Laionkatin tuliterä tammikuu 2012

2012-01-02 maanantai

13:14 Sataa lunta. Juuri huomasin ja taitaa melkein etelästä päin pyryttää. Tasaisesti vaaleanharmaa taivas. Voi kun olin tyhmä eilen ja väsynyt ja laiska kun en edes käynyt kävelyllä vaikka auringon helakasti paistaessa. Tänään kyllä jotakin teen. - 13:17

2012-01-05 torstai

12:42 Minullapas onkin yksi uusi lempiviina. Se on Isolabella Sambuca. Niin pehmeää makeutensa tähden että ja prosentteja on. Ensimmäinen pullo juotu loppuun juuri. Se on anisviinamaista likööriä. Minulla oli myös Tsantali Ouzo mutta se on liikamaustettua ja ottaa päähän eli allergia-aineksia on. Onneksi kaupassa ei ollut Anis Viinaa ja sitten kokeilinkin vähän muuta. Kas aamukahvikin on kesken vähän. - 12:46

14:25 Vähän tarkennusta maanantain säähän. Oletuksena Itäväylä meni itään mutta näillä main se on enemmänkin pohjoiseen. Siis tuuli pikemminkin idästä kuin etelästä. No puolivälistä suunnilleen kumpaakin. - 14:26

16:22 Toisen kerran olin boulderoimassa hallissa tiistaina Juliuksen kanssa. Vähän lisää osasin mitä ensimmäisellä kerralla. Mälsästi kädet tai sorminahat eivät oikein kestäneet ja muutenkin laiskotti. Pitäisi useammin rasittaa käsiä että tulisi sormien ja kämmenten nahalle lisää sietokykyä. Eilen ei vielä paljoa tuntunut mutta olin kyllä kauttaaltani väsy. Tänään yläkroppa on kankea. Erityisesti ja kummasti kyynärnivelissä kiristää kun kädet ihan suoristaa. Olisikohan vaikka käsivarsien jänteet saaneet jännitystä kiipeilystä. - 16:26

23:29 Kävin pyörällä Pasilan kautta mennen ja Keskustan kautta tullen. Niin missäs kävinkään eli käymäpaikat olivat Varusteleka sekä Varustenet vielä viimeisessä tingassa. Itse matkoistakin tuli retkeilyn harjoittelua. Varustelekasta enimmäkseen käsien ja jalkaterien vaatetusta useampina versioina ja vähän muuta. Varustenetissä ensimmäinen käyntini. Halusin fikkarin jossa yksi AA-elementti ja kun näin jotakin kiipeilykamaa niin toteutin kauan olleen meiningin hankkia vähän köyttä ja muutaman hakasen ja kahdeksikkokin tuli. Paluumatkalla olin yli kaksi tuntia pienemmässä ja välillä kohtalaisessakin ripottelussa eikä vesi ollut oikein kerennyt päällimmäisen fleecen läpi vielä kunnolla. Sormet alkoivat palella välillä vähän kipeästi. Mukavaa kun tuli hiukan ulkoilua. - 23:37

23:38 Ai niin muutes vielä että rahani olivat vähän kostuneet kun olivat löyhästi sivulaukun kannen taskussa. Pitääpä kai kyllä keksiä taas jotakin vedenpitävämpää kukkaroksi tai siten riittäää sekin kun ovat vedenpitämättömästi kunnolla laukussa sisällä tai vaikka voisi olla ihan vedenpitävässä varustepussissa.

23:40 Lähtiessä öljysin vähän ketjuja ja sotkin. Isosuinen pullo. Pitää ruveta tekemään öljyhomma haitattomassa paikassa. Paluumatkallakin öljysin ja tuntui vaan meno siitä pehmenevän. - 23:42

2012-01-06 perjantai

03:01 Satuin huomaamaan että Alkojen puhelinnumeron viimeinen osa on samanlainen kuin mailiosoitteessa. Näillä eväillä loppiaiseen tai sitten käyn huomenna hakemassa jotakin muuta. Ainakin jotkin kaupat aukeavat puolen päivän aikoihin. - 03:04

03:36 Näinhän minä viime yönä tai pikemmin aamuna unta. Muistin juuri herättyäni jotakin ja nyt kun meinaan käydä vihdoin nukkumaan palasi tuo mieleeni. Kun en muista taas pitkään aikaan nähneeni. Nyt alkaa väsyttää. Puoli omenaa vielä. - 03:38

12:16 Satuinpa vähän yksi ja kaksi keksimään että rupeaisin harrastelijajournalistiksi. Eipä ehkä aina niinkään reportteri vaan luonteelleni ominaisemmin vähän enemmän tutkija. Tai vähän historioitsijakin. - 12:18

21:39 Käväisin äsken ruokakaupassa ja matkalla kokeilin ensikertaa eilen hankkimiani ensimmäisiäni kynsikkäitä. Hyvästipä lämmittää siellä missä lämmikettä on. Tuntui aluksi aivan oudolta kun sormet tunsivat ihan kylmää. Ihan outo tunne kun vain sormet viileässä. Sormia on vapain käsin helppo lämmitellä käärimällä käden nyrkkiin tuossa pikkupakkasessa. Kassien kanssa paluussa ei myöskään ollut ongelmia. - 21:43

23:45 Hiukan nolo olin äsken hölmöyteni takia. Kauppaan lähtiessä en löytänyt mustaa perusfleeceäni. Oli muuta päällä ilman hädän häivää. Mutta äskenpäs vasta tajusin että musta fleece oli minulla istuinpehmukkeena ja ilmastointina. Eipäs hakiessa tullut mieleen tuo. - 23:47

23:48 Taidan käydä lukemaan ja tarkistamaan ja korjaamaan viime kuun ja siis viime vuoden viimeistä tekstiä. Olenpas ollut taas hidas pääsemään tuohon puuhaan. - 23:49

2012-01-07 lauantai

00:49 Kestipä taas käydä kirjoitelmaa läpi. No ei sentään hurjasti kun meni vain tunti. Nyt pitää taas vannottaa itseään että jatkossa teen saman tien siistiä jälkeä. Kun näkee ja malttaa pysähdellä niin se onnistuukin mutta kun ei näe ja lisäksi on hoppua niin jää korjattavaa jälkikäteen. Rupesi myöskin ihan haukotuttaen väsyttämään puhteillessa. - 00:53

01:24 No tottakos voi olla vaikka. Ajattelin kapeaa soutuvenettä jossa irroitettava painoköli tasapainon vuoksi ja irroitettava jotta voi oikaista matalien vesien kautta. Tuumin matalanavigoinnin käyvän paremmin katseen suuntaan ja meloen. Siinähän olin keksinyt saman tien aluksen jota voi soutaa ja meloa. No aika äimänä olin. Ja sitten vielä jos aluksessa viihtyy hyvin niin sen ei tarvitse olla niin nopea kun ei ole minnekkään kiirettä pois viihtymästä. Ai niin vielä se poljettavuuskin saisi olla mukana. Eipä kai sekään loppujen lopuksi tarvitse kovin mutkikkaita järjestelyjä. Saman tien pienoinen purjehtimismahdollisuus sitten myös. - 01:31

