liitettäväksi. Tänään siirtelin kattolamppuja ja se käy helpoimmillaan minulta tosi näppärästi. Ja kun se on haastavampaa vähän niin keksin tänään että voisi olla hieman lisävarustusta tekniseen suoritukseen ja sähköiseen tutkimukseen.

Taidan ihan tässä mainita että eilen tai yöllä opiskellessani löysin nykyisen VIA firman tuottamien kompaktien emojen prosessorin kehityksen perustajan haastattelun. Olin kuvitellut VIAn keksineen tuon jutun mutta se onkin erillinen ja hyvin itsenäinen talo jonka VIA osti. Lähensi minua ensimmäisen kerran todelta tuntuvan historiallisen katsantokannan kautta prosessori-asiaan.

Räävän pottumaista on sotkut mun. Pitäisi löytää lampun pistokkeita joista olen melko varma että jossakin kätköissäni niitä on. Mutta missä? -23:33

23:36 Kävin kotiin tullessa rantaroden kautta. Dyykkasin vähän roinaa. Voi vimpele että mielikuvitus laukkaa melko tohinalla kun jotakin muka turhaa roinaa näen. Sanoisin että heti voin kuvitella vaikka mille muutaman mahdollisen sovelluksen. Enkä nyt tarkoita tätä kaikkeen soveltuvaa perussoveltamista että kelluvasta saa kelluketta ja uppoavasta upoketta ja palavasta poltetta vaa vaan ihan myöskin muuta mutta läheltäkin liippaa. Näitä aiheita tulen kuvittellakseni vielä roimasti työstämään ja hiomaan. -23:43

2008-05-27 tiistai
17:15 Minusta tuntuu että virikkeellisyys päivittäin pieninä annoksina on vaikuttavimpia lääkkeitä terveenä pysymiseen. Minun ei ole kovin helppo saada sitä. Tai jotenkin kummasti niin vaan on vaikka se ei tunnu minusta järjelliseltä. Ehkä luonnossani on mahtavat muurit kaikelle mikä ei ole jo koettua ja tavallista. Niin helposti pysyn urautumissani. Ajattelin tänään käydä vähän uimassa ja keksin että voisin koettaa uida sekarissa 75 metriä kutakin lajia ja se miete tuntui tuoreelta sekä aika haastavalta. No hassua. -17:21

20:15 On se ihmeen hassua miten asiat tulevat ryppäinä. Kun olin tuolla Karhulan kirjastossa käväisemässä niin Saku soitti ja kyseli mukaan uppopalloon Kouvolaan. No kyllähän se tietysti kiinnosti. Käväisin sitten pikaan uimassa Karhulassa. Kun alkoi sataakin lähtiessäni. Ai että tuntui uinti keveältä kun nyt on muutamia huilipäiviä takana. Uin pari tuollaista äsken keksimääni 300 metri sekaria normaalijärjestyksessä. Allas oli aika täynnä uimareita ja tuli vähän melkein törmäiltyä. Honasin pulahtaa kylmäaltaaseenkin ja pikasaunakäynnin päälle pika-ajoin partaa vähän pois niin ei vuoda maski uppopallossa niin kuin joku edellinen kerta kävi. Ei se oikeasti haitaksi asti vuotanut mutta pieni vuoto kiinnittää huomiota ja kummeksuttaa ja siten häirii. Sitten poljin auringonkin tultua esiin käymään ruuvaamassa kattolampun jonka töpseleitä kotonani löysin kuin löysinkin. Siinä tulikin myös pikaruoka uunisilakoista uusilla perunoilla ensin. Heti ruuvattuani selvisikin että oletettua nopeampaan pitäisi lähteä ja tulinkin kyytiin jo Tulikukolta pyöräni parkkiin jättäen. Kohta sitten uppopalloa pitkästä aikaa. -20:26

23:38 Oli niin hengästyttävää uppopalloa kuin ikinä. Ja tarkoitan tosiaan siten että ei hengästymistä pelkästä omasta jaksamattomuudesta kuin joskus ennen vaan tuli kanssa räpiköityä. Välillä tuli tyhmiä ylipitkiä sukelluksia ja sitten oli pakko pysytellä liian kauan pinnalla. Oli myös lyhyempiä ja tiheitä sukelluksia mikä oli uuden tuntuista. Tuntui että aika alusta pystyin olemaan vauhdilla mukana kun ennen on ollut useasti rajua alkukankeutta. Oli reipasta peliä.