10:51 Heräsin aivan äskettäin suureen yllätykseen. Maassa on aika matto pysyvän näköistä lunta. On siis pakkaskeli. Hieman aikaisesti eilen toivoin tälle päivälle lumetonta kuivaa vähäpakkasista pyöräilysäätä. Luulen että tennareissa on mukavampaa kuin kumisaappaissa ja ainakin on mielenkiintoista hieman kokeilla. Eilen kaupasta kävellessä jaloilla alkoi olla valkeissa kengissä kuuma kun oli kahdet puuvillasukat. Tänään pääsen kokeilemaan armysukkia. - 10:54

2012-01-08 sunnuntai

08:50 Olen ihan poikki. En jaksa nyt vielä raportoida pyöräilystäni muuta kuin että lähdin polkemaan Herttoniemestä kello 18:58 ja pysähdyin Metsolassa 06:16. Matka oli mojova kokemus. Koitanpa nyt heti käydä vihdoin huilimaan. - 08:52

17:32 Evästänyt aika sekamääräisesti äsken. Väsy kyllä olen. Laitan valon pois ja koetan vähän venyttää hartioita. Olleet turhan jäykkinä pyöräilyssä Enkä tällä kertaa osannut matkalla polkiessa tarpeeksi venyttää. - 17:34

2012-01-09 maanantai

17:05 Idea korkeammasta oleilukatoksesta joka on kuin vaikkapa grillikatos. Idea tuli siitä että ajattelin oleilupaikkaa juuri nyt mukavaksi ja jos se olisi melko korkealla maasta voisi lumen yksinkertaisesti töniä sieltä alas tarvitsematta heittää. Jos seiniä ei ole eikä nyt ole. Korkeutta sanotaan vaikka kolmiseen metriin niin alla on normaalisti kulkutilaa ja ne lumetkin sopivat ilman vaivaa. Hah siihen alle voisi tehdä jääkaapin kun sitten varastoisi kukkurallisen lunta. Mutta tuo lähti jo muihin aatoksiin. Nyt oli olennaista hieman nostettu olopaikka ja keittopaikka. Voisi vaikka mukavasti kiipeillä sinne tikapuilla ja ne voisivat muun ajan olla vaikka suojassakin niin löytyvät sitten liukastumattomina kun tarvitsee.

17:11 Tulikin heti jatkoja äskeiseen. Voisi olla perusmajoitteesta pääsy tuohon oleskelupaikkaan eli lavaan tai mikä lie korkeahkolla sijaitseva katollinen tai välillä ilman ehkä ja sitten se ajaisi samaan kyytiin parvekkeen tehtäviä ja tosiaan hiukan eri tyylissä kyllä. - 17:13

17:39 Olen ennen pitänyt ruoan valmistamista vaikeana. Paitsi perusjuttujen joita olen harjoitellut. Nykyisin kaiken pitäisi olla minulle helpompaa koska olen treenannut asioiden helpottamista. Vanhasta muistista silti ajattelin ruoan valmistusta vaikeaksi. En vain ole harjoitellut. Ihan uunitan perunalohkoja ja huomasin tätä asian puolta. Ruoan teossa on myös hyväksi osata varautua yllätyksiin ja siihen että lopputulosta ei voi tietää. - 17:42

17:44 Koko viime viikon käyttövalaistukseni sain samasta yksiLEDisestä jota kotona enimmäkseen käytän ja tuosta pöydällä olevasta Pirkka Alkalipariso kokoa C joka on mistä lie tullut vanhahko ja löysin pöydältäni. Tuo yhdistelmä oli rintataskussani polkiessa Helsinkiin ja samoin takaisin. Sitten eilen kotona vasta valo hyytyi. Oho onhan päiväystäkin JUN-2014. Nyt minulla on varsin möhkäle joita on vuosia lattian reunallani lojunut. Yksi simahti heti mutta tämä valaisee. Muka ultra alkaline ja kokoa D päiväyksellä 04-2009. Viimeisenä Helsinkipäivänä dyykkasin 5 kappaletta AA ja kaksi niistä riitti pitämään keulavaloani päällä melkein Loviisasta Kotkaan ja pakkanenhan on paristoille aikamoinen hyydyttäjä. Nyt palavat sisällä täyttä häkää kokeillessa. Yksi viidesta oli litistynyt eikä mahtunut lamppuun ja kaksi muuta jo hyytyneempiä.- 17:51

21:31 Pikkupyyhe mukanani retkellä kylässä oli ihan hyvä. Tuli tarve pesaistakin se pikaiseen. Ripustin näppärän kömpelösti narulla kulmista jotta joka puoli saa ilmaa ja kuivuu säpäkämmin. Kuivuikin kun vielä käänsin kosteamman alapuolen ylös uusin solmusäädöin. Tajusin siinä että retkipyyhkeissä varsinkin saa olla ripustushommeli joka nurkassa. Siinä ideani oli että lenkki kankaansta tai nyöristä tai narusta. Joitakin aikoja sitten ryhdyin tomieen. Lenkkiaines olisi pitänyt keksiä ja hankkia tai etsiä ja tutkittuani pyyhkeen kulmat tajusin että simppelipää ja siistimpääkin on tehdä reiät. Muovasin kulma kerrallaan varovasti lankoja katkomatta kulmiin paksunnoksen juureen reiän ja ompelin vanhan housukankaan kuteista vahvikelankaa. Aika määrä näpertelyä eli mielipuuhaani. Tosin neljättä tehdessä alkoi vääntäminen jo vähän hapettaa. Mutta nyt tehty. Taitaa olla ensimmäinen varsinaisesti retkikäyttöön tekemäni siisti modaus. Ja retkellähän olen aina. Näyttää siltä että kupariytiminen perussähköjohto on helponta tavaraa tai ensimmäinen yritys josta teen koukut pyyhkeeni reikiin tarttumaan. Voi olla tuplakoukku jolla yhdistää kaksi pyyhettä rinnakkain. Tekstiileillä joissa on näitä kiinnitysmahdollisuuksia tulee todennäköisemmin olemaan muitakin käyttöjä kuin tuo yksi. Olla pyyhe. Idealisuus ja mahdollisuudet jo tuntuisivat johdattelevan siihen. Sadekatokseeni en ole vieläkään tehnyt ainoatakaan kulmakiinnitysmodausta. Pitäisi varmaan myöskin tehdä johonkin siihen välille tai ainakin vaikka keskipaikkeille joka puolella. - 21:43

2012-01-10 tiistai

15:56 Juuri oli idea ja kun eri asioita kävi sen päälle mielessä niin haihtui tuokioksi. Tuo idea oli että tutkia vahvempaa köyttä voisi säie kerrallaan. Tai jokin osa jota käytännöllisesti pystyy rasittamaan äärirajoille ja yli jollakin tunnetulla kuormalla. Jos on erityyppisiä osia kuten ydin ja kuori niin ne testaa sitten erikseen. Tai yksinkertaisimmillaan vaikka ihan äsken langasta tekemäni ohut nuora on kaksi kertaa kolme lankaa. Voi vaikka lähteä perusosista ja koota niitä sovellukseen tarvittava määrä ja laatu. Aika mielenkiintoista. - 16:00