Eilen en tainnut käydä illalla tietokoneella lain. Nyt olen ihan väsynyt enkä tiedä mitäs. Tekisi mieli jopa nukkumaan mutta epäilyttää sujuminen. En kyllä tunne mitään puuhaillakkaan enää jaksavani. Jospa saisin kirjaa aloitettua lukemaan. Päiväisestä että selatessani Karhulan kirjastossa Elektor lehtiä huomasin niissä olevan useita mikroprosessorikytkentöjä ja vähän tuntui että aihe voisi kolahtaa. Kun vielä oppisin rakentamaan sellaiseen liitettäviä mittalaitteita. Vaaka olisi kiva joskus. Ja vielä lisähuomio että kun äsken poljin kotia kohden LähiSiwani ohi näin yllätyksekseni siinä nurkalla postilaatikon. Arvelen sen olevan keskeneräinen kiinnitykseltään. Se vain seisoi ja tyhjennysajan kohdalla luki 10:00 eli aika aikaista. Minähän yleensä kiirehdin vasta vähän ennen 17:00 postilaatikolle. Taisi olla niin tänäänkin. -23:51

2008-05-28 keskiviikko
09:04 Niinku hammasta olisi lohjennut lisää. Huomasin että puren jotan kovaa enkä tiedä nielaisinko osan. Löysin aika pienen palan. -09:07

2008-05-29 torstai
00:05 Hupsista vaan ei ollut edes tarkoitusta eilen jättää päiväkirjailu ihan noin vähille. No toisaalta tuli oltua menossa sitten kun pääsin liikkeelle. Yllättävästikin. Ehkä jossakin vaiheessa voisin hieman siitäkin tarinoida. Nyt vähän väsyttääkin.

Olen alkanut saada vähän aikaiseksi siivoustakin. -00:09

06:31 Nyt tässä aloittaessani juuri aattelin kun jälleen kerran pomppasi tässä yhteydessä jokseenkin tarpeeton ruutu esiin että ohjelma voisi olla asiayhteyttä tukemaan eikä häiriköimään kehitetty. Oletin samalla varmanakin ollen että asialla on jälleen toinenkin puolensa. Niin tai kuinka monta lie niitä onkaan. Siis tuo turhaan esiin pompannut ruutu toikin minulle myöhäherätyksellisesti ajatuksen että tuo ruutu voisikin olla sellainen että sieltä löytyisi jotakin tarpeellista. Siis vaikkapa minulle päivämääräni sekä pieniä oikopolkuja htlm-koodeihin joita niukahkosti viljelen. Siitäpä tuli mieleeni ohjelmat joissa muotoillaan tekstiä ja muotoilukomennot pysyttelevät näkymättömissä ja huh mitä sotkua se onkaan. -06:40

14:34 Eilen kun pääsin liikenteeseen olin pyöräilemässä Karhulaa kohti ja ehkä ennen puolimatkaa jotenkin älysin että kirjasto ei ole pitkääkään auki. Vaihdoin suuntani Kotkaan. Kirjasto on minulle melkois viihtyinen paikka. Lähdin sitten Karhulaa kohti uudestaan uimaan. Uin kolme 300m sekaria tällä kertaa toisin eli väärin päin. Olin saanut viestin ja päätinkin lähteä La'Morenaan. Matkalla vielä mietin. Minulla oli ollut helvetillinen päivä. Viimeisellä perhosuintiosuudellakin tuska pullisti rintaa. Kun reippaahkosti pyöräilin matkalla vasta määränpään päätettyäni Kotkaa kohti ja aloin vähän hikoontua ja väsyä alkoi tuskani hellittää ja se tuntui perhanan hyvältä. Paikalle päästyäni löysin Pekan ja kuubalaisia kavereita ja kokeiltiin kuubalaista tupakkaakin. Join vain vettä. Päivällä keksin että illalla tekisin pitkästä aikaa sämpylöitä mutta suunnitelma muuttuikin paastoksi jota illan jaksoin enkä syönyt mitään illalla kotiinkaan palattuani.