2012-01-11 keskiviikko

16:46 Lähdin polkemaan Herttoniemestä kello 18:58 lauantaina ja olin perillä Metsolassa 06:16 sunnuntaina. Nyt ei tarvinnut pitää tunnin välein pausseja vaan riitti kolme tuntia. Hiukan ennen Porvoota pienen jyrkän mäen päältä jatkettuani alkoi ihan pyörryttää ja pidin paussin valotolpan juurella. Näpeille tuli hurjan kylmä ja puin kynsikkäät ja silti piti vähän väliä pukea vielä rukkaset. Ensi alkuun otin eväistä kolme palasta Scho-Ka-Kolaa ja join banaanijuomaani ja koko puolisen litraa vettä. Shoka rintataskusta ja muut päälipuseroiden alta pyöräilypaidan taskuista. Yli puoli kiloa jogurttia kun tajusin että seuraavalla pysäkillä se ei ole ehkä enään juotavaa. Teetä ja ensimmäisen kerran ikinä valmiiksi tekemiäni leipiä. Ennen aina juuston höyläystä myöten tuoreemmin. Menomatkalla näppejä jääsi jo ja tuntui viisaalta tehdä valmiiksi. Yli tunti paussia. Sitten poljentaa Loviisaan ja keskustorilla paussi. Siellä oli vilinää melkein vaikka kello oli kaksi ja kolme paussillani. Vain yksi sukupala. Näpit ja varpaat jäätyilivät. Ai niin Porvoossa vaihdoin uudet saapassukkani jalkaan armysukkien päälle. Niin ja jalassani oli valkoiset tennarimaiset. Moka kun join vesipullon ensin sillä sillä olisi voinut huuhtoa banaanijuoman tarkemmin. Maito alkoi olla riitteessa ja jogurtti kylmäntahmeaa. Tee ja loput kaksi leipäparia. Hyppelyä kävelyä ja jo Porvoossa oli. Loppumatka sitten. Melko sukkelaan meni. Väsähdin aika lailla. Tajuamista lisää varustautumisesta ja retkeilystä. Onneksi oli Varsutelekasta hankitut rukkaset ja sukat. Oli tarvetta. Pidin kynsikkäät ja rukkaset päällekkäin. Ja silti alkumatkassa piti pitkiä aikoja tuulettaa käsiä kun rukkasissa tuli kuuma ja hiki. Jaloissa armysukat ja saapassukat ja nekin taisivat hiota ja sittenhän se kylmä puree. Saisivat varustukset olla hyvin tuulettuvia mutta ei läpivetäviä. Ja kevyt eväidenkuumennusjuttu pitää virittää. Pidemmälle ei olisi ollut juuri sulaa juotavaa. Tosin isommalla termospullolla tuota vielä voisi auttaa mutta ei juuri paljon pidemmälle ja tarve lämmittämiseen olisi taas. - 17:03

22:04 Albertissa after kevään ensimmäinen Kymi Sinfonietta. Kolme biisiä. Matkaa haastavassa nuoskassa samoissa sukissa ja tennareissa joissa Helsingistä. Kosteaksi tulivat. Schönberg oli pään aalloille sopivan sekavaa. Superi Tsaikovskilataus soolosellolla. Jäähdyttelynä Mootsarttia.

22:07 Äsken olin superisti hajamielinen. Tapahtumille keksin eri kuukausia ja ihmettelin päällekkäisyyksiä. Sentään huomasin asian saman illan aikana. Kamera unohtui ottaa mukaan ja muutenkin rajoilla mennään. Puuttuu tasku johon sinfoniaohjelma mahtuisi. - 22:08

23:07 Keksin juuri että kun on pysyvästi paikoillaan oleva stage niin se voisi pitää sisällään bassokabinetin. Olen nyt jatkoilla Back Roomissa ja David laulaa ja soittaa teräskieliseltä kuullostavaa akustista kitaraa. Näin jonkun kohtalaisen ison pöntön tuolla lavan nurkilla ja istuksin äärellä tässä ja tuli tilavuuksista tai tilavarauksista tuo idea. Aiemmin kuin äsken ajattelin että ostaisin Pepsi Maxin tuon pöydällä olevan Bulmersini seuraksi. Nyt ei varsin tunnu siltä. Vaan taitaa alkaa väsyttää. - 23:12

2012-01-12 torstai

01:25 Yksi ongelma tässä minun kirjoittamisessani kuten kai muussakin hänksläämisessäni on että ennen kun olen yhteen ryhtynyt on jo toinen mielessäni. No juuri äsken kun meinasin että voisinpa kirjoittaa.

01:27 Maha eli vatsakukkurani on ihan pullollaan. Ja olin mieltä että ehkä ei tarvitsisi syödä enään juuri iltapalaa. Kukkuralasi maitoa. Lihapiirakka kolmella nakilla ja yksi alkupalanakki ja pari pienehköä tomaattia. Niin kuin ei olisi riittänyt niin päälle mustikkakeittoa ja meetwurstia ja mansikkarahka. Jönsens minnuu hupsuu. Päivällä söin täyden pellin uuniperunaa kolmen jauhelihapihvin kanssa ja iso maito ja iso kahvi. Oli suolaista kun suolasin. Janoisena lähdin konserttiin. Konsertin väliajalla kuiva omenasiideri ja Albertissa jouluolut ja Back Roomissa se Bulmerssi. Huh sanottava.

01:31 Jotain eilen jotain toissapäivänä löysin kellarista löytämäni ummehtuneet pestyinä käytön jälkeen. Kotipökät lutukkaat joista oli kumppari katkennut ja sitä en muistanut. Piti improvisoida lakanakaistaleesta kolme pätkää yhteen solmittuina vyöksi. Ja vot makeaa. Yllättäen tästä tuli uusin pätevä keksintöni. Kun kuminauha ei ole vekittämässä pökiä miten sattuu joka puolelta kurttuun voi ja pitää itse tehdä taitteet housuihin ja naru päältäpäin vyöttämään säädöt kohdilleen. Tämä on se keksintö jonka olen halunnut tehdä mutta en ole osannut. Tuossä äsken säätäessä tajusin että seuraava versio voisi olla valmiiksi laitettu leveämpi kuminauhavyö. Tosin mitään kuminauhoja ei saisi olla jos luomulinjalle tästä vielä koetan. Tai ehkä voisi olla näppärästi sovellettu pätkä polkupyörän sisäkumia vaikka sentään. Mutta tämä ryppyjen poistuminen vyötäröltä ja möykkymäisyyden katoaminen lisää viihtyisyyttää siististi ja rutosti ihan. Seuraavaksi lähteä vaikka keksimään jotakin henkselisysteemiä. Ja vielä tuo laskoksien teko tarkoituksella tekee lökäpöksyistä saman tien siistimmät ja mitä lie tuokin edustuksellisuudellaan sitten vielä mahdollistaa. - 01:38

10:16 Ajattelin unta ja muuta pajon sekavampaa kun tuli idea lautalla olevasta saunasta jossa voi aukaista lattian ja siitä pääsee pulahtamaan suoraan. Ajattelin tuota ennen komeroa lautan yhteydessä ja komero on pohjaton tai lattiaton suoja avannolle. - 10:18

23:30 On vähän hoppulainen. Kattilallinen perunoita ja 550g kanansiipiä hellan päällä. Ritinää.

23:31 Pitkästä aikaa rantakeitokset. No se oli helpohkoa vaikka tihhuutti ja hiukan tuuli. Mutta voi siitä korkeasta aika jäättömästä vedestä idea ja pakkoidea pulahtaa. Kävin vaihtamassa keittokamat uikkareihin ja pyyhkeeseen. Oi oi sormia ja varpaita tuskaa. Videoin pulahduksen ja siitä tuli varsinaisesti toinen videoni youtubessa.

23:33 Räntäsateessa pyöräily Alkoon ja kolme pulloa reppuun. Uinti ihanasti. Back Roomissa eka rönkytorstaini pesin?? kanssa. Helppo kotimatka.

23:35 Pirkules käänsin levyä äsken suuremmalle kun piti pienentää. No vaihdan nyt pannun ja lastan kahvaan tästä. - 23:36

2012-01-13 perjantai

00:25 No voi juben hirmu perjantai 13. menossa kolmen jälkiruokaviinan maiston jälkeen juustoruokakermatee johon keksin vielä laittaa pilkotun palasen isosta inkiväärijuurestä ja se onkin ihan kuin peruskamaa väkevämpää. En tiedä mutta tuntui tai tee ei ole kuumaa eikä sulattaen neutraloisi tujuisuutta juuresta. - 00:28

00:29 Pitää kokeilla Helsingin omenaa jäähdykkeeksi kun alkaa jo kitalakea poltella enkä malta silti lopettaa teeni nauttimista. Viimeinen poljettu jonagoldi. - 00:30

01:41 Katsoin multiki Youtubesta ja siinä oli samovaari ja heti tajusin että siinä mahdollinen matkakeitin. Tosisamovaarissahan on ontto keskus tai putki sen läpi ja siellä muhii sisässä kuumat hiilet. Voi yksinkertaisuus. - 01:43

23:54 Sekä eilen että tänään päivään lähtö rutkasti hitaampaa kuin meinasin. Ja olisin kävellyt mutta aika kului ja sitten ei kerennyt. Kävin uimassa yhtä vähän tai sopivasti kuin eilen ja sitten suoraan Koripappoihin. Afteria Karoliinassa. Kotona söin ja jälkiruokailin ja nyt juuri vielä omena. Aamulla herätys. Nyt nukkumaan. - 23:57

2012-01-14 lauantai

22:33 Kello 22:20 saapui yllätyksekseni bussi pysäkille. Minulla oli vain turhan suurta rahaa ja sitten ihan liian pientä. Yllätyin bussista aivan. Vinkuen se ajaa varmaan vastaviimaan. Olin luulossa että saan yli tunnin värjötellä.

22:36 Näen nyt jotenkuten kun näytön teksti on suurimmalla ja sytytin kattovalon. Teorioin että kirkkaassa valossa silmien pupillit pienemmällä säädöllä ja siksi näkeminen hitusen tarkempaa. Unohdin aamulla lähtiessä lasit. Meinasin kahdetkin ottaa. Ja niin unohdin. Ja odotin bussipysäkillä aika tasan viisitoista minuuttia. Tyhmää ajankäyttöä. Olisi voinut muutaman minuutin rauhoittua ja ajatella ja vähän toimia toisin.

22:40 Vietin päivän Amandan koulussa ja oli ihan mielenkiintoista ja kivaa. Kovin pitkä päivä ei ollut mutta oli sen verran uutta että tuntui varsin kestokkaalta. Ideoita tuottavaa.

22:42 On varsin rampa tai invalidi olo ilman lähinäkökykyä. Tulomatkalla keksin jotakin tietosysteemiä jossa vaste vaikka kuultuna. Tai voisi edes äänittää puhepäiväkirjaa. Pitää tosiaan keksiä ja kehittää ja saattaa toiminaan systeemi jossa en tee jatkuvia unohduksia ja sähellyksiä ja vastaavaa hölmöilyä.

22:44 Nyt taidan vain ruveta tuumiskelemaan asioita. En oikein usko että saisin torkuttuakaan. Miettimisessa ei varmaan ennakolta voi sanoa mihin se tulee kohdistumaan. Koitan nyt kohta aluksi vaikka tähdätä tähän varustautumiseen ja sen hankaluuksiin ja mihin vyyhti liittyy ja miten sitä voisi jämptiyttää. Nuba niin ja toimeen. Valo pois ja tuumiin. - 22:48

2012-01-16 maanantai

23:49 Ei juma kun näyttää olevan tämä viimetinkaisuuden tyyli syvässä. Oli vähän yli yksitolista kun tajusin että nyt melkein kohta on kirjoitettava jos tämän pävän kyytiin meinaan. Ja jupiti-jup nyt huipan vaille kaksitoista jo kohta.

23:51 Keittelin rantakahvit ja teet. Takaisin tullessa poimin postilaatikosta jotakin. Ja kas-kas-kas-kas kirje. Tuntematonta herkkää käsialaa ja peruskuori ja peruskierrätyslisäyksin. Kuvittelin lähettämäksi tuon teoksen ihan muun kuin olikaan. Vasta kotona laseilla katsoessa postimerkkimaa alkoi paljastaa. Mahtavaa miten voi arvata mitä arvaakaan ja mahtavaa miten voi kai siitä jotakin itsestään tajuta vai voiko. Pannaan voimaan.

23:54 Vuoluhaavan pienen tein tänään itseeni vasemman käden etusormeen. Enpähän vain millänsäs olisi tajunnut puukon humahtavan vuoluoksani viimeisen ytimen läpi noin vain ja oudostipa sitten vain tunsin kun terä kävi ihollani. Ensin ei näkynyt mitään ja sitten hissuksiin näkyi pieni haava. Puu saattoi olla leppää. Sitä mitä yksi antoisa kerta sahailin korkealla käyneen veden rannassa.

23:58 Vuoluturvaidea on semmoinen että aina pitää muutaman senttimetrin etäisyyttä puukon terän ja ihon välillä. Haavoittuessani jo alussa etäisyyttä ei ollut ja oletin puun olevan kai vahvempi kuin se olikaan. Sujahti siitä vaan.

2012-01-17 tiistai

00:0 Ryhdyin nyt jämptiksi. Kun päivä vaihtui niin se vaihtui. Nu vui. Aikaisempi aloitus olisi jees mutta onhan sitä muutakin.