Oli perhanan kylmä nukkua ikkuna auki. Heräsin ennen viittä ja joskus sitten tein aamupalan jääkaapin juuston tuhoten ja jääkaapin sammuttaen. Sitten luin pätkän James Bondia ja kävin uudestaan nukkumaan ja nukuin kahteentoista.

Äsken minulla kaatui jokin paperi ja lehti pino kaksi kertaa peräkanaa. Ensimmäisellä kerralla meinasin ärsyyntyä mutta malttelin mieleni ja toisella kerralla rupesi naurattamaan ja vaihdoin puhteen kohteeksi tämän päiväkirjan. Tajusin aika selvästi että itse olen kaatuvat tornini rakentanut. -14:46

2008-05-31 lauantai
22:09 Yks kaks ja noin vain tajusin että nythän on kuukauden viimeinen päivä. Jos en aika äkkiä saa aikaiseksi tämän kuun viimeisten päivien päiväkirjaa aikaansaan harmituksen itselleni. Kylläpä tosiaan. Vaikkakin ehkä olen alkanut ottaa muutoin asioita vähän rennommin. Nyt pitänee lukea tähänastisia kirjoituksia tovi jotta hoksaisin mitä vielä tardeis panna muistiin näkösälle. -22:12

22:15 Aika jänskää etten olleskaan honaa kovin selkoisesti mitä koskakin on tapahtunut. Mutta ihmekös tuo jos muutama päivä on vierähtänyt.

Onkohan kovin tarpeellistä pitää pöydällä nuottitelinettä aika epäkäytännöllisenä tavaratelineenä. Kun koetin säädä kommulle tilaa näppäimistön edestä survomalla näppistä taaemmas kaatui tuo nuottiteline. Varsin siististi sillä siitä ei aiheutunut mitään välitöntä ketjureaktiota.

Parisen päivää sitten toteutin sen yhden termosmaitoideani. Suunnilleen kuten olin aatellutkin paitsi välitön maitopurkista eroon pääseminen vaihtui hidastetuksi eli se purkki tuli mukanani väliaikaisesti arkistoitavaksi. Tosin huuhdeltuna alkuperäisen idean mukaan. Minun kauan ensitestiä odottanut tehokkaana teetermoksena toiminut termos mahdutti sisäänsä maitolitran tasan. Olin kuvitellut että joutuisin hörppämään ylimäärän. Eilen maito oli vielä vilakkaa ja tänään päivällä hailakkaa. Ja nyt juuri 22:25 tein testin ja maitojämä oli haljun haljakka. Saman tein tuumin että tuo jämämäärä ei tarvitsisi suuren suurta energiaa poistettavaksi itsestään kylmetäkseen. Se siis oli aivan maitoa vielä. Aamulla jänskä nähdä mitä se on jos en ennen sitä tuhoa. En koska olen kiinnostuneempi saamaan selville miten käy.

Eilen jo aukesikin maauimala. Ja maksiminmäärän jo uusimieni levyjen eräpäivä koitti. Käväisin muutettaville kattolampuille tekemässä ristiinvaihdon. Kun olin harvinaisen aikaisessa liiknteessä niin vihdoin käväisin possuleipomon kahvilla ja namia oli. Sitten kysäisin poliisilaitokselta kameran akkua vihdoin eikä mitään sellaista ollut. Kävin kirjastolla. En hogannut ottaa levyjä mukaani. Olisihan voinut uusia lainat. Taisin hakea leipää. Ahaa. Tuosta honasin että edellinen päivä oli kaupassakäyntipäivä koska ostin pienen juustopalan valmiiksi. Kauppapäivänä tein lettuja ja siksi ostin jäätelöä ja ensimmäistä kertaa puolilitraisen vaikka se oli kalliimpi kuin koko litra olisi ollut.