00:01 Minulla oli nyt tuoreeltaan sanalistaa asioista jotka olisivat saaneet tulla kirjoitetuiksi. Mutta nyt puuskahdan. Isoa ruokaa ei nyt tarvitse sillä päiväkahvikin jo oli rutkasti tukeva ja uituani olin edelleen ihan täysinäinen.

00:03 Uimahallilla ollessani kylmän suihkun lähettyvillä tarkkailin pienimmän saunan oven rautaripaa joka oli lukossa avoimessa asennossa. Muistin edelliskesänä hankkimani taotun hakasen. Oven kesätuuletusasentoa varten. Minulle tuli ajatus että minun hakani saa tietysti olla puuta. Voi että niin selvä tuon asian tajunta.

00:06 Oli aika raskasta aluksi uida ja tuntui että olen aika ylensyönyt. Uimaan ilmestyivät Pekka ja Jouni. Makeasti ensikerran ikinä kerkesin huutaa morjenksen tai jotakin rintauinnin hengitysvuorolla. Uusi uimavalvojakin oli ei monettakaan kertaa uimakäynnilläni.

00:10 No voi hyvänen. Meinasin sanoa uinnillani takaisin. No kun se kyllä oli kävely. Menokävelyllä oli yksi liukastus mutta ei nurin asti vaikka kerkesi tuntua vaaralliselta. Takastekävelyllä tarttui käteen ensin pari oksaa ja sitten vielä vähän lisää.

00:13 Tässä viinanjuontiharrastuksessani keksin äsken ensimmäisen originaalin drinkin. Pieneen lasiin tomaatti ja se haarukalla survotuksi liki mehuksi ja päälle vähän anista. Oli pakko kokeilla. Jos ei herkku niin eipähän pahakaan.

00:15 Käväisisinköhän vaikka hiukkasen tietsikalla. Vähän varpailla vilakka vaikka vyötäröstä asti olen peitteiden alla. Vähän tietsikalle ja sitten iltapalaseksi dyykattua pinaattikeittoa ja päivällä rannalla keitettyä teetä ja ruispalaa ja ohraläpyskää ja vielä vähän sun muuta lisukkeeksi. Jotensakin näin kai. - 00:19

00:32 Aika himputin hassua kun en odottanut maailmassa olevan sen enempi leokisuja. Nyt ihan melko sattumalta tuli vastaan yksi ja vieläpä 15.1.2012 irc-galleriaan rekisteröitynyt. Eipä siinä mitään kai. Kaipa ei. - 00:36

03:41 Kun uimasta kotiin palasin huomasin alaselässä kohtuullista kolotusta. Enpä tiedä mikä erikoisesti tuohon nyt syynänsä oisi. Enpänhän vainansa myöskään tainnut juuri venytellä vaivan huomattuani. Yksi missä tuon huomaa on kumartua kenkäänsä tai tuon nauhoja kohti. Nyt poikki olen enkä mitään jaksa. Väsynyt. No juu ja hiukan juopunutkin. - 03:44

10:47 No oo joo tää se juttu oli eilen. Palaillut mieleen parit kerrat. Tyhjensin eilen Helsingissä lauantaina käyneen reppuni. Juups nii. Löysin sieltä kaksi pakettia joiden oli tarkoitus mennä kohdekaupunkiin. Meniväthän ne ja tulivat takasiiikiii.

10:49 Eilen keksin tai huomasin yhden väkevähkön jutun. Kun ensin syö hitusen inkivääriä ja valkosipulia ja juo anisviinaa päälle niin tuntuu aika väkevältä. No ellei ehkä melkein polttavalta. Ja nyt ihan juuri äsken keksin uuden väkevyyden. Pienen sambuca-annoksen päälle juotu kuumahko tee tekee suuhun aluksi aika palavan tunteen.

10:51 Heräsin aika aikaiseen ja luulin olevani vaikkapa aikaisessakin liikenteessä mutta kestää ja kestää. Oi että! No nyt vielä jotakin puuhastelua ja tutkastella siinä ohessa että mittääs sitten niinku. Vähän venyttelyä nyt heti. - 10:53

2012-01-19 torstai

23:49 Kirjoiteltavaa on ja on tässä muutakin. Sylin täysi nuoraa purettuna katkenneelta kelalta ja se pitäisi nyt keriä tai käämiä jotenkin sotkematta ja niin että on tarvittavissa sitten saatavissa selvänä ja pitkänä. Tässä vaiheessa ei tule muuta mieleen kuin jonkin purkin ympärille pyörittää. - 23:51

2012-01-23 maanantai

19:38 Viime keskiviikon konsertin ympärillä tapahtui mahtavaa. niin ja olihan se itsekin huippu. Mitenköhän kuvittelinkaan saavani lipun kun saavuin tuntia ennen? Liput oli myyty tai varattu loppuun jo maanantaina. Luvattiin seuraavalle päivälle kyyti Kouvolan esitykseen kahdella eurolla. Se oli aika ok. Kävin ostelemaan ensimmäistä kausikorttiani. Kun se alkoi olla taskussani löytyikin minulle vielä paikka. Olin sitten että vauh näinhän se käy. Svengaavassa konsertissa oli niin paljon ekstraesiintyjiä että en käy luettelemaankaan vaan mainitsen vain olleen kaksi laulusolistia sekä pasuunoita soittava kapellimestari. Ja vielä flyygelitorvella oma sävellyksensä. Tuo musiikki kosketti kovasti. Eniten kai mitä ikinä kerralla jokin piisi ja soitin. Varsinkin flyygelitorven värisevän tutiseva ääni. Onneksi oli iso punainen nenäliina mukana käsilaukussani. Afteria Albertissa. Ja ai niin. Olin käynyt Alkossa ja uimassa ja repustani maistanut muovipullosta suussa sulavaa minttua. Lasipullot vanhoissa sukissa. Ok.

19:48 Tai 49. Torstaina kävin Kairossa lumen läpi polkupyörällä. Taisin olla uudella tyylillä tennareissa joissa poljin Helsingistä Kotkaan. Oli jazzia ja sisään mahtuikin helpohkosti. Aika erilaista kuin edellisenä päivänä.

19:53 Perjantaina huomasin aamulla että Myllyssä olisi Afro Rumpupiiri. Viideltä. Uinnin sijaan rumpupiiriin joka olikin ihan mahtava ja afrikkalainen tosiaan kuin kuun valossa. Sieltä hyvissä ajoin lyhyt matka Pekkasen Koripappoihin. Olin vedellyt kovasti pelikenkien pohjia puukon terällä ja olikin irroitettavaa. Sisäliikkakenkäni eivät ole pitäneet niin hyvin miesmuistiin. Ja jaksoin juosta melko lailla. Aika paljon siis. Oppinut pallotuntumaa vähän lisää ja tuntuu että siitä eteenpäinkin on hilkulla. Afterilla Karoliinassa huomasin olevan musiikkia luvassa ja jäin odottelemaan. Ihan kivasti soittivat ja jaksoin taukoon saakka olla.

19:58 Lauantaina oli Albertin Rock Blues jamit. Taas pyörällä menoksi ja jaksoin olla jotakin tunnin. Oli täyttä. Tuntui mahtavalta että olin kotimatkalla jo ennen iltayhdeksää. Oksaa taisi tulla vähän tarakalle palatessa.

20:00 Ja eilen oli sunnuntai. Pienen uinnin päivä. Meinasin ensin käydä äänestämässä mutta uimaan kerkeäminen olisi ollut riskillä. Vielä isompi oksan tyvikappale tarakalle. Kotoa kävellen Metsolan omalle koululleni piirtämään kakkosta Haavistolle. Olin taas vähän vahingossa illasta aamuun tietsikalla.

20:02 Syömätapani ovat ollet pahoin ylisuuret. Välillä uimassa ei saa henkeä mitään. Ja paussia tarvitsisi ennen liikuntoja. Opeteltava tuota kun on ollut niin pirun hölmöjä kertoja.

20:04 Pitkän illan jälkeen nukuin hölmösti päivään asti suurimman osan valoisasta ajasta. Lunta tuli ja tulee jatkuvasti.

20:05 Eilen sunnuntaina uimahallilta pyörällä lähdettyäni ollessani ohittamassa linja-autoasemaa tömähti mätkähtäen. Luulin lunta pudonneen itsekseen viereisen talon yläkerroista. No eipä. Näytti että joku heittelee parvekkeelta lunta lapiolla kävelytielle. Alhaalla en nähnyt valvojaa. Myöhemmin tajusin homman olevan ihan älytöntä. Edes puomeja ei ollut kadulla ja lunta viskottiin hämärässä ylhäältä kurkkien ettei alla olisi joku. Minua ihan pänni että olin ohittanut asian niin sujuvasti. Tajusin itsestäni että kun näen jotakin tehtävän niin oletan että tekijät tajuavat mitä ovat tekemässä. Eipä näytäkkään olevan että paljoa tajuttaisiin.

20:09 Päätin kävellä tänään East Coast Jazz Clubia kuuntelemaan. Ei ollut pahempi teko. Taapersin lumen läpi vaaleissa mokkasiineissani. Näissä nykyperus. Armysukat alla ja peruspuuvilloja yhdet päällä ja ihmettelin miten kuivilta jalat tuntuivat koko matkan. Vasta perillä sisällä alkoi tuntua kosteus. Nauhat ovat solmittuina puoliaukiasentoon joten niitä ei tarvitse aukaista eikä sulkea. Ostin Jack Daniels wiskiä lasin pohjalle ja maksoin viitosen setelin siitä. Tämä on aika tehokasta juomaa ja lämmitti hyvin lumimiehistelyn päälle. Hiki tuli matkalla ja hölkkäilinkin vähän.

20:14 Olin varannut lyijytäytekynän ja paperia otettavaksi mukaan mutta unohdin. Pitää tehdä uuden tieturin näppäimistä kuva ja suunnitella miten ohjelmoisin ohjelmani toimimaan enimmäkseen ihan kirjainnäppäimillä. N900 näppäimistö on ihan hitusen kapeampi kuin tämän 9300 tieturin näyttö ja reippaasti matalampi joten tähän näyttöön sopisi kuva näppäimistöstä aidon kokoisena. Pitää tehdä jotenkin että on selaustila ja kirjaimien kirjoitustila ja numeroiden näppäilyyn omansa ja sillä viisiin. Koko hommassa voisi keksiä jonkun uuden idean kun kerran on näin periaatteellinen katsantokannan muutos tehtävä.

20:21 Olisipa minulla nyt joku puolisalainen nurkkapaikka niin ottaisin ihan kengät pois. Nyt tuuletan toisen jalan varpaita vähän vaivihkaa. Tästähän voisi vaikka tehdä harjoituksen kulttuuriretkeilyyn.

20:24 Ja ei maha mitään. Kyllä tämä jazzi vaan on letkeää. Eikä tämä Meri Cafe Kristiinan tila ole niin paha kuin ennen tuumasin. Olen tullut ehkä huikkasen sietäväksi. Ja pillin tuikkauksen jälkeen otan viskin viimeisen suikkauksen. Kyllä se menee. - 20:26

20:27 Ensi maanantaina on tiedossa Ukko Nooasta tehtyä jazzia. Ja nyt kaunista naislaulua vielä jazziukkeleiden koristeeksi. Cry me a river. Kelpaa istuskella ja taitaa loppuverrykkeeksi riittää tuo vesi. - 20:30

2012-01-25 keskiviikko

22:24 Ai jai aromeita on Limoneto di Sorrento yllätti jälkimaullansa. Marjapuuroa ja marjakeittoakin tässä kokeiltu. Tuntuu vähän hassulta miten monia pikkujuttuja huomaan noin vain olevan kokeilematta ja yllättäen löytyvät sitten ihan kiinnostavina. Eilen oli minulla tämän vuoden ensimmäinen viinan tipaton päivä. Voi olla että niitä ei montaa tule mutta minä ainakaan en vielä tiedä. - 22:28

22:32 Äsken ääntelehtimäni. Pitää ladata jotakin johonkin. Siispä lataan lasiini jotakin. Edellisen puheenvuoroni aikamaisemissa ajatuksissani käpäisi kaljakellunnan tapainen. Merehen ei sentäsen ihan pidä joutua. Taitaahan olla vuorossa tehdä pikakahvia runsaalla sokerilla. Surf surf ja yllättäen joku diskofiilis. Tälle kahvisysteemille on ihan oma lasinsa. No kuppikseksi vaikka joku voi nimettää. - 22:36

2012-01-26 torstai

23:14 Herännyt tänään aikaisin pienessä päänsäryssä eilisen after swim & walk Luostarioluen ja kahden pullon kokeilujen jälkeen. Enkä jatkanut unia vaikka melkein kokeilin. Debuggasin haastavaksi käyneen ledilamppuni. Ennätysvaikea ja lopulta löytyi ihan liki katkos oranssista CAT5 johdosta. Valo vilkkui enkä millään meinannut saada yhdistettyä tuohon katkokseen kun niin kuin mikä vaan johtojen tai valopään liikuttelu aiheutti samantapaista välkehdintää eikä johto edes tuntunut ulospäin yhtään kovin katkonaiselta.

23:19 Rupesin suunnittelemaan uimaan lähtöä ja pitkän ajan päästä sen teinkin. Pitkästä aikaa koko tunti uimista jossa joka lajia 400 metriä. Suunnilleen. Keksin hitusen kylkipotkujen väliin kylkidelfiiniä ja taisin tehdä sitä viimeiset 50 ellei jopa 100 potkuista. Kömpelöä mutta varmaan totuttavissa. Kylkipotkuihin itseihinsä on tullut hiukan tottumusta. Kroolissa keksin ottaa joka toisen 100 metriä tuulimyllytyylillä eli korkealla suorakäsipalautuksella ja jostakin syystä se oli hengästyttävämpää ja jotenkin kuin olisi tuntunut olkapäissä. Eli kaikessa lopussa vähän lisättyä yritystä. Perhonen tavalliseen tapaan joka toisella henkeä paitsi viimeinen sata jokaisella.