Kävin potkimassa Karhulassa juu. Tein siinäkin sen uudehkon keksinnön että yhden kyljen matka oli 75 metriä. Kokonaisuutena 14 kertaa eli 1050 jos laskuissa pysyin. Ja päälle 6 sekä tavallista että delfiinisukellusta altaanmittaista. Sitten kai ne letut aivan nälkäisenä. Ei ollut mitään oloa että olisi voinut paastota liikuttuani. Heti lettujen jälkeen Ilkalle pyörällä. Sain lainaksi ylimääräisen halvan mp3-soitimen.

Ja eilen siis maauimala jo avautuikin ja oli varsin helteinen päivä. Niin äskenhän jo höpötinkin eilistä mutta taisin tehdä hieman aikahyppelyäkin. Lähdin uudestaan matkaan kirjaston kautta uusien isoimman osan levyistä ja sitten vauhdilla uimalalle.Osoittautui makeaksi jutuksi että minulla oli kupliva juoma Janin syntymäpäiviä juhlistamaan. Uitiin vähän ja kokeilin Pekan ruotsalaisia uimalaseja ja minun oli vaikea nähdä niillä suoraan eteen menosuuntaan. Mielestäni niissä katseluikkuna on aika kaukana silmistä. Vuosivat aluksi ihan kunnes kiristin hihnaa. Ja sittenkin. Ei ihan suoraan ainakaan minulle istuva malli. Käytiin Karoliinan terassilla juhlistamassa Maakin avautumista. Sitten kävin Ilkalla ja sain eli ostin Ilkan vanhan Creative Nano Plus ämppärisoittimen. Ja katottiin aika erilainen Liput junamatkaeokuva.

Tänäänkin käväisin uimassa. Potkin kylkiä 600 ja uin 2 kertaa yhteen kyytiin 400 sekarin RPKS hengittäen kaikki 1/3 paitsi rinta ja perhosessa satasen loppu oli aika tukala ja selässä aika vaikea pysyä paluumatkalla suunnassa. Sitten oli Aamun ja Tiinan valmistujaiskahvit. Tuli lämmin ja jälkeen kävin rannalla siivoamassa ja pulahtamassa ja kuuntelemassa ynnä muuta. Hieman oli välillä vilakkaa. Nyt sitten koetin kotona vähän siivoilla ja voi että se on minulle vaikeaa. Hyvin pieninä paloina etenee ja välillä ei ollenkaan. Pitäisi käydä kehittämään mielialaa jossa on rohkeutta ja voimaa tehokkaasti ryhtyä tähän tähän asti kovin mahdottomaltakin tuntuvaan tehtävään. Sikäli ainakin tehtävä on vaikea että ei ole minkäänlaista tilaa alkaa aukaista solmua. Jotain kun muka selvitän niin toiseen kohtaan syntyykin helposti vielä pahempi sotku. No mitäpä tuosta sillä tunnen kuitenkin että tosiaan aion saada tämän tehtävän eteenpäin. Ratkaistuksi sitä ei ehkä saata koskaan sanoa mutta sehän voisi olla kohtalaisessa kehittyvässä tilassa aina. Meinasin jo liikaa selittää. Vaan olkoon näin.

Tuossa kun kirjoitin puolilitraisesta jäätelostä tuumin että voisi ostaa koko litraisenkin ja säätää litran toisen puolikkaan kylmävarastoksi maidon sun muun säilytystä varten. Siinä saisi olla jonkunlainen hieman isompi osastoitava termosastia. Niin tai voinen joku kerta kokeilla lusikoida jäätelöä vaikka maitotermokseen kylmettimeksi. -23:00

0804 (tämä 0805) 0806

päivissivulleni

alkusivulleni

2008-05-31 23:59