23:23 Käväisin pankissa joka eilen oli kiinni ja sitten ensimmäistä kertaa ikinä Ekamin ravintolassa Kotekolla. Vai Kotekon ravintola se oli. Ihan ok yli odotusten. Sitten kirjastolle paitsi että matkalla ostin Bujashakaan lipun pariin kymppin. Ja ravintolalla oli mukavaa kun sain seuraa. Kirjastolla uusin unohtuneet kirjat. Eikun se olikin eilen. No surffailin ja semmoista ja tapasin Anniinaa ja kävin lehtiä lukemassa ja sitten tapasin Pekkaa. Sittenpä kirjasto olikin jo menemässä kiinni ja ulkona oli aika pakkanen ja onneksi olin tänään löytänyt ja ottanut karvalakkini kun pipoista veti niin vimmatusti tuulta läpi pyöräillessä.

23:29 Nyt illalla otin aluksi vähän ryyppyä. Kuvittelin lähteväni rannalle kahvinkeittoon mutta alkoi laiskottaa ja olla vähän viluisaa. Popsin mitä keksin ja äsken alkoi ihan vimmana väsyttää ja peruin pikakahvin teon ja päätin että yritänpähän vain käydä nukkumaan. Eli näihin säveliin hyvää yötä. - 23:31

2012-01-27 perjantai

19:01 Nyt en ole Koripappailemassa. Istun Konserttitalon salin toisella rivillä. Kohta alkaa UMO konsertti Gil Evans 100 vuotta. Täällä olisi vielä tilaa. - 19:02

21:40 Taisi olla konsertin alkupuolen noin toinen tai sinnepäin piisi kun torviorkesteri pärähti tunteisiin. Ei kovin kauaa. Jossakin välissä havainnoin että ihan enimmäkseen torvia ja lisänä vasemmalla piano ja kontrabasso ja rummut. Väliajan jälkeen lasit olivat hukassa ja kävin hakemassa niitä vessasta ja löysin ne vasemmasta housujen etutaskusta. Kuuntelin väliajan jälkeen ensimmäisen biisin taaempaa ja tuntui musiikki jotenkin tasapainoisemmalta kuin edestä. Palasin toiselle riville.

21:45 Tänään päivällä kävin Nikolaissa runokahvihetkessä. Tuli taas kiire. Mutta havaitsin kiireen mahdollisen koittamisen ehkä aiemmin kuin ennen.

21:47 Minulla on uudehko mielestäni mahdollisesti siisti idea ajan organisoimiseen. Oli sanalappuja tai käsitteitä. Tapahtuma tai tekeminen tai siirtyminen olisi yksikkö siis lappu tai kortti joita laitetaan jonoon tai riviin. Asioihin liittyy paikka tai lähtö ja maali sekä kesto. Siis ainakin. Sitten vaan laskee yhteen mitä siihen litaniaan tarvitsee. Olen myöskin ideoinut mahdollista tietokoneohjelmaa tai se voisi jopa pikemmin olla jossakin pienemmässä tabletissa tai käsitieturissa. Tuon ohjelmaidean jälkeen vasta tuli mieleeni tämä kortti-idea tai lappuajatus.

21:54 Tänään homma oli lähellä kompastusta kun huomasin olevani tietokoneella ja tajusin että olin meinannut evästellä ja sitä ennen käväistä rannalla keittelemässä kahvit. Eikä enään ollut puoltatoista tuntiakaan aikataulumenoon kun pääsin toimeen. Joitakin päiviä sitten keksin yhden uuden konstin joka on että välipalastelen omalla ajallaan selvästi ennen meinattuja menoja. Ja kun meinatut menot usein sisältävät liikuntaa sujuisi sekin helpommin koska muona olisi aikaisuutensa vuoksi kerennyt alkaa muhimaan eikä vatsa olisi enään niin juurisyönyt.

21:58 Oli mukavaa pyöräillä kaupunkia pitkin äsken. Olen alkanut tottumaan pakkaseen. Eilinen karvahattu auttaa ja tänään otin taas kaulahuivin käyttöön. Kurkkaamani paikat näyttivät aika tyhjiltä ja tulin Jaakkoon. Tilaa on. Onkohan liikekannallemeno nykyisin myöhäinen. Hankin Strongbow siideriä juotavakseni. Melko kuivaa ja melko sopivaa tilanteeseen. Alkaa vähän tuntumaan että rupeaa väsyttämään. Keikkaa olin ajatellut kuunnella. Näyttää vähän siltä että istun vaarallisen lähellä kaiutinta. Käsi palelee siiderituopin pitelemisestä.

22:06 On kyllä ihan fantastista että eilen väsähdin ja nyt tänään taas heräsin aikaisesti. Mutta rutosti vielä harjoitella täytyy että saan hommaa edes joskus rullamaan niin etten ole viime tinkalainen kun menoa on. Kyllähän nyt luulen että ihan ainoa konsti on tehdä paperille aikataulutuskonstia. No voihan sitä tekstinäkin tähän kirjoittaa mahdollisesti. Joskus hieman kokeiltu. Nyt näköjään loppuivat tekstiksi vääntyvät ajatukset tältä kertaa. - 22:14

2012-01-28 lauantai

15:35 Pieni idea voimakkaan taskulampun turvallistamiseksi. Suojus tai tulppa lepotilassa valaisevan pään eteen jotta ei tulisi vahingossa valaistua kirkaalla valolla jotakuta silmiin. Tulppa vasta toisarvoisesti suojaa itse valaisimen linssipuolta. - 15:37

16:57 Oikeasti kohtuunoloa jälleen. Nyt vasta huomasin että vanhojen kuulokkeideni johtorykelmä hiukan repsottaa. Yksi piuha irti. Kun näissä on paksupäinen liitin ja moderneissa pikkuhärveleissä on se ohuempi. On semmoinen inspiroitu omatekemä hässäkkäadaptaatio. Olin luullut että N900 piuha on erikoinen kun kuului vain toinen kanava. Vain toiseen korvaan ääntä. Minulla oli vähän vikaa vain korvieni välissä. Ruuvasin juuri ihan hiukkasen ja nyt kuuluu molemmaisesti. Nämä isot kuulokkeet ovat vähän eri juttu kuin jotkut tötsät tai härpäkkeet. - 17:01

21:38 Aikamoinen pakkanen oli polkea. Sen vertainen että taisi meinata poskipäissä kirpoa. Pääsin perille Populukseen jossa tarjolla dj-meininkiä. Eipä ollut juuri ketään vielä kun tulin mutta nyt on sentään hiukkasen sakkia. Parikin djtä tuossa säätelee ja ihan älppärilautasia on neljä ja mitä kaikkea. Melko kompaktit PA:t tuossa ja meteliä lähtee silti melkoisesti.

21:44 Nyt unohduin tutkimaan jotakin muuta. Kuten sisään tullessa saamaani KEKY liity jäseneksi infolapua. Kuulemma tämä on toinen tämän tyylinen tilaisuus Populuksessa. Minä joko en huomannut ensimmäistä tai sitten huomasin mutta en hiffanut. Silloin kapakka oli täynnänsä. Ai niin ja juu täällä on ihan lämmin. Sattui tämä marines t-paita kotona käsiin ja laitoin sen saman tien päälleni. Puuvillassa on tämä minulla aina-akuutti hikovaara mutta ei kerennyt purasta kotona eikä matkalla pakkasessa. Nyt vieläkin kuiva paitulitee on ihan kivakiva.

21:54 Kyllä tuota lunta on paikalta pois roudattu. Eilen yöllä huomasin että missä on penkkoja ollut ei niitä enään näy tien varsilla. Ja katepillari jäysti reunustaa vastaliikenteeseen kaidetta myöten. Ihan juri äsken rekka ajoi tuosta ohi lumet kuroittaen pubi-ikkunan yläreunaan.

21:57 Tänään muistin kuvia katseltuani eilisen kirjoittelun jälkeen että on niitä pieniä asioita jotka ovat sanaisesti vielä ihan jääneet mainitsematta. Niitä juttuja on aika taatusti muitakin kuin mitä kuviin tarttunut. Mutta muitalaisia on vaikeampi palauttaa mieleen. Kuvatuista yksi ihan hassuin on kun yksi tuulinen rantakäyntikerta yllätyin. Oletin vain että kamat pysyisivät siinä lähellä puita. Kun kävin katsomassa Poikakallion maisemia. Palatessa huomasin istuinpehmukekassin aika kaukana jään päällä. Olin että ei vitsi. Se pussukka oli paikoillaan mutta ei kauaa. Tuulen puuska tarttui teatraalisesti ja viuhautti sen lähemmäs rantaa. Ja tyveneen josta ei enään niin liikahdeta. Hölmöä olisi ollut lähteä sinne lillumaan vaikkakin jää olisi saattanut kantaa jos siinä olisi kierinyt. Ei ylipitkää keppiä lähimailla. Ainoa idea lähteä hakemaan narua ja jotakin heitettävää narun päähän. Ylivaikeaa lähteä toteuttamaan ideaa kun ei hajuakaan mistä nuoraa löytyy. Menin ja löysin halvalla Suurmarkkinoilta ostetun katkennutkelaisen. Vetelin siitä helpohkosti arviolta yli kymmenen metriä vapaaksi ja loppu muovipussiin mukaan edelleen yhtenäisenä. Eteisen tienoilta löysin lähes keihäsmäisen pikkuoksaisen kepin josta pyydystyslaite. Rantaan palaillessani ihmettelin etukäteen mitä löydän. Mahdollisesti koko saalis häipynyt kokonaan tietymättömiin taikka päinvastaista tuulen ryydityksessä. Päinvastainen toteutui. Kassukka oli ihan rannan lähellä ja pienellä keitsukkani ensiviskaisulla sain sen pyydystettyä. Oppina että pyydystysvehkeet saisivat olla valmiudessa koska karkailu on ihan mahdollista. Ja karkailijoiksi tunnistettavat voisi sitoa kiinni tuulisen rannan äärillä. - 22:12

22:18 Huomasin tuossa vasemmalla tiskillä käsin kirjoitetussa lapussa ylinnä että Kelkka 6ege. Arvelin että juotavaa taitaa olla ja lisäpepsinhakukerralla kysäisin mitähän tuo onkaan. Jotakin Passoaa ja Votkaa kuulin. Ja näköjään appelsiinimehun näköistä jäiden keralla siinä vielä. Kaksi ohutta mustaa pilliä myös. Mutta aika hyvää. Tämmöisillä olisi iisiä naukata itsensä ehkä tolpilta. Mutta olin jo tullessani varovainen koska kotona oli pari pulloa joiden juominen on tehtäväni. Suoritin velvotettani kohtuudella juuri liioittelematta koska se ei pikaurakkana ole kovin kiva seurauksiltaan. - 22:24

22:26 Ah nyt tuli yksi-kaksi mieleen vielä. Olen viime kerrat poltellut aika reipasta tulta kahviteevesieni alla. Eilen jäi näköjään aikamoinen hiillos. Kun pakkasin hiillosta kassiin alkoivat ensin kassin kantokahvat kärytä tai sulaa. Sitten myöhemmin huomasin itse kassimateriaalin sulelleen. Semmoista meininkiä. No niin tänään löysin oveni pielestä jo aikoja sitten keräämääni kurkkupurkimateriaalia. Tai no rannassa huomasin purkin punajuuristoiseksi. Olin ajatellut ottaa tulisijani hiilineen isommassa purkissa mukaan rannalta ja rannassa keksin laittaa ison purkin tulisijani jalustaksi. Toimi se tukevasti. Ja aika kuumuuden sain kun sekä aluspurkin irtokansi siinä päällä varsin ja myös pohja heti kannen alla tummenivat aika lailla siinä tulisijani alla. Mutta sanoisin että homma toimi ryhdikkäästi. Pitää ruveta useammin harrastamaan muunnelmia jotta keksisin uusia tyylejä juttuihin. - 22:33 

2012-01-29 sunnuntai

01:38 No huhuuuuh. Jokseenkin tuosta edellisen kirjoittamani lopusta olen liki koko ajan lukenut ja korjannut tämän kuukauden aiemman kirjoitukseni. Hiisi olipa hommaa. Samalla kun olin tässä Populuksessa. Räppäilyt ovat jo loppuneet ja ihmiset hälisevät. Kova meteli oli. Kuuma ja väsyttää. Samat lasinpohjat jäljellä. Kulautan ne ja lähden. No jotakin pakkaamista varmaankin on. - 01:41

2012-01-30 maanantai

20:29 Olen nyt jazzeissa niinkuin viime maanantainakin. Kertakaikkista iskelmää ja mukavaa musiikkia. Kaksi kahvia ja joku espanjalainen väkevä ehkä brandy kurkkuun hurahtanut. Tulin tänne Nikolain avajaisista jotka myöskin olivat mahtavat. Sinne uimasta Alkon kautta. Fiilistä piisaa. En voinut kovasti uida ylireippaasti syötyäni. Vaikka ruuista vähän aikaa niin ei ajatustakaan rehkimisen. - 20:33

20:47 Hupsis kun vähän alkaa askeltaminen. Nimi suunnilleen Xante. Kuulemma päärynän metkan makuinen konjakki. Ja kun tuoksua maistoin niin yhdyin tuohon aatokseen. Metkaa meininkiä. Pitänee näitä makuisia juttuja varmaan kohta pullokaupallakin ruveta hankkimaan. Ennen Nikolaita viinakaupasta taisi tulla neljä pulloa.

20:51 Iha nyt just loppui nämä jamit ja kohta siirrytään heleään helmikuuhun. Jotakin oli kielen päällä mutta nyt just unohtui. - 20:52

2012-01-31 tiistai

